Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-tunnus.

Itä-Suomen yliopisto tarjoaa 20 ukrainalaiselle opiskelupaikan

Itä-Suomen yliopisto avaa erillisen opinto-oikeuden ja apurahan haun ukrainalaisille tutkinto-opiskelijoille äkillisen humanitäärisen kriisin vuoksi. Haku on suunnattu opiskelijoille, joilla on voimassa oleva opinto-oikeus ukrainalaisessa yliopistossa ja Ukrainan kansalaisuus, ja jonka opinnot ovat keskeytyneet sotatoimien vuoksi.

- Haluamme tässä erittäin vakavassa tilanteessa tukea sodasta kärsiviä ukrainalaisia konkreettisilla teoilla. Panostamme yhteensä 100 000 euroa ukrainalaisille opiskelijoille tarjottaviin apurahoihin, joilla mahdollistetaan yliopisto-opintojen jatkaminen Suomessa, akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo.

Erillinen opinto-oikeus voidaan myöntää alkuvaiheessa kaikkiaan kahdellekymmenelle ukrainalaiselle opiskelijalle. Opinto-oikeuden myöntäminen perustuu hakijan opintomenestykseen ja suoritettujen opintojen soveltuvuuteen Itä-Suomen yliopistossa järjestettäviin opintoihin nähden. Erillisen opinto-oikeuden saaneet voivat lisäksi hakea yliopiston myöntämää apurahaa elinkustannuksiin ja matkaa varten. Hakijan tulee osata englannin kieltä.

Ukrainalaisten opiskelijoiden erillisen opinto-oikeuden haku alkaa 7.3. ja jatkuu alkuvaiheessa 21.3. saakka. Opinnot voi aloittaa jo 1.4.2022 ja opintoja voi suorittaa myönnettävällä opinto-oikeudella 31.7.2023 asti. Opinnot järjestetään Itä-Suomen yliopiston kampuksilla Joensuussa ja Kuopiossa.

Erillisen opinto-oikeuden saaneilla ukrainalaisilla opiskelijoilla on mahdollisuus hakea myöhemmin Itä-Suomen yliopistoon kandidaatti- tai maisteriopintoihin, jos opiskelija täyttää kelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet.

Lisätietoja:

Tapio Määttä, akateeminen rehtori, Itä-Suomen yliopisto, tapio.maatta@uef.fi, p. 050 575 1589

Lisätiedot hakijoille admissions@uef.fi

Application for separate studies for citizens of Ukraine 2022

https://link.webropolsurveys.com/S/678C6BF547CD8508