Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvituskuva suomalaisesta metsä- ja järvimaisemasta.

Arvonlisää biotalousosaamisella

Marraskuussa järjestettävässä ”Biotalous muuttuvassa yhteiskunnassa” - seminaarissa kuullaan kestävyydestä yhteiskunnallisena ajurina, vastuullisuudesta biotaloudessa sekä ilmastoturvallisuudesta. Lisäksi kuullaan käytännön esimerkkejä biotalouden työelämälähtöisistä kehittämisprojekteista.

Biotalous yhteiskunnassamme kytkeytyy moniin elinkeinoelämän osa-alueisiin. Biotalouden eri sektorit painottuvat alueellisesti, ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on vahva metsäbiotalouden osaamiskeskittymä. Vastaavasti Pohjois-Savossa biojalostus on valittu yhdeksi maakunnan kärkialoista. Biotalouden avulla yhteiskunta voi vastata muun muassa ympäristö-, energia- ja ilmastohaasteisiin, jotka ovat entistä ajankohtaisempia.     

Siinä missä Suomen biotalousstrategia vuonna 2014 tähtäsi tuotannon kasvattamiseen, vuonna 2022 päivitetyssä biotalousstrategiassa korostetaan korkeampaa arvonlisää. Vastuullisessa biotaloudessa korostuu osaamisen merkitys ja kyky yhdistellä monialaista tietoa ja taitoa. Yhteiskunnassa muutokset tapahtuvat entistä nopeammin, mikä haastaa korkeakouluja sekä elinkeinoelämää vastaamaan osaamisen kehittämisen tarpeisiin joustavasti. Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen ja TKI-toiminnan yhdistäminen mahdollistaa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisen muun muassa asiantuntijoille suunnatuilla lyhyt koulutuksilla tai hyödyntäen monialaisia verkostoja.  

”Itä-Suomen kansainvälisen biotalousosaamisen kehittäminen työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen keinoin” -hankkeen tavoitteena on ollut parantaa kasvavalla biotalousalalla jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa sekä kehittää koulutuksen työelämälähtöisyyttä niin pedagogisesti kuin substanssin osalta. Keskeisimpinä tavoitteina on ollut:

  • Biotalouden erikoistumiskoulutuksen ja siitä johdannaisten jatkuvan koulutuksen muotojen kehittäminen alueen työelämän tarpeisiin.
     
  • Biotalousosaamisverkoston luominen ja kytkeminen olemassa oleviin klustereihin sekä biotalouden koulutukseen.
     
  • Koulutuksen ja yritysyhteistyön kansainvälisyyden kasvattaminen biotalouden ja jatkuvan oppimisen koulutusvientikokeiluiden kautta.

Biotalouden erikoistumiskoulutukseen on tähän mennessä osallistunut yli 50 biotalouden erialojen asiantuntijaa. Lisäksi hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin ja lyhytkoulutuksiin on osallistunut noin 500 henkilöä, joista 100 on ollut kansainvälisiä. Tilaisuuksia on ollut tarjolla laajasti eri aihepiireistä ja niissä on voinut olla mukana osallistumalla virtuaaliaamukahveihin, webinaareihin, verkkokursseihin, koulutusmatkoille tai hackathoneihin.   

Järjestämme biotalouden erikoistumiskoulutuksen ja hankkeen päätösseminaarin Joensuussa 17.11.2022 klo 9-16. Päätösseminaarissa kuulemme asiantuntijapuheenvuoroja sekä biotalouden erikoistumiskoulutuksen opiskelijoiden työelämälähtöisien kehittämisprojektien tuloksia. Tervetuloa mukaan!

Katso lisätietoja päätöseminaarista ja ilmoittaudu mukaan: https://www.biotalouskoulutusitasuomi.fi/arvonlisaa-biotalousosaamisella/

Lisätietoja:

Piritta Torssonen, Itä-Suomen yliopisto, piritta.torssonen(at)uef.fi
Laura Tomppo, Itä-Suomen yliopisto, laura.tomppo(at)uef.fi

Avainsanat