Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lähikuva synnyttäjän vatsasta

Oksikodoni soveltuu synnytyksen alkuvaiheen kivun hoitoon

Lääketieteen lisensiaatti Mari Kinnusen väitöstutkimus osoitti yleisesti käytetyn voimakkaan kipulääkkeen, oksikodonin, käyttökelpoiseksi myös synnytyskivun hoidossa.

Suurin osa synnyttäjistä tarvitsee lääkkeellistä kivunlievitystä supistuskipuihin. Eri kivunhoitomenetelmien tehoa ponnistusvaihetta edeltävien supistuskipujen kivunlievitykseen on tutkittu varsin kattavasti. Vähemmälle huomiolle tutkimuksissa on jäänyt synnytyksen avautumisvaiheen ensimmäisten tuntien kivunlievitys. Osalla synnyttäjistä supistuskipu voi olla varsin kovaa jo synnytyksen alussa, ja osalla tämä latenssivaihe, jolloin kohdunsuu avautuminen alkaa, voi kestää useita tunteja.

Kinnunen tutki väitöskirjatyössään morfiininkaltaisen kipulääkkeen oksikodonin käyttöä synnytyskivun hoidossa. Suomessa oksikodoni on ollut yleisin akuutin kivun hoitoon käytetty voimakas kipulääke 1960-luvulta asti, mutta sen käyttöä synnytyskivun hoidossa on tutkittu varsin niukasti.

Väitöstutkimuksen mukaan avautumisvaiheen alkuvaiheessa ihonalaisesti annettu oksikodoni lievitti supistusten aikaisia kipuja tehokkaasti. Supistusten aikana mitatut kipuarvot laskivat lähtötilanteen arvosta 7/10 arvoon 5/10. Tehokkaimmillaan kivunlievitys oli 30 minuutia oksikodonin annon jälkeen, ja osa synnyttäjistä sai toisen annoksen 4 tunnin kuluttua. Lääkkeen aiheuttamat haittavaikutukset synnyttäjille olivat vähäisiä, eikä vakavia haittatapahtumia havaittu tässä 76 synnyttäjän aineistossa. Synnytyksen edetessä aktiiviseen vaiheeseen, kun kohdunsuun avautuminen nopeutui, lähes kaikki synnyttäjät saivat muuta kivunlievitystä. Yleisin menetelmä oli epiduraalipuudutus, jonka sai 88 prosenttia synnyttäjistä. Kinnusen mukaan nämä tulokset tukevat ihonalaisesti annetun oksikodonin käyttökelpoisuutta synnytyksen alkuvaiheen kivunlievityksessä.

Oksikodoni vaikuttaa sopivan kivunlievitykseen myös epiduraalisesti

Epiduraalipuudutus on yleinen menetelmä synnytyksen aktiivivaiheen kivunlievityksessä. Epiduraalisessa kivunhoidossa laimeaan puudutteeseen yhdistetään usein opioidi-kipulääke kivunlievityksen tehostamiseksi. Yleisimmin käytettyjä opioidiryhmän lääkkeitä tähän tarkoitukseen ovat fentanyyli ja sufentaniili. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös oksikodoni voisi sopia epiduraaliseen antoon. Väitöskirjan toisessa osassa Kinnunen tutki epiduraalisen oksikodonin käyttöä tiineillä lampailla. Ne saivat oksikodonia leikkauskivun hoitoon joko laskimoon tai epiduraalisesti, ja niiltä mitattiin lääkkeen pitoisuuksia verenkierrossa, selkäytimessä ja keskushermostossa. Tutkimuksessa havaittiin, että oksikodonipitoisuudet selkäytimessä olivat huomattavan korkeita, kun oksikodonia annettiin epiduraalitilaan. Tämä löydös tukee ajatusta siitä, että epiduraalisen oksikodonin kipua lievittävä vaikutus välittyy merkittävältä osin suoraan selkäydintasolta. Kinnusen mukaan nämä koe-eläintulokset tukevat epiduraalisen oksikodonin käyttökelpoisuutta kovan kivun lievityksessä silloin kun potilaalla on epiduraalikatetri.Synnytyskivun hoidossa huolena on sikiön altistuminen äidille annetuille lääkkeille. Morfiinin kaltaiset kipulääkkeet pääsevät istukan läpi sikiön verenkiertoon. Väitöstutkimuksessa vastasyntyneiden oksikodonipitoisuudet olivat matalia. Oksikodonista 10–20 prosenttia  metaboloituu elimistössä oksimorfoniksi, joka on myös vahva opioidikipulääke. Uutena löydöksenä tutkimuksesssa todettiin, että  oksimorfonin pitoisuudet olivat vastasyntyneen verenkierrossa hieman korkeammat kuin äidin verinäytteistä mitatut pitoisuudet. Sekä vastasyntyneen että äidin oksimorfonipitoisuudet olivat kuitenkin niin matalia, ettei niillä ollut merkitystä saavutettuun kivunlievitykseen, eikä vastasyntyneillä havaittu oksimorfoniin liittyviä haittavaikutuksia.

Kinnunen toteaa oksikodonin olevan väitöstutkimuksen perusteella käyttökelpoinen vaihtoehto myös synnytyskivun lievitykseen. – Suomessa on pitkäaikainen ja laaja kokemus oksikodonin käytöstä akuutin, kovan kivun hoidossa. Tätä tietoa ja osaamista sekä väitöskirjasta saatua uutta tietoa hyödyntämällä oksikodonia voidaan suositella myös synnytyskivun hoitoon.

Lääketieteen lisensiaatti Mari Kinnusen väitöskirja Oxycodone in labour analgesia: pharmacokinetics, central nervous system concentrations and foetal exposure (Oksikodoni synnytyskivun hoidossa: farmakokinetiikka, keskushermostopitoisuudet ja sikiön altistuminen) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Väitöstilaisuus on Kuopion kampuksella 21.8.2020 klo 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii dosentti Kai Kiviluoma Oulun yliopistosta ja kustoksena dosentti Merja Kokki Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painolaatuinen kuva on osoitteessa                       

https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/36666?encoding=UTF-8

Kinnunen, Mari. Oxycodone in labour analgesia: pharmacokinetics, central nervous system concentrations and foetal exposure