Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Logo Times Higher Education Impact Ranking

Itä-Suomen yliopisto menestyi hyvin yliopistojen vaikuttavuutta mittaavassa kansainvälisessä arvioinnissa

Itä-Suomen yliopisto menestyi taas hyvin nyt toisen kerran tehdyssä, yliopistojen vaikuttavuutta mittaavassa kansainvälisessä arvioinnissa, Times Higher Educationin (THE) Impact Rankingissä. University Impact Ranking 2020 -tulokset julkaistiin tänään.

THE University Impact -vertailu mittaa, kuinka hyvin yliopistot toiminnallaan edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Itä-Suomen yliopisto on toiminnassaan edistänyt parhaiten kestävän kehityksen Ilmastotekoja-tavoitetta, jonka arvioinnissa se ylsi sijalle 68. Terveyden ja hyvinvoinnin sekä vastuullisen kuluttamisen arvioinneissa Itä-Suomen yliopisto sijoittui 101–200 parhaan yliopiston joukkoon. Hyvä koulutus arvioitiin 201–300 parhaan joukkoon. Arvioinnissa oli mukana kaikkiaan 766 yliopistoa.

Vaikuttavuutta ovat Itä-Suomen yliopistossa edistäneet koulutuksen ja tutkimuksen vahvat alat mutta myös yliopiston toiminta instituutiona. Yliopisto on toiminnassaan jo pitkään huomioinut kestävän kehityksen tavoitteet.

– Yliopiston tutkijat ovat olleet myös aktiivisesti vaikuttamassa ja tuottamassa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Nämä teot ovat osaltaan vahvistaneet yliopiston vaikuttavuutta, kertoo rehtori Jukka Mönkkönen.

THE Impact Ranking vertailee yliopistojen ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia yhteiskuntaan perustuen Yhdistyneiden kansakuntien Kestävän kehityksen päämääriin: https://sustainabledevelopment.un.org/sdgs

Lisätietoja:

Rehtori Jukka Mönkkönen. p. 029 445 8001

Linkki Rankingin tuloksiin https://www.timeshighereducation.com/rankings/impact/2020/overall#!/page/0/length/25/sort_by/rank/sort_order/asc/cols/undefined