Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Itä-Suomen yliopisto 10 vuotta – vuosipäiväjuhla 20.2.

Itä-Suomen yliopisto täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Vuosipäiväjuhlaa vietetään torstaina 20. helmikuuta klo 12 alkaen Snellmanian auditoriossa (SN100) Kuopion kampuksella.

Tilaisuuden avaa rehtori Jukka Mönkkönen ja juhlapuheen pitää Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas. Vuosipäivänä julkaistaan historiakirja ”Itä-Suomen yliopisto – Reformi ja sen tekijät”, jonka ovat kirjoittaneet yliopistotutkija Mikko Kohvakka ja vanhempi yliopistonlehtori Arto Nevala. Juhlassa historiakirjan esittelevät historiatoimikunnan puheenjohtaja, professori ja rehtori emeritus Matti Uusitupa ja yliopistotutkija Mikko Kohvakka.

Juhlatilaisuudessa yliopisto palkitsee ansioituneita nuoria tutkijoita ja Vuoden Taitavat opettajat. Tilaisuuden aluksi musiikkia esittää Kalevalan koulun 4 A, -luokan koululaisryhmä opettaja Aino Liimataisen johdolla. Musiikkia esittää myös Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy, jota johtaa Mari-Annika Heikkilä. Tilaisuuden päätteeksi on kahvitarjoilu.

Vuosijuhlaa voi seurata myös suorana verkossa 20.2. klo 12-13.30.

Illalla Kuopion Musiikkikeskuksella järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa kuullaan muun muassa kampuskaupunkien tervehdykset. Tilaisuudessa tutustutaan yliopistossa tehtävään tutkimukseen tiedeiskujen muodossa ja esitellään juhlavuoden UEF10-suo -luonnonsuojelukampanjaa.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Petri Hynynen, 050 407 8996

Tapahtumakoordinaattori Kirsi Bykachev, 050 363 4819

Itä-Suomen yliopisto 10 vuotta -verkkosivut