Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Itä-Suomen yliopistolle EU-rahoitusta rasvamaksan ja suolistomikrobien yhteyden selvittämiseen

Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab tutkimusryhmineen on saanut yli 800 000 euron rahoituksen rasvamaksan tutkimukseen osana eurooppalaista BestTreat-tutkimuskonsortiota. Konsortio pyrkii löytämään uusia keinoja alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoitoon. Schwab koordinoi hankkeessa Itä-Suomen yliopiston osuutta, jossa selvitetään suoliston mikrobiston yhteyttä tautiin.

Alkoholista riippumaton rasvamaksa on eräs maailman yleisimpiä sairauksia. Arvioidaan, että jopa 27 prosenttia väestöstä kärsii taudista. Oireet ovat moninaisia ja ne vaihtelevat maksasolujen rasvoittumisesta aina maksakirroosiin ja jopa maksasyöpään. Tautia ei usein havaita ennen vakavien tai hengenvaarallisten komplikaatioiden syntymistä. Rasvamaksan kehittymisen laukaisijoina voivat toimia esimerkiksi ruokavalio, suoliston mikrobiomin epätasapaino tai geneettiset tekijät. Taudin perimmäiset mekanismit ovat kuitenkin edelleen epäselviä eikä yksittäisen rasvamaksan taudinkulkua ole mahdollista ennustaa.

Euroopan komission rahoittama BestTreat-tutkimuskonsortio pyrkii kehittämään uusia diagnostiikka- ja hoitovaihtoehtoja alkoholista riippumattoman rasvamaksan hoitoon. Tavoitteena on hyödyntää mikrobeja, jotka terveillä ihmisillä huolehtivat ruoansulatuksen toiminnasta ja immuunijärjestelmän kehityksestä. Rasvamaksasta kärsivillä suoliston mikrobiston eli mikrobiomin toiminta on häiriintynyt, mutta mikrobien tarkka rooli taudin synnyssä ja kulussa on edelleen epäselvä. Tutkijat pyrkivät nyt selvittämään, millä tavalla rasvamaksa muuttaa suoliston mikrobiomia sekä löytämään tapoja palauttaa suoliston mikrobiomin normaali toiminta.

Itä-Suomen yliopiston tutkijat toteuttavat hankkeessa hollantilaisten yhteistyökumppanien kanssa muun muassa liikuntaintervention rasvamaksaa sairastaville. Osallistujilta kerätään ulostenäytteet, joiden mikrobistoa tutkitaan hiirimalleissa. Intervention aineistoa sekä aiemmin kerättyä kansainvälistä kohorttiaineistoa hyödyntämällä hiirimalleilla selvitetään myös, millaisten mekanismien kautta suoliston mikrobiomi on yhteydessä alkoholista riippumattomaan rasvamaksatautiin. Havaintoja voidaan hyödyntää rasvamaksan diagnosoinnissa ja taudin kulun ennustamisessa.

BestTreat-konsortioon kuuluu tutkijoita Suomesta, Tanskasta, Hollannista ja Saksasta, ja se yhdistää systeemibiologian, ihmisen biologian ja mikrobiologian alojen asiantuntemusta monitahoisen sairauden tutkimuksessa. Diagnostiikan ja ennusteen arvioinnin lisäksi tutkijat pyrkivät kehittämään esimerkiksi tiettyihin mikrobeihin perustuvia hoitomuotoja, jotka auttavat suoliston mikrobitoiminnan tasapainottamisessa.

Lisätietoja:

Professori Ursula Schwab, p. 040 3552791, ursula.schwab (a) uef.fi