Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

Vuonteensalmen silta

Vuonteensalmen silta

Henkilöstöjohtaja Katja Pussinen kannustaa pitämään työvirettä yllä kouluttautumalla

Henkilöstöjohtaja, KTM Katja Pussinen vastaa Kreate konsernin henkilöstöhallinnosta ja viestinnästä. Kreate Oy on yksi Suomen johtavista infrarakentajista, ja organisaatiossa työskentelee noin 450 henkilöä. Kehitys ja itsensä kehittäminen ovat näkyviä arvoja jokapäiväisessä toiminnassa.

  • TEKSTI ANNE KERÄNEN

Koulutusten osalta filosofiani on, että aina täytyy olla sellaista, mikä tuo omaan työhön näkökulmaa, ja että pystyy tarkastelemaan omaa työtä myös kriittisesti, kertoo Pussinen. Henkilöstöjohtajana hän kannustaa siihen, että työntekijä löytää joko oman työnsä tai ulkoisten koulutusten kautta uutta virettä, näkökulmaa ja ajatusten vaihtoa.
 

Vähän kaikille vai kohdennettu kuin nenä päähän

Pussinen osallistui itse Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen HR-lainsäädännön täydennyskoulutukseen. Koulutusta tietyille ammattiryhmille, kuten HR-ammattilaisille on Suomessa paljon, joten osallistujan on oltava tarkkana, sopiiko koulutus juuri omaan tarpeeseen, pohtii Pussinen. Kyseisessä koulutuksessa hän kertoo kiinnittäneensä huomion siihen, että sisältö oli täysin hänen kiinnostuksensa mukaan kohdennettu.

Pussinen arvostaa sitä, että koulutuspaketti ja sen sisältö on valmiiksi jäsennetty. Oma arvonsa on asiantuntevalla kouluttajalla, jota kuuntelisi pitempäänkin, Pussinen viittaa kouluttajaan, OTT Jaana Paanetojaan.

Viiden koulutuksen sisältänyttä HR-lainsäädännön täydennyskoulutusta Pussinen kuvailee juuri sellaiseksi, jolla voi laajentaa omaa näkökulmaa. Pussinen pitää tärkeänä kiinnittää huomiota muuttuvaan lainsäädäntöön ja sen soveltamiseen omalle toimialalle. Vaikka oman koulutuksen ja työkokemuksen kautta taustalla on jo osaamista, tuovat ajankohtaiset koulutukset uutta näkökulmaa. Esimerkkinä Pussinen tuo esille koronan tuomat muutokset, jollaisia ei ole aiemmin työpaikoilla jouduttu kohtaamaan.

 

Itsensä kehittämistä voi tehdä monella tavalla, mutta työntekijä- ja työnantajaystävällinen näkökulma on, kun tieto on jäsennelty valmiiksi.

Katja Pussinen

Katja Pussinen
Katja Pussinen