Saimaannorppa ei ole ainoa hylje, joka kärsii ilmaston lämpenemisestä. Arktisilla jääalueilla hylkeet joutuvat jo siirtymään yhä pienemmille elinalueille.
Merijääympäristöihin keskittynyt meriekologi Brendan P. Kelly kertoi luennollaan pohjoisen hylkeiden tutkimuksesta. Kelly toimii tutkimusjohtajana arktisen ympäristömuutoksen tutkimuksessa ja meribiologian professorina University of Alaska Fairbanksissa, sekä vanhempana tutkijana Middlebury Institute of International Studies Montereyssa.
Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten Kelly alkoi asua arktisella jäällä pari kuukautta vuodessa, hylkeiden elämää tutkien. Eri lajien tuntemus on lisääntynyt vähitellen, ja jopa hylkeiden kokonaismäärää on ollut vaikeaa laskea tarkasti. Se kuitenkin tiedetään, että niitä on miljoonia – vielä toistaiseksi.
– Hylje-eläimiä on ollut olemassa jo miljoonia vuosia. Ne ovat tehneet rohkean liikkeen evoluutiossaan, koska siirtyessään pois vedestä ne ovat hyvin haavoittuvaisia petoeläimille, Kelly kuvailee.
Petojen lisäksi hylkeiden elämää varjostavat ihmiset ja muuttuva ilmasto: hylkeiden elintila kaventuu nopeasti ikijään sulaessa. Eläinten sukupuuttoja on ollut historiassa aiemminkin, mutta nyt muuttuvan tilanteen nopeus yllättää.
– Lisääntyvät kasvihuonekaasut lämmittävät ilmastoa. Arktisella alueella lämpeneminen tapahtuu yli kaksi kertaa maailmanlaajuista keskiarvoa nopeammin. Jääalue on kuin iso peili, joka heijastaa auringon säteet takaisin avaruuteen. Kun se sulaa pois, tumma vedenpinta alkaa lämmetä entistä nopeammin, Kelly toteaa.
Puolet arktisesta jäästä on jo kadonnut.
Brendan P. Kelly
Principal Investigator and Science Director, University of Alaska Fairbanks
Tekopesien käyttö arktisella alueella haastavaa
Parhaillaan Kelly tutkimusryhmineen selvittää monin tavoin hylkeiden liikkumista ja käyttäytymistä. Tavoitteena on etsiä keinoja, joiden avulla hylkeitä voisi suojella paremmin.
– Hylkeet viettävät 80 prosenttia ajastaan vedessä. Ne pystyvät hengittämään lumen alla tai kaivamissaan lumiluolissa, Kelly toteaa.
Hylkeenpoikasen turkki eristää kylmää, mutta ei tarpeeksi. Emo lämmittää lumiluolaa käydessään ruokkimassa poikastaan. Jos luolaa eristävä lumipeite on liian ohut, poikanen joutuu kohtaamaan paljaalla jäällä pedot ja jäätävän kylmyyden.
– Tekopesien teko olisi valtavilla arktisilla alueilla kuitenkin hankalaa.
Lisääntymisaikana naaraat sukeltavat ruokaa etsiessään yli sadan metrin syvyyteen, urokset taas tekevät matalampia sukelluksia naaraiden hengitysreikien lähialueilla.
Satelliittiseurannassa on selvinnyt, että hyljeuros voi uida jopa 2500 kilometrin matkan ja palata täsmälleen samalle alueelle.
– Hylkeillä on paremmat GPS-signaalit kuin meillä tutkijoilla, Kelly sanoo.
Inuiteille hylkeet ovat osa tuhatvuotista kulttuuria
Inuiteille hylkeiden suojelu ei Kellyn mukaan ole yksinkertainen kysymys, sillä hylkeet ovat tärkeä osa heidän ravintoaan ja kulttuuriaan.
– Inuitit ovat huolestuneita, sillä esimerkiksi suojelualueet estäisivät heidän kulkunsa hylkeiden luo jäällä. Olemme kuitenkin löytäneet uusia hyvä tapoja tehdä yhteistyötä.
Inuitit ovat metsästäneet hylkeitä tuhansia vuosia esimerkiksi koirien avulla, joten heillä on valtavasti tietoa hylkeiden elintavoista.
– Tätä tietoa pitäisi saada tehokkaammin tarjolle päättäjille ja poliitikoille, jotta suojelutoimissa voitaisiin ottaa kaikki huomioon, Kelly toteaa.
– Tiedemaailmassa meillä on kamala tapa haudata tietoa, meidän pitäisi viestiä paremmin tavallisella kielellä ja tarinoiden avulla. Siinä meillä on vielä paljon työtä.
Kuvassa: Brendan P. Kelly.
