Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Itä-Suomen yliopiston englanninkielinen logo.

Itä-Suomen yliopiston kehitysyhteistyölinjaukset on julkaistu

Itä-Suomen yliopistolla on kumppaneita 40 maassa globaalissa etelässä. Yliopiston strategiset kansainvälisyystavoitteet tuovat kestävän kehityksen, tasa-arvon ja globaalin vastuun osaksi yliopiston tutkimusta, koulutusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

– Yliopiston kehitysyhteistyölinjaukset yhdessä strategiamme kanssa luotsaavat yliopiston toimia tällä saralla ja ovat hyvin linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa, toteaa rehtori Jukka Mönkkönen.

Kehitysyhteistyölinjauksissa luodaan selkeä ja kokonaisvaltainen visio, joka asettaa yliopiston moninaiset globaaliin etelään suuntautuvat toimet kontekstiinsa ja myös perustelee niitä. Yliopiston kehitysyhteistyötutkijoille linjaukset tarjoavat myös entistä parempaa käytännön tukea sisäiseen ja ulkoiseen verkostoitumiseen, viestintään sekä toimintojen seurantaan ja niiden vaikutusten arviointiin.  

Yliopisto pyrkii edistämään ja tukemaan globaalissa etelässä sijaitsevien kumppanien osallistamista ja kansainvälistymistä erityisesti tutkimuksen yhteissuunnittelussa ja globaalien haasteiden ratkaisemisessa tarvittavien taitojen yhteiskehittämisessä. Globaali vastuu ja kestävä kehitys ovat toiminnan keskiössä.

– Näiden linjausten avulla Itä-Suomen yliopisto asettaa omat kehitysyhteistyötoimintonsa opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisyysohjelman ja erityisesti siihen sisältyvän toimintaohjelman kanssa, jossa muun muassa korostetaan globaalia vastuuta sekä pitkäaikaisten ja tasavertaisten kumppanuuksien kehittämistä globaalin etelän kanssa. Näin kehitysyhteistyötoimintaamme on linjassa myös Suomen ja EU:n kehityspolitiikan kanssa, toteaa kehitysyhteistyön erityisasiantuntija Roseanna Avento.  

Tutustu Itä-Suomen yliopiston kehitysyhteistyölinjauksiin (pdf-tiedosto).

Lisätietoja: