Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Carelia-talon portaiden teksti.

Itä-Suomen yliopistoon lähes 3 000 uutta opiskelijaa – täydennyshaku elokuussa

Kevään toisessa yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston kandidaatti- ja maisteriopintoihin oli yhteensä 26 121 hakijaa yhteensä 137 eri hakukohteeseen. Itä-Suomen yliopisto avaa ensimmäisenä yliopistona Suomessa uuden täydennyshaun, joka avautuu elokuussa. Hakuun tulee noin 130 opiskelupaikkaa.

Syksyllä opintonsa Itä-Suomen yliopistossa aloittaa 2819 uutta opiskelijaa eli hakeneista valituksi tuli noin 11 prosenttia. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin valittiin aiemmin keväällä noin 600 uutta opiskelijaa ennätyksellisestä noin 2 000 hakijan joukosta.

Suosituimpia toisen yhteishaun hakukohteita olivat lääketiede (159 valittua/4 701 hakijaa), oikeustiede (50 valittua/ 3 246 hakijaa), psykologia (50 valittua/2 520 hakijaa) sekä kauppatiede (140 valittua/3 252 hakijaa).

Valintakokeet järjestettiin touko–kesäkuussa fyysisesti kampuksilla. Järjestelyt toteutettiin terveysturvallisesti, turvaväleistä ja maskien käytöstä huolehtimalla sekä hajauttamalla koetilaisuuksia aiempaa enemmän eri kampuksille. Kokeisiin osallistui noin 10 000 henkilöä.

– Toivotamme kaikki uudet opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Itä-Suomen yliopistoon. Pyrimme aloittamaan uuden lukukauden ilman koronasta johtuvia rajoituksia, mutta luonnollisesti seuraamme tilannetta ja reagoimme tarvittaessa, akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo.

Uusi avaus: täydennyshaku elokuussa

Itä-Suomen yliopisto ottaa käyttöön ensimmäisenä yliopistona Suomessa uusimuotoisen täydennyshaun, jossa tulee vielä haettavaksi noin 130 täyttämättä jäänyttä opiskelupaikkaa. Haku käynnistyy 3.8.2021 ja haettavaksi tulee paikkoja muun muassa varhaiskasvatuksen opettajan kolmevuotiseen koulutukseen, venäjän ja ruotsin kieliin, matematiikan, fysiikan ja kemian koulutuksiin sekä matematiikan, fysiikan, kemian ja tietojenkäsittelytieteen aineenopettajan koulutukseen.

–Vuosittain jää jonkun verran paikkoja täyttämättä ja haluamme toimia ketterästi, jotta ilman opiskelupaikkaa jääneet saisivat vielä mahdollisuuden opintojen aloittamiseen jo syksyllä, Määttä perustelee.

Määtän mukaan Itä-Suomen yliopisto on myös kehittänyt avoimen yliopiston opintotarjontaa ja opintoneuvontaa siten, että ilman opiskelupaikkaa jäävät saavat aiempaa parempaa palvelua.

–  Avoimen yliopistomme opinto-ohjaajat tarjoavat myös koko heinäkuun ajan ohjausta ja neuvontaa opiskelumahdollisuuksista. Neuvonta on ilmaista. Joidenkin oppiaineiden opinnot voi aloittaa saman tien jo nyt heinäkuussa, mutta heinäkuu on myös hyvää aikaa opintojen valintaan ja tulevan lukuvuoden suunnitteluun yhdessä opinto-ohjaajan kanssa. Uusi lukuvuosi alkaa elokuun alussa, jolloin avautuu myös opintoihin ilmoittautuminen. Suosittelen avoimen yliopiston opintoja kaikille niille, jotka nyt jäivät ilman opiskelupaikkaa ja haluavat yrittää uudelleen yliopistoon, Määttä sanoo.

Itä-Suomen yliopisto on lisännyt avoimen yliopiston opintojen perusteella valittavien opiskelijoiden määrää. Vuoden 2022 opiskelijavalinnoissa avoimen yliopiston väylien kautta valitaan noin 500 opiskelijaa.

Lisätietoja:

Tapio Määttä, akateeminen rehtori, Itä-Suomen yliopisto, tapio.maatta@uef.fi 

 

Hakukohdekohtaiset hakijoiden ja valittujen määrät toisessa yhteishaussa

Tarkemmat tiedot toisen yhteishaun minimipisterajoista hakukohteittain

 

Lisätietoja täydennyshausta

Yhteydenotot täydennyshakuun liittyvissä asioissa: hakijapalvelut@uef.fi

Yhteydenotot avoimeen yliopistoon kesällä: avoinyliopisto@uef.fi

Avainsanat