Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta valittiin kansainväliseen nobelistitapaamiseen

Tutkimusryhmän johtaja, lääketieteen tohtori Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta on valittu mukaan perinteikkääseen Lindaun nobelistitapaamiseen. Saksassa vuosittain järjestettävän tapahtuman tarkoituksena on tarjota mahdollisuus Nobel-palkittujen tutkijoiden, eturivin nuorten tutkijoiden ja eri tieteenalojen väliseen vuorovaikutukseen.

Järjestyksessään jo 70. Lindau Nobel Laureate Meeting järjestetään 28.6.-3.7.2020. Tapaamiseen osallistuu ennätysmäärä eli lähes 70 nobelistia sekä tiukalla seulalla valitut 660 lahjakasta nuorta tutkijaa 101 maasta. Tapahtumassa myös julkistetaan globaalit kestävän, avoimen tieteen suositukset. Solje valittiin mukaan Suomalaisten Tiedeakatemioiden ehdotuksesta.

– Odotan innolla erityisesti lääketieteen alan Nobel-voittajien tapaamisia. Verkostoituminen sekä kokeneiden että nuorempien tutkijoiden kanssa on tärkeää, Solje toteaa.

29-vuotias Eino Solje on nuoresta iästään huolimatta arvostettu otsalohkodementian tutkija. Hän väitteli jo ennen lääkäriksi valmistumistaan professori Anne Remeksen ohjauksessa. Väitöskirja käsitteli C9orf72-toistojaksomutaatioon liittyvää otsalohkodementiaa diagnostiikan ja hoidon näkökulmista. Kyseinen mutaatio on yleisin perinnöllinen syy otsalohkodementiaan.

Viime vuosina Solje on työskennellyt neurologiaan erikoistuvana lääkärinä KYSissä ja Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Hän myös johtaa otsalohkodementian tutkimusryhmää Remeksen kanssa. Kesällä hän aloittaa vierailevana tutkijana Italian Bresciassa, joka on yksi Euroopan johtavista työikäisten muistisairauksien tutkimuskeskittymistä.

Solje on julkaissut jo huomattavan määrän korkeatasoisia tieteellisiä artikkeleita. Hän myös ohjaa useita väitöskirjan tekijöitä. Hän keskittyy nyt tutkimuksessaan otsalohkodementian varhaispiirteisiin, diagnostiikkaan, biomarkkereihin, immunologisiin mekanismeihin, kuvantamiseen ja geneettiseen etiikkaan. Uutena tutkimusavauksena ovat frontaaliset ekstrapyramidaalitaudit.

Potilas- ja tutkimustyönsä ohella Solje vastasi kansallisesta neurologian erikoislääkärikoulutuksen auditoinnista vuosina 2018–2019.

Lisätietoja:

Eino Solje, eino.solje (a) uef.fi

Painolaatuinen kuva: https://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/12787?encoding=UTF-8

Lindau Nobel Laureate Meetings, tiedote 2.3.2020: https://www.lindau-nobel.org/wp-content/uploads/2020/03/PR_Selection_Young_Scientists.pdf

Eino Solje
Eino Solje