Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Hylje.

Arktisia hylkeitä uhkaavat ilmasto, pedot ja ihmiset

Saimaannorppa ei ole ainoa hylje, joka kärsii ilmaston lämpenemisestä. Arktisilla jääalueilla hylkeet joutuvat jo siirtymään yhä pienemmille elinalueille.

  • Teksti Marianne Mustonen
  • Kuvat Brendan P. Kelly

Merijääympäristöihin keskittynyt meriekologi Brendan P. Kelly kertoi luennollaan pohjoisen hylkeiden tutkimuksesta. Kelly toimii tutkimusjohtajana arktisen ympäristömuutoksen tutkimuksessa ja meribiologian professorina University of Alaska Fairbanksissa, sekä vanhempana tutkijana Middlebury Institute of International Studies Montereyssa.

Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten Kelly alkoi asua arktisella jäällä pari kuukautta vuodessa, hylkeiden elämää tutkien. Eri lajien tuntemus on lisääntynyt vähitellen, ja jopa hylkeiden kokonaismäärää on ollut vaikeaa laskea tarkasti. Se kuitenkin tiedetään, että niitä on miljoonia – vielä toistaiseksi.

– Hylje-eläimiä on ollut olemassa jo miljoonia vuosia. Ne ovat tehneet rohkean liikkeen evoluutiossaan, koska  siirtyessään pois vedestä ne ovat hyvin haavoittuvaisia petoeläimille, Kelly kuvailee.

Petojen lisäksi hylkeiden elämää varjostavat ihmiset ja muuttuva ilmasto: hylkeiden elintila kaventuu nopeasti ikijään sulaessa. Eläinten sukupuuttoja on ollut historiassa aiemminkin, mutta nyt muuttuvan tilanteen nopeus yllättää.

– Lisääntyvät kasvihuonekaasut lämmittävät ilmastoa. Arktisella alueella lämpeneminen tapahtuu yli kaksi kertaa maailmanlaajuista keskiarvoa nopeammin. Jääalue on kuin iso peili, joka heijastaa auringon säteet takaisin avaruuteen. Kun se sulaa pois, tumma vedenpinta alkaa lämmetä entistä nopeammin, Kelly toteaa.

Puolet arktisesta jäästä on jo kadonnut.

Brendan P. Kelly

Principal Investigator and Science Director, University of Alaska Fairbanks

Brendan P. Kelly.
Kuvassa: Brendan P. Kelly.