Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Itä-Suomen yliopisto maailman neljänneksi paras vastuullista kulutusta mitattaessa

Itä-Suomen yliopisto menestyi hyvin yliopistojen vaikuttavuutta mittaavassa kansainvälisessä arvioinnissa, Times Higher Educationin (THE) Impact Rankingissä. UEF nousi sijalle 75 tässä ensimmäistä kertaa tehdyssä arvioinnissa. Rankingiin osallistui yhteensä reilut 450 yliopistoa 76 maasta. UEF sijoittui kolmanneksi viiden Suomesta mukana olleen yliopiston joukossa.

THE University Impact -vertailu mittaa, kuinka hyvin yliopistot toiminnallaan edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Itä-Suomen yliopisto menestyi erityisen hyvin vastuullisen kuluttamisen osalta. Sen arvioinnissa UEF oli maailman neljänneksi paras. Myös terveyden ja hyvinvoinnin sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden arvioinneissa Itä-Suomen yliopisto ylsi 100 parhaan yliopiston joukkoon.

– Hyvä sijoitus osoittaa, että olemme vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Samalla se on tunnustus siitä, että olemme toimineet pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti kestävän kehityksen ja vastuullisuuden puolesta, kertoo rehtori Jukka Mönkkönen.

THE Impact Ranking vertailee yliopistojen ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia yhteiskuntaan perustuen Yhdistyneiden kansakuntien Kestävän kehityksen päämääriin: https://sustainabledevelopment.un.org/sdgs

Lisätietoja:

Rehtori Jukka Mönkkönen. p. 029 445 8001

https://www.timeshighereducation.com/rankings/impact/2019/overall#!/page/0/length/25/sort_by/rank/sort_order/asc/cols/undefined