Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

UEFin liput.

Suomen Akatemialta 2,5 miljoonan euron rahoitus seitsemälle tutkimushankkeelle

  • Yliopistoyhteisö

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) myönsi 28.5. rahoitusta seitsemälle Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeelle. Tutkijoiden saama rahoitus oli yhteensä noin 2,54 miljoonaa euroa.

Itä-Suomen yliopiston osuus rahoitetusta hankkeista on 9,2 prosenttia. KY-toimikunta myönsi rahoitusta yhteensä 58 akatemiahankkeelle kaikkiaan 29 miljoonaa euroa. Niistä 14 oli konsortiohankkeita ja yhteensä hankkeet muodostuivat 74 osahankkeesta.

KY-toimikunta painotti rahoituspäätöksissään tänä vuonna erityisesti sellaisia akatemiahankkeita, joissa korkea tieteellinen laatu yhdistyy vahvaan akateemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sekä tieteen uudistumiseen.

Rahoitettujen hankkeiden kuvaukset löytyvät täältä

Itä-Suomen yliopistossa rahoitusta saivat:

Armila, Päivi (DEQUAL-konsortion johtaja), DEQUAL: Luokkaistuva digiyhteiskunta Nuorten eriarvoistuvat elämät sosioteknologisissa imperatiiveissa ja kuvitelmissa / Konsortio: DEQUAL, 279 166 e

Belinskij, Antti, Kohti ympäristöllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävää vesivoimatuotannon hallintaa / Konsortio: SusHydro, 279 982 e

Pölönen, Ismo, Demokraattisen suunnittelun muuttuvat anatomiat: Suunnitteluteoreettisia ja oikeustieteellisiä näkökulmia joustavaan sääntelyyn suomalaista maankäytön suunnittelua ohjaavassa lainsäädännössä (TRANAPLAN) / Konsortio: ABE-UEFLC, 280 000 e

Sakki, Inari, Mobilisoiva populismi: mielikuvat, tunteet ja identiteetit, 480 000 e

Suhonen, Niko, Ennustaako älykkyys ja persoonallisuus riskikäyttäytymistä? Empiirinen tutkimus ainutlaatuisella yksilötason rahapeliaineistolla, 478 754 e

Thurén, Lauri, Vertaukset suostuttelevina kertomuksina, 467 012 e

van Asselt, Harro, Murrosta tukeva läpinäkyvyys? Analyysi raportoinnin ja arvioinnin merkityksestä kansainvälisessä ilmastonmuutoksen hallinnassa (TRANSCLIM) / Konsortio: TRANSCLIM, 280 000 e

Lisätietoja: tutkijoiden yhteystiedot löytyvät UEF Connectista https://uefconnect.uef.fi/