Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tutkimusdataa kannettavan tietokoneen näytöllä

Geenimutaatioiden kilpailevista vaikutusreiteistä uusia lähtökohtia leukemian hoitoon

Nature-lehdessä hiljattain julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan leukemiaan liittyvillä eri geenimutaatioilla on toisistaan poikkeavia vaikutusreittejä, joiden välinen kilpailu voi myös estää syövän kehittymistä. Tutkimuksessa analysoitiin näytteitä 1148 potilaalta, joilla oli akuutti lymfaattinen B-soluleukemia. Tulosten perusteella leukemian kehittymistä edistävät vain ne geenimutaatiot, jotka liittyvät potilaalla syövän ajurina toimivaan solutason signalointireittiin, kun taas sen kanssa kilpaileva signalointireitti vaimenee. Kilpailevan reitin aktivoiminen voikin tutkijoiden mukaan tehostaa hoitoa.

Akuutissa B-soluleukemiassa ovat tutkimuksen mukaan yleisiä mutaatiot kahdella, B-solujen eri kehitysvaiheisiin liittyvällä signalointireitillä.  – Näillä STAT5- ja ERK-syöpäreiteillä on toisistaan poikkeavat vaikutusmekanismit ja valtaosalla potilaista mutaatiot liittyvät vain jompaankumpaan niistä, kertoo apulaisprofessori Merja Heinäniemi Itä-Suomen yliopistosta.

Leukemian kehittymisessä näyttää keskeiseltä se, että toisen signalointireitin aktivoituessa solut vaimentavat kilpailevan reitin. Tämän vuoksi tutkimuksessa testattiin uudenlaista yhdistelmähoitoa, jossa pääasialliseen syöpäreittiin kohdistuvaa estolääkitystä täydennettiin kilpailevaa reittiä aktivoivalla lääkkeellä. Tulosten mukaan näin voitaisiin mahdollisesti parantaa hoitotuloksia.

Nyt julkaistua tutkimusta johti professori Markus Müschen amerikkalaisen City of Hope -syöpäkeskuksen Beckman-tutkimusinstituutista. – Meillä on jo muutaman vuoden ajan ollut Müschenin systeemibiologian tutkimusryhmän kanssa yhteistyötä lasten leukemian tutkimuksessa. Yhteisenä tavoitteena on selvittää erityisesti akuutin lymfaattisen leukemian taustaa, Heinäniemi kertoo.

Heinäniemi johtaa biolääketieteen yksikössä tutkimusryhmää, joka soveltaa bioinformatiikan menetelmiä leukemian tutkimukseen. Tuoreen tutkimuksen toteutukseen osallistui Heinäniemen ryhmästä myös hiljattain väitellyt Petri Pölönen, joka vieraili jatko-opintojensa aikana Müschenin ryhmässä. – Lasten leukemia on monimuotoinen sairaus, josta tunnetaan useita alatyyppejä. Kansainvälisten konsortioiden laajojen tutkimusaineistojen ansiosta siihen voidaan löytää uusia näkökulmia, Pölönen toteaa.

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Merja Heinäniemi, Itä-Suomen yliopisto, +358 40 355 3842, merja.heinaniemi (a) uef.fi

https://uefconnect.uef.fi/henkilo/merja.heinaniemi/

Tutkimusartikkeli:

Lai N. Chan, Mark A. Murakami, Mark E. Robinson, Rebecca Caeser, Teresa Sadras, Jaewoong Lee, Kadriye Nehir Cosgun, Kohei Kume, Vishal Khairnar, Gang Xiao, Mohamed A. Ahmed, Eamon Aghania, Gauri Deb, Christian Hurtz, Seyedmehdi Shojaee, Chao Hong, Petri Pölönen, Matthew A. Nix, Zhengshan Chen, Chun Wei Chen, Jianjun Chen, Andreas Vogt, Merja Heinäniemi, Olli Lohi, Arun P. Wiita, Shai Izraeli, Huimin Geng, David M. Weinstock & Markus Müschen. Signalling input from divergent pathways subverts B cell transformation. Nature 583, 845–851 (2020). https://doi.org/10.1038/s41586-020-2513-4

City of Hopen uutisblogi: Not all mutations lead to cancer, study finds