Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Hospital corridor

Opioidikipulääkkeen aloitus lisäsi keuhkokuumeen riskiä Alzheimerin tautia sairastavilla

Opioideja käyttävillä Alzheimerin tautia sairastavilla on noin 30 prosenttia suurempi keuhkokuumeen riski kuin opioideja käyttämättömillä, selvisi Itä-Suomen yliopiston uudessa tutkimuksessa. Riski oli suurin kahden ensimmäisen käyttökuukauden aikana. Opioidit ovat vahvoja kipulääkkeitä. Kyseessä on ensimmäinen opioidien yhteyttä keuhkokuumeen riskiin muistisairailla selvittänyt tutkimus ja sen tulokset julkaistiin Journal of Alzheimer’s disease -lehdessä.

Keuhkokuumeen riski oli suurin morfiinin kaltaisia vahvoja opioideja, kuten oksikodonia ja fentanyyliä käyttävillä, mutta kohonnut myös kodeiinia, tramadolia ja buprenorfiinia käyttävillä. Lisäksi riski kasvoi keskimääräisen käytetyn annoksen kasvaessa. Tutkimuksessa ei ollut mukana aktiivista syöpää sairastavia henkilöitä ja riskiä arvioidessa otettiin tutkimushenkilöiden muut sairaudet ja lääkkeet huomioon. Opioidit heikentävät yskänrefleksiä ja hengityskeskuksen toimintaa sekä aiheuttavat väsymystä, mikä saattaa olla lisääntyneen keuhkokuumeen riskin taustalla.

Keuhkokuume on Alzheimerin tautia sairastavilla yleinen ongelma. Se voi johtaa sairaalahoitoon ja Alzheimerin tautia sairastavilla siihen liittyy suurempi kuolleisuus kuin muilla. Opioidit ovat tärkeitä kovan kivun hoidossa myös muistisairailla, mutta lääkkeen aloitusannoksen on syytä olla matala. Kivun tunnistaminen, syyn selvittäminen ja voimakkuuden arviointi ovat Alzheimerin tautia sairastavilla haastavia sairauteen liittyvien kommunikointiongelmien vuoksi. Kipua, kipulääkkeiden tarvetta ja niiden mahdollisia haittoja on arvioitava säännöllisesti.   Jos opioidien tarvetta ei enää ole, niin niiden käyttö on lopetettava asteittain.

Nyt julkaistu artikkeli kuuluu suomalaisiin rekisteriaineistoihin perustuvaan MEDALZ-tutkimukseen. Tutkimuksessa seurattiin vuosina 2010–2011 Alzheimerin taudin diagnoosin saaneita, opioideja käyttäneitä 5 623 henkilöä. Heille valittiin tautia sairastavat iän, sukupuolen ja Alzheimerin taudin diagnoosivuoden suhteen vastaavat vertailuhenkilöt, jotka eivät käyttäneet opioideja.

Lisätietoja:

Aleksi Hamina, proviisori, nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto, Farmasian laitos, Kuopio, aleksi.hamina(at)uef.fi, p. 358 50 3537868

Sirpa Hartikainen, geriatrisen lääkehoidon professori, Itä-Suomen yliopisto, Farmasian laitos, Kuopio, sirpa.hartikainen(at)uef.fi, p. +358 40 3553784

Tutkimusartikkeli:

Hospital-treated pneumonia associated with opioid use among community dwellers with Alzheimer’s disease. Aleksi Hamina, Heidi Taipale, Niina Karttunen Antti Tanskanen, Jari Tiihonen, Anna-Maija Tolppanen ja Sirpa Hartikainen. Journal of Alzheimer’s Disease. Julkaistu verkossa 20.5.2019 (pre-press). DOI: 10.3233/JAD-181295