Ajankohtainen luontopolitiikka -podcast: jakso 1. Arvokkaat luontotyypit ja niiden suojelu

Litterointimerkinnät 

Haastattelija: Haastattelija 

Vieras: Säde Neitola 

Vieras: Tuomo Takala 

sa-: sana jää kesken 

(sana): epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja 

(-): sana, josta ei ole saatu selvää 

(--): useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää 

, . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa 

---------------------------------------

[musiikkia]  

Haastattelija: Hyvä kuulijat. Kuuntelette Ajankohtainen luontopolitiikka podcastia. Tänään keskitymme uhanalaisten tai biodiversiteetin kannalta tärkeitten luontotyyppien suojeluun. Otamme selvää, millaisia yksityismailla tapahtuvan suojelun käytäntöjä meillä on, miten niitä toteutetaan ja mitä niillä tavoitellaan. Ja mitä nämä eri käytännöt maanomistajan kannalta tarkoittavat. 

[musiikkia] 

Haastattelija: Aluksi taustoituksesi hieman suojelun yleisemmän tason rakenteista ja tavoitteista. Suomi on vuonna -94 sitoutunut YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoitteisiin, jotka tähtäävät biologisen monimuotoisuuden suojelun turvaamiseen, sen osien kestävään käyttöön ja siihen liittyvien hyötyjen oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen jakoon. Euroopan Unioni on 90-luvulta alkaen pyrkinyt edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä velvoittamalla jäsenmaitaan suojelemaan tärkeiksi katsottuja luontotyyppejä alueellaan.  

Tavoitteena on ollut erityisten suojelutoimien alueiden yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto eli Natura 2000. Natura 2000 verkoston perustamiseen, ylläpitämiseen ja parantamiseen liittyvät jäsenmaille osoitetut velvollisuudet aikarajoineen ja toimenpiteineen on määritelty EU:n luontodirektiivissä.  

Vuonna 2020 voimaan tullut EU:n biodiversiteettistrategia tähtää suojelualueitten verkoston laajentamiseen ja aidosti yhtenäisen Euroopan laajuisen luontoverkon rakentamiseen. Strategian noudattelee YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoitteita, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä ja maailman laajuisesta 30 prosentin suojelutavoitteesta. EU:n tavoite on suojella vähintään 30 prosenttia sekä EU:n maa- että merialueista, mikä tarkoittaa neljän prosentin lisäystä maa-alueiden ja 19 prosentin lisäystä merialueitten suojelupinta-alaan nykyisestä.  

Samalla tiukan suojelun piiriin pyritään saamaan kolmasosa eli 10 prosenttia EU:n maa- että merialueista. Biodiversiteettistrategian mukaan erityisesti sellaisia merkittäviä hiilipitoisia ekosysteemejä, joilla on merkittäviä hiilensidonta- ja varastointikyky sekä biodiversiteettiarvoltaan korkeita ekosysteemejä tulisi saattaa tiukan suojelun piiriin. Tällaisiksi ekosysteemeiksi mainitaan esimerkiksi iki- ja aarniometsät.  

Yleisemmällä tasolla suojelutavoitteita ja luontokadon pysäyttämistä perustellaan biodiversiteettistrategiassa muun muassa yhteiskunnan selviytymiskyvyn sekä yksilöiden hyvinvoinnin lisäämisellä, tautipandemioiden ennaltaehkäisyllä, elintarviketurvan varmistamisella sekä taloudellisilla hyödyillä. EU:n laajuisen Natura 2000 verkoston lisäksi suojelua halutaan lisätä myös kansallisten suojelujärjestelmien avulla.  

Biodiversiteettistrategiassa myös tavoitellaan suojelualueiden tehokasta hoitoa ja selkeästi määriteltyjen suojelutavoitteitten ja -toimenpiteitten käyttöä, ja niiden toteutumisen asianmukaista seuraamista. Suomessa on jo ennen EU:n suojelutavoitteita ollut 70-luvulta lähtien kansallisia luonnonsuojeluohjelmia, joiden avulla kansallista luonnonsuojelulakia on toteutettu. Tilastokeskuksen mukaan Suomen pinta-alasta on suojeltu noin 10 prosenttia, joista suurin osa sijoittuu Valtion maille. 2000-luvulla myös yksityismailla tapahtuvan luonnonsuojelun edistämiseksi on kehitetty ohjelmia ja toimenpiteitä, ja yksityismailla sijaitsevia luonnonsuojelualueita onkin nykyään lähes 7800.  

Yksityismailla tapahtuvasta suojelusta meille ovat täällä tänään kertomassa luonnonsuojeluasiantuntija Säde Neitola Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta sekä projektitutkija Tuomo Takala Metsätieteitten osastolta Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa.  

Säde Neitola, kerrotko ensin, mikä on ELY-keskuksen rooli luonnonsuojelun toteuttamisessa?

Säde Neitola: No, mehän ELY-keskuksessa valvotaan luonnonsuojelulain noudattamista yhdessä muiden viranomaisten kanssa ja edistämme luonnon ja maiseman suojelua. Turvaamme luonnon monimuotoisuutta suojelemalla ja hoitamalla arvokkaita luontotyyppejä ja eliölajeja. Lisäksi ELY-keskuksen tehtävänä on huolehtia, että maankäytön suunnittelussa ja erilaisissa ympäristöä muuttavissa hankkeissa ja toimenpiteissä otetaan huomioon luontoarvot. Yhteistyössä Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa ELY-keskuksissa suunnitellaan Natura 2000 alueiden hoitoa ja käyttöä. Lisäksi olemme mukana Helmi elinympäristöohjelman hankkeissa, joissa kunnostetaan ja hoidetaan arvokkaita luontoympäristöjä, esimerkiksi lintuvesiä ja perinnemaisemia, pienvesiä, metsiä ja soita. Erilaisten luonnonsuojeluohjelmien toteuttamista varten sitten hankimme Valtiolle alueita suojelualueiksi ja perustamme luonnonsuojelualueita yksityismaille yhteistyössä maanomistajien kanssa tietysti. Metsien suojelussa isossa roolissa on vapaaehtoisuuteen perustuva Metso-ohjelma elikkä pitemmästi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma. Ja soiden suojelussa sitten puolestaan tuo edellä mainittu Helmi-ohjelma.  

Haastattelija: No nämä Helmi ja Metso ohjelmat ovat ne keskeiset. Millaisia muita keinoja ELY-keskuksella on käytössään yksityismailla tapahtuvan luonnonsuojelun edistämiseksi? 

Säde Neitola: Tosiaan tämä vapaaehtoinen suojelu Metso- tai Helmi-ohjelmassa on maanomistajan aloitteista. Ja tästä mahdollisuudesta tiedotetaan eri kanavissa, tosin esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tämä Metso-ohjelma on maanomistajien keskuudessa jo hyvinkin tunnettu. Maanomistajien aloitteesta suojeltavaksi tuleva kohde voi olla myös luonnonsuojeluohjelma tai kaavakohde, tai tämmöinen erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikka tai luonnonsuojelulain mukainen suojeltava luontotyyppi, esimerkiksi vaikkapa tervaleppäkorpi. ELY-keskus voi sitten suojella tämmöisiä valtioneuvoston hyväksymää luonnonsuojeluohjelmaa sisältyvän alueen myös ilman maanomistajan hakemusta tai suostumusta, mutta tässä tapauksessa alueen rauhoitusmääräykset ei kuitenkaan saa sitten rajoittaa maankäyttöä enempää kuin tämä kyseinen suojeluohjelma edellyttää. Ja maanomistajaa ja kuntaa on kuultava näissä tapauksessa ennen sen suojelupäätöksen tekemistä. No, luonnonsuojelulaissa mainittuja luontotyyppejä ei saa muuttaa sillä tavalla, että luontotyypin ominaispiirteitten säilyminen alueella vaarantuu. Näissä tapauksessa voi tämmöinen muuttamiskielto tulla kysymykseen. Se tulee voimaan, kun ELY-keskus on määritellyt suojelualueen rajat ja antanut rajauspäätöksen maanomistajalle tiedoksi. Asianosaisia kuullaan ennen rajauspäätöksen tekemistä, jollei kuuleminen sitten vaaranna suojelun tarkoitusta. ELY-keskuksen rajauspäätöksestä voi valittaa näissä tapauksissa. Ja samalla tavoin on sitten mahdollista menetellä luonnonsuojelulaissa mainitun erityisesti suojeltavan lain esiintymispaikan suhteen. No, tosiaan tuossa Helmi, eli ympäristöohjelmassa niitä luontotyyppejä turvataan, suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja kosteikoita, kuten kerroin, ja hoidetaan perinnebiotooppeja, metsäisiä elinympäristöjä ja kunnostetaan ranta- ja vesiluontoa elikkä no tämänkin voi luonnonsuojelun keinoksi totta kai sitten lukea.  

Haastattelija: Joo, entä miten te valvotte luonnonsuojelun tavoitteitten ja kriteereitten toteutumista. 

Säde Neitola: Tämän kysymyksen voi ajatella aika laajastikin, mutta tässä yhteydessä sen voi varmaan kytkeä nimenomaan luonnonsuojelulain keinoin toteutettuihin tai suojeltuihin kohteisiin. Näitä keinoja on niin kuin Natura-alueiden tilan arvioinnit, Natura-alueisiin kohdentuvien vaikutusten arviointi. Suojelualueiden ja lajien inventoinnit ja seurannat. Sitten suojelualueiden ja hoidon käytön suunnittelu ja aktiivinen ennallistaminen ja hoito, esimerkiksi just tässä Helmi-ohjelmassa. Toimenpiteiden hallinta yksityisten luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräyksillä ja poikkeamislupa menettelyillä. No näitä asioita valvotaan myös metsänkäyttöilmoituksen käsittelyn yhteydessä, ja sitten on myös näitä muita vaikutusten arviointimenettelyjä yksityisten luonnonsuojelualueitten suhteen, kaavalausunnot ja sen semmoiset.  

Haastattelija: No tuossa jo vähän nostitkin esiin, mutta kerro lisää, että millä perusteella suojeltavat kohteet valitaan. Elikkä miten te arvioitte näitten kohteitten suojeluarvoa? 

Säde Neitola: No, tosiaan nämä suojeltavat kohteet voivat kuulua esimerkiksi siihen kansalliseen johonkin luonnonsuojeluohjelmaa tai vaikkapa Natura 2000 verkostoon, tai olla kaavoituksessa suojelualuevarauksena. Kyseessä voi tosiaan olla myös sitten tämmöinen luonnonsuojelulain mukainen luontotyyppi tai erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikka. Näille Metso-ohjelman kohteille on laadittu nämä luonnontieteelliset valintaperusteet, joita käytetään nyt sitten erityisesti näitten vapaaehtoiseen suojeluun puustoisten kohteiden suojeluarvojen maastoarvioinnissa. Sitten tässä Helmi-ohjelman soiden suojelussa priorisoidaan näitä soiden suojelun täydennysehdotuksen kohteita, jotka siis ovat tuolloin 2012–2015 välillä soiden suojelutyöryhmän tunnistamia, tämmöisiä luontoarvojensa puolesta valtakunnallisesti arvokkaita ja nykyistä suojelualueverkostoa parhaiten täydentäviä suoalueita. Myös kaavoituksessa näitä SL-merkinnällä olevia soita voidaan suojella tässä Helmi-ohjelmassa ja lisäksi tässä Helmissä on mahdollista suojella myös muita tämmöisiä maakunnallisesti arvokkaiksi katsottuja soita, erityisesti luonnontilaisena tai sen kaltaisina säilyneitä korpia ja lettoja. Ja nämä suojeluarvot arvioidaan pääsääntöisesti tietysti maastossa ja yleensä siinä samalla kertaa sitten myös suunnitellaan mahdollisesti sen suojelualueen rajaus ja mitataan sen kohteen puusto. Mikä sitten vaikuttaa tietysti myös siitä suojelualueesta maksettavaan korvaukseen.  

Haastattelija: No, kuvaile vielä vähän sitä prosessia, että miten suojelualueen perustaminen yksityismaille käytännössä nykyään Suomessa tapahtuu.  

Säde Neitola: Yksityinen maanomistaja voi tarjota ELY-keskukselle joko koko kiinteistöä tai määräalaa siitä maa-alueesta suojeltavaksi esimerkiksi osana tätä Metso-ohjelmaa tai sitten soiden suojelun vapaaehtoiseksi edistämiseksi tässä Helmi-ohjelmassa. Vaihtoehtoisesti sitten luonnonsuojelualueen perustaminen voi alkaa ELY-keskuksen aloitteesta luonnonsuojeluohjelman tai kaavakohteen toimeenpanemiseksi, jolloin sitten maanomistaja voi antaa hyväksyntänsä tähän ELY-keskuksen tekemään ehdotukseen. Taisin jo mainita myöskin sen, että myös näitä valtioneuvoston hyväksymiä luonnonsuojeluohjelmaan sisältyviä alueita on tietyissä tilanteissa voidaan ilman maanomistajan suostumusta suojella. Maanomistaja voi tosiaan myydä alueensa valtiolle käypään hintaan tai sitten rauhoittaa sen yksityisenä luonnonsuojelualueena korvausta vastaan. Ja mahdollisuudet alueen virkistyskäyttöön säilyy näissä molemmissa tapauksissa pääsääntöisesti ennallaan. Sitten maanomistajan yhteydenoton jälkeen tälle potentiaaliselle suojelukohteelle tehdään maastokäynti ja arvioidaan sitten ne suojelukriteerit paikan päällä. Ja samalla suunnitellaan se suojelualueen rajausesitys ja se kohteen puusto arvioidaan. Ja jos tämä alue täyttää ne suojelukriteerit, niin sitten neuvotellaan maanomistajan kanssa joko sen yksityisen suojelualueen korvauksesta tai sitten kiinteistökaupasta siitä kauppahinnasta. Ja kun näissä neuvotteluissa on sitten päästy yhteisymmärrykseen, niin laaditaan ELY-keskuksessa sopimus luonnonsuojelualueen perustamisesta, joka sitten allekirjoitetaan. Ja siihen kirjataan myös suojelualuetta koskevat rauhoitusmääräykset ja vaikkapa maanomistajan ehdottama nimi sille suojelualueelle. Sitten kiinteistökaupassa sitten kauppakirjat tässä vaiheessa sen suojelusopimuksen tilalla. Lopputuloksena sitten tämän kaiken jälkeen on ELY-keskuksen tekemä luonnonsuojelualueen perustamispäätös. Ja tämä luonnonsuojelualueen perustamispäätös on pysyvä ja siitä tehdään merkintä kiinteistörekisteriin. Tietyssä tapauksessa alue voidaan rauhoittaa myös määräajaksi, ja silloin maaomistaja ja ELY-keskus voi sopia alueen rauhoittamisesta joko kokonaan tai tiettyjen toimenpiteitten osalta enintään kahdeksikymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Ja tästäkin sopimuksesta tehdään myös merkintä kiinteistörekisteriin, mutta tämmöinen sopimuksella rauhoitettu alue ei ole tämmöinen virallinen luonnonsuojelualue.  

Haastattelija: Kumpia te muuten teette enemmän tällä hetkellä? Näitä määräaikaisia vai pysyviä? 

Säde Neitola: Määräaikaiset ovat ihan selvästi vähemmistö, että ne ovat semmoisilla tietyntyyppisillä kohteilla, missä tavallaan se suojelun perusta tai peruste voi tavallaan muuttua tai liikkua. Että voi olla kyseessä joku tämmöinen lajikohde tai esimerkiksi hoitoa vaativa perinnebiotooppikohde, mikä voisi olla sopiva tämmöiseen määräaikaiseen suojeluun, että valtaosa on näitä pysyviä suojeluita.  

Haastattelija: Tuomo Takala, olet tutkinut metsänomistajien intressejä metsiensä käyttöä kohtaan sekä heidän suhtautumistaan erilaisia metsän hallinnoinnin tapoja kohtaan. Mikä havaintojesi mukaan metsänomistajien asenne on suojelua ja sen lisäämistä kohtaan yleisellä tasolla nyky Suomessa? 

Tuomo Takala: No meillä on näissä tutkimuksissa erottunut kolme sellaista päämetsänomistaja tyyppiä, jos ajatellaan monimuotoisuuden säilyttämistä yleensä tai suhtautumista suojelun lisäämiseen yleensä. Siellä on 20–25 prosenttia suomalaisista metsänomistajista sellaisia, joille monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnon hyvinvointi on se ykkösjuttu, niin arvottavat sitä yli puun tuotantotavoitteiden. Sitten on 30–40 prosenttia metsänomistajista sellaisia, jotka vastustavat lisäsuojelua, että siihen nämä metsänomistajat, näiden metsänomistajien elämismaailmaan ei kuulu tämmöinen monimuotoisuuden ja luonnon pohdiskelu sen kummemmin, että se on semmoinen puuntuotanto orientoitunut ryhmä. Sitten näiden kahden ryhmän välimaastoon asettuu sitten semmoinen 30–40 prosenttia taas metsänomistajista, jotka ovat asenteiltaan sieltä välimaastoista, että ei ole selkeää puolesta vastaan kantaa suojelun lisäämistä kohtaan. Mutta sitten, jos ajatellaan suhtautumista pysyvään suojeluun omilla mailla, niin se onkin sitten ihan eri asia.  

Ollaan huomattu, että nämä meidän tyypit eivät oikeastaan selitä sitä, että onko metsänomistaja suojellut omia metsiään pysyvästi ja nimenomaan pysyvästi, että siellä on nämä, varsinkin paljon käytetty se kymmenvuotinen suojelusopimus, mikä tehdään Metsäkeskuksen kanssa, niin se on paljon helpompi näin ideologisesti. Mutta, että siinä se, minkä takia se on eri kysymys, kun tämä suhtautuminen suojelun lisäämiseen ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen yleensä, niin mulle tulee ainakin kaksi asiaa mieleen. Se pysyvä suojelu edellyttää muutosta siinä metsänomistajan päätösvallassa, joka on kaikille metsänomistajille tosi semmoinen tärkeä juttu. Että riippumatta siitä, että onko tämmöinen luonto orientoitunut tai puuntuotanto orientoitunut. Nyt kun lähtee miettimään pysyvää suojelua, niin se vaatii aikamoista itsetutkiskelua ihan kaikilta, koska se päätösvalta katoaa sen alueen osalta, vaikka sen saakin pitää omassa omistuksessa. Ja sitten toisaalta Säde tietää tästä varmaan enemmän, mutta metsänomistajilla voi myös olla erilaisia yllykkeitä tai ajureita siihen, miksi suojellaan. Toiset ovat enemmän niiden suojelukorvauksien perässä, ne katsovat sen taloudellisesti järkeväksi. Toisilla sitten on motivaationa enemmän se metsän tai luonnon säilyttäminen.  

Haastattelija: Joo, elikkä voisiko tiivistää tämmöiset lyhyet määräaikaiset vapaaehtoiset suojelusopimukset on suositumpia kuin nämä pysyvät ja etenkin niin kuin ei vapaaehtoiset.  

Tuomo Takala: Ne ovat ainakin helpompia, niihin on helpompi mennä, että ne ovat ehkä ymmärtäneet, että se minkä takia niitä määräaikaisia suojelusopimuksia tai miten niitä perustellaan ainakin luonnonsuojelun näkökulmasta, niin on juuri se, että ne ovat hyviä tämmöisiä ponnahduslautoja siihen pysyvään suojeluun.  

Haastattelija: Joo, no mainitsitkin tuon metsänomistajan määräysvallan ja sitten nämä taloudelliset intressit tämmöisinä tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa siihen, että halutaanko suojelua ja miten halutaan suojelua. Tuleeko mieleen jotain muita tekijöitä, mitä olet tutkimuksissa havainnut, mitkä voisivat lisätä sitä halukkuutta ja kiinnostusta omilla mailla tapahtuvaa suojelua kohtaan? 

Tuomo Takala: Noh, siis ainakin se, että saa tietoa suojeluvaihtoehdoista, että se on ollut sellainen ongelma jossain määrin, että varsinkaan siinä vaiheessa, kun ollaan tekemisissä vaikka metsäammattilaisten kanssa, niin sieltä ei välttämättä ole tullut kauhean hyvin tietoa niistä suojeluvaihtoehdoista. Minä olen kuullut, että se vaihtelee myös hyvin paljon sitten metsäammattilaisesta toiseen, miten paljon metsäammattilaiset todella välittää sitä tietoa. Se on ainakin yksi semmoinen ihan oleellinen juttu. Ja olen ymmärtänyt, ELY-keskuksilla ei ole myöskään resursseja juurikaan markkinoida, mainostaa suojelua metsänomistajille. Vaikka Metso-ohjelma, Säde mainitsikin, että se tunnetaan aika hyvin metsänomistajien keskuudessa, niin sitten kuitenkaan se, että miten se ihan käytännössä menee sitten se suojelualueen perustaminen esimerkiksi. Minkälaisissa tilanteissa se olisi mahdollista, järkevää ja hyödyllistä ehkä jopa, jopa taloudellisesti järkevää, niin semmoista tietoa ei ehkä metsänomistajat ole saanut tarpeeksi.  

Haastattelija: Entä onko muita semmoisia keskeisiä tekijöitä, jotka voivat vähentää metsänomistajien halukkuutta ja kiinnostusta siihen omilla mailla tapahtuvaa suojelua kohtaan? 

Tuomo Takala: Joo, niin totta, nämä ovat saman asian kaksi kääntöpuolta, että mikä lisää sitä kiinnostusta ja mikä vähentää sitä. Just tuo tiedonpuute sitten toisaalta vähentää, sitten on tietysti muutakin. Oma arvomaailma on tärkeä toki, mikä nyt tulee noista, jos miettii noita erilaisia metsänomistajatyyppejäkin. Että kolmasosalle se suojelu vaan on noin niin kuin arvomaailman, ideologian kannalta ihan mahdoton ajatus, että se on jotain, mitä vastustetaan. Ja sitten toisaalta, jos on semmoinen suojeluun sopiva arvomaailma ja myös se semmoinen varmaan sosiaalinen ympäristö vaikuttaa kanssa tosi paljon siihen, että miten halukas metsänomistaja on suojelemaan, varsinkin pysyvästi. Minkälaiseen tuttavapiiriin nyt on ajautunut ja minkälaiseen perheeseen sattunut syntymään, niin ne on ihan keskeisiä juttuja. Ja sitten yksi, mikä, tämä on ehkä enemmän tuohon edelliseen, että mikä lisää sitä kiinnostusta. Niin sitten semmoiset ihan esimerkit, että, mä en tiedä, tämä voi olla ihan vaan omaa kuvitelmaa, mutta kun olen katsonut varsinkin takavuosina karttaa, niin semmoiset yksityismaan suojelualueet tuntuvat olevan vähän niin kuin ryppäissä. Siellä on varmaan, jos jossain siinä kylällä on suojeltu jotain, niin se tietoisuus siitä, että mitä se suojelu on ylipäätään ja niistä suojeluvaihtoehdoista lisääntyy myös sitä kautta. Ja sitten on toisaalta semmoisia alueita, missä ei ole yhtä ainutta yksityismaan suojelualuetta, missä varmaan monille metsänomistajille ei tule se mieleenkään, että semmoisia ylipäätään tehdään.  

Haastattelija: Tiedätkö tai tiedättekö, että vaikuttaako muuten se metsänomistuksen, että onko kaupunkimetsänomistaja taikka sitten maaseudulla elävä metsänomistaja tai tämmöisessä maantieteellisessä sijainnissa, onko siinä mitään semmoisia eroavaisuuksia havaittavissa? 

Tuomo Takala: No meillä tutkimuksissa pääkaupunkiseudun metsänomistajat ovat erottuneet selvästi tämmöisenä suojelumyönteisempänä. Mutta yleisellä tasolla just se, että pitäisikö luontoa huomioida enemmän, pitäisikö suojelua lisätä, että tosiaan niin kuin tuossa mainitsinkin, että se sitten on vielä eri kysymys, se omilla mailla suojeleminen.  

Haastattelija: Sitten seuraavaksi vähän näistä suojelun haasteista. Mitkä mielestänne ovat yksityismailla tapahtuvan suojelun eri käytäntöjen keskeisimmät haasteet? Otetaan vaikka ELY:n kannalta ensin. 

Säde Neitola: Nostaisin ehkä tuota niin vapaaehtoisten metsien suojelurahoituksen tähän. Että tämä käynnissä oleva Metso-ohjelma jatkuu tuonne vuoden 2025 loppuun ja tätä Metso-rahaa on ohjelmakauden loppua kohden osoitettu koko ajan enenevissä määrin tuonne eteläisempään Suomeen, missä ohjelmatavoitteita ei ole vielä saavutettu. Esimerkiksi tänne Pohjois-Karjalan ELY:yn tätä Metso-rahaa on saatu todella niukasti tähän runsaaseen ja laadukkaaseen suojelualuetarjontaan nähden. Ja tämän vuoksi monia tosi hyviä suojeluun tarjottuja kohteita jää valitettavasti toteuttamatta. No tämä on ehkä täällä Pohjois-Karjalassa yksi syy, minkä vuoksi ei ole nähty kauhean tarpeelliseksi meillä ELY:ssä markkinoida tätä Metso-suojelua, koska meillä on jo todella pitkät jonot odottamassa näitä hyviä kohteita. Joka tapauksessa kaikkea tai ihan murto-osa pystytään nykyään vaan suojelemaan näistä tarjotuista kohteista. Ja tuota luonnollisesti tämä luonnonsuojelun ja vapaaehtoisen suojelun rahoitus myös vaihtelee hallituskausittain selvästi, että se on vähän semmoista aaltoilevaa, että tämä oli niin kuin ELY:n kannalta. Itse tuota, niin kuin Tuomo tuossa tästä, että kaikki, kertoo, että kaikki maanomistajat eivät ole tietoisia näistä suojelumahdollisuuksista. Niin metsänomistajien kannalta katsoisin, että se pitää ihan paikkansa tai kaikki eivät ehkä ole varmoja, että millaiset kohteet ovat sitten näitä monimuotoisuuden kannalta niitä arvokkaita, mitä voisi tarjota. Ja tosiaan osalla on sitten korkeakynnys siihen pysyvään suojeluun, koska monet esimerkiksi kokevat, maanomistajat, etteivät halua sitoa sitten jälkipolvien metsänkäyttö mahdollisuuksia. Että vaikka itsellä olisi sitä suojeluhalukkuutta, niin ajattelee, että no, säästää sen metsän ihan ilman korvauksia ja virallista suojelua, että sitten jälkipolvet sitten voivat itse tehdä sen ratkaisunsa, miten menettelee. 

Haastattelija: Joo. Entä näissä metsänomistajatutkimuksissa, niin mitä olette havainneet keskeisiksi haasteiksi? 

Tuomo Takala: No, minäkin tuota rahoitusta ja rahaa mietin, että se lienee se isoin haaste, koska kuulee tapauksista, että metsänomistaja on tarjonnut juuri kohdetta, joka on voinut olla jopa ihan Metso kriteerien mukainen ja sitten ei ole ollut rahaa. Tai sitten se on ollut siinä rajalla, ettei ole kelvannutkaan, koska on parempiakin kohteita tarjolla, ja sitten se metsä on siitä hakattu. Se on se kynnyskysymys tässä. Se on sekä luonnonsuojelun että metsänomistajan kannalta todella ikävä paikka, että metsänomistaja on halunnut suojella jonkun kohtaa ja sitten on sanottu, että ei tähän ole rahaa tai, että tämä ei nyt ihan kelpaakaan, kun meillä on parempia kohteita tuossa naapurikylässä. Niin se on kyllä vähän semmoinen ongelma ja haaste. Että tavallaanhan se olisi hieno tilanne, että siihen, jos ajattelee nyt, että on aika kunnianhimoisia suojelulisäämistavoitteita tulee esimerkiksi tuolta EU:n suunnasta. Ja sitten, jos on ajatus, että se vapaaehtoisesti haluttaisiin mahdollisimman pitkälti toteuttaa, niin tämmöiset tilanteet ovat just semmoisia mahdollisimman huonoja. Pitäisi olla ennemminkin, tuntuu, että niin paljon rahaa, että vähän huonommatkin kohteet saadaan suojeluun. Se olisi niin kuin sekä luonnonsuojelun että metsänomistajien kannalta optimaalista.  

Haastattelija: No sitten jos mietitään näitä yksityismailla tapahtuvan suojelun hyötyjä. Niin miksi ja miten maanomistajien kannattaa omistamiaan suojeluarvoiltaan korkeita kohteita suojella? 

Säde Neitola: Jos ajatellaan taloudellisesti, niin nämä suojeluarvoltaan korkeat kohteet eivät aina metsätalous mielessä ole kovin helposti hyödynnettävissä. Mutta sitten yksityinen maanomistaja voi kuitenkin saada siitä kohteestaan merkittävänkin korvauksen tai kauppahinnan suojelemalla. Siis edellyttäen siis (naurahdus), että pystytään ottamaan suojeluun ja rahaa siihen on. Usein nämä kohteet ovat maanomistajalle itselleenkin merkittäviä sillä tavalla, että niihin voi liittyvä tosi vahvojakin tunteita ja se kohteen historia tunnettaan ja sillä kohteella on omistajalleen vaikkapa maisema- tai virkistysarvoa. Että sitten siitä ollaan hyvin onnellisia, jos pystytään tämmöinen kohde saamaan sitten suojeluun.  

Toisaalta taas niin kuin on moniakin maanomistajia, jotka tunnistavat ne monimuotoisuusarvot ja on pelkästään sen, niin kuin pelkästään sen vuoksi sillä kohteella on heille merkitystä ja halutaan säästää, että sillä luonnolla on semmoinen itseisarvo. Ja tuota, sitten voi pitää mielessä, että monimuotoiset tämmöiset suojelualueet lisäävät osaltaan niitten ympäröivienkin metsien terveyttä, esimerkiksi suojelualueiden lahopuusta ja kuolleesta puusta hyötyy vaikkapa kirjanpainajia saalistavat petokuoriaiset. No sitten, miten maanomistajien kannattaa suojella niin, no se suojeltuun soveltuvasta alueesta sen suojelupäätöksen tai kun maanomistaja on tehnyt päätökset, että nyt suojellaan ja se onnistuu. Niin maanomistaja sitten itse päättää sen, että millä tavoin se suojelu toteutetaan, että onko se se yksityinen luonnonsuojelualue vai myydäänkö koko alue sitten maapohjineen valtiolle suojelualueeksi.  

Ja tuota, kyllä sitten tosiaan tässä nykyisessä rahatilanteessa, jos on semmoinen tilanne ollut, että meillä ELY-keskuksessa ei pystytä suojelutoteutusta sille tarjotulle kohteelle tekemään. Ja yleensä aina maanomistajille kerron, että ei tarkoita sitä, etteikö kohde olisi hyvinkin suojelun arvoinen ja siellä niitä luontoarvoja voi olla hyvinkin merkittävästi. Ja sitten semmoisilla kohteilla, mitkä tosiaan sitten kaikesta huolimatta jää meillä rahanpuutteen vuoksi toteuttamatta, niin olen maanomistajia informoinut myös näistä muista kanavista, millä, mihin voi tarjota suojeltavaa kohdetta, esimerkiksi Luonnonperintäsäätiö on yksi näistä.  

Haastattelija: Kiitos. Onko Tuomolla lisättävää tähän?  

Tuomo Takala: Joo, samansuuntaisia ajatuksia, että kyllähän se pysyvä suojelu on erittäin järkevää, jos haluaa sen metsän pysyvän metsänä. Että, että, moni just miettii, että ei suojele pysyvästi sitä metsäänsä. Tuossa Säde puhuikin, että jää sitten tuleville sukupolville valinnanvaraa. Mutta jos mietitään, että mitä se vaatii, että jostain metsästä kehittyy hieno metsä, varsinkin jos ajatellaan, että jotain nyt nuorempia metsiä, niin se vaatii helposti kolme, neljä sukupolvea. Että voiko oikeasti tietää, että se metsä pysyy edes suvussa sinne asti ja sen, että ne kaikki tulevat jälkeläiset ovat sitten samanmielisiä kuin itse on ollut. Se on sellainen, sitä sopii miettiä kyllä. Ja sitten yksi semmoinen ihan konkreettinen hyöty siitä pysyvästä suojelusta on, että se on oikeasti todella helppoa sen jälkeen, kun on saanut yhteyden sinne ELY-keskukseen, niin siinä ei paljon tarvitse, kun sohvalla istuskella metsänomistajan. Ja se on myös, jos ajattelee nyt vaikka jotain vähän lahovikaista kuusikkokohdetta, niin se ne tulot sieltä voi olla näin niin kuin paljon paremman kuin mitä puukaupassa. Ja sitten jos laskee siihen vielä uudistamiskustannukset ynnä muut, tulevia metsänhoitokustannuksia, niin se on yksityistaloudellisesti todella kannattavaa.  

Haastattelija: Joo, kiitoksia. Entä mitkä mielestänne ovat keskeisimmät kehittämistarpeet yksityismailla tapahtuvassa maitten suojelussa Suomessa? 

Säde Neitola: Ainakin lisäämällä näitten suojelualueiden ja muiden arvokkaiden luontokohteiden tämmöistä kytkeytyneisyyttä toisiinsa. Ja mielellään, mikä on tarkoituksenmukaista ja mahdollista, niin myös näitten yksittäisten suojelualueiden kokoa kasvattamalla, niin tämän suojelun vaikuttavuutta olisi mahdollista parantaa. Elikkä tämmöisiä suojelualueverkostoja mahdollisuuksien mukaan, että semmoista kokonaisnäkemystä tähän suunnitteluun olisi ihan toivottavaa lisätä vielä.  

Tuomo Takala: Ja se, että niitä pystyisi tekemään, niin se vaatii huomattavan paljon enemmän rahaa, kun nyt on, varmaan käytännössä. Ja myös varmaan sitten niitä, jopa niitä suojelukriteerien laskemista, sitten varsinkin, jos ajattelee sitä tämmöistä kytkeytyneisyyttä ja isompien alueiden muodostamista. Niin siellä sitten ei enää voi tai tarvitse olla jokaisen niin niin kuin tällä hetkellä arvokas.  

Säde Neitola: Kyllä, joo. Tässä voisi ottaa sitten vielä lisäksi sitten tämmöiset ihan talousmetsissä nämä luonnon hoitotoimenpiteet, että kaikkien kohteiden ei tietenkään tarvitse olla sillä lailla tiukasti suojeltuja. Että voidaan sitä luonnon monimuotoisuutta lisätä ja olisi syytä myös näissä talousmetsissä, mitä ollaankin monella tapaa eteenpäin viety, että tavallaan niin kuin osana tätä luonnonsuojelualue verkostoa. Sitten siellä välillä olisi tämmöisiä, missä voidaan sitten myöskin näitä luonnon hoitotoimenpiteitä, ennallistamisia ja kunnostuksia tehdä ilman, että täysin on pois talousmetsä käytöstä.  

Haastattelija: Elikkä suojelun lisäksi myös tämmöisiä muita vaihtoehtoja enemmän.  

Tuomo Takala: Niin ylipäätään ehkä se, mitä toivoisi suomalaisilta metsänomistajilta enemmän, niin olisi tämmöinen variointi siellä oman metsäomistuksensa sisällä tai metsän sisällä. Että helposti, se on tietysti ihmiselle hyvin tyypillistä, että toiminta menee aika kaavamaiseksi melkein asiassa kuin asiassa, niin semmoisia rutiineja on niin helppo toteuttaa. Että se helposti se ajatus siitä metsästäkin on se, että tehdään sitä samaa asiaa joka ikisellä kuviolla siellä. Että se, että miettisi oikeasti, että siellä omassa metsässä olisi semmoisia suojelualuetta ja sitten siellä olisi semmoista talousmetsäaluetta, ja jotain missä vähän painotetaan enemmän sitten talousmetsien luonnon hoitoa. Se olisi ehkä sellainen niin kuin oppimis-, hyvä oppimistavoite monelle metsänomistajalle.  

Haastattelija: No, jos vielä mietitään vähän näitä aika tiukkoja suojeluun liittyviä rakenteellisen tason tavoitteita ja sitten sitä tulevaisuutta. Niin, millaiset tekijät tai kysymykset teidän mielestänne on tämän suojelun tulevaisuuden ja suojeluun liittyvien tavoitteitten saavuttamisen kannalta semmoisessa kriittisessä asemassa? Mainitkaa jotakin. 

Säde Neitola: No, edelleenkin tämä rahakysymys tässä on aika iso, että vapaaehtoisen suojelun varaan lasketaan tosi paljon. Esimerkiksi Metso-ohjelman jatko, josta on jo puhetta ja Euroopan Unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet, muun muassa nämä vanhat ja luonnontilaiset metsät sekä myös sitten useita kohteita siellä ennallistamisasetuksesta. Niin tähän kaikkeen kyllä tarvitaan huomattavasti enemmän resursseja, mitä ELY-keskuksilla on tällä hetkellä käytössä.  

Tuomo Takala: Ei ole tuohon kyllä lisättävää. Sitä rahaa pitää vaan huudella. Ja toisaalta just se sitten, että vapaaehtoiset keinot nyt varmaan on sitten ne, mille saa yhteiskunnassa jonkunlaista hyväksyntää. Että kyllä sitten jos ruvetaan pakolla suojelemaan, niin mellakkahan siitä syntyy. Ja nyt sitten, kun ei oikeastaan vielä edes näe, että mihin se vapaaehtoinen suojelu riittäisi, jos siinä olisi kunnolla resurssia.  

Haastattelija: Kiitoksia teille.  

Hyvä kuulija, kuuntelemasi jakso kuuluu siis Ajankohtainen luontopolitiikka podcastiin. Tämä podcast on myös osa Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppisen keskuksen ajankohtainen luontopolitiikka kurssiin kurssimateriaalia. Mikäli kiinnostuit podcastin sisällöstä, tiedoksesi, että tämä yhden opintopisteen kurssi on kaikille avoin avoimen yliopiston kautta. Lisäksi voit tutkinto-opiskelijana opiskella laajemmin ympäristöpolitiikkaa pää- tai sivuaineena Itä-Suomen yliopiston historia ja maantieteitten laitoksella.  

[musiikkia]