Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Itä-Suomen yliopiston professori Markku Laakson julkaisu-ura on Suomen vaikuttavin

Stanfordin yliopiston tutkijat Yhdysvalloissa ovat vastikään julkaisseet tutkimuksen, joka tarkastelee 100 000 huippututkijan julkaisutoiminnan vaikuttavuutta kaikilla tutkimusaloilla. Tutkimus osoittaa, että Itä-Suomen yliopiston sisätautiopin professori Markku Laakso on maailman vaikuttavin suomalaistutkija, kun tarkastellaan koko uran käsittävää julkaisutoimintaa. Hänen kokonaissijoituksensa koko uran kattavassa vertailussa on 429. ja hän kuuluu maailman vaikuttavimman 0,01% kärkikaartin joukkoon. Itä-Suomen yliopistosta 5 000 vaikuttavimman tutkijan joukkoon koko tutkijanuraa tarkasteltaessa sijoittuivat myös emeritusprofessori Kalevi Pyörälä (2982.) sekä akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala (3457.). Tutkimus julkaistiin arvovaltaisessa PLOS Biology -tiedelehdessä.

Stanfordin yliopiston tutkijat toteavat, että viittaustietoja käytetään laajalti ja usein myös väärin. Nyt julkaistu avoin tietokanta pyrkii olemaan entistä läpinäkyvämpi, vertailukelpoisempi ja vähemmän altis virheille. Kaikkiaan tietokanta pitää sisällään 100 000 huippututkijaa kaikilta tieteenaloilta. Analyysissä otettiin huomioon muun muassa tutkijoiden julkaisujen saamien viittausten kokonaismäärä, julkaisutehokkuutta ja julkaisujen merkittävyyttä kuvaava h-indeksi, yhteisjulkaisut sekä eri kirjoittajarooleissa saadut viittaukset. Tutkijat tarkastelivat sekä yhden vuoden (2017) että koko tutkijanuran käsittävän julkaisutoiminnan vaikuttavuutta. Viimeksi mainittua silmällä pitäen tutkijat tarkastelivat Scopus-viitetietokannan viittaustietoja 22 vuoden ajalta (1996–2017). Mukana ovat myös vuosina 1960–1995 julkaistujen artikkelien saamat viittaukset aikavälillä 1996–2017, minkä katsotaan kuvastavan pitkän aikavälin julkaisutoimintaa sekä heijastelevan useimpien elossa olevien, aktiivisesti julkaisevien tutkijoiden vaikutusta koko heidän uransa aikana.

Sisätautiopin professori Markku Laakso on maailman johtavia tyypin 2 diabeteksen genetiikan tutkijoita. Laakson tutkimuksissa käytetään useita erilaisia lähestymistapoja tyypin 2 diabeteksen ja insuliiniresistenssin geneettisten taustatekijöiden selvittämiseksi. Hän johtaa metabolisten sairauksien tutkimusta Itä-Suomen yliopiston strategisiin kansainvälisen huipputason tutkimusalueisiin kuuluvassa Kardiovaskulaariset ja metaboliset sairaudet -kokonaisuudessa. Laakso on toiminut kaksi kautta akatemiaprofessorina ja hänen tutkimusryhmänsä on mukana Suomen Akatemian Verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien tutkimuksen huippuyksikössä.

Lisätietoja:
Professori Markku Laakso, p. 040 672 3338, markku.laakso(at)uef.fi

Tutkimusartikkeli:
Ioannidis JPA, Baas J, Klavans R, Boyack KW (2019). A standardized citation metrics author database annotated for scientific field. PLoS Biol 17(8): e3000384. https://doi.org/10.1371/journal.pbio.3000384

Artikkeli on luettavissa Open Access -julkaisuna osoitteessa
https://journals.plos.org/plosbiology/article?id=10.1371/journal.pbio.3000384