Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[äänite alkaa]
Sara [00:00:03]: Tämä on Lainahaalareissa-podcast, jossa käydään läpi opiskelijaelämän iloja, suruja, kokemuksia ja pohdintoja. Mun nimi on Sara Koskinen ja tämän lukuvuoden ajan pääset kuulemaan mun ja vaihtuvien vieraiden tarinoita opinnoista, opiskelijaelämän eri puolista ja Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa mukaan. [tauko] Moikka kaikille ja tervetuloa kuuntelemaan Lainahaalareissa-podcastia. Tutkijan ura on varmaan aika monelle ihan tuntematon uravaihtoehto, mutta entä jos sä pystyisit tutkimaan just sitä, mikä sua kiinnostaa. Tänään perehdytään väitöskirjatutkija Reetta Haverisen tutkimukseen ja tutkijan uraan. Tervetuloa, Reetta.
Reetta [00:00:39]: Kiitoksia.
Sara [00:00:41]: Haluisitko tähän alkuun esitellä itseäsi? Kuka sä oot ja mitä sä tällä hetkellä teet?
Reetta [00:00:46]: Mä oon tosiaan Haverisen Reetta ja olen väitöskirjatutkija täällä Itä-Suomen yliopistossa. Olen taustaltani kulttuurintutkija, tarkemmin sanottuna ehkä mediakulttuurin tutkija. Tämä oma tutkimusaihe on kyllä hyvin moniulotteinen ja poikkitieteellinen, että tämä kyllä menee sinne sukupuolentutkimuksen, yhteiskunta- ja terveystutkimuksenkin kentille ja viestintätieteiden puolelle, että tämä on hyvin tämmöinen moniulotteinen. Mutta identifioidun kulttuurintutkijaksi. Mun tutkimusaihe on tämmöinen... Miten nyt sanois? Wellness-kulttuuri. Wellness-trendi. Etenkin Instagram-somepalvelun kontekstissa tutkin tätä wellness-ilmiötä. Mulla on aineistona tosiaan Instagram-postauksia. Tämmöisten suomalaisten naispuolisten hyvinvointivaikuttajien tuottamia Instagram-postauksia omana tutkimusaineistona.
Sara [00:01:40]: Yes. Kiva, että oot täällä. Näihin päästään varmasti syventymään tänään enemmän. Ajattelen, että aloitetaan perinteisesti lämmittelykysymyksillä. Koska ollaan vähän täällä ehkä somen kentällä tietyllä tapaa, niin aloitetaan ihan sillä, että paljonko sun oma ruutuaika on.
Reetta [00:01:57]: Jos puhutaan ruudusta, niin en tiedä onko nyt kyseessä ihan tietokone vai puhelin, mutta tietokoneen ääressä se on aika paljonkin. Koska tutkimus liittyy aika paljon siihen verkkoon ja kirjoitan koneella. Analysoin aineistoa koneen ääressä ja luen tutkimusartikkeleita paljon koneelta. Koska se oma tutkimustyö ja opiskelukin liittyy paljon sen koneen äärellä olemiseen, niin ruutuaikaa on aika paljon. Lisäksi tykkään lukea vapaa-ajallakin verkkoartikkeleita ja viihdyn muutenkin vapaa-ajalla, tietokoneen ääressä paljon. Se on kyllä... En ole mitannut. Voi olla paljon, mutta... Tänä aamuna tsekkasin paljonko mulla on Instagramissa käytetty aika, niin se oli tällä viikolla keskimäärin 25 minuuttia per päivä, mutta tämäkin vaihtelee paljon. Esimerkiksi lauantaina oli 58 minuuttia. Että päivät vaihtelee. Viikot vaihtelee. Mutta sanoisin, että puhelimen äärellä en nyt ihan hirveän paljoa ole. Se ehkä asettuu siihen puoleen tuntiin suunnilleen, tuossa esimerkiks Instagramissa.
Sara [00:03:20]: Se ei kuulosta kovin pahalta. Mikä on sun oma lemppari-somekanava ja minkä takia?
Reetta [00:03:28]: Tuossa ehkä tulikin jo ilmi, että Instagram on se, mitä ehkä kaikkien eniten käytän. Tykkään siitä ja ehkä sen takia se on nyt aika keskiössä omassa tutkimuksessa, että nimenomaan ne Instagram-sisällöt kiinnostavat ja se mitä siellä Instagramissa on. Koen, että se on kanavana hyvin semmoinen inspiroiva. Sieltä saa viihdettä. Sieltä saa tietoa. Sieltä saa vertaistukea. Siellä on sosiaalisia verkostoja, yhteisöjä. Olen itse aika visuaalinen ihminen. Tykkään just, että se on semmonen visuaalinen kanava. Ja se ei myöskään ole mielestäni liian nopea verrattuna esimerkiks TikTokiin. Siellä en itse ole. Saatoin ehkä viikon verran TikTokia käyttää. Joskus latasin puhelimen, mutta mie koin, että se oli miulle aivan liian nopeatahtinen media, enkä ole sinne mennyt enää uudelleen. Toi on ehkä... Jotenkin se on tullut semmoseks omaks luontevaks, tutuks ja turvalliseks kanavaks. Totta kai siellä nyt paljon tulee päivityksiä. Esimerkiksi tämä story-toiminta on tullut uutena verrattuna sillon, kun se Instagram tuli mien maailmaan. Kyllähän sinne uusia ominaisuuksia tulee, mutta jotenkin siellä on tosi paljon myös omia ystäviä, niin jotenkin pysyy kärryillä heidän kuulumisistaan. Ja he ehkä pysyvät kärryillä myös omista kuulumisistaan. Se on tullut vaan sellaiseksi... Jäänyt vaan käyttöön. Se on kyllä... En mie oikeestaan muita somekanavia hirveästi edes käytä. YouTubea silloin tällöin vähäsen ja LinkedInia, mutta ei oikeastaan muita.
Sara [00:05:14]: Se on sitten selkeä. Mikä on viime aikoina semmonen somevirrassa ollut wellness- tai hyvinvointijuttu, joka on herättänyt sussa jotenkin voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen?
Reetta [00:05:26]: Ensimmäisenä nyt ehkä tulee mieleen tää, mistä on ollut aika paljon puhetta, tää SkinnyTok -trendi ja tämmöiset Thinspiration-sisällöt, mitkä ehkä liittyvät hyvin vahvasti yhteen. Mutta tämmöiset hyvin laihaa olemusta ihannoivat mediasisällöt. Siitä on ollut mielestäni aika paljon nyt. Ja ihan syystäkin ollut paljon mediassa nyt puhetta. Ehkä tähän liittyy myös sitten tämä Ozempic-lääkekeskustelu myös, että minkälaisia kehoideaaleja on alkanut taas jotenkin nousta sieltä. Tulee mieleen jotenkin ne ProAna-blogit tuolta jostain 20-luvun alusta. Tämä ehkä nyt ensimmäisenä nousee mieleen, että mikä on tässä ollut pinnalla aika paljon. Pakko sanoa, että itse olen ehkä huomannut, että tämä on enemmän ulkomaalaistaustaisten vaikuttajien sisällöissä noussut. Mie en ole kyllä suomalaisten vaikuttajien sisällöissä hirveästi tämmöiseen thinspiration-sisältöön... Algoritmit tietysti voi vaikuttaa, mutta en ole omassa Insta-feedissa ainakaan törmännyt hirveästi, että tämmöiset suomalaiset vaikuttajat tämän puolesta jotenkin liputtaisivat hirveästi, tai tämmöistä hyvin, hyvin laihaa kehoideaalia jotenkin nostaisivat esiin. Mutta tämä on ainakin miun henkilökohtainen huomio.
Sara [00:06:57]: Joo. En mäkään ole kyllä ehkä nähnyt suomalaisilla. Toki algoritmit vaikuttaa aika vahvasti, mutta enemmän ehkä... No, tähän varmasti palataan tänään myöhemmin, mutta enemmän ehkä tulee esiin semmonen jotenkin ainakin hyvinvointilähtöinen puhetapa, että jotenkin sitä painotettais sitten enemmän, kun... Ja sitten ehkä siitä tulee kritiikkiäkin, jos jotenkin mainostaa omaa sisältöään laihuuden kautta. En tiedä, miten tämä vaikuttaa, että tuleeko se sieltä ulkomailta sitten tännekin päin. Saa nähdä. Mikä on sitten joku hyvä hyvinvointiin liittyvä neuvo tai trendi, jonka sä oot nähnyt somessa?
Reetta [00:07:31]: No, onhan niitä paljonkin. Niin kuin sanoin, tykkään itsekin Instagramista. Se on hyvin inspiroiva ja motivoivakin kanava. Sieltä saa mielestäni välillä hyviä semmoisia life hackeja, inspiraatiota vaikka ruuanlaittoon, kivoja aamupalavinkkejä tai vaikka treenivinkkejä. Olen minäkin tosi paljon ottanut vaikka jotain treenivinkkejä kotitreeneihin sieltä. Ideoita ja tämmöstä inspiraatiota. Haluan alleviivata, että siellä somessa on paljon hyvää, mutta on sitä myös huonoa. Miusta on ollut tosi ilahduttavaa, että alleviivataan tänä päivänä aika paljon esimerkiks sitä unen ja palautumisen merkitystä, tasapainoista ruokavaliota ja sitä äärimmäisyyksien välttämistä. Ehkä mun mielestä sitä sellaista... Jos mennään parikymmentä vuotta taaksepäin, niin semmoset tietynlaiset, niinkun... Kyllähän niitä dieettejä edelleenkin on. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta on tullut nyt tosi paljon myös sitä, että pitäis välttää äärimmäisyyksin menemistä. Puhutaan aika paljon myös lempeyden, itsemyötätunnon ja semmosen hidastamisen puolesta. Semmosta on tullut ja se on tosi ilahduttavaa. Että kyllä siellä semmoisia hyviä muistutuksia tulee miun mielestä välillä näiltä hyvinvointivaikuttajilta paljonkin. Silleen, että hei, muista olla itsellesi lempeä ja myötätuntoinen, ja että ei tarvitse olla täydellinen. Ne on semmoisia, että hyvä, että joku aina muistuttaa.
Sara [00:09:07]: Niinpä.
Reetta [00:09:08]: Välillä ne on mun mielestä semmoisia vähän niinkun hyvät ystävät tai kaverit, kun selaa jotain itselle merkityksellistä vaikuttajaa vaikka. Se muistuttaa jostain tietyistä asioista, niin että aivan - niinpä. Miten tän nyt kiteyttäis? Siellä on hyvää ja siellä on huonoa, mutta olen itse ainakin tosi paljon nimenomaan saanut sitä motivaatiota ja inspiraatiotakin sieltä kanavasta.
Sara [00:09:34]: Niinpä, eli jos osaa suodattaa niitä sisältöjä vähän itselleen sopivaksi, niin kyllä sieltä löytyy paljon hyvää.
Reetta [00:09:42]: Kyllä, ehdottomasti. Kyllä, kyllä.
Sara [00:09:47]: Yes. os sä saisit yhden ylimääräisen tunnin päivään ja se pitäis käyttää oman hyvinvoinnin edistämiseen, niin mihin ja miten sä käyttäisit sen?
Reetta [00:09:51]: Mie mietin tätä, keksin vaikka mitä, mutta sitten lopulta tuli siihen lopputulokseen, että se yks tunti on kuitenkin sellanen, että se valuis vaan ihan johonkin... Ihan vaan... No just, että johonkin semmoseen... Se valahtais sormien välistä silleen, että sitä ei huomaiskaan. Ehkä kaksi tuntia olis jo semmonen, että siinä pystyis oikeasti panostamaan silleen hyvin johonkin tiettyyn asiaan. Mutta maalaillaan tämmösiä... Miten nyt sanois? Positiivisia mielikuvia siitä, että miten sen käyttäisin mahdollisesti. Haluaisin käyttää. Niin, liikkuisin ehkä enemmän ja monipuolisemmin ja olisin enemmän luonnossa. Kävisin enemmän vielä kylmäuimassa ja saunassa. Ja yksinkertaisesti lukisin enemmän kirjoja, esimerkiks. Nukkuisin hieman enemmän. Ja tekisin joskus ruokaa muutenkin, kun vaan keittäisin kasviksia ja heittäisin sekaan jotain raejuustoa ja kananmunaa. Panostais vaikka joskus siihen arkiseen ruuanlaittoon, että se ei ole vaan semmoista, että mitä vaan saa nopeasti pöytään. Lisäisin asioita siihen arkeen, mille tuntuu, että tässä jää liian vähän. Ehkä niihin yrittäis. Mutta pelkään just, että sitten jos todellisuudessa saisin sen tunnin, niin se vaan valahtais sormista.
Sara [00:11:17]: Niin.
Reetta [00:11:18]: Mutta, joo. Mutta tolleen, jos optimistisesti ajattelis, niin noihin käyttäisi.
Sara [00:11:26]: Joo. Kuulostaa aika samoilta, mihin itsekin. Mäkin ajattelin, että siis liikkumiseen, koska se jotenkin niin helposti kuitenkin jää. Kun on paljon kaikkea hommaa ja paljon kiireitä, niin sitten se, että saa sen jotenkin tunnin tai kaksi otettua päivästä silleen, että lähtee nyt lenkille tai liikkuu ihan mihin tahansa, niin se voi olla välillä vaikeeta. Ja mun kaverit kyllä sanois mulle, että nukkuisit sen tunnin. Mutta saa nähdä, mihin itse sen sitten oikeasti käyttäisin.
Reetta [00:11:54]: Nimenomaan.
Sara [00:11:55]: Mikä on semmonen tutkijan työhön liittyvä stereotypia tai ennakkoluulo, jota sä kohtaat usein?
Reetta [00:12:02]: Tähän mie keksin kyllä tosi montakin asiaa. Ensinnäkin se, että mie en koskaan uskonut, miten paljon tähän tutkimuksen tekoon... Varsinkin ainakin voin sanoa nyt oman alani puolesta liittyy sellaista tietynlaista epävarmuutta. Ei ole sellaisia selkeitä oikein ja väärin ratkaisuja. Ja sitten ehkä just tämä, että minkälaista vuoristorataa ja harhailua tämä on. Sellaisilla harhapoluilla vaeltelua. Ei ole semmoista yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Se on vähän semmosta kokeilua ja etsimistä. Oikeasti välillä tuntuu, että oikeasti semmoisessa pimeässä kuusikossa harhailua. Välillä pitää kompastua kantoon ja sitten etsiä suuntaa. Tämä on oikeasti välillä vähän semmosta, että... Niin, aikamoista semmosta epävarmuuden sietämistä ollut tosi paljon. Ei ole tosiaankaan mikään suoraviivainen prosessi, niinkun ehkä ajattelee mielessään. Sitten ehkä myös se työaika siihen liittyen, että itse ainakin kuulun siihen ihmisryhmään, että saan tehtyä noin 4-5 tuntia hyvin koneen ääressä töitä per päivä. Mie koen, että se on semmosta suhteellisen tehokasta työskentelyä, se aika. Se muu aika menee aivan kaikkeen muuhun. Mie aiemmin kipuilin todella, todella paljon tämän kanssa, kun on semmonen meidän stereotypinen ajattelu, että se toimistotyöaika on semmonen 7,5-8 tuntia. Ja mie tunsin itseni ihan hirvittävän huonoks ja riittämättömäks, et mie en vaan pysty... Mie en kykene tommoseen. En mitenkään. Nyt mä oon alkanut hyväksymään sen, kun on myös kuullut ympäriltä sitä, että muillakin on tämmöistä kokemusta. Mä sitten, että hei, okei, tämä on ihan normaalia, että en ole mikään robotti. En pysty tommoseen. Se on vaan totta, että siihen menee... Että jotenkin se pitäis hyväksyä, että siinä tulee tosi paljon semmosta ajatustyötä. Vaan tuijotat etees ja mietit asioita. Että se ei ole sitä, että koko ajan näpytät sitä tietokoneen näppäimistöä, vaan se on ihan oikeasti tämä, että vaikka käyt kävelyllä ja mietit niitä asioita. Siihen kuuluu tosi paljon sellaista joutokäyntiä ja ajatustyötä siihen tutkimuksen tekoon, mitä on vaikea välillä ehkä meidän yhteiskunnassa mieltää sellaiseksi työajaksi. Mutta se on sitä. Se vaatii tosi paljon sellaista joutokäyntiä. Ja just, että miten hidasta tämä toisaalta on. Ensimmäisen artikkelin just julkaisseena, niin se oli aika pitkä prosessi. Ja nyt on konkretisoitu, että tämä ei ole mitään nopeaa hommaa. Ja se vaatii nimenomaan just semmosta asioiden pureskelua ja syvällistä miettimistä. Ja sanoisin myös tämä huijarisyndrooma, että se ei ole vähentynyt. Ei yhtään. Ja mitä olen kuullut vaikka omilta ohjaajiltakin, niin se ei ilmeisesti tule koskaan lähtemään, tämä huijarisyndrooma. Ehkä joillakin... Yksilöt on tietysti erilaisia, mutta itselläni on edelleenkin sellainen olo, että ei minua nyt voi sanoa tutkijaksi. Ei minua voi sanoa asiantuntijaksi mistään. Ja kauheeta, että on koko ajan sellainen huijarisyndroomaolo. Jos tunnen itseni hyvin, niin luultavasti tämä tulee pysymään matkakumppanina koko urani ajan. Mutta tämä tuntuu olevan varsin yleistä ilmeisesti akateemisessa maailmassa.
Sara [00:15:32]: Niin varmasti, kun ikinä ei ole valmis sen oman tutkimuksen kanssa.
Reetta [00:15:34]: Kyllä, kyllä. Joo, niin tämä on ollut semmonen kanssa. Ja sitten sanoisin vielä semmosen, että jotenkin myös sen on alkanut hyväksymään, että tämä on oikeasti semmoista yhteisöllistä yhdessä tekemistä. Tämä ei ole semmonen, että pitäis ajatella, että hei, että sun ei pidäkään tästä nyt yksin suoriutua semmosena individualistina, vaan just itsekin huomas tuon, että miten paljon sillä on merkitystä sillä ohjauksella, esimerkiks sen artikkelin työstössä. Muiden väitöskirjatutkijoiden kanssa juttelulla. Akateemisilla kohtaamisilla. Seminaarikeskusteluilla. Ja sitten varsinkin just niillä esimerkiks vertaisarvioitsijoiden palautteilla. Sitten konkretisoitui se, että hei, että eihän tämä... Tässä on tosi paljon muilta tullutta panosta tässä, minkä mie vaan nyt sitten kirjoitan ja tämä julkaistaan miun nimissä. Se on tosi paljon semmosta yhteen hiileen puhaltamista, tämä tutkimuksen teko kyllä.
Sara [00:16:30]: Niinpä. Ja tuota aina välillä on puhuttu opinnoissa, että se että laitetaan artikkeli vertaisarviointiin, tai vaikka väitöstilaisuus, niin ei se ole mikään tavallaan taistelu, että sut yritetään nujertaa siinä.
Reetta [00:16:37]: Nimenomaan.
Sara [00:16:39]: Vaan nimenomaan, että siinä kehitetään sitä asiaa ja sitä kautta myös tuotetaan sitä tieteellistä tietoa.
Reetta [00:16:43]: Kyllä. Se tieteellinen tieto ei synny missään tyhjiössä ja sellaisessa, että yksin sen tuottaisin ja putkauttaisin maailmaan, vaan siihen tarvitaan oikeasti aikamoinen yhteisö siihen ympärille.
Sara [00:17:00]: Sitten voidaan pureutua vähän tarkemmin tähän itse tutkimukseen. Aloittaisitko ihan sillä, että sä esittelet sun tutkimusaiheen? Mitä sä oikeastaan tutkit?
Reetta [00:17:10]: Tuossa alussa vähän sitä sivusinkin, että tosiaan wellness-kulttuuria, mikä on tämmöinen hyvinvointitrendi, tai semmoiseksi sitä voisi ehkä sanoa. Tutkin sitä, että miten ja millaisena se näyttäytyy sosiaalisessa mediassa. Etenkin tuolla Instagramin vaikuttajasisällöissä. Mistä tämä kertoo? Haluaisin alleviivata, että se ei ole pelkästään, että mie nyt tutkin tätä tiettyä... Että mikä siinä wellness-kulttuurissa kiinnostaa, niin se ei ole pelkästään se yksi ilmiö, vaan sehän kertoo laajemmin minkälaisia ideaaleja ja normeja meidän yhteiskunnassa tänä päivänä on. Mitä me halutaan? Mitä me toivotaan? Mitä me arvostetaan? Mitä me odotetaan itseltämme ja muilta? Ja niin edelleen. Ja minkälaisia valtarakenteita esimerkiksi erilaisiin trendi-ilmiöihin liittyy, joita on sitten vaikea havaita ja huomata. Tämä yksittäinen trendi tai ilmiö, niin se kertoo aina jostain laajemmasta.
Sara [00:18:20]: Aivan. Miten sä päädyit tutkimaan tätä aihetta? Mistä heräs kiinnostus?
Reetta [00:18:26]: Itse olen kuluttanut ja kulutan edelleenkin... En ehkä samanlaisella volyymilla kuin aiemmin, mutta hyvinvointisisältöjä. Se on ollut itsellä suurena kiinnostuksen kohtana. Omassa gradussanikin tarkastelin terveys- ja hyvinvointiblogeja. Se on kiinnostanut pitkään. Ja sanon kyllä sen, että jossain kohti se meni aivan överiksikin. Vähän olin jopa melkein fanaattinen siitä, että miten pitäis elää ja miten pitäis syödä ja treenata, että olisin terve ja mahdollisimman hyvinvoiva. Se itsensä optimointi alkoi muodostumaan elämän keskeiseksi sisällöksi ja se elämänpiiri kapeeni aika paljon. Suoraan sanottuna itse sairastuin syömishäiriöön. Se on sellainen aihe, mistä puhun hyvin avoimesti. Mie haluan omien kokemusten kautta pystyä tarjoamaan sellaista vertaistukea. Ja haluaisin, että jotenkin tämä oma kokemus olis myös semmonen mahdollisuus auttaa muita. Ja ehkä tämä on myös kääntynyt omaksi vahvuudeksi, että nään ihan eri tavalla nämä erilaiset hyvinvointitrendit ja niiden haasteet ja mahdollisuudet. Myös sen, että mitä ne voi pahimmillaan tehdä ja aiheuttaa. Kiinnostuin ehkä tästä, että halus kääntää jotenkin ne omat vaikeudet voitoks. Ja sitten kiinnostuin myös senkin vuoksi, että kun on nähnyt sen valtavan variaation ja sen sateenkaaren, että miten erilaisia hyvinvointiratkaisuja meille tänä päivänä tarjotaan. Ja miten itsestä huolehtimisen... Minkälaisia itsestä huolehtimisen tapoja meille etenkin naisille tarjotaan? Kärjistetysti joidenkin mielestä esimerkiks se hyvinvointi on sitä kovaa salitreeniä, diettaamista ja proteiinijauheita. Toisten mielestä se on jotain lempeää joogaa, metsäkävelyä, intuitiivista syömistä ja meditointia suitsukkeiden keskellä. Se on aivan valtava, se variaatio. Ja kyllähän tämmöisessä menee aivan sekaisin, että mitä mun oikeasti pitäis tehdä, jos mä haluan itsestäni huolta. Tämä on kiehtonut itseäni tosi paljon tämä, että mitä oikeasti... Ei ehkä se mitä se hyvinvointi on, vaan mitä kaikkea se on. Ja minkälaisilla mielikuvilla me sitä tänä päivänä niin sanotusti myydään? Ja sitten siihen liittyy todella paljon myös semmoista arvo- ja identiteettityötä ja kaupallisuutta tänä päivänä, niin mun mielestä se on tosi semmonen moniulotteinen ja kiehtova ilmiö. Ja sitten on toisaalta kiinnostavaa... Itsekin olen pohtinut etenkin näiden wellness-sisältöjen äärellä, että onko aina edes pohjimmiltaan kyse enää edes hyvinvoinnista, vai jostain ihan muusta. Onko se arvostuksen ja hyväksynnän etsimisestä ryhmään, yhteisöön kuulumisen tunteesta, itsekurin harjoittamisesta, ulkonäön työstämisestä? Esimerkiksi useat wellness-vaikuttajat tekevät kaupallisia yhteistöitä meikki- ja vaatefirmojen kanssa. Tai meille myydään esimerkiksi wellness-lomia ja retriittejä, jotka järjestetään jossain Mauritiuksella. Siihen hyvinvointiin kiedotaan tänä päivänä hyvin paljon vahvoja mielikuvia, jotka liittyy esimerkiks... No, naisille suunnatussa sisällössä esimerkiks tämmöiseen luksukseen, kauneuteen ja hemmotteluun. Se on välillä... Aina itsekin vähän tarkastelee, että onko tämä nyt enää hyvinvointia vai ei. Siihen jännästi pystytään kontekstualisoimaan ja silleen assosioimaan tosi vahvoja erilaisia mielikuvia ja asioita.
Sara [00:22:14]: Niinpä. Ja ehkä ekana hyvinvointisisällöistä tulee mieleen se, että näin treenaat ja näin syöt. Mutta sitten tavallaan siihen liitetään usein myös vaikka erilaisia kauneuteen liittyviä tuotteita tai toimenpiteitä vaikka. Ja ehkä just tulee semmonen jotenkin loppumaton suo siinä, että mihin asti omaa hyvinvointia pitäis parantaa. Ja mikä on toisaalta riittävää hyvinvointia? Onko semmosta olemassa? Aika paljon kyllä tuosta herää ajatuksia, kun tuota lähtee miettimään. Mä kans jäin pohtimaan sitä, kun sanoit siitä, miten tuli jopa pakkomielteistä siitä jotenkin hyvinvoinnin parantamisesta, niin välillä aina näkee joidenkin lehtien keskustelupalstoilla tai somessa sitä, että ihan turhia aiheita tutkitaan ja käytetään yhteiskunnan varoja ihan turhiin aiheisiin jotenkin. Mutta onhan tämäkin osoitus siitä, miten merkittävä asia some on ja että millaisia seurauksia sillä voi pahimmillaan olla, tietyllä tapaa. Ravitsemustieteelle just valmistui semmonen kanditutkielma somesta ja syömishäiriöistä ja niiden yhteyksistä, niin kyllä sillä yllättävän iso merkitys on loppujen lopuksi. Vaikka sisällöillä sinänsä vähän niinkun pyrittäis hyvinvointiin, niin mikä se lopputulos sit oikeestaan on.
Reetta [00:23:34]: Kyllä. Joo, ne ei aina kohtaa. Ja pitää aina muistaa se miunkin mielestä, että harva ihminen haluaa pahaa. Kun esimerkiksi tuotetaan sisältöä sosiaaliseen mediaan, niin kyllä siinä yleensä on sellainen hyvä tarkoitus siellä taustalla. Mutta sitten ei aina ehkä itse näe sitä, että siinä sitten joku saattaa tulkita sen hyvin väärällä tavalla. Siellä saattaa olla, että se triggeröi jotakin, se siun... Nämä, että mitä syön päivässä - sisällöt oikein hyvä esimerkki. Ne on että hei, mie haluan tuottaa tällaista inspiroivaa sisältöä, motivaatiota ja kivoja vinkkejä. Ja vähän niinkun näyttää, että millä tavalla pidän itsestäni. Se voi triggeröidä jotain tosi pahasti. Mutta se ei myöskään sitten saa langeta sen vastuulle, että ihminen... Että suunnilleen että pitää, että kukaan ei voi tuottaa mitään mediaa. Ei, vaan siinä sisällön kuluttajillakin täytyy olla tietynlainen vastuus.
Sara [00:24:33]: Niinpä.
Reetta [00:24:34]: Alleviivaan sitä kriittisen medialukutaidon merkitystä tänä päivänä, että kun sinä menet sinne someen, niin siellä voi tulla vastaan... Sulla pitää olla jotenkin valmiuksia sitten myös käsitellä. Ja sellaista kriittisyyttä, että mitä sieltä voi tulla vastaan.
Sara [00:24:49]: Sepä se. Noi mitä syön päivässä -videot on tälleen ravitsemustieteilijänä aika paljon ollut kavereiden kanssa keskusteluissa mukana, että mikä niiden merkitys ja seuraukset on ja näin. Just vaikka sillä useimmat ihmiset kuitenkin haluavat hyvää ja ajattelevat, että mä parannan näiden ihmisten hyvinvointia sillä, että mä näytän, mitä mä itse syön ja inspiroin. Ja voit saada ideoita omiin ruokailuihin ja näin. Mutta sit, kun se loppujen lopuksi niin vahvasti linkitetään siihen, että okei. toi näyttää tolta syömällä näin. Jos mä syön samalla tavalla, musta tulee samannäköinen. Sit toisaalta, jos kattoo tämmöisiä vaikka ylipainoisten ihmisten tuottamia mitä syön päivässä -videoita, niin vaikka se olis ihan perusruokaa, ei mitään ihmeellistä jotenkin tosi terveelliseks tai tosi epäterveelliseks miellettyjä tuotteita, niin silti ne kommenttikentät on usein täynnä ihan hirveitä kommentteja siitä, että poistaisit ton ja ton. Ja sun pitäis syödä näin, että laihtuisit tai muuta. Niin, on se kuitenkin sitten myös tosi tavallaan paino- ja ulkonäkökeskeistä, väkisinkin. Mutta nämä on kyllä ihan jotenkin loppumattomia aiheita, että mihin kaikkeen ne kytkeytyy.
Reetta [00:26:04]: Joo. Kyllä, kyllä.
Sara [00:26:07]: Ja hieno tutkimusaihe myös sen puolesta, että ihan loputtomasti kaikkea, mitä sieltä voi löytää.
Reetta [00:26:12]: Joo, se on kyllä aikamoinen suo. Itselläkin on semmonen ehkä pieni pintaraapaisu tästä ilmiön moniulotteisuudesta.
Sara [00:26:19]: Niinpä. Miten sä tota sit lähdit tutkimaan? Mikä on vaikka sun aineisto?
Reetta [00:26:25]: Miulla on tosiaan aineistona melkein 500... 490 postausta tarkalleen ottaen. Tosiaan Instagramista kerättyjä. Ja mulla on seitsemän suomalaista naispuolista suhteellisen suosittua hyvinvointivaikuttajaa, niin heidän tuottamiaan sisältöjä tosiaan aineistona. Käytän tosiaan laadullisia metodeja tässä aineiston analysoinnissa ja minua kiinnostavat nimenomaan nämä vaikuttajien tuottamat sisällöt, koska heillä nyt on aika paljon valtaa ja vaikutusvaltaa yleisöön. Heillä on varsin laajat yleisöt, seuraajakunnat. Tällainen aineisto minulla tosiaan on. Tosi monia aina kiinnostaa, kun sanon tämän oman tutkimusaineistoni tai mainitsen siitä, että vähän niinkun kiinnostaa tämä eettisyys ja tietoturva-asiat. Olen informoinut vaikuttajia tästä. He kyllä tietävät, että olen kerännyt heiltä aineistoja. Ihan tutkimuseettiset asiat olen ottanut huomioon tutkimuksessani. Olen tosiaan informoinut ja kontaktoinut heitä tämän tutkimuksen puitteissa. Mutta en heitä nosta niin sanotusti näissä miun artikkeleissa silleen tikun nokkaan. En mainitse nimiä, enkä tuo vahvasti ilmi, että kenestä on kyse. Yritän sillä suojella vähän heidän yksityisyyttään. Mutta tietävät, että ovat mukana tutkimuksessa.
Sara [00:27:55]: Joo. Pitikö heiltä siis silleen kysyä lupa? Ja oliko joku vaikka epäilevä sen suhteen, että mitä sä nyt oikeastaan haluat mun sisällöistä?
Reetta [00:28:02]: Joo, kyllä. Mie yhteensä keräsin kymmeneltä eri vaikuttajalta ja kolmen kanssa sitten joko, että en saanut heihin yhteyttä, he eivät vastanneet viesteihin, tai sitten oli vähän ehkä semmonen nuiva suhtautuminen, että en oikein tykkää tämmöisestä. Heidät jätin sitten ihan suosiolla tutkimuksen ulkopuolelle. Edellytin, että nämä vaikuttajat kuittaavat sen miun informointiviestin, että he ymmärtävät, että mitä olen tehnyt. Että olen kerännyt heidän tuottamiaan julkisia... Nämä ovat julkisia tilejä, niin olen kerännyt talteen nämä ja säilytän nämä postaukset tietokoneella Word-tiedostona tietyn aikaa tämän tutkimuksen teon ajan. Että he ymmärtävät, että mistä on kyse ja mitä tämä tarkoittaa käytännössä. He kuittasivat, että ok. Että sinänsä ei tarvita lupaa tämmöiseen, koska se on julkista aineistoa, mutta se on oikeestaan semmosta hyvien tapojen... Ja tutkimuseettisesti mielestäni aika hyvä tapa, että tämmöisen kuittauksen pyytää.
Sara [00:29:20]: Sepä se. No, mitkä on oikeastaan niitä sun tutkimuskysymyksiä tai semmoisia keskeisiä kysymyksiä, mihin sä etit vastauksia sieltä?
Reetta [00:29:26]: No, tossa jo taisinkin vähän asiaa sivuta aiemmin, mutta olen kiinnostunut just siitä, että minkälaisia normeja ja ideaaleja ja minkälaisia arvo... Tai tämmöstä, että minkälaisia esimerkiks... Voiko täältä tulkita jonkinnäköisiä arvoja, että mitä meidän yhteiskunnassa me nähdään semmosina arvostettavina ja ihailtavina asioina. Ja minkälaisia valta-asetelmia esimerkiks tähän wellness-trendiin liittyy, joita ei ole ehkä helppo tunnistaa? Ja just se, että mitä se trendi kertoo tästä meidän nykyyhteiskunnasta ja ihmisistä, ihmisyydestä. Ja ehkä etenkin nyt tässä omassa tutkimuksessani se, että miten se etenkin kolahtaa naisiin, tai naisoletettuihin. Mitä heiltä, tai meiltä odotetaan? Minkälaisia ristiriitoja tähän liittyy. Ja myös toisaalta niitä mahdollisuuksia. Että en vaan ole hirvittävän kriittinen ja sieltä yritä, että mitä uhkia täällä on, vaan myös että mitä hyvää siellä on. Ja toivon, että täältä nousisi myös jotain semmoisia tosi yllättäviäkin havaintoja, mitä en ole osannut odottaa. Ihan tosi silleensä tämä tutkimustyö onkin kiehtovaa, kun sieltä saattaa nousta esiin jotain. Ja sehän on toivottavaakin, että sieltä nousiskin esiin jotain, mitä ei ole ollenkaan odottanut. Niin, tämä on siitä semmosta jotenkin kiehtovaa ja jännittävää, että koskaan ei tiedä, mitä sieltä sitten ehkä paljastuukaan.
Sara [00:31:10]: Niinpä. Mitä sieltä sitten paljastui? Sulla on nyt ensimmäinen artikkeli julkaistu.
Reetta [00:31:15]: Joo, multa tuli.
Sara [00:31:17]: Mitkä on semmoisia valmiita tuloksia?
Reetta [00:31:19]: Nämä on taas... Mie ehkä haluan puhua aina omista tulkinnoistani, mutta väitän sen oman ensimmäisen artikkelini kautta sitä, että tässä wellness-maailmassa tai wellness-kulttuurissa vahvasti puhutaan, että se vahvistaa tämmöistä post-feminististä naiseutta, naiskuvaa, eli tämmöstä vahvaan itsehallintaan ja itsekuriin keskittyvää, tämmösiä tietynlaisia... Tämä postfeminismi on ehkä... Anteeksi, että käytän tämmöistä tieteellistä termistöä tässä, mutta että se esimerkiks kietoutuu tosi paljon kaupallisuuteen ja tämmöiseen uusliberalistiseen ajatukseen siitä, että jokainen vastaa itse omasta hyvinvoinnistaan ja kaikki on kiinni sitä omasta itsekurista ja itsehallinnasta. Niin, että se nojaa tämmöiseen ajattelutapaan. Tuolla omalla ensimmäisellä artikkelilla argumentoin sitä, että siellä on myös tätä puhetta murtavaa puhetta. Siellä puhutaan myös siitä, että kaikki ei välttämättä olekaan omassa hallinnassa. Ja myös semmoista, että saa olla rikki, keskeneräinen ja epätäydellinen. Tämä oma ensimmäinen artikkeli puhuu tämän puolesta, että siellä sisällöissä on myös tämmöistä puhetta, että ei tarvitse olla täydellinen. Ja voi olla rikkinäinen, haavoittuvainen ja epävarma. Ja että kaikki ei välttämättä ole tosiaan sitä omasta itsehallinnasta, itsekurista kiinni. Se ehkä tälleen mahdollisimman yleistajuisesti. Toivottavasti pystyin tämän ilmaisemaan. Niin, siihen keskittyy.
Sara [00:33:16]: Joo. Mites sitten... Näissä sisällöissä on kuitenkin paljon sitä terveyspuhetta, niin mitä sä ajattelet siitä, että millainen rooli wellness-vaikuttajilla on vaikka terveyspuheessa, tai ylipäätään tämmöisessä itsestään huolehtimiseen liittyvässä puheessa, tai siihen liittyvissä neuvoissa tai ohjeissa.
Reetta [00:33:39]: No, tuossa keskusteltiinkin vähän aiemmin, että kyllähän heillä on aika paljon vaikutusvaltaa. Usein he ovat karismaattisia, vakuuttavia, seurattuja, ihailtuja. Heillä on kyllä paljon valtaa ja vaikutusta esimerkiksi trendeihin ja siihen, että mitä me pidämme haluttavana. Me otamme tosi paljon mallia heistä syömiseen, elämiseen, treenaamiseen. Kaiken näköiseen arkiseen elämisen tapaan. Somevaikuttajat ovat meidän aikamme julkkiksia osittain ja semmoisia ihailtuja ihmisiä. Onhan heillä todella paljon... Ja kyllähän sen näkee, että ylipäätään tämä, miten paljon tänä päivänä tehdään kaupallisia vaikuttajayhteistyö-postauksia. Ja vaikuttajien kanssa tehdään todella paljon viestintä ja markkinointi, tämmöisiä yhteistyökampanjoita. Että onhan heillä paljon valtaa. En tiedä vastasinko tuohon siun kysymykseen, mutta kyllähän heillä on todella paljon vaikutusta siihen, että mitä me pidetään haluttavana ja hyvänä.
Sara [00:35:01]: Niin. Ja varmaan aika paljon myös terveystietoa etitään. Ja muutakin tietoa etsitään, siis sosiaalisesta mediasta nimenomaan.
Reetta [00:35:11]: Kyllä, ehdottomasti tänä päivänä. Se on hyvin merkittävä kanava.
Sara [00:35:15]: Niin. Missä mä näin jonkun jutun siitä, että TikTok alkaa olla käytetty hakukoneena, että sieltä etsitään ihan oikeasti tietoa? Senkin puolesta on kyllä myös hyvä kuulla se, että siellä on myös semmosta jotenkin perinteistä itsekurin ihannointia murtavaa sisältöä, että kaikki ei ole vaan sitä, että ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja elä paremmin.
Reetta [00:35:35]: Kyllä.
Sara [00:35:36]: Toki sieltä voi tulla sitten muunlaisia vaateita hyvinvoinnille, että ota nyt sitten rennosti ja rauhoitu avannossa, niin olet hyvä ihminen.
Reetta [00:35:44]: Kyllä, kyllä. Kyllähän nämä tämmöisetkin tapahtumat aina kertovat, että miten paljon on vaikutusta, että aina ajoittain... En muista oliko se se Mutti-tomaattikastike, vai mikä se oli, kun tuli joku sometrendi. Joku resepti, niin se myytiin kaupasta loppuun. Tulee aina tämmöisiä, että joku vaikuttaja suosittelee jotain tiettyä tuotetta ja se myydään saman tien loppuun kaikissa kaupoissa. Sekin kertoo vähän siitä, että miten paljon heillä oikeasti on sitä sananvaltaa ja vaikutusvaltaa tänä päivänä. He ovat hyvin seurattuja. Jostakin muistan, että joku tutkimus... Tästä on kyllä pari vuotta, mutta oli että varsinkin nuoret luottavat nimenomaan heille tärkeiden vaikuttajien tuottamiin sisältöihin, tai heidän sanomisiinsa... Olikohan se jopa yhtä paljon, kuin hyvän ystävän tai oman kaverin? Tämmönen parasosiaalinen suhdehan siellä syntyy johonkin vaikuttajiin, että siitä tulee vähän kuin sun oma ystävä. Ja se luottamus. Sen tiedon ei tarvitse välttämättä olla edes faktaa. Sie saatat jopa tiedostaa sen, että tämä ei välttämättä ole totta. Mutta jos sie luotat siihen ihmiseen, että se sulle tuntuu ihan ystävältä ja sulla on tosi vahva semmonen tunneside ja luottamus siihen, niin siehän melkein uskot mitä vaan se sanoo. Ja se on toisaalta vähän pelottavaakin, että jos rakennat sellaisen tosi vahvan tunnesiteen ja semmosen luottamussuhteen johonkin ihmiseen, niin sie sitten ostat melkein kaiken, mitä se sanoo.
Sara [00:37:25]: Sepä se. Tuosta tulee mieleen, kun itse opiskelen just terveysalaa ja ravitsemusalalla on se laillistettu, valvottu nimike, eli ravitsemusterapeutti. Ja sitten on vaikka kuinka paljon ihmisiä, jotka käyttävät itsestään nimitystä ravintoterapeutti, ravintoasiantuntija, ravintoneuvoja tai mitä tahansa, millä ei ole mitään takeita, että sillä ihmisellä olis mitään tietoa aiheesta, vaan kuka vaan voi kutsua itseään vaikka ravintoterapeutiksi. Miten tuolla hyvinvointisisällöissä ja somessa voisi löytää sen luotettavan tiedon? Sä puhuitkin siitä kriittisestä medialukutaidosta, mutta miten saatais myös jotenkin enemmän tietoon sitä, että miten löytää sitä luotettavaa tietoa somesta, tai tunnistaa se.
Reetta [00:38:08]: Toi on vaikea. Tietysti se mediakasvatuksen merkitys ehkä korostuu ja tämä kriittisen medialukutaidon vahvistaminen. Kaikki tämmöiset aika perusjutut, että katso lähteet. Kuka on tehnyt? Onko siellä kaupallisia kytköksiä? Kaikki tämmöiset sieltä taustalta. Ja olla semmonen sopivan kriittinen aina. Ja varsinkin puhumattakaan nyt tänä päivänä, kun ei tiedä varsinkin kuva- ja videosisällöistä, että miten paljon sitä visuaalisuutta on käsitelty, muokattu. Onko se tehty tekoälyllä? Sitä on aivan mahdotonta tunnistaa tänä päivänä. Se on tosi haastavaa, että sitä kriittisyyttä täytyy kyllä harjoittaa tänä päivänä aika paljon. Ja niin kuin sanoitkin tuossa, että se variaatio on tosi moninainen, että minkälaisilla... Ja sitten, kun moni... Että sie voit tituleerata itseäsi ravitsemusasiantuntijaksi ilman minkäänlaista, että sulla on paperilla mitään tutkintoa. Että se asiantuntija-termi on aina vähän kyseenalainen, koska siihen ei vaadita mitään. Sie voit yhtäkkiä vaan sanoa, että minä olen asiantuntija tässä asiassa. Niin, olla vähän niinkun aina pikkusen tuntosarvet herkillä siinä, että mitäköhän tämä asiantuntijuus nyt tarkoittaa. Että joillakin on sitä tietoa ja osaamista, mutta jotkut ovat sitten puhtaasti kokemusasiantuntijoita. Nojaavat siihen omaan tietoon. Oman kehon tuottamaan, omien tunteiden tuottamaan tietoon. Ja tästäkin täytyy sitten muistaa, että monet haluavat vilpittömästi auttaa, mutta onhan siellä niitä, jotka sitten saattavat ajatella vaan sitä rahaa. Että kun ei tiedä. Ja sitten on hyvä ehkä tiedostaa, että sieltä somesta tarjotaan meille usein tosi helppoja ja nopeita ratkaisuja. Niitä ihmiset rakastavat ja niitä tarjotaan monimutkaisiin asioihin. Ja sitten siellä mukana saattaa olla sitä kaupallisuutta. Että sie et voi koskaan olla täysin varma niistä tarkoitusperistä. Ja sitten myös todella paljon mediassa asioita yleistetään. Se sisältöjen tekijä ei tiedä siun taustoista, siun tilanteesta. Jotkut asiat toimivat toisilla ja toisilla taas ei. Mutta somessa se, tai mediassa ylipäätään, että täytyy yleistää totta kai niitä asioita. Siellä se yksilöllisyys unohtuu, että me ollaan kaikki yksilöitä. Ja se unohtuu, että ne terveys- ja hyvinvointihaasteet esimerkiks voivat johtua hyvin, hyvin monenlaisista erilaisista asioista. Ehkä tämmöiset asiat nyt sanoisin tähän. Ympyrä sulkeutuu. Mitä alussa sanoin, että se kriittinen medialukutaito.
Sara [00:41:22]: Niinpä. Tästä tulee niin paljon ajatuksia, kun itsekin seuraan just mediasisältöjä aika silleen tiettyjen linssien läpi ja suodattaa sitä sisältöä aika paljon myös oman kertyneen tietämyksen kautta jo. Ja nuo tittelit on kyllä jänniä siitä, että meillä liittyy nyt opintoihin semmoinen ryhmämuotoinen ravitsemusohjaus ja sen toteuttaminen, niin nyt kun siihen etsitään osallistujia meidän ryhmään, ja ollaan jaettu semmoista esitettä... Se me saatiin valmiina, niin siinä oli nimenomaan korostettu silleen, että haluatko kehittää elintapojasi tulevien asiantuntijoiden johdolla, tai jotain tällaista. Siinä oli se tulevat asiantuntijat, että me emme vielä ole asiantuntijoita. Ja yleensä aina meidän opinnoissa puhutaan silleen, että ei me vielä olla mitään asiantuntijoita, todellakaan. Me ollaan vielä opiskelijoita ja tosi keskeneräisiä. Mutta tähän mennessä me ollaan kuitenkin jo terveystieteiden kandeja ja vähän siitä ylikin käyty kuitenkin, niin todennäköisesti sitä tietoa on todella paljon enemmän kuin jollain, joka jo tituleeraa itseään aivan asiantuntijaksi somessa. Niin, se on jännä miten noi jotenkin, että... No, ehkä myös tiedeyhteisössä se asiantuntijuus on tosi erilaista. Sen pitää jotenkin kymmenien vuosien aikana kehittyä, tai vähintään tutkinnon kautta tai jotenkin näin. Että opiskelija ei voi olla vielä asiantuntija, mutta sitten kuitenkin somessa joku, joka on käynyt ihan muutaman tunnin kirjekurssin tai ei yhtään mitään, niin hän sitten kuitenkin on ihan itse varmasti siellä asiantuntijana. Tuo onko se nyt sitten Dunning-Kruger -efekti, niin se on aika vahva. Musta tuntuu, että erityisesti ravitsemusasioissa, mutta toki mä katson niitä hyvin eri silmällä, kuin jotain muita sisältöjä.
Reetta [00:42:55]: Joo. Just ajattelin, että mainitsen tuon Dunning-Kruger -efektin. Tuo tulee just, että mitä vähemmän tiedät, niin sitten kerrot, että sen enemmän tiedät. Ja mitä enemmän tiedät, niin sitä vahvemmin tuntuu, että sen vähemmän tiedätkään. Kun aukenee se asioiden monisyisyys ja että miten ne onkin niin monimutkaisia, varsinkin just noi ravitsemusasiat, niin sitten ehkä alkaa se oman tiedon pienuus konkretisoitumaan, että okei - nämä onkin näin monimutkaisia ja monisyisiä ja ei olekaan näin yksinkertaisia.
Sara [00:43:32]: Sepä se. Ja just toi, että somessahan toimii ääripäät. Ei ravitsemussuositukset trendaa somessa, koska ne on sitä perustietoa, että kohtuullisuus kaikessa. Mutta ei kohtuullisuus trendaa, kun se ei ole mikään semmonen, että syö näin kolme viikkoa, niin sitten sä voit hyvin. Vaan just nuo yksinkertaistetut ratkaisut. Kyllä mäkin, kun mä seuraan just hyvinvointivaikuttajia jonkun verran, tai ainakin vähintään joskus käyn katsomassa heidän tilejään, niin siellä on paljon sitä, että myydään vaikka jotain omaa valmennusta, että saat tästä ohjelappusen, että syö ja treenaa näin. Niin, se on tosi yksinkertaistettu ratkaisu tosi monisyisiin haasteisiin. Siellä voi olla taustalla sitä, että ihan siis ruokarytmi on ollut kymmeniä vuosia hakusessa ja ei oikeastaan edes ymmärretä, mitä on terveellinen ja riittävä syöminen. Ja ajatellaan, että se on sitä mahdollisimman vähäistä syömistä. Ja toki näissä voi olla myös paljon hyvää, että voi oppia sen ruokarytmin. Mutta kun sitä ei opi sillä ja muutokset ei tapahdu sillä, että saa vaan ohjelapun. Ja just ravitsemusterapeuttiopiskelijana aina välillä kuulee sitä, että millon sä teet mulle ruokavalion. Ei ravitsemusterapeutti tee ruokavalioita, vaan nimenomaan niitä elintapamuutoksia. Ja ne ei tapahdu tuommoisilla yksinkertaistetuilla ratkaisuilla. Ja just niinkun säkin sanoit, niin mä en ihan oikeesti usko, että nämä vaikuttajat haluaa pahaa. Ainakaan suurin osa. He ihan oikeasti ajattelee, että he auttaa ihmisiä. Mutta sitten, kun se oma tietämys on loppujen lopuks niin pientä, niin sitten ei ehkä nää sitä jotenkin metsää puilta, tietyllä tapaa. Ja onhan siellä myös sitten niitäkin vaikuttajia, joilla on vaikka todella paljon ravitsemustieteiden opintoja taustalla. Mutta kun se variaatio, se ei välttämättä kuluttajille sitten aina näy, niin se on kyllä...
Reetta [00:45:14]: Sepä se.
Sara [00:45:16]: Mutta tuo oli ihan totta, mitä sanoit. Se uutuusarvohan mediassa ja somessa myy. Ja ihmiset on kiinnostuneita, kun joku uus juttu. Jos joku sanoo, että kaurapuuro on edelleenkin terveellistä...
Reetta [00:45:26]: Niin.
Sara [00:45:27]: Seuraavalla viikolla - kaurapuuro on edelleen terveellistä.
Reetta [00:45:33]: Niin.
Sara [00:45:34]: Ja niän, niin eihän se oo silleen... Ja näkeehän sen näiden lehdistöjen otsikoissakin, että sinne aina tuodaan semmosta mahdollisimman meitä ihmisiä säväyttävää ja semmosta. Nostetaan otsikoihin semmosia jotenkin, mitkä kaappaa meidän mielenkiinnon ja huomion. Tuommoiset tylsät aiheet, että edelleenkin kannattaa syödä kuituja ja kannattaa pitää säännöllinen ruokarytmi, niin ne on vähän silleen, että tiedän jo tämän. Olisko jotain uutta?
Reetta [00:46:09]: Niin, sepä se.
Sara [00:46:10]: Niin. Se on kyllä ihan totta.
Reetta [00:46:13]: Ja sellaiset perusasiatkin otsikoidaan silleen, että uusi tutkimuslöydös - tämä ruoka-aine on superhyväksi aivoille, tai jotain. Sitten se on joku ihan jo tavallaan tuttu asia, mutta se otsikointi on sellanen, että mahdollisimman moni klikkais. Nämä kyllä kaikki vaikuttaa siihen, että mitä siellä somessa näkee ja mihin oma huomio kiinnittyy, niin kannattaa niitä ehkä jonkin verran tarkastella.
Sara [00:46:32]: Nyt mentiin jo aika paljon ravitsemuspuolelle ja toki se muussa resonoi aika paljon. Mutta mainitsit sen visuaalisuuden, että kun on teksti- ja kuvasisältöjä. Millainen merkitys sun mielestä visuaalisuudella on hyvinvointisisällöissä?
Reetta [00:46:48]: Kyllä miun mielestä niissä on aika paljonkin. Nimenomaan niiden mielikuvien luomisen kannalta just se, että miltä se hyvinvointi näyttää, niin se on varsinkin tuolla esimerkiks Instagramissa, niin tulee esiin. Mitä me assosioidaan siihen hyvinvointiin? Jos siellä on hyvinvointivaikuttaja, niin mitä siellä hänen sisällössään näkyy. Miltä hän itsekin näyttää? Se vähän niinkun kertoo siitä, että mitä me nyt ajatellaan siitä hyvinvoinnista. Itse olen ainakin huomannut sen, että se sana wellness, että siihen liittyy tosi vahvaa tietynlaista estetiikkaa. Tein semmoisen hassun havainnon... Tämä nyt oli vähän tämmönen... Ei ole... Sanotaanko nyt tämmöinen vähän oma viikonloppututkimukseni, että siis googlasin kuvia silleen, että mitä tulee sanalla wellness. Laitoin Googleen, kuvahakuun. Ja sitten katsoin, että mitä Pinterestistä tulee kanssa vielä samalla. Se oli jotenkin hassu, että siellä toistui tosi paljon semmonen ihminen, joka istuu lotusasennossa. Ja sitten semmoset spa-kivet, semmoset kuumahierontakivet. Ja sitten just tuli tosi paljon esimerkiksi jotain avokadon kuvia, tai tämmöisiä piirteitä. Mutta se oli musta jännä se lotusasento, että miten se tuntui, että se toistui niissä kuvissa. Onko se nyt semmonen... Representoiko se nyt jotenkin tätä wellness-trendiä, että istutaan semmoisessa lotusasennossa ja semmosessa meditatiivisessa tilassa. Mutta se oli hassua, että se liittyy. Ja kyllähän tosi monelle, jos... Olis hauskaa toteuttaa tämmöinen tietynlainen pieni kokeellinen kyselytutkimus, että mitä sana wellness tuo sulle mieleen. Veikkaisin... Villi veikkaus olis, että just kaikkia tämmöisiä detox-juomia, avokadoa, pilatesta ja just näitä tämmöisiä spa-kiviä. Kynttilöitä, suitsukkeita ja semmosta. Tietynlaisia mielikuvia meille tulee siitä. Ei meille tule mieleen sauvakävely, jalkapallokentällä kuraisena juokseminen, rikkinäisissä kollareissa käyty lenkki tai mikrokaurapuuron syöminen. Siihen liittyy tietynlaista estetiikkaa tosi vahvasti. Se on semmosta kaunista ja semmosta.
Sara [00:49:19]: Seesteistä.
Reetta [00:49:22]: Joo, just tämä. Kyllä mielikuvilla meille myydään tosi paljon asioita tänä päivänä.
Sara [00:49:30]: Mä haluaisin vielä tarttua tuohon, että miten oikeastaan naisia kuvataan, tai puhutellaan näissä sisällöissä. Kun osittain pyritään rikkomaan sitä jotenkin täydellisen suorittajanaisen ja itsekurin ihannetta, mutta sitten taas toisaalta luodaan ehkä samalla uudenlaisia vaatimuksia, että aina pitäis olla kehittämässä itseään. Mitä sä ajattelet siitä, tai miten sä näet että naisia kuvataan, tai naisia puhutellaan näissä sisällöissä?
Reetta [00:49:55]: Kyllähän se on tosi ristiriitasta. Toisaalta tämä on mahdollisuus ja haaste. Tämä on ehkä sellainen hyvä asia, mikä tulis tiedostaa, koska eihän tämä tule poistumaan. Tälleenhän on aina mediassa ollut. Eihän tämä ole pelkästään someen liittyvä ilmiö, vaan onhan tämä aina ollut. Esimerkiks jos puhutaan vaikka naisten lehdistä tai ylipäätään mediasisällöstä, niin onhan se aina ollut hyvin ristiriitaista puhetta. Tämä on hyvä tiedostaa, että se on se sisältöjen luonne... Totta kai toisaalta hyvä, että on monenlaisia elämisen tapoja ja näytetään, että se hyvä elämä voi olla moninaista. Totta kai siellä nyt korostuvat ne tietynlaiset mallit ja tietynlaiset elämisen tavat, että mitä vähän niinkun arvotetaan parempina, tai mitkä korostuvat. Sinne marginaaliin ja varjoihin jäävät sitten ne tietyt vähemmät, että... Niin. Tai ne representaatiot, ne tietyt korostuvat. Ja tietyt sitten jäävät vähemmälle huomiolle. Tämä on hyvä tiedostaa. Siellä on paljon erilaisia samaistumispintoja, mikä toisaalta sitten voi myös tuottaa sitä hämmennystäkin. Mutta kuten tässä nyt on ehkä useaan otteeseen keskustelun aikana tullut ilmi, niin asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Ne ovat monimutkaisia. Mielestäni on hyvä tiedostaa se sisältöjen luonne ja se laatu, että ne on ristiriitaisia. Ne on hämmentäviä. Sitten vaan pitää jotenkin yrittää siellä sisältöviidakossa löytää ne, mitkä minua puhuttelevat. Ja tiedostaa se, että täällä on hyvin monenlaisia erilaisia representaatioita esimerkiks siitä, että mitä se hyvinvointi, tai vaikka se hyvä elämä voi olla. Ja toisaalta kyllä myös haluan korostaa myös sitä, että mielestäni myös niitä representaatioita tulisi edelleenkin moninaistaa. Kyllähän se niinkun tuossa sanoinkin, niin siellä korostuvat ne tietyt ehkä, mitä me katsotaan paljon ehkä silleen... Ne tietynlaiset ideaalit siellä ehkä korostuvat, että vieläkin moninaisempia elämisen tapoja, hyvän elämän malleja, ihmisryhmiä ja moninaisemman näköisiä ihmisiä niissä sisällöissä.
Sara [00:52:32]: Hyvin sanottu. Eli ehkä jos joku sisältö... Vaikka huomaa, että se aiheuttaa itsessä enemmän sellaista jotenkin riittämättömyyttä tai pahaa oloa, niin ehkä sitä kannattaa sitten vähän blokata itseltään.
Reetta [00:52:44]: Kyllä, nimenomaan. Itse olen tehnyt ihan oikeasti nyt... On minusta jotain hyviäkin päivityksiä näihin sovelluksiin tullut. Esimerkiksi Instagramissakin on tullut se vaihtoehto, että voi laittaa siihen, että en ole kiinnostunut tällaisesta sisällöstä, tai piilottaa niitä sisältöjä. Olen itse tehnyt joidenkin sisältöjen kohdalla silleen, kun olen huomannut, että oikeasti tämä vaan tuottaa mulle nyt pahaa oloa ja ahdistusta, niin tämä ei ehkä ole hyvä juttu.
Sara [00:53:07]: Niinpä.
Reetta [00:53:09]: Niin, silleen kannattaa kyllä sitten tehdä.
Sara [00:53:15]: Syvennytään vielä siihen, että miten sä oot oikeastaan päätynyt tutkijaksi. Sä puhuitkin siitä, että tämä sun tutkimusaihe on kiinnostanut sua. Ja sitten sitä pääsikin tutkimaan, niin siitä sai sitä kautta itselleen uran. Mutta mistä lähtien sä oot tiennyt, että sä oot halunnut tutkijaksi? Onko se ollut joku pitkäaikainen haave?
Reetta [00:53:35]: Se ei ole kyllä todellakaan ollut pitkäaikainen haave. Alakouluikäisenä, yläkouluikäisenä aivan toisenlaisista ammateista haaveilin. Mutta se täytyy sanoa, että mä oon ollut aina hyvin kiinnostunut asioista. Mä oon ollut todella semmonen utelias jo pienenä. Mie halusin alakouluikäisenä arkeologiksi. Mie ajattelin ehkä sitä semmoisena Indiana Jones -tyylisenä ammattina. Mutta sitten kun mulle valkeni, että se ei ehkä olekaan semmosta, että seikkaillaan viidakossa ja tutkitaan mayojen aarteita, niin sitten aloin ehkä kiinnostumaan muunlaisista uravaihtoehdoista. Mutta siis, oon aina ollut tosi utelias ja kiinnostunut tutkimaan asioita. Muistan, mie luin todella paljon jo pienenä ja tietokirjat oli ihan parasta, mitä vaan pystyin tietämään. Ja kaikki luontodokumentit ja tämmöiset. Mie oon ollu aina hyvin kiinnostunut ilmiöistä ja asioista. Mutta siis, haaveilin ihan muunlaisista urapoluista. Muistan, että enemmänkin olin kiinnostunut suuntautumaan viestintä-markkinointisisällön tuotantopuolelle. Valmistuinkin ammattikorkeasta medianomiksi 2014. Mulla on tosiaan ammattikorkeakoulutausta ja sitten vähän aikaa työelämässä oltuani tulin yliopistoon. Ja vasta sitten täällä yliopistossa gradun tekoaikana mie silleen, että hei, täähän on ihan tosi kiehtovaa. Täähän on ihan tosi kiehtovaa, että mie saan syventyä tämmöseen minua kiinnostavaan aiheeseen näin oikeasti syvällisesti ja tutkia tätä, mikä minua kiinnostaa. Sitten alkoi jotenkin hahmottumaan, että hei, että yliopistossa voi tehdä jatko-opintojakin tänne. Mie olin enemmänkin, että ei, että mie en halua, että tämä gradunteko loppuu. Tää kuulostaa vähän oudolta, mutta siis...
Sara [00:55:31]: Oispa mullakin tommonen olo.
Reetta [00:55:34]: Se oli enemmänkin, että hei, että tämä oli kivaa ja inspiroivaa. Ja hei, että haluan enemmän. En mie halua lähteä täältä yliopistosta pois. Täällä on ihanaa tämä akateeminen maailma, mihin jotenkin pääs sisälle. Olin silleen, että hei, että jatko-opinnot ja tohtorin opinnot. Se alkoi siinä vaiheessa sitten kiehtomaan. Mie en mennyt heti maisteriopinnoista tekemään jatko-opintoja, tai en hakenut niihin, mutta se jäi heti sen valmistumisen jälkeen päähän kiehtomaan ja mietityttämään. Sitten menin työelämään muutamaksi vuodeksi ja se edelleen koko ajan miulla oli tuolla päässä, että kyllä ne jatko-opinnot olis niin siisti juttu. Kyllä mie sitten parin vuoden päästä hain näihin jatko-opintoihin. Se oli kyllä ihan todella mahtavaa, että näihin sitten pääsin tarttumaan. Ja rahoitustakin sitten sain siihen starttiin. Ei todellakaan siis ole ollut... En tiennyt, että tämmöinen uravaihtoehto edes on olemassa. Toivoisinkin, että ehkä tuonne lukio- ja yläkoulumaailmaankin jo alettais tuoda tämmöistä uravaihtoehtoakin vahvemmin esiin, että se akatemiakin ja tutkijan ura voi olla vaihtoehto. Ei miulla ollut tämmöisestä mitään käsitystä.
Sara [00:56:54]: Niin. Ja ehkä se stereotypia on se, että... No, mä en ole kokeillut, mutta mä voisin kuvitella, että jos vaikka kuvapankista hakee joku tutkija, niin sit se on labratakki päällä labrassa mikroskoopin kanssa jotenkin. Ei tule ehkä ekana mieleen, että niin, että mua kiinnostaa tämmöset tietynlaiset aiheet tai teemat, että mä voisin oikeesti saada näistä työn itselleni sen kautta, että tutkin niitä.
Reetta [00:57:16]: Nimenomaan. Ja just, että minkälaisessa ympäristössä sie vaikka teet sitä tutkimusta. Mie saatan olla jossain tuolla keskustan kahvilassa ja mie teen sitä miun tutkimusta. Mie kirjotan sitä tutkimustekstiä, tai saatan jopa välillä vähän käydä katsomassa, että mitäs mie oon tästä analyysistä kirjoittanut. Lukee jotain tutkimusartikkelia. Mie voin tehdä tutkimusta tuolla vaikka jossain juomassa cappuccinoa tuolla kahvilassa. Se on aika erilainen mielikuva sitä, mitä tutkimuksenteko on. Tai mie teen sitä tosi paljon kotona ja joskus saatoin kesällä esimerkiks ottaa tutkimuskirjallisuutta reppuun ja kävellä jonnekin tuonne Joensuussa tuonne Kuhasallon kalliolle istumaan ja lukemaan kesällä. Sekin periaatteessa on osa sitä. Niin, että se on, minkälaisia... Tässäkin nähdään mielikuvien ja stereotypioiden voimat, mitä me liitetään vaikka siihen, että minkälainen on tutkija, tai mitä se tutkimuksen teko on.
Sara [00:58:09]: Sepä se. Onko tämä tutkimuksen tekeminen jotenkin muuttanut sun omaa tapaa käyttää somea tai sitä, että miten sä ajattelet hyvinvointia?
Reetta [00:58:15]: Kyllä mä sanoisin, että kyllä sitä ehkä kriittistä suhtautumista on jonkin verran vahvistanut. Ja näkisin, että sen vaikutus on ollut silleen positiivinen, että on auttanut ymmärtämään sitä asioiden monisyisyyttä, että ne asiat eivät ole niin monustavalkoisia. Toisaalta se on lisännyt myös sellaista ymmärrystä niitä sisällöntuottajia ja vaikuttajiakin kohtaan, että hekin on aikamoisen puristuksen ja paineen alla, että hehän ovat osa myös tätä meidän yhteiskuntaa. Ei he siellä jossain sammiossa, tuota meille trendejä ja tämmöisiä, vaan että kyllähän heilläkin on sitä analytiikkaa, että minkälaiset sisällöt puree ihmisiin ja yleisöön. Mitä yleisö haluaa? Ja kyllähän he on ihan valtavan myös vihapuheen kohteena ajoittain. Ja sen valtavan kommenttimyrskyn kohteena. Että myös on nähnyt jotenkin sitä ilmiön molempia puolia. Ja itsekin olen ollut sisällöntuottaja ja tehnyt mediaan paljon sisältöjä. Mulla on vähän näkemystä sieltäkin, että minkä näköisiä paineita sieltäkin tulee. Ja itse olen tuottanut esimerkiks naisten lifestyle-sisältöjä aikoinaan. Nyt ehkä tarkastelen jo itse niitä omia... Kymmenen vuotta sitten kirjoittamia uutisartikkeleita lukenut. Oon silleen, että en kyllä ehkä tuommoisilla otsikoilla kirjoittaisi tänä päivänä. Mutta ehkä sekin on vahvuus, että just että näkee vähän ilmiön monesta eri kulmasta tätä.
Sara [00:59:54]: Nyt jos vedetään sitten vähän tätä keskustelua yhteen, niin mikä nyt on sun lopputulema tässä vaiheessa sun tutkimusta, että onko some-wellnessissä tilaa erilaisuudelle, epätäydellisyydelle ja semmoiselle realistisuudelle? Oikealle elämälle.
Reetta [01:00:08]: Kyllä siellä on. Lyhyesti sanottuna, kyllä siellä on. Mutta kyllähän siellä sitten korostuvat ehkä ne tietyt... Ja sitten puhumattakaan... Ei edes mennä tähän algoritmikeskusteluun, koska tämä on niin monisyinen. Että kyllähän se, että mitä sie sitten tänä päivänä sieltä kulutat, niin kyllähän se sieltä osaa tulkita se sovellus, että ahaa, sie oot kiinnostunu tämmösestä. Se oma kuluttamistapakin sitten vaikuttaa siihen, että mitä siellä omassa feedissa nousee. Mutta onhan siellä kyllä ainakin omassa sisältövirrassa, niin kyllä siellä on myös sitä tilaa. Totta kai sanoisin, että tilaa olis vielä enemmänkin.
Sara [01:00:50]: No, miten sitten somen käyttäjänä, tai sitten toisaalta sisällöntuottajana voisi edistää semmoista tervettä ja realistista hyvinvointikeskustelua?
Reetta [01:01:01]: No, semmonen aika konkreettinen asia, että on esimerkiks kommentoinut, jos joku on vaikka sitä... Miten nyt sanois? Vaikka sitä omaa epätäydellisyyttä tuonut vähän ja semmosta jotenkin sitä täydellisyys- tai suorituspuhetta rikkovaa sisältöä vaikka julkaissut, niin on saattanut vaikka kommentoida, että hei, yes - mahtavaa, että tämmöstä on. Ja että tämmöstä lisää. Ehkä sekin, joku tommonen pienikin juttu. Tuo on aika konkreettinen, pieni asia. Mutta just niinkun sanoin, että mitä yleisö näyttää, että se haluaa, niin kyllähän se kysynnän ja tarjonnan laki pätee ehkä tuolla mediasisällöissäkin jollain tavalla.
Sara [01:01:42]: Miten sun oma tutkimus tästä nyt sitten jatkuu?
Reetta [01:01:47]: Mulla tosiaan tuli se ensimmäinen artikkeli vasta julki. Ja nyt mulla on käsikirjoituksessa toinen artikkeli. Toivon, että tämä lähtisi nyt tässä alkuvuodesta tuonne lehden toimitukseen vähän katsottavaksi ja kommentoitavaksi. Siitä sitten siirryn kolmatta artikkelia puurtamaan. Mulla on tosiaan kolme tämmöistä pienempää osatutkimusta. Aineisto on sama, mutta vähän eri tulokulmilla sitä tarkastelen, eri tutkimuskysymysten avulla. Ja toivon mukaan suunnitelmissa olis, että kahden vuoden päästä tähän aikaan olis tämä tutkimus valmis. Kahden vuoden päästä tähän aikaan voisin jo suunnitella karonkka-tarjoiluja ja sitä, että missä väitöstilaisuus pidetään ja miten se etenee. Toivon mukaan kahden vuoden päästä tilanne on tämä. Mutta kuten sanoin, niin nämä asiat eivät aina mene suoraviivaisesti, kuten on suunnitellut. Katsotaan miten menee, mutta suunnitelma on tämä.
Sara [01:02:53]: Kuulostaa hyvältä. Jos kiinnostaa sun tutkimusjutut ja tutkijan ura muuten, niin haluatko vinkata jonkun sun oman somekanavan, jossa vois sua seurailla, jos kiinnostaa enemmän.
Reetta [01:03:05]: Mulla on oma Instagram-tili. Olikohan se Reetta ja varmaan Reetta Haverinen -nimellä sieltä löytyy. Se on ihan julkinen tili, niin sieltä kyllä löytää. Voi seurata miun menoa. Mutta sitten on minulla myös LinkedIn, että sinnekin ihan kyllä... Siellä ihan mieluusti verkostoidun ihmisten kanssa. Ehkä nämä tulee mieleen. Mutta sitten jos tuolla käytävällä joku tunnistaa ja törmää, niin olen kyllä aina tosi valmis juttelemaan, keskustelemaan ja lähtemään vaikka kahvillekin puhumaan näistä aiheista, mitkä on omaa sydäntä lähellä. Että saa kyllä tulla nykäisemään hihastakin. Ja ihan kasvotustenkin mielellään juttelen.
Sara [01:03:48]: Ihanaa. Hei, kiitos paljon, että olit mukana. Paljon tsemppiä väitöskirjan työstämiseen.
Reetta [01:03:54]: Kiitoksia paljon.
Sara [01:03:59]: Kiitos myös kaikille kuuntelijoille. Jos yliopisto-opinnot ja tutkijan ura alkoivat nyt kiinnostamaan, niin kannattaa ottaa ne UEF:n somekanavat haltuun. Eli Instagramissa UniUEF ja opiskelijoiden meno sitten UEF-lahettilas -tilillä. Jatketaan ensi jaksossa. Moi, moi.
[äänite päättyy]