Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Potilas sairaalassa

Aiemmat kaatumiset ennustavat myöhempiä murtumia vaihdevuodet ohittaneilla

Vaihdevuodet ohittaneiden naisten luunmurtumariskiä voi tuoreen tutkimuksen mukaan ennustaa aiempien kaatumisten perusteella. Kuopiolaisesta OSTPRE-tutkimuksesta saadut tulokset julkaistiin Osteoporosis International -lehdessä. Vastaavaa seurantatutkimusta kaatumisten ja myöhempien murtumien yhteydestä ei ole aiemmin tehty.

Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkimukseen osallistui 9744 naista, joiden keskimääräinen ikä oli tutkimuksen alkaessa noin 62 vuotta. Seurannan alkaessa vuonna 1999 osallistujilta selvitettiin kyselyllä edeltäneen vuoden aikana tapahtuneita kaatumisia. Kaatumisten määrän lisäksi kysyttiin kaatumisten tiheyttä, syitä ja vakavuutta eli sitä, johtiko kaatuminen hoitoa vaativiin vammoihin. Seurantakyselyllä vuonna 2004 selvitettiin viiden vuoden seuranta-aikana tulleita murtumia.  Osallistujien ilmoittamat murtumat varmistettiin potilastiedoista.

Naisista lähes joka viides kertoi kaatuneensa tutkimusta edeltäneen vuoden aikana. Kaatumisia raportoineilla oli 41 prosenttia suurempi riski saada murtuma viiden vuoden seurannassa kuin niillä, joilla ei ollut kaatumisia ennen tutkimuksen alkua. Liukastumisesta johtuviin kaatumisiin liittyi suurempi myöhemmän murtuman riski kuin muista syistä johtuviin kaatumisiin. Myöhempää murtumariskiä ennustivat etenkin vakavat kaatumiset, joita kokeneilla murtumariski oli kaikkiaan 64 prosenttia suurempi. Erityisesti aiemmat vakavat kaatumiset ennustivat muita kuin tyypillisiä osteoporoottisia murtumia.

Lisätietoja:

Professori Heikki Kröger, p. +358 44 7172602, heikki.kroger (at) kuh.fi

Tutkimusartikkeli:

N. Afrin, R. Sund, R. Honkanen, H. Koivumaa-Honkanen, T. Rikkonen, L. Williams, H. Kröger. A fall in the previous 12 months predicts fracture in the subsequent 5 years in postmenopausal women. Osteoporosis International, julkaistu 19.12.2019. https://doi.org/10.1007/s00198-019-05255-5