Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Leipomo.Kuva Mostphotos.

FM Antti Karjalaisen väitös 22.9.2023: Työntekijät altistuvat jauhopölylle erityisesti pienleipomoissa – työsuojeluun kiinnitettävä entistä enemmän huomiota

FM Antti Karjalainen selvitti väitöstutkimuksessaan leipomoiden työntekijöiden altistumista jauhopölylle ja haihtuville orgaanisille yhdisteille (VOC-yhdisteet).

Tutkimuksessa tehtiin sisäilmamittauksia pienleipomoissa, teollisessa leipomossa, myymäläleipomossa ja myymälän paistopisteessä. Karjalainen tutki erikokoisten hiukkasten pitoisuuksia ja kokojakaumaa, hiukkasten koostumusta, työtapojen muuttamisen vaikutusta jauhopölylle altistumiseen, sekä haihtuville orgaanisille yhdisteille altistumista.

Jauhopölyn tiedetään jo ennestään olevan merkittävä astman ja allergisen nuhan aiheuttaja, ja sen on todettu ärsyttävän hengityselinten lisäksi silmiä ja ihoa. Työntekijät altistuvat myös leivonnasta ja paistamisesta lähtöisin oleville korkeille pien- ja nanohiukkaspitoisuuksille, jotka voivat kulkeutua syvälle hengitysteihin. Myös haihtuvien orgaanisten yhdisteiden eli VOC-yhdisteiden on havaittu aiheuttavan keuhkojen ärsytysoireita.

Hengitettävän pölyn massapitoisuudet ylittivät usein jauhopölyn haitalliseksi tunnetun pitoisuuden eli HTP-arvon työntekijöiden hengitysvyöhykkeellä leipomoissa. PM10-hiukkasten massapitoisuuksissa havaittiin paljon korkeita pitoisuuspiikkejä mittauspäivien aikana pienleipomoissa ja teollisessa leipomossa. Mittaukset toteutettiin sekä hengitysvyöhykkeeltä, että kiinteistä mittauspisteistä kussakin toimipaikassa.

Tulosten perusteella henkilönsuojaimien ja kohdepoistojen käyttö olisi suositeltavaa, toteaa Karjalainen.

Korkeimmat hiukkasten lukumääräpitoisuudet mitattiin pienleipomossa – ne olivat korkeimmillaan, kun kaikki uunit olivat samanaikaisesti päällä.  Tulosten perusteella pitoisuuksien pääasiallinen lähde olivat siis uunit.

Pien- ja nanohiukkaset vaikuttivat pitoisuuksiin merkittävästi. VOC-pitoisuudet, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuudet (TVOC) ja karbonyylipitoisuudet olivat alhaiset. Yhdisteet olivat todennäköisesti pääosin peräisin rakennusmateriaaleista ja henkilökohtaisista hygieniatuotteista. Osa yhdisteistä liittyi luultavasti mausteiden aromiaineisiin, tuotteiden paistamiseen uuneissa ja pakkausmateriaaleihin.

Leipomoiden sisäilmaa voidaan parantaa työtapojen muutoksilla ja teknisillä ratkaisuilla

Karjalainen selvitti myös jauhopölypitoisuuksien vähentämistä yhdessä pienleipomossa ja teollisessa leipomossa interventiotutkimuksella, jossa keskityttiin työtapojen muutoksiin. Hengittyvän pölyn pitoisuudet eivät alentuneet työntekijöiden hengitysvyöhykkeellä intervention jälkeen.

Jatkossa olisi aiheellista suunnitella interventioita, joissa yhdistettäisiin sekä työtapojen muutokset, että tekniset torjuntatoimenpiteet.

Tutkimuksesta saatua tietoa voivat hyödyntää leipomoteollisuus, työhygienian asiantuntijat ja työsuojeluviranomaiset. Tutkimustulokset ovat sovellettavissa työmenetelmien, työturvallisuuden ja riskienhallinnan kehittämiseen leipomoteollisuudessa.

Kohdistamalla toimenpiteitä kyseisiin työsuojelun osa-alueisiin pystytään alentamaan työntekijöiden altistumistasoja, sekä vähentämään ja ennaltaehkäisemään mahdollisia työssä esiintyviä oireita.

– Tällä tavoin on mahdollista edistää työntekijöiden työn tuottavuutta, työkyvyn ylläpitoa sekä työhyvinvointia ja -viihtyvyyttä. Lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää uusien leipomotyöhön liittyvien tutkimushankkeiden suunnittelussa, Karjalainen toteaa.

Mittauksissa hyödynnettiin Sisäympäristön ja työhygienian tutkimusryhmän ja Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorion hiukkasmittauslaitteistoa sekä ympäristö- ja biotieteiden laitoksen analyysilaitteistoa. Osa tutkimuksen aineistosta kerättiin kahdessa Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa, "Kuinka paljon ja millaisille nanohiukkasille työpaikoilla altistutaan Suomessa?" ja "Nanohiukkasten monitorointi työntekijän hengitysvyöhykkeeltä altistumistasojen selvittämiseksi".

FM Antti Karjalaisen ympäristötieteen alaan kuuluva väitöskirja Exposure to particulate matter and organic chemicals, and controlling flour dust in the Finnish bakery industry (Altistuminen hiukkasille ja orgaanisille kemikaaleille sekä jauhopölyaltistumisen vähentäminen leipomoteollisuudessa Suomessa) tarkastetaan luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa, Kuopion kampuksella. Vastaväittäjänä toimii johtava asiantuntija Tapani Tuomi, Työterveyslaitos, ja kustoksena tutkimusjohtaja Pertti Pasanen, Itä-Suomen yliopisto. Tilaisuuden kieli on suomi ja sitä voi seurata verkossa.

Lisätietoja:

Antti Karjalainen, antti.karjalainen@uef.fi

Avainsanat