BiodiLogDef-hanke kehittää metsäluonnon mittaamisen ja tunnistamisen teknologiaa. TomoHQ-hanke luo uudenlaista kuvantamisteknologiaa.
Itä-Suomen yliopisto on saanut Business Finlandilta noin kahden miljoonan euron rahoituksen kahteen mittavaan hankkeeseen. Rahoituksen saivat BiodiLogDef-hanke, jota koordinoi yliopiston metsätieteiden osasto, sekä TomoHQ-hanke, johon osallistuu teknillisen fysiikan laitos.
BiodiLogDef-hanke (Towards more Biodiverse and Efficient Logging and Defence Operations) sai Business Finlandin Co-Innovation-rahoituksena yli 2,7 miljoonaa euroa. Itä-Suomen yliopiston osuus rahoituksesta on 1,02 miljoonaa euroa.
Hanke keskittyy metsäluonnon monimuotoisuusindikaattoreiden mittaamiseen ja tunnistamiseen. Työssä hyödynnetään kehittyneitä sensoriteknologioita ja tekoälymenetelmiä. Hanke tuottaa myös dynaamisia maaperäkarttoja ja ennustavia, dynaamisia kulkukelpoisuusmalleja ja kehittää satelliittivapaata paikannusta. Lisäksi hanke kehittää 3D- ja lisätyn todellisuuden (AR) visualisointia koneen ja ajoneuvon kuljettajalle ja komentajalle sekä auttaa häntä suunnittelemaan ja toteuttamaan optimaalisen reitin puunkorjuussa ja puolustusoperaatioissa taistelukentällä.
– BiodiLogDef-hanke vastaa metsäluonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen sekä maaperän kulkukelpoisuuden ja kantavuuden ennustamisen haasteisiin uusilla teknologioilla ja menetelmillä. Hankkeessa yhdistyvät metsäteollisuuden ja puolustussektorin tarpeet luoda poikkitieteellisen huippututkimuksen kautta uusia ratkaisuja käytännön tarpeisiin, kertoo hankkeen koordinaattori, professori Kalle Kärhä.
Itä-Suomen yliopiston koordinoimaan BiodiLogDef-hankkeeseen osallistuvat Turun yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Paikkatietokeskus. Kansainväliset tutkimuspartnerit ovat BOKU-yliopisto Itävallasta, Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto (SLU) sekä Norjan biotalouden tutkimusinstituutti (NIBIO). Yrityspartnereina ovat Ponsse, AFRY Management Consulting, Kelluu, Metsäavain, Patria, Sitowise ja SolidComp. Hanke kuuluu Ponsse-Epec FORWARD’27 Business Finland Veturi-ekosysteemiin. Lisäksi se linkittyy Patria eALLIANCE Business Finland Veturi-ekosysteemiin.
TomoHQ-hankkeelle myönnettiin Business Finlandin Näytönpaikka-rahoitushaussa 5,4 miljoonaa euroa. Itä-Suomen yliopiston osuus rahoituksesta on noin 973000 euroa.
Hankkeessa luodaan uutta tomografiaan eli viipalekuvaukseen perustuvaa teknologiaa. Röntgensäteisiin perustuva viipalekuvaus on jo vakiintuneessa käytössä sairaaloissa ja materiaalintestauksessa, mutta mahdollisuudet ovat paljon laajemmat. Viipalekuvaukseen voidaan hyödyntää myös esimerkiksi näkyvää valoa, sähkövirtoja ja magneettikenttiä tai näiden yhdistelmillä. Myös hyperspektraalimenetelmät eli syvän väri-informaation käyttö on tutkimuksen kohteena. Uudenlaiset laitteet ovat kevyitä ja liikuteltavia sekä valmistuskustannuksiltaan kohtuullisia.
Uusia kuvantamisratkaisuja voidaan käyttää muun muassa aivohalvauksen sähköisessä kuvantamisessa sekä kasvihuonekaasujen ja saastepäästöjen valvonnassa maataloudessa ja prosessiteollisuudessa. Teknologian kehittäminen luo myös monia liiketoiminnan mahdollisuuksia.
TomoHQ-hanketta koordinoi Helsingin yliopisto, ja inversiomatematiikan tutkijoita on mukana myös Itä-Suomen yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Ilmatieteen laitokselta, LUT-yliopistosta ja Oulun yliopistosta.
Lisätietoja:
Professori Kalle Kärhä, metsätieteiden osasto, Itä-Suomen yliopisto, BiodiLogDef-hankkeen koordinaattori, [email protected], puh. 050 475 4772
Professori Marko Vauhkonen, teknillisen fysiikan laitos, Itä-Suomen yliopisto, TomoHQ-osahankkeen vetäjä, [email protected], p. 040 771 3737