Hyppää pääsisältöön

Sähkökatkoihin varautuminen yliopistossa

Lapsi tutkii eri muotoisia palikoita

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden koulutusalalle 370000 euron lahjoitus

Itä-Suomen yliopisto on saanut yhteensä 370000 euron lahjoituksen, jonka tekivät Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), OP Osuuskunta, Tradeka ja Osuustoimintakeskus Pellervo. Lahjoitus tehtiin kesäkuussa 2022 valtion vastinrahakampanja aikana, ja kohdennettiin kauppatieteiden koulutusalalle.

Yliopistot saavat lahjoituksille valtiolta myös vastinrahan, joten lahjoituksilla on merkittävä aluevaikutus. Lahjoituksen kohteeksi valikoitui Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos sen uraauurtavan osuustoiminnan tutkimuksen ja opetuksen ansiosta.

– Jaamme yliopiston kanssa yhteiset tavoitteet sekä Itä-Suomen elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden edistämisessä että paremman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Yliopistoilla ja ylipäätään oppilaitosyhteistyöllä eri koulutusasteilla on keskeinen rooli uusien osaajien sijoittumisessa alueellemme. Toivon 205000 euron lahjoituksemme vahvistavan yliopiston kykyä tuottaa laadukasta opetusta ja lisäävän myös tietämystä osuustoiminnallisesta yritysmuodosta, sanoo Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä.

Yliopiston johto otti vastaan lahjoituksen toimitusjohtaja Juha Kivelältä.
Dekaani Sari Rissanen, akateeminen rehtori Tapio Määttä, professori Anu Puusa ja rehtori Jukka Mönkkönen vastaanottivat lahjoituksen PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelältä (toinen oik.).