Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsia tekemässä koulutehtäviä tablettitietokoneilla.

Digitaalinen dialogi kodin ja koulun välillä – arviointi läpinäkyväksi huoltajille ja oppilaille

Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan koulussa on keskeistä kehittää uudenlaista arviointikulttuuria. Perinteisesti arviointi on näyttäytynyt koteihin ja oppilaille muun muassa vuosittaisina arviointikeskusteluina ja todistuksina. Nykykäsityksen mukaan arviointi on enemmänkin prosessi kuin tiivistelmä tai lopputulos siitä, mitä oppilas on oppinut.

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulussa, Tulliportin normaalikoulun 2A-luokassa, aloitettiin syksyllä 2018 hanke, jossa kehitetään uudenlaisia toimintatapoja oppimista tukevan arviointikulttuurin luomiseksi hyödyntämällä digitaalisia ympäristöjä. Painopisteenä on tukea oppilaiden itsearviointitaitoja sekä edistää huoltajien tietoisuutta oppilaiden oppimisprosessista ja muuttuneista kouluarvioinnin käytänteistä.

– Hankkeessa arviointi tehdään läpinäkyväksi oppilaille, opettajalle ja huoltajille, kertoo Itä-Suomen harjoittelukoulun luokanopettaja Sinikka Räty-Záborszky.

Hankkeessa on käytetty esimerkiksi Seesaw-sovellusta, jonka avulla oppilaat ovat taltioineet ja arvioineet omaa suoritustaan ja oppimistaan. Sovelluksen avulla oppilas dokumentoi annettuja tehtäviä muun muassa äänittämällä, valokuvaamalla, videoimalla ja kirjoittamalla. Seesaw-sovellus antaa oppilaille mahdollisuuden tallentaa koko oppimisprosessin suunnittelusta toteuttamiseen ja itsearvointiin.

– Opettaja seuraa puolestaan sovelluksen avulla oppilaan edistymistä ja antaa palautetta ja tukea jokaiselle oppilaalle, muotoilee yliopistonlehtori Susanna Pöntinen.

Huoltajat voivat seurata oman lapsensa sekä opettajan työskentelyä koko arviointiprosessin ajan. Osa huoltajista on kirjoittanut omia ajatuksiaan ja antanut palautetta lapselleen, mutta myös opettajalle.

– Hanke avaa myös opettajaopiskelijoille uudenlaisen mahdollisuuden seurata, harjoitella ja toteuttaa arviointia oppilaiden sekä huoltajien kanssa, tiivistää yliopisto-opettaja Sini Kontkanen.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston sekä Tulliportin normaalikoulun kanssa. Tiimin tarkoituksena on testata erilaisia digitaalisia sovelluksia oppimista tukevassa arvioinnissa. Opetushallitus on myöntänyt hankkeelle rahoitusta vuoden 2019 loppuun saakka.