Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Laboratoriotyöskentelyä

Aivoinfarktista toipumisen biomarkkeritutkimukselle merkittävä rahoitus

Professori Tarja Malm Itä-Suomen yliopistosta on saanut noin 300 000 euron rahoituksen tutkimushankkeelle, jossa etsitään uusia merkkiaineita aivoinfarktista toipumisen ennustamiseksi. Suomen Akatemia myönsi hankkeelle rahoituksen EU:n ERA-NET NEURON 2019 Translational Biomarkers -hausta, jolla rahoitetaan monikansallisia aivosairauksien biomarkkeritutkimuksia.

Hankkeessa pyritään tunnistamaan ja validoimaan uusia, aivoinfarktista toipumista ennustavia merkkiaineita.  Tutkimuksen kohteena ovat hermosoluista peräisin olevat solunulkoiset vesikkelit, joiden molekyylikoostumuksen tiedetään heijastavan aivojen terveydentilaa. Lisäksi tietyillä geneettisillä variaatioilla on aiemmin havaittu yhteys aivoinfarktista toipumiseen. Nyt tutkijoiden tavoitteena on yhdistää tieto potilaiden geneettisestä variaatiosta vesikkelien aivoinfarktin jälkeen sisältämien molekyylien analyysiin.

– Näin voidaan tunnistaa uusia merkkiaineprofiileja, joiden perusteella voidaan ennustaa aivoinfarktista toipumista. Tämä mahdollistaa potilaiden tarkoituksenmukaisen hoidon kehittämisen, Malm kertoo.

Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa toteutettava tutkimushanke on osa iBioStroke-konsortiota, jossa on mukana tutkimusryhmiä myös Romaniasta, Espanjasta, Saksasta ja Puolasta.

Lisätietoja:

Professori Tarja Malm, p. +358 40 3552209, tarja.malm (a) uef.fi

Itä-Suomen yliopisto, A.I. Virtanen -instituutti

iBioStroke-konsortio