Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Teknisen virheen takia epäonnistunut aineistokoe järjestetään uudelleen

Itä-Suomen yliopistossa maanantaina pidettyyn ensimmäiseen sähköiseen etävalintakokeeseen liittyi sellaisia teknisiä ongelmia, että yliopisto on päättänyt mitätöidä kokeen ja järjestää sen uudelleen. Kyse oli kasvatustieteiden kelpoisuusopintojen pääsykokeesta, jossa hakukohteena ovat muun muassa erityisopettajan, varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja opinto-ohjaajan kelpoisuuteen johtavat koulutukset. Tekniset ongelmat johtuivat kokeen eri osioiden tekniseen ajastukseen liittyvästä yliopiston virheestä.

Uusi aineistokoe järjestetään kaikille hakijoille torstaina 14. toukokuuta klo 16.00–18.15 hakijoiden tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi. Tullakseen huomioiduksi opiskelijavalinnassa jokaisen hakijan on osallistuttava tähän uusintakokeeseen. 

– Kaikki hakijat ovat jo saaneet tiedon tilanteesta, ja heillä on mahdollisuus vielä testata koeympäristöä etukäteen myöhemmin ilmoitettavana aikana, kertoo akateeminen rehtori Tapio Määttä

Linkki aineistokokeeseen lähetetään hakijoille sähköpostitse. Mikäli hakija on pyytänyt yksilöllisiä järjestelyjä 4. toukokuuta pidettyyn aineistokokeeseen, siihen liittyvä hakemus ja päätös ovat voimassa myös uudessa aineistokokeessa.

Tapio Määttä pahoittelee erittäin valitettavaa tilannetta yliopiston puolesta.

Lisätietoja:

Akateeminen rehtori Tapio Määttä, tapio.maatta(at)uef.fi, p. 050 361 1865

Filosofisen tiedekunnan varadekaani Jopi Nyman, jopi.nyman(at)uef.fi, p. 050 442 3199

https://haeyliopistoon.fi/valinnat-2020-muutokset/