Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kädet näppäimistöllä

Ikääntyville oma terveyssovellus sydän- ja verisuonitautien ja dementian ehkäisyyn

Ikääntyville on kehitetty uudenlainen vuorovaikutteinen verkkosovellus, jolla halutaan tukea terveellisten elintapojen noudattamista sekä sydän- ja verisuonitautien, muisti- ja ajattelutoimintojen heikentymisen ja dementian ehkäisyä. Kansainvälisessä HATICE-tutkimushankkeessa kehitetty sovellus esiteltiin juuri Journal of Alzheimer’s Disease -lehdessä.

Ikääntyvien verkkopohjaista terveysneuvontaa testataan parhaillaan käynnissä olevassa HATICE-hankkeessa Suomessa, Ranskassa ja Alankomaissa. Tutkimukseen osallistuu yli 2500 iältään 65-vuotiasta tai sitä vanhempaa henkilöä, joilla on kohonnut sydän- ja verisuonitautien riski. Puolet osallistujista käyttää verkkosovellusta, josta saa tietoa omista sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä ja sairastumisriskin pienentämisestä terveellisten elintapojen avulla. Verkkosovelluksen kautta he voivat pitää myös yhteyttä sairaanhoitajaan, jolta saa lisäneuvoja ja tukea. Loput osallistujista käyttävät sovelluksesta yksinkertaistettua versiota, jossa ei ole vuorovaikutteisia toimintoja.

Hankkeen päätavoitteena on selvittää, auttaako verkkosovelluksen käyttö ja yhteydenpito sairaanhoitajaan alentamaan sydän- ja verisuonitautien, muisti- ja ajattelutoimintojen heikentymisen ja dementian riskiä osallistujien keskuudessa. Hankkeessa pyritään lisäämään ikääntyvien tietoisuutta terveellisistä elintavoista sekä ottamaan huomioon tämän ikäryhmän erityistarpeet.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa verrattiin ja yhdisteltiin sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn liittyviä suosituksia kaikista kolmesta maasta. Niiden perusteella kehitettiin sovellus verkkopohjaiseen terveysneuvontaan. Suositukset ja erityisesti terveellisten elintapojen määritelmät olivat paljolti yhteneväisiä, joten niihin perustuva sovellus on käyttökelpoinen kaikissa kolmessa maassa. Tutkijat havaitsivat kuitenkin, ettei suosituksissa juurikaan erikseen huomioitu ikääntyviä.

– Kehittämällä yhteisiä, Euroopan laajuisia ehkäisyohjelmia ja tuomalla ne helposti saataville verkkoon voidaan tavoittaa entistä suurempi joukko ihmisiä yksinkertaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Tämä voi tehostaa sydän- ja verisuonitautien  ja dementian ehkäisyä, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, tutkijatohtori Mariagnese Barbera Itä-Suomen yliopistosta. 

– Tällä tutkimuksella haluamme selvittää, kuinka parhaiten tukea terveenä ikääntymistä ja ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja ja dementiaa ikääntyvillä. Tutkimushanke tuottaa tärkeää tietoa riskitekijöiden hallinnasta tässä ikäryhmässä, ja tulokset auttavat myös laajojen ehkäisyohjelmien suunnittelussa, hankkeen vanhempi tutkija, professori Miia Kivipelto lisää.

HATICE-tutkimushanke on EU:n 7. puiteohjelman yhteisrahoitteinen hanke, johon osallistuvat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Amsterdamin, Toulousen ja Cambridgen yliopistot.

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Mariagnese Barbera, mariagnese.barbera (a) uef.fi, p. 040 6722065

Professori Hilkka Soininen, hilkka.soininen (a) uef.fi, p. 0405735749
Professori Miia Kivipelto, miia.kivipelto (a) ki.se, p. +46739940922

Tutkimusartikkeli:

Designing an internet-based multidomain intervention for the prevention of cardiovascular disease and cognitive impairment in older adults: the HATICE trial. Barbera M, Mangialasche F, Jongstra S, Guillemont J, Ngandu T, Beishuizen C, Coley N, Brayne C, Andrieu S, Richard E, Soininen H, Kivipelto M. Journal of Alzheimer’s Disease. doi 10.3233/JAD-170858