Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

Kasviskeitto, salaatti, leipä ja maito.

Kattava kouluruoka ja välkyt välipalat -hanke pureutuu koulupäiväisen ruokailuun

  • Terveys ja hyvinvointi

Kattava kouluruoka ja välkyt välipalat -hankkeessa selvitetään koulupäivän aikaisen ruokailun eli koululounaan ja välipalan tarjoamisen nykytilaa. Hankkeessa tullaan esittämään myös uusia koululounaan ja välipalojen järjestämisvaihtoehtoja sekä arvioimaan niiden vaikutuksia kuntatalouteen.

Kattava koululounas ja välkyt välipalat -hanke on Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Ammattikeittiöosaajien (Amko ry) sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) yhteishanke, joka käynnistyi keväällä 2020 osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hankkeessa tuotetaan tietoa hallitusohjelman koulupäivän uudistamisprosessin ja kouluruoan kehittämisohjelman valmistelun tueksi.

Hankkeessa selvitetään koululaisten osallistumista koululounaalle, koululounaan täysipainoisen nauttimisen toteutumista ja ravintoaineiden saantia koululounaasta. Koulupäivän aikaiseen ruokailuun liittyviä toimintamalleja selvitetään kyselytutkimuksella, joita täydennetään tarvittaessa teemahaastatteluin. Samalla kartoitetaan Euroopan unionin komission rahoittaman koulujakelujärjestelmän hyödyntämistä sekä haasteita tuen käyttämisessä. Ideointityöpajoissa kehitetään uusia, koululaisten oppimista, jaksamista ja terveyttä edistäviä vaihtoehtoja, joilla kouluruokailu ja välipalojen jakelu voitaisiin tulevaisuudessa järjestää ja koulujakelujärjestelmää hyödyntää entistä tehokkaammin kustannukset kuntatalouteen huomioiden.

Kouluruoka puhututtaa – olisiko aika muutokselle?

Maksuton koululounas on yli 70-vuotias suomalainen innovaatio, jota arvostetaan ympäri maailmaa. Kouluruokailu on tärkeä osa koulupäivää niin sosiaalisena tapahtumana kuin osana opetussuunnitelman mukaista ruokakasvatusta. Sitä ohjaa kansallinen kouluruokailusuositus, joka sisältää ohjeistukset kouluruokailun järjestämisestä sekä toiminnan seurannasta ja arvioinnista.

Täysipainoisen koululounaan tulisi kattaa kolmannes koululaisen päivän energiantarpeesta. Tämä toteutuu, kun aterialla nautitaan pääruuan lisäksi kasvislisäke, leipä levitteellä sekä juomana maitoa, piimää tai kasvijuomaa. Aiempien tutkimusten mukaan koululaiset eivät usein saavuta suositusten mukaista ravintoaineiden saantia, koska vain harva koululainen syö aterian kaikki osat. Jotta koulupäivän aikainen ruokailu tukisi entistä paremmin koululaisten oppimista ja hyvinvointia, tarvitaan lisää tietoa koulupäivän aikaisesta ruokailusta, sen järjestämistavoista sekä kustannuksista.

Kattava koululounas ja välkyt välipalat -hanke käynnistyi keväällä 2020 ja saadaan päätökseen keväällä 2021, jolloin saaduista tuloksista julkaistaan raportti sekä policy brief. Hankkeen etenemisestä ja tuloksista tiedotetaan hankkeen aikana myös Twitterissä nimellä @valipalat sekä hastagilla #kouluruoka ja #tietokäyttöön.

Lisätietoa hankkeesta:
Tanja Tilles-Tirkkonen, vastuullinen johtaja, tanja.tilles-tirkkonen(at)uef.fi, p. 040 727 9791
Henna Jalkanen, tutkija, henna.jalkanen(at)uef.fi, p. 040 355 2236 (1.6.2020 alkaen)
Hankkeen verkkosivut: https://sites.uef.fi/kattava-koululounas/, Twitter: @valipalat