Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Itä-Suomen yliopisto toiseksi paras suomalainen yliopisto kansainvälisessä kestävän kehityksen vertailussa

Itä-Suomen yliopisto on sijoittunut 67. sijalle kansainvälisessä yliopistojen välisessä UI GreenMetric -vertailussa. Mukana arvioinnissa oli 780 yliopistoa. Suomalaisista yliopistoista ainoastaan Aalto-yliopisto sijoittui UEFia paremmin ollen sijalla 30. Voittaja oli viime vuoden tapaan Wageningen University & Research Alankomaista.

UI GreenMetric -ranking vertailee yliopistoja sen perusteella, miten ne huomioivat toiminnassaan ympäristövastuun ja kestävän kehityksen.

Itä-Suomen yliopisto osallistui tähän kestävän kehityksen rankingiin nyt neljännen kerran. Vuosi sitten UEF oli sijalla 65, ja silloin mukana oli 719 yliopistoa. Pisteet kuitenkin nousivat viime vuodesta, ja Itä-Suomen yliopisto sai nyt täydet pisteet veden käytöstä sekä jätteiden käsittelystä. Arviointia tehdään myös sijainnin ja infrastruktuurin, energiankäytön ja ilmastonmuutoksen torjunnan sekä liikenteen ja opetuksen osalta.

Suomalaisista yliopistoista sadan parhaan joukkoon ylsi Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston lisäksi Tampereen teknillinen yliopisto (sijoitus 98).  

Lisätietoja:

Laatukoordinaattori Saila Vaittinen, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 564 8985, saila.vaittinen (at) uef.fi

UI GreenMetric -tulokset 2019

Itä-Suomen yliopiston tulokset 2019