Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Havupuun oksia ja kemiallinen kaavakuva.

8. Karelia Symposiumin teemana Ruokaa puusta

Itä-Suomen yliopisto ja Teollisuusneuvos Heikki Väänäsen rahasto järjestävät kahdeksannen Karelia Symposiumin teemalla ”Food from Wood” eli Ruokaa puusta. Tapahtuma järjestetään 25.4.2023 Joensuun Tiedepuistolla, Temple of Challenge -tilassa.

Seminaarissa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja muun muassa siitä, miten puun komponenteista ja puuteollisuuden sivuvirroista voitaisiin saada raaka-aineita ravinnon ja sen komponenttien valmistamiseen ihmisille ja eläimille. Olisiko puupohjaisia materiaaleja mahdollista käyttää ruuankin pakkausmateriaalina?

– Uusien puusta valmistettujen tuoteinnovaatioiden kehittäminen on keskeinen osa Suomen kansainvälisesti johtavan tason osaamista, puumateriaalitieteen professori Ossi Turunen kertoo.

– Innovaatiotoiminta vaatii paljon taustalla olevaa perus- ja soveltavaa tutkimusta, jota tehdään eri puolilla Suomea liittyen puuhun, sen rakenteeseen ja komponenttien hyödyntämiseen.

Turusen mukaan tämän vuoden teema jatkaa puuaiheisten symposiumien sarjaa, ja antaa laajentuvan kuvan puun innovatiivisista käyttömahdollisuuksista myös ruoan komponentteina.

– Yllättäen puusta saatavia komponentteja voidaan hyödyntää monessa elintarvikesovelluksessa, hän toteaa.

Symposium kokoaa yhteen johtavia suomalaisia alan asiantuntijoita. Itä-Suomen yliopiston elintarviketutkimuksessa ollaan myös mukana alan teemojen kehittämisessä.

– Yliopistomme osaaminen linkittyy niin puumateriaalitieteeseen kuin terveystieteeseenkin. Uusien ruoan komponenttien terveysvaikutuksia voidaan tutkia suolen tapahtumia mallintavassa in vitro -menetelmässä, jota on kehitetty kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa jo muutaman vuoden ajan, elintarvikkeiden ja terveyden professori Marjukka Kolehmainen sanoo.

– Näin monitieteinen lähestymistapa avaa uusia mahdollisuuksia uusille, terveyttä ja hyvinvointia tukeville sovelluksille ja innovaatioille.

Symposiumissa julkistetaan teollisuusneuvos Heikki Väänäsen rahaston vuoden 2023 apurahat Itä-Suomen yliopistossa tehtävään puutieteen tutkimukseen.  Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja sen kielenä on englanti. 

Lisätietoja:

Puumateriaalitieteen professori Ossi Turunen, p. 050 342 5151 , ossi.turunen(at)uef.fi 

https://sites.uef.fi/karelia-symposium/

Ilmoittaudu tapahtumaan 18.4. mennessä!

***

Food from Wood

Programme

8.30 – 9.00 Registration
9.00 – 9.10 Academic Rector Tapio Määttä, Opening of the Symposium

Session 1, Chair Ossi Turunen

9.10 – 9.45 Marjukka Kolehmainen (University of Eastern Finland): Forest provides health via food
9.45 – 10.20 Kirsi Mikkonen (University of Helsinki): Wood lignin and hemicellulose as food ingredients

Coffee break (20 min)

Session 2, Chair Ossi Turunen

10.40 – 11.15 Emilia Nordlund (VTT): Bioconversion of forest-based side streams to food ingredients
11.15 – 11.50 Hanna Koivula (University of Helsinki): Wood materials in food packaging

Lunch 11:50-13:00

Session 3, Chair Janne Jänis

13.00 – 13.35 Kati Riekkinen (UEF): Development of new tools to prevent food pathogens
13.35 – 14.00 Students on stage: Topical PhD and MSc projects, and posters and poster award
14.00 – 14.40 Panel discussion, moderation Carlos Gomez Gallego

Funding decisions and symposium closing

14.40 – 15.00 The grant receivers of 2022, Teollisuusneuvos Heikki Väänänen’s Fund, Dean Kari Lehtinen
15.00 Closing remarks
15.00 Coffee & networking