Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pilviä

Itä-Suomen yliopisto hiilineutraaliksi vuoden 2025 loppuun mennessä

Itä-Suomen yliopisto on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoden 2025 loppuun mennessä. Vielä kuluvan vuoden aikana lasketaan yliopiston hiilijalanjälki. Nykytilanteen kartoituksen jälkeen suunnitellaan konkreettiset toimenpiteet hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Yliopiston toiminnassa on jo aiemmin tehty monia hiilineutraaliutta edistäviä ratkaisuja.

Strategiallaan vuosille 2021–2030 Itä-Suomen yliopisto rakentaa vastuullista ja kestävää tulevaisuutta. Yliopiston ilmasto-ohjelman ja strategian toimenpideohjelman tavoitteisiin kuuluu hiilineutraalius jo vuoden 2025 loppuun mennessä.

– Se on kova tavoite, mutta haluamme olla omalta osaltamme edistämässä tärkeää asiaa. Yliopistolta myös löytyy vankkaa alan osaamista ja tutkimusta, jota pystymme hyödyntämään. Ratkaisut perustuvat tutkittuun tietoon, toteaa hallintojohtaja Tuomo Meriläinen, joka johtaa yliopiston hiilineutraaliustyötä koordinoivaa työryhmää.

Hiilineutraali UEF 2025 -projektin kick off -tilaisuus järjestettiin 4. kesäkuuta. Yliopistolle on perustettu omat työryhmät selvittämään kiinteistöjen, hankintojen, matkustuksen, ravintolapalvelujen ja laboratorioiden hiilipäästöt ja ideoimaan keinoja päästöjen vähentämiseksi. Lisäksi yksi ryhmä keskittyy hiilineutraaliutta edistävään tiedeviestintään. Mukana on yliopiston omien asiantuntijoiden lisäksi yhteistyökumppanien, kuten ylioppilaskunnan, Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n ja ravintolapalvelujen edustajia.

– Saamme kattavan kuvan nykytilanteesta ja seuraaville neljälle vuodelle stepit, joilla tavoite saavutetaan.

Meriläinen uskoo, että hiilineutraaliustyö on merkittävää myös yliopiston brändille nykyisten ja tulevien opiskelijoiden ja työntekijöiden näkökulmasta. – Haluamme olla tässäkin yksi eturivin yliopistoista.

Itä-Suomen yliopistossa on jo pitkään tehty määrätietoista työtä ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Viime vuosina yliopisto on muun muassa siirtynyt sataprosenttisesti uusiutuvan sähkön käyttöön ja aloittanut lentomatkustamisen hiilipäästöjen kompensoinnin. Tänä vuonna kampuksilla on aloitettu kuluttajamuovipakkausten erilliskeräys.

Lisätietoja:

Hallintojohtaja Tuomo Meriläinen, tuomo.merilainen (a) uef.fi, p. 040 355 2299

Suunnittelija Maiju Eskelinen, Hiilineutraali UEF 2025 -projekti, maiju.eskelinen (a) uef.fi, p. 050 338 0827

Laatukoordinaattori Saila Vaittinen, saila.vaittinen (a) uef.fi, p. 040 564 8985