Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapset tutkivat tablettia.

Digireppu-hanke tukee perhepäivähoitajien teknologiataitoja

Päiväkodeissa osataan jo hyödyntää digitalisaatiota, mutta suomalainen perhepäivähoito on jäänyt teknologiakasvatuksessa jälkeen. Liperin kunnassa alkoi noin vuosi sitten ainutlaatuinen Itä-Suomen yliopiston ja Liperin kunnan varhaiskasvatuksen kanssa yhdessä toteutettava Digireppu-hanke, jonka tarkoituksena on viedä teknologiaa perhepäivähoitoon varhaiskasvatussuunnitelman sisältöjen kanssa.

Digireppu-hankkeella tuetaan perhepäivähoitajien teknologiataitojen oppimista ja ajan tasalla pysymistä sekä tarjotaan perhepäivähoidossa oleville lapsille teknologiakasvatusta.

Pilottivaiheessa viisi liperiläistä perhepäivähoitajaa sai käyttöönsä ”digireput”, joiden sisällä oli kirjoja, pelejä sekä tablettitietokone. Hoitajille ei annettu tarkkoja ohjeita digireppujen suhteen, vaan kukin sai ideoida miten ja missä tilanteessa reppujen sisältöä hyödynnettiin.

– Hoitajat saivat alkuun teknistä koulutusta, mutta koska hankkeen ideana on viedä teknologia arkeen pedagogiikka eikä teknologia edellä, jätimme muun ideoinnin hoitajille, kertoo hankkeen johtaja, professori Eija Kärnä.

Hankkeen taustalla on myös ajatus siitä, että lapsia kasvatetaan digikansalaisiksi.

– Haluamme osoittaa, että tabletti on väline muiden joukossa ja teknologia luonnollinen osa arkea. Nykyajan haasteena on normalisoida ihmisen ja teknologian suhdetta. Teknologiakasvatukseen kuuluu itsesääntelyn opettaminen, sanoo yliopistonlehtori Kaisa Pihlainen.  

Samalla voidaan kiinnittää huomiota teknologian monipuoliseen käyttöön osana perhepäivähoidon arkea. Tablettia voidaan käyttää kamerana, satukirjana tai piirustusvälineenä ja sillä voidaan pelata ja kuunnella musiikkia.

– Pyrimme myös lisäämään teknologian yhteiskäyttöä niin, että lapset voivat toimia keskenään tai hoitajan kanssa teknologian parissa, lisää Kärnä.

Liperin kunta on vuoden kokeilun jälkeen päättänyt hankkia tablettitietokoneet kaikille perhepäivähoitajilleen.

Tutkimusartikkeli: K. Pihlainen, C. Suero Montero & E. Kärnä. Digi-Bags on the Go: Childminders’ Expectations and Experiences of a Tablet-Based Mobile Learning Environment in Family Day Care. Mobile Information Systems, julkaistu verkossa 1.4.2018, DOI: 10.1155/2018/6967505.

Lisätietoja:
Digireppu-hankkeen johtaja, kasvatustieteen professori Eija Kärnä, eija.karna(at)uef.fi, p. 050 566 2404
Yliopistonlehtori Kaisa Pihlainen, kaisa.pihlainen(at)uef.fi, p. 050 597 3505