Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

perhe istuu lattialla paljaat jalkapohjat näkyvillä

Osaamispuussa kasvaa lapsi- ja perhepalveluissa tarvittava yhteinen osaaminen

Osaamispuu™ on Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston yhteistyössä laatima verkkosivusto, johon kootaan jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa lapsi- ja perhepalvelujen ammattilaisille.

Osaamispuun tavoitteena on sivistys- ja sote-alan ammattilaisten osaamisen vahvistaminen jatkuvan oppimisen koulutustarjonnan avulla, mikä mahdollistaa osaamisen kehittämisen työuran eri vaiheissa. Osaamispuu palvelee sekä yksittäistä työntekijää, että työnantajia henkilöstön koulutussuunnittelussa.

 – Tarvitsemme uudenlaisia tapoja kehittää osaamista ja löytää yksilöllisiin tarpeisiin sopivia koulutuksia. Tähän Osaamispuu tuo ratkaisun. Koulutusten avulla henkilö tai kokonainen työyhteisö voi kehittää osaamistaan eri ammattiryhmien ja tieteidenalojen lähtökohdista. Vaikuttavien lapsi- ja perhepalveluiden rakentaminen edellyttää vahvan osaamispohjan, sanoo suunnittelija Elsi Similä Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatesta.

Sivusto on jaettu aihealueittain moduuleiksi, joiden sisällöistä opiskelija voi valita itselleen sopivat kokonaisuudet. Tarjolla on itseopiskelumateriaalia, avoimia verkkokursseja, avointen korkeakoulujen tarjontaa sekä tietoa erikoistumiskoulutuksista ja tutkintoon johtavista koulutuksista.

Sivuston koulutustarjontaa laajennetaan ja sisältöä täydennetään ja kehitetään jatkuvasti. Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston lisäksi kehittämistyössä ovat tässä vaiheessa mukana myös Savonia ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Uusia kumppaneita toivotaan mukaan.

Tutustu sivustoon osoitteessa www.osaamispuu.fi

Lisätietoja:

suunnittelija Elsi Similä, elsi.simila(at)uef.fi

dekaani Sari Rissanen, sari.rissanen(at)uef.fi

Piirrospuu, värikkäitä palloja ja Osaamispuu-logo