Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[äänite alkaa]
Sara [00:00:02]: Tämä on Lainahaalareissa-podcast, jossa käydään läpi opiskelijaelämän iloja, suruja, kokemuksia ja pohdintoja. Mun nimi on Sara Koskinen ja tämän lukuvuoden ajan pääset kuulemaan mun ja vaihtuvien vieraiden tarinoita opinnoista, opiskelijaelämän eri puolista ja Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa mukaan. Moikka kaikille ja tervetuloa Lainahaalareissa-podcastin pariin. Moni muuttaa opiskeluiden perässä uudelle paikkakunnalle ja vaikka ekaa kertaa omilleen. Tämähän voi herättää monia tunteita suuresta innostuksesta epävarmuuteen ja jännitykseen. Mä oon ite muuttanut Helsingistä Kuopioon opiskelemaan. Samalla muutin lukion jälkeen omilleni, eli muutoksia riitti. Mä en kuitenkaan rupattele täällä yksin, vaan oon saanut seuraavaksi muitakin kokemusasiantuntijoita. Eli tervetuloa Saana Mäkitalo ja Kaisla Koskela.
Saana [00:00:49]: Kiitos.
Kaisla [00:00:49]: Kiitos.
Sara [00:00:50]: Voisitteko te tähän alkuun ihan esitellä itsenne? Keitä te olette ja mitä te teette?
Saana [00:00:54]: Mä voin vaikka aloittaa. Mä oon Saana Mäkitalo. Mä tuun Hattulan seudulta. Se on siellä Hämeenlinnan kupeessa. Sanoo ehkä useammalle vähän enemmän. Mä opiskelen täällä Kuopion kampuksella ympäristötieteitä nyt kolmatta vuotta. Vapaa-aika menee aika lailla harrastusten parissa, tai sitten opiskeluiden parissa myös.
Kaisla [00:01:18]: Joo. Mä oon Kaisla Koskela. Mä oon kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Haapavedeltä. Sieltä Oulun alapuolelta. Mä opiskelen Joensuun kampuksella psykologiaa kolmatta vuotta. Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla, lenkeillä, ja nyt olen innostunut käsitöistä. Opettelin tuossa just hetki sitten neulomaan.
Sara [00:01:43]: Nice. Hei, mäkin aloitin just semmosen luentoneuleen. Mä teen semmosta islantilaista villapaitaa. Tää on mun ihan ensimmäinen tämmönen isompi neuletyö.
Saana [00:01:46]: Kuulostaapa kivalta.
Kaisla [00:01:50]: Mä sain itse asiassa just valmiiks mun ensimmäisen neuletyön ikinä. Mä tein mun kummipojalle villasukat.
Sara [00:01:53]: Wau.
Saana [00:01:55]: Oho.
Sara [00:01:57]: Toi on aika hyvä.
Saana [00:02:00]: Itse oon varmaan viimeks joskus yläasteella tai lukioaikoina viimeks tehnyt jotain pipoja, tai jotain sukkia.
Sara [00:02:01]: Niin, mut se on niin rentouttavaa. Se auttaa luennollakin jotenkin keskittymään, kun sitten samalla pystyy kuitenkin kuuntelemaan, mutta saa käsille tekemistä.
Sara [00:02:08]: Totta.
Kaisla [00:02:09]: Niin on. Toi on hyvä. Toi on tosi hyvä.
Sara [00:02:14]: Mennään kohta aiheeseen, eli kampuskaupunkeihin ja opiskelukaupunkiin muuttamiseen. Otetaan ensin muutama lämmittelykysymys. Ensin mä haluaisin kuulla teidän lempipaikat teidän omissa kampuskaupungeissa.
Kaisla [00:02:28]: Tuota, noin. Mun melkein tekis mieli sanoa mun koti. Mä oon aika homebody. Mutta sit mä tykkään tosi paljon Joensuun... Siitä ihan keskustan vierestä tosiaan kulkee Pielisjoki, niin mä tykkään siinä joenrannassa käveleskellä, juosta. Ihan muuten vaan olla. Mun mielestä se jotenkin on ihana. Ja sitten ylipäänsä jotenkin musta tuntuu, että luonto on jotenkin hirveen lähellä. Mä tykkään siinä olla, kävellä ja mitä ikinä.
Saana [00:02:55]: Kuulostaa hyvältä. Itsellä on varmaan Väinölänniemen rantareitti. Se on jotenkin, niinkun... Sä pystyt suurimman osan siitä matkasta vaan kävelemään silleen veden äärellä. Ja sitten oikeesti laittaa musat korville ja unohtaa kaiken ympärillä olevan ja rentoutua. Ja muutenkin tykkään käydä tosi paljon lenkeillä tai vaikka juoksemassa siellä, niin se on kyllä ehkä yks sellanen ihan lempparipaikka. Toki se kotikin kuuluu siihen, että tykkään myös viettää siellä hyvin aikaa.
Sara [00:03:22]: Eli aika samantyyppiset vastaukset, että ulkoilureitit jossain vesistön äärellä. Täytyy sanoa, että on myös mun yksi ihan lempipaikoista Kuopiossa, ne Väinölänniemen reitit. Ja siis, kun mä oon käynyt Joensuussa ihan pari kertaa, mutta mä oon just sitä joenvartta siinä kävellyt ja se on jäänyt mieleen semmosena...
Kaisla [00:03:46]: Joo. Se on ihana. Ja sitten mä tykkään, kun Joensuussa on kans ihan pari kilsaa siitä keskustasta aivan pyöräilymatkan... Jopa käveltävissä sellainen Kuhasalon luontopolku. Se ei tunnu yhtään, että olis lähelläkään keskustaa. Siellä on jotenkin aivan semmonen ihana kunnon rauha. Ja kaikki nuotiopaikat ja muut. Se on kyllä ihana kans.
Saana [00:04:05]: Toi vesistö jotenkin elementtinäkin on rauhoittava ja kaunis maisemaltaankin. Jotenkin se on kyllä kiva, kun on tommosia reittejä.
Sara [00:04:14]: Joo. Tästä tulee itse asiassa hauska muisto mieleen. Koska joskus multa kysyttiin, että mikä on jäänyt silleen ensimmäisenä asiana mieleen siitä kun muutti Kuopioon, niin mä muistan jotenkin sen että mä hämmennyin siitä, että täällä on kaikkialla vettä. Et mä pääsin uimaan tosi helposti. Kun mä oon Helsingistä, niin siellä oli lähin uimapaikka Vantaanjoki. Se ei ollut silleen ihan idyllisin mahdollinen vaihtoehto. Mutta sit mä olin ihan vaikuttunut, että wau, että mä asun näin lähellä järveä ja täällä on lampia joka paikassa. Se oli kyllä mun mieleen myös.
Saana [00:04:49]: Se on kyllä ehdottomasti. Etenkin, kun vaikka Puijonlaaksossa itse asun, niin siinä on vieressä ihan lampi, niin mä muistan sen kun muutti, niin mä olin ihan silleen, että miten tässä vieressä voi olla näin paljon vettä. Miten voi asua tämmösellä paikalla? Mutta siis, olen kyllä viihtynyt tosi hyvin.
Kaisla [00:05:00]: Tuo on kyllä hauska tavallaan, koska itsellä sitten on, kun on niin pieneltä paikalta kotoisin, niin on tottunut siihen, että oikeasti luonto ja metsä on kaikkialla ympärillä, niin mä olin taas ehkä melkein... No, vähän sama yllätys, mutta sitten tavallaan vähän sillai päin, että miten voi olla, että tämmöisessäkin ihan kuitenkin hyvän kokoisessa kaupungissa on näin lähellä luontoa. Jotenkin tavallaan sama shokki, mutta toisinpäin.
Saana [00:05:23]: Niin, hauska.
Sara [00:05:26]: No, mikäs on kampuskaupungin paras opiskelijalounasruoka?
Kaisla [00:05:33]: Mä tykkään ihan sika paljon semmonen... Onko se aasialainen, tai joku thai-tyylinen kanakeitto on ihan sikahyvä. Tai sitten se kylmäsavulohipasta. Ne on mun lempparit.
Saana [00:05:48]: Mulla on varmaan ollut... Siis, rapeita kalapaloja on tullut käytyä ihan superusein syömässä. Se on siis varmaan semmonen, mikä uppoaa.
Sara [00:05:55]: Mä odotin, että sanooko jompi kumpi teistä rapeat kalapalat, koska se on niin tämmönen legendaarinen ruoka jo.
Saana [00:06:00]: Siis, se varmaan on, mutta musta tuntuu, että niitä tarjoillaan siis tosi usein. Mullahan oli yksi viikko siis semmonen, että mä kävin varmaan kolmena päivänä eri kampusravintoloissa syömässä ja joka paikassa oli niitä rapeita kalapaloja, tai kalapuikkoja ruokana. Mä olin jo siinä kohtaa... Alkoi vähän niinkun kyllästyttää se, mutta...
Sara [00:06:19]: Niin, saman viikon aikana.
Saana [00:06:23]: Joo.
Kaisla [00:06:23]: Ei, mutta se on kanssa hyvä, kun ne on aina välillä vähän eri muodossa ja vähän eri nimellä.
Saana [00:06:26]: Totta.
Sara [00:06:25]: Joo.
Kaisla [00:06:26]: Yrttiset, rapeat [kalapalat? 00:06:27], tai...
Saana [00:06:29]: Joo. [naurua]
Sara [00:06:33]: Se on suosittu. Mihin aikaan päivästä on teidän mielestä paras hetki opiskella?
Saana [00:06:40]: Varmaan ehkä tuottosin aika on ehkä yhdeksästä kahteen. Väittäisin.
Kaisla [00:06:45]: Joo. Mä ehkä sanon sillai vähän myöhemmin - kymmenestä kolmeen. Mä en ole hirveen aamuihminen, niin mun aina pitää aloittaa vähän myöhemmin. Mä en oo aamuisin mitenkään tehokas. Mutta siinä välillä.
Sara [00:07:00]: Mä en oikein osaa päättää, että mikä ihminen mä oon tässä. Tavallaan mä en oo yhtään aamuvirkku ja haluan nukkua aamulla pitkään. Ja tuntuu ikävältä herätä aikaisin. Mutta toisaalta sitten, jos mä saan itseni raahattua yliopistolle ajoissa, niin sitten se on kyllä mulle tuottoisinta aikaa, se aamupäivä. Toisaalta sitten taas illalla tulee toinen semmonen piikki, että jos mä alan yhdeksän aikaan illalla tekemään kouluhommia, niin sitten se voi mennä ihan flowlla useampi tunti. Mikä ei tietenkään ole ihan paras mahdollinen vaihtoehto, mutta...
Saana [00:07:21]: Itsellä kävi ensimmäisenä vuonna silleen, että kun oli näitä etäluentoja, mutta siis luojan kiitos ne tallennetaan, koska siis kahdeksalta aamulla etäluento kotona... Se oli kyllä siis semmonen, että ei meinannut ihan lähteä. Kyllä sieltä sängystä sai oikein työtä tehdä, että nousee ylös. Sitten katsoi sitä luentoa jonkun 15 minuuttia siinä ja sitten huomaat, että sulla silmät meinaa vähän mennä kiinni jo siinä kohtaa. Oli vähän, että ei, niinkun... Kahdeksan aamut on ainakin semmosia, että sit jos mä en yliopistolle lähde, niin en mä saa kotona tehtyä kyllä mitään.
Sara [00:07:54]: Joo. Siinä kyllä helposti ottaa vähän semmosen aamutoimiluennon, että siinä vähän heräilee ja jotain muita juttuja.
Saana [00:08:05]: Kyllä. Mä oon kyllä hoksannut sen, että mä oon muutenkin tosi huono saamaan kotona aikaa yhtään mitään. Mun on pakko aina lähteä yliopistolle.
Sara [00:08:10]: Joo, sama.
Saana [00:08:11]: Muuten se menee siihen, että ei tee mitään.
Sara [00:08:11]: Jep. Jotenkin sitä vaan harhautuu aina [päällekkäin puhumista 00:08:13].
Saana [00:08:14]: Niin on.
Kaisla [00:08:15]: Yhtäkkiä hoksaa, että en olekaan muuten vaatekaappihyllyjä pyyhkinyt pitkään aikaan.
Saana [00:08:17]: Niin. Siis, joo. Jep.
Sara [00:08:17]: Kyllä.
Kaisla [00:08:19]: Tiskit on laittamatta.
Sara [00:08:21]: Niin on.
Saana [00:08:21]: Niin, häiritsee tätä työskentelyä.
Kaisla [00:08:21]: Milloin olen viimeksi pessyt pesukoneen?
Saana [00:08:24]: Kyllä.
Sara [00:08:26]: Niin, siis joo. Sellaisia tärkeitä juttuja. No, jos te ette sais opiskella teidän nykyisiä aloja, niin mitä te haluaisitte opiskella?
Saana [00:08:33]: Itsellä oli aikaisemmin ajatus, että mä lähtisin lääkikseen opiskelemaan. Kyllä mä varmaan sanoisin, että jos en tätä alaa saisi opiskella, niin varmaan palaisin takaisin siihen haaveeseen tai ajatukseen, että jos lähtisi sellaista kokeilemaan.
Kaisla [00:08:53]: Joo. Mulla oli lukiossa ennen kuin hain, niin mua kiinnosti oikis tosi paljon. Mä tosi pitkään mietinkin, että haenko psykalle vai oikikseen. Mutta nyt mun on pakko sanoa, että se on kyllä muuttunut. Nyt jos pitäis valita, niin varmaan sosiaalityö. Kuitenkin tavallaan sit aika semmosta samankaltaista, kun toisaalta sitten... Tai saman asian äärellä pääsis ehkä sitten vähän työskentelemään, mutta vähän eri tavalla.
Saana [00:09:26]: Joo. No, mä tähän vähän viittasinkin omilla jutuillani tuossa äsken, mutta mikä on teidän ensimmäinen muistonne teidän omasta opiskelukaupungistanne.
Kaisla [00:09:36]: Siis, mä en ollut ikinä käynyt Joensuussa ennen kuin sitten muuttopäivänä. Mä kämpänkin ihan vaan virtuaalinäytön perusteella olin, että OK, tämä on hyvä. Mun ihan ensimmäinen muisto sitten, kun muuttopäivänä oli saanut tavarat purettua ja yön yli nukuttua, niin mä lähdin kävelylle vähän silleen, että yritän tutustua kaupunkiin. Ja sit mä olin siellä jotenkin ihan hukassa. Ja sit mä jotenkin... Mä en edes tiedä, mihin suuntaan mä lähdin kävelemään, mutta sitten mä eksyin Joensuun torille. Ja sitten mä kävelin jotain aivan hassuja reittejä. Mä kävelin hirveän pitkän kävelyn ja se oli siis tosi mukavaa, mutta mulla ei ollut mitään hajua, missä mä oon. Sitten seuraavan kerran, kun mä lähdin ihan tietoisesti kävelemään sinne torille, niin mä tajusin, että mä olin mennyt jotain aivan ihme kiertoreittiä. Mutta se oli toisaalta tosi hauska. Vähän näki sitä kaupunkia siinä. Ja sitten, kun mä muutin sillai vähän ennen kuin orientaatio alkoi, niin siinä kerkes vähän tutustumaan siihen kaupunkiin. Mutta se oli jotenkin... Mä kävelin hirveen pitkään siellä, olin aivan hukassa ja katselin vaan kaikkea. Sitten mä yhtäkkiä olin vaan torilla.
Saana [00:10:42]: Niin voi käydä.
Sara [00:10:44]: Niin, näin on.
Saana [00:10:43]: Siis, me käytiin katsomassa muutamia asuntoja täällä. Mäkään en ollut aikaisemmin käynyt Kuopiossa. Ja mä muistan sen, kun lähti tonne sataman alueelle kävelemään ja silleen, että käydään nyt vähän, niinkun et kun oli siinä välissä aikaa käydä kiertelemässä ja tutustumassa kaupunkiin, niin käytiin jotkut jäätelöt hakemassa. Ja sitten istuttiin jossain penkillä ja katseltiin vaan, kun ihmisiä meni siitä ohi. Tuli jotenkin semmonen, että... Me puhuttiinkin siitä, että vesistö on ihan joka puolella. Mutta sitten se, että miten eläväinen tämä kaupunki oli. Ja etenkin, kun se oli just loppukesää kun me tultiin käymään täällä, niin just monethan sanoivat sitä, että Kuopio herää eloon tälleen kesäisin ja on tosi hienon näköinen kesäkaupunki. Niin, sitten jotenkin se konkretisoitui itsellekin, että kuinka hienon näköistä. Ja kaikki kukat kukkivat vielä. Ja sitten ihmisistäkin välittyi jotenkin semmonen tosi positiivinen tunnelma. Ja sitten kun menit jossain kaupassa käymään ja joku vastaa sulle murteella, niin sitten sä olit ihan silleen, että mitä ihmettä, että missä paikassa mä oon, että se on jotenkin niin erilainen kuin mihin on tottunut Etelä-Suomessa. Mutta se oli kyllä jotenkin se muutenkin päivä... Ja sitten semmonen lämmin ja sä vaan kävelet ja tutustut kaupunkiin ja kaikki on ihan uutta. Katsot jotain kirkkoakin silleen, että wau.
Sara [00:12:03]: Niin, jep.
Kaisla [00:12:04]: Ei, mun on pakko tuosta murteesta sanoa. Mun mielestä tuo on hauska, kun mullakin on aika paljon opiskelukavereita, jotka on Espoosta muuttanut, tai tuolta etelästä päin, niin ne on kaikki ollut aivan silleen, että kun täällä paikalliset puhuu jotenkin niin murteella. Mutta sitten mä en oo ikinä jotenkin hoksannut sitä. Ainoa mikä itsellä on pistänyt korvaan, että kun Karjalassahan aika moni paikallinen puhuu mie-sie. Mutta meillä kotona päin se murre on tavallaan tosi samanlaista muuten, niin ei jotenkin hoksaa edes sitä, että on jotenkin semmonen tietynlainen murre. Mutta sitten varsinkin tuolta etelämmästä tulleet, niin ne kaikki naureskelee sille. Ja vähän mulle, mutta...
Saana [00:12:46]: Se on niin uutta meille, että...
Kaisla [00:12:47]: Niin.
Sara [00:12:48]: Ja tämä on kyllä hauska, tämä murrehomma. Koska vaikka kun yliopiston sisällä kun ollaan just kahdella kampuksella, niin sitten jos tapaa jotain joensuulaisia opiskelijoita, tai joensuulaista henkilökuntaa tai muuta, niin aina sen kuulee, että mie-sie, niin sitten on silleen että aa, nää on nyt Joensuusta. Ja itse asiassa mä huijasin vähän aikaisemmin. Toi ei ole mun ensimmäinen muisto Kuopiosta. Tuo on ensimmäinen muisto muuton jälkeen, tää vesistöihmetys. Koska mä kävin Kuopiossa ekaa kertaa valintakokeessa. Ja sillon sattui olemaan tosi ihan aurinkoinen, kaunis kesäaamu, kun mä lähdin kävelemään sinne valintakokeeseen just kirkon ohi. Mä olin ihan, että wau miten nättiä, kun täällä on kukkia ja kaikkea. Sitten sen valintakokeen jälkeen mulla oli pari tuntia aikaa ennen junan lähtöä, niin mä menin torille istuskelemaan. Siellä oli hirveästi porukkaa. Just semmonen klassinen kesäpäivä Kuopion torilla, niin mä sain kyllä erittäin hyvän tämmösen ensivaikutelman, vaikka en ollut tosiaan ikinä täällä käynyt.
Saana [00:13:34]: Joo. Siitä tulee jotenkin. Ja etenkin kun näet, että on paljon ihmisiä liikkeellä. Ja kaikki on jotenkin niin iloisia. Ja just varmaan se kesäaikakin vielä oikein korostuu, niin se jotenkin ihan tosi hyvän kuvan luo myös kaupungista.
Kaisla [00:13:49]: Jep. Ja toi murrehomma on siitä vielä hauska, että kun opiskelijapiireissä meidän alalle tulee... Kun mä opiskelen ravitsemustiedettä ja muualla ei voi valmistua ravitsemusterapeutiksi, niin sitten meitä tulee ihan ympäri Suomen, niin sitten tavallaan tulee niin paljon vähän eri puhetyylejä ja murteita, että en mä kuule silleen Savon murretta oikeastaan mun normiarjessa. Niin, sitten kun muutaman kuukauden oli täällä asunut ja joku sukulainen kysyi, että joko sä puhut savoa, niin en mä ollut varmaan kuullut savoa kuin ihan muutaman kerran. Sitten vasta kun mä olin kesätöissä täällä, niin sitten siellä tietty kuuli, kun tapas asiakkaita ja näin.
Sara [00:14:26]: Meillä on kyllä... Tai musta tuntuu, että meillä on vähän sama, että tulee tosi ympäri Suomea, että ei kyllä opiskelupiireissä hirveästi kuule. Sitten just vähän... No, henkilökunnasta jonkun verran. Ja sitten just jossain muualla, mullakin töissä sitten työkavereilta. Mutta ei kyllä pahasti... Musta tuntuu, että mulle on enemmän tarttunut itselle, jopa vähän sillai savolaistunut puhe, kun mun siis kumppani on täältä Kuopiosta. Niin, sitten kun ollaan täällä vietetty aikaa ja hänen perheensä kanssa, niin enemmän on tarttunut semmoinen savolainen puhetyyli jopa sitten sitä kautta.
Saana [00:14:55]: Niinpä.
Sara [00:14:58]: Tosiaan muutin Joensuuhun ja puhun nykyään savoa.
Kaisla [00:15:00]: Niin.
Sara [00:15:06]: Mennään pikkuhiljaa asiaan. Vähän tätä jo tulikin, mutta mä haluaisin aluksi kuulla, että minkälaiset teidän taustat on. Millainen polku teillä on ollut opiskelemaan? no, käytiin jo läpi, että mistä te tulette alunperin, mutta että millaisesta tilanteesta vaikka muutitte opiskelemaan. Muutitteko samalla omillenne ekaa kertaa, tai muuta tällaista?
Saana [00:15:18]: Mä olin siis muutaman vuoden asunut jo omillani. Mä valmistuin lukiosta, niin sitten mä olin samaan aikaan... Me myytiin meidän lapsuudenkoti ja sitten tuli muutto vähän pienempään rivitaloasuntoon. Mullakin on aika paljon sisaruksia, niin mä ajattelin, että okei, tässä kohtaa on ehkä hyvä väylä lähteä sitten omaa kämppää katselemaan jo. Ja se oli oikeastaan ihan kiva päätöskin. Pääsi vähän luomaan omia rutiineja ja sitten just tekemään omasta kodistaan oman näköisen, mitä kyllä odotti ihan superpaljon siinä. Mä olin kaksi vuotta työelämässä siinä. Keväällä hain lääkikseen. Yritin hakea pääsykokeella, kun ajattelin että se on se juttu, mihin haluan mennä. Siinä sitten opiskelin ja opettelin yksin elämistä. Ja sitten kumppanin kanssa muutettiin myös siinä välissä yhteen, niin oli kyllä semmonen muutos ehkä siitä, että muutetaan toiselle paikkakunnalle. Että se ei tullut enää sitten uutena asiana, että muutti omilleen. Mutta siinä kuitenkin riitti muutosta.
Sara [00:16:32]: No, varmasti.
Kaisla [00:16:35]: Joo, mulla oli... Mä lukion jälkeen kävin siis armeijan, että siinä toki... Ei nyt asunut varsinaisesti kotona, vaikka toki lomat ja muut kävi sitten kotona, mutta ei se nyt semmoista omillaan asumistakaan ollut. Sehän nyt on aivan oma maailmansa. Sitten mä sen jälkeen suoraan heti intin jälkeen, kun kesäkuussa kotiuduin, niin elokuussa sitten... Tavallaan kesän olin vielä kotona ja elokuussa sitten muutin tänne. Ihan ensimmäistä kertaa ikinä muutin omilleni. Ja heti sitten semmonen kevyt, mitä tuo nyt 500 kilsaa on, tuo väli. Oli se aika sillai iso muutos kyllä. Mutta toisaalta ehkä sitten se inttiaika oli jo vähän opettanut sitä semmosta perheestä erossa oloa ja semmosta, että on tottunut olemaan vähän kauempana niistä. Olihan se iso muutos toki, mutta aika kuitenkin sitten kivuttomasti ja mukavasti meni. Ei ollut mitään isompia sitten kyllä vaikeuksia siinä, vaikka tietysti iso muutos.
Saana [00:17:38]: Ja jotenkin, kun ei ollut itselläkään ketään sukulaisia tai tuttuja Kuopiossa, niin sitten jotenkin tuntui ihan siltä, että minne päin Kuopiota mä edes lähden muuttamaan. Mistä mä katson asuntoa? Ja kaikki oli jotenkin niin uutta, että tuntui että oli vaikka ja mitä asioita selvitettävänä siinä. Välillä meinas tullakin jo semmonen hermoromahdus, että oonko mä nyt oikeasti lähdössä jonnekin, vai että jäänkö mä nyt tänne. Mutta kyllä on ollut tyytyväinen kyllä, että uskalsi lähteä. Siinä joutuu tietyllä tavalla astumaan vähän oman mukavuusalueensa ulkopuolellekin, että ottaa sen ison päätöksen, että nyt mä otan ja lähden. Ja just se, että joutuu sitten eroon perheestään ja sukulaisista, niin se oli ehkä semmonen isoin vaikeus siinä muuton aikana.
Kaisla [00:18:27]: Joo. Mulla on kyllä kanssa vähän toi sama, että ei ole sukuakaan täällä. Mulla oikeastaan tuolla pohjoisemmassa asuvat kaikki sukulaisetkin, että sekin välimatka entisestään vielä kasvoi. Mutta kyllä nyt olen tosi iloinen siitä, että muutin just tänne Joensuuhun. En ole päivääkään katunut.
Sara [00:18:50]: Ihana kuulla. Ja tuo on semmonen kyllä, että... No, mä just muutin suoraan omilleni. Mä lukion jälkeen sain opiskelupaikan ja sitten muutin tänne. Ja just silleen suoraan kotoa. Suoraan lukiosta. Olihan siinä paljon tietysti muutoksia kerralla. Ja mä en tuntenut Kuopiosta ketään etukäteen. Ja kaikki sukulaiset on siellä pääkaupunkiseudulla ja muuta. Olihan se siinä vaiheessa, niinkun... Siis, totta kai se on jännittävää ja se on tosi outoa, mutta sitten tavallaan se myös ehkä teki silleen aika... Että no niin, mä sain opiskelupaikan - nyt mä lähden tonne. Tavallaan siinä ei ollut hirveästi semmoista kyseenalaistettavaa kuitenkaan, kun sai just sen opiskelupaikan, minkä halusi. Niin, sitten se meni loppujen lopuksi aika kivuttomasti. Ainakin kivuttomammin, kuin mä ajattelin.
Saana [00:19:29]: Joo. Ja siinä ei ehkä ole niin paljoa aikaa edes ajatella sitä asiaa, kun kaikki tapahtuu niin nopeasti.
Sara [00:19:37]: Niin.
Saana [00:19:38]: Kun miettii, että sä saat sen tiedon, että sä pääset kouluun. Sit sä lähdet jo etsimään sitä asuntoa ja muutto tulee siinä samaan rysään sitten.
Sara [00:19:42]: Niinpä.
Kaisla [00:19:44]: Mulla oli ehkä just vähän se, että kun mä pääsin kans lukiosta suoraan papereilla sisälle, et mä sain jo tavallaan sillon heti kun valmistuin lukiosta, niin sinä kesänä tietää, että sain opiskelupaikan. Mutta sitten siinä oli se koko vuosi, kun kävin sen intin siinä välissä, niin kerkes... Toisaalta se oli myös ihan kiva, koska sitten ehti alkaa hyvissä ajoin keväällä jo etsimään kämppiä. Ja ei tarvinnut tavallaan siinä... Se perinteinen sellainen asuntoryntäys mikä tulee, niin vähän kerkes välttämään sen, kun tiesi tosi hyvissä ajoin jo.
Sara [00:20:16]: Jep. Ja ehtii prosessoimaan sitä tavallaan koko vuoden, että tietää sitten mitä on luvassa, niin ei tule niin nopealla aikataululla kaikki.
Kaisla [00:20:22]: Niinpä, niin on.
Sara [00:20:24]: Miltä sitten tuntui se hetki, kun sai opiskelupaikan just Kuopiosta tai Joensuusta ja sille alalle, mille sai? Miltä se tavallaan tuntui, että okei, että nyt mä lähden tuonne? Oliko se ihan selvää, että no niin, mä otan tämän vastaan? Vai pitikö sitä pohtia?
Saana [00:20:35]: Siis, mulla tuli itellä semmonen, että mä olin alitajuntaisesti osannut jo ajatella sen, että voi mahdollisesti päästä, kun mä pääsin todistusvalinnalla sisään. Mutta silti oli vähän semmonen, että pääseekö sitten kuitenkaan. Mitä jos pisterajat muuttuu, tai vastaavaa? Mä olin sillon päiväkodissa töissä. Mä muistan kun mä olin just töissä ja sitten mun pomo tuli siihen silleen, että hei Saana, että kiinnostaisko sua jatkaa ens vuodella, että saisit koko vuoden sopparin ja vielä lastenhoitajan paikankin. Sitten mä olin vaan silleen, että tää olis ihan superhyvä tarjous. Ja mä olin silleen, että hei, että joo, että jos mä en pääse opiskelemaan, että niinkun ehdottomasti ja tälleen. Suullisesti melkein sovittiin siinä työsopparit ja kaikki. Sitten mä tuun kotiin, avaan tämän Opintopolun ja katson, että ei - mä oon päässyt opiskelemaan! Sitten siinä kaikki tulikin aika lailla samaa syssyyn. Alkoi sitten miettimään sitä, että Kuopioon muuttoa. Ja sitten kaikki asunnon hommaamiset. Oli se samaan aikaan tosi jännittävää ja semmosta uutta, vaikka sitten vähän alitajuntaisesti miettikin, että onko tämä nyt todellista. Oonko mä oikeasti menossa jonnekin, vai onko tämä vaan joku semmonen uni? Mutta en ole kyllä silleen katunut, että tämä on kyllä opettanut tosi paljon itselle.
Kaisla [00:21:53]: Joo, mulla oli taas... Sä sanoit tuosta, että oli jo vähän osannut arvella, että ehkä pääsee sisään.
Saana [00:21:56]: Joo.
Kaisla [00:21:57]: Mulla oli melkein vähän jopa toisinpäin. Mulla ei ylppärit mennyt ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Sitten siinä alussa heti jäin varasijoille ja muuta. Sitten tosiaan, kun oli se armeija... Se oli ehtinyt jo alkaa. Mä olin jo vähän unohtanut ja olin silleen, että okei, ensi keväänä sitten uudestaan, että ei mitään. Sitten mä muistan tämän hetken kanssa jotenkin ihan tosi hyvin. Me oltiin siis just tultu metsäharjoituksesta ja sitten mä ihan jostain eri syystä lähdin katsomaan sähköpostia. Sitten sinne oli tullut Opintopolusta se viesti. Sitten aivan väsyneenä siinä ja varmaan hyvä, jos oli suihkussa kerennyt käydä sen metsäleirin jälkeen ja sitten niinkun siinä, tota... Niin, se oli aika shokki, kieltämättä. Mutta ihan siis sairaan kiva. Sit se oli ihana, me siinä sitten tupakavereiden kanssa yhdessä saatiin vähän iloita siitä. Ja totta kai sitten soitto kotiin ja muuta. Mutta se oli kyllä tosi kiva. Mulla oli kyllä sillä lailla, että mulla siis ei Joensuu ollut sillon hakuvaiheessa ensimmäisenä vaihtoehtona. Ja kyllä mua tavallaan siinä hetkessä pelotti tosi paljon se ajatus, että kun Joensuu on kuitenkin niin kaukana kotoa ja tavallaan niin paljon vaikeammat kulkuyhteydet meiltäkin, kuin vaikka johonkin muualle olisi ollut. Kun itä-länsisuunnassa julkiset eivät nyt ihan niin hyvin kulje. Niin, kyllä se mietitytti tosi paljon tavallaan, että miten se sitten käytännössä toimii. Mutta ei sitä kyllä tarvinnut sitten kuitenkaan miettiä, että otanko paikan vastaan vai en. Ja nyt tällai jälkiviisaana olen kyllä tykännyt Joensuusta niin tosi paljon, että en olis halunnut mihinkään muualle sitten oikeastaan kuitenkaan.
Sara [00:23:46]: Hyvä, että se menee noin päin.
Saana [00:23:46]: Niin.
Sara [00:23:46]: Toi tuntuu olevan jotenkin aika tyypillinen tarina, että ei välttämättä tiedä siitä kaupungista mitään ja jännittää just muuttaa kauemmas perheen luota ja kaikkea. Mutta sitten kyllä mä oon enemmän kuullut näitä tarinoita, että on kuitenkin tosi tyytyväinen siihen.
Saana [00:24:03]: Niin on.
Kaisla [00:24:04]: Joo. Me ollaan kanssa opiskelukavereiden kanssa puhuttu tästä, että aika moni on vähän just miettinyt sitä, että uskaltaako hakea Joensuuhun, kun se on jotenkin niin tavallaan syrjässä ja tavallaan vaikeakulkuinen. Mutta ei ole kukaan sanonut kyllä sitä, että olis jotenkin sitten myöhemmin kaduttanut, että lähtikin Joensuuhun, tai että olis jotenkin haitannut tai harmittanut muuttaa tänne. Vaan kaikki on kyllä tykänneet ihan sikana.
Sara [00:24:27]: Joo. Superhyvä noin päin.
Saana [00:24:29]: Niin on.
Sara [00:24:31]: No, siinä oli jännitystä ilmassa varmasti kaikilla, mutta oliko teillä joku semmonen erityinen asia, joka jännitti siinä muuttamisessa. Joku tietty juttu, mikä olis eniten aiheuttanut huolta.
Saana [00:24:39]: Mulla varmaan aiheutti meidän vuokranantaja. Siis, meillä oli yksityinen vuokranantaja, keneltä me vuokrattiin se asunto. Tämä asunto oli ollut just rempassa. Siellä oli putkiremppa ja se luvattiin, että se valmistuu just syyskuussa, että meillä on muutto sitten siinä elokuun aikana jo. Että sinne voi kuulemma sillon jo muuttaa. Hän laittoi sitten meille sieltä asunnosta semmoset rempatut kuvat yhdestä olohuoneen nurkkauksesta silleen, että siinä näkyi vähän lattiaa ja seinää. Ja sitten laittoi keittiöstä... Tiedättekö, että kun vähän vanhempi ihminen ottaa semmosia kuvia puhelin vähän täristen kädessä ja laatu on ehkä vähän semmoinen heikompi. Niin, saatiin muutama semmonen kuva ja me oltiin vaan silleen, että okei, että no, lattia näyttää ihan siistiltä, että kaipa tänne uskaltaa muuttaa sitten. Se oli tosi hyvällä sijainnilla, kun me pähkäiltiin, että kumpi... Meillä oli keskusta-alueelta yksi vaihtoehto ja Puijonlaaksosta. Sitten me oltiin silleen, että ei, että tämä Puijonlaakso on paremmalla sijainnilla yliopistoon nähtynä, että kyllä se on se paikka. Sitten me päästiin... Tultiin täällä käymään niissä asuntoesittelyissä, niin päästiin siellä asunnon pihassa käymään. Ja sitten se näytti, että joo, että se on tuolla viidennessä kerroksessa, se asunto. Mä sanoin, että okei, no joo. Ja sitten niiden sopimusten kanssa... Me lähetettiin sähköpostin välityksellä ja sitten se aina vähän muutteli siellä jotain tietoja. Oli vähän semmonen, että voiko tähän luottaa edes, että onko tämä oikeasti kuosissaan. Mutta kyllä sitten kun se muutto tuli ja me saatiin ne avaimet käteen ja nähtiin uudelleen sen vuokranantajan kanssa, niin kyllä sitten kaikki helpottu. Mutta kyllä se vähän semmosta päänvaivaa tuotti siinä.
Sara [00:26:17]: No joo. Varmaan.
Saana [00:26:19]: Se oli vähän semmonen pienoinen jännitys, että mihin sitä ollaan lähdössä. Mutta koti saatiin kuitenkin.
Kaisla [00:26:26]: No niin.
Sara [00:26:25]: Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Saana [00:26:27]: Niinpä.
Kaisla [00:26:29]: Niinpä. On kuitenkin sitten ollut ihan hyvä.
Saana [00:26:32]: On ollut, joo. Oon kyllä tyytyväinen, että muutettiin sitten tuohon. On ihanalla sijainnilla ja tosi hyvin pohjarempattu se talo kun vertaa, että on vähän vanhempi asunto. Ja tälleen opiskelijana nyt ei haluakaan ihan hirveän uuteen lähteä ja maksaa siitä vuokrasta tuhottomasti. Olen kyllä tyytyväinen.
Kaisla [00:26:49]: Joo. Mulla varmaan siis jännitti eniten just... Ei ehkä niinkään muuttoon liittyen, mutta vähän tavallaan se, että löytyykö semmosta omanhenkistä porukkaa. Ja sitten samalla se, että jos tuntuu ettei löydä sitä semmosta omaa porukkaa sieltä, niin sitten kaikki omat tavallaan vanhat kaverit on niin kaukana jotenkin. Mutta sekin sitten kyllä osoittautui onneksi ihan turhaksi huoleksi, että tosi nopeasti löytyi kyllä se oma porukka sieltä.
Saana [00:27:19]: Tuota aika usein stressataan, että löytääkö sitten niitä omanlaisia kavereita, tai ylipäänsä ketään kenen kanssa vaikka viettää aikaa. Ja just jos ei ole ketään sukulaisia, että mitä sitten tekee siellä paikkakunnalla. Mutta siis, mun mielestä ei ehkä kannata edes liikaa stressata sitä. Tai itse ei jotenkin osannut edes, niinkun... Vasta ensimmäisiä päiviä kun odotteli, niin tyyliin lauantaina, että maanantaina olis alkanut orientaatioviikko, niin sit iski semmonen, että mitenhän tää lähtee tästä käyntiin. Mutta kyllä aika hyvin otetaan mun mielestä yliopistossa kaikki ainakin oman kokemuksen mukaan huomioon ja silleen vastaan. Mutta on se alkuun just, kun lähtee ihan toiselta paikkakunnalta, niin...
Kaisla [00:27:59]: Niin on. Mutta onhan se kyllä totta kanssa, että sitten kuitenkin oman alankin sisällä jo ainakin on jotakin yhteistä kaikilla tavallaan. Ja sitten kuitenkin vaikka on se yhteinen ala mitä opiskellaan, niin sitten kuitenkin porukka tulee eri taustoista ja erilaisia ihmisiä, että kyllä musta ainakin tuntuu, että kaikki on meidän tuolla vaikka psykalaisista löytäneet kyllä aika nopeastikin sen oman porukan. Että onneksi kyllä kaikki otetaan vastaan just sellaisina, kuin on. Ja kaikille oikeasti löytyy se oma porukka.
Sara [00:28:35]: Sepä. Ja kyllä toi oli mullekin semmonen ehdottomasti tavallaan se isoin huolenaihe siinä, että löytääkö kavereita. Varsinkin, kun mä muutin vähän silleen vielä korona-ajan siinä jälkimainingeissa, aikana, sillon -21 syksynä, niin kyllä sitä jännitti, että entä jos en löydä kavereita ja entä jos jään yksin ja muuta. Mutta sitten muakin helpotti siinä se ajatus, että me ollaan kuitenkin tultu opiskelemaan samaa alaa, niin kyllä meillä nyt on pakko olla jotain samoja ominaisuuksia ja samanhenkisyyttä. Ja niin on kyllä ollutkin, että tosi nopeasti löysi kyllä kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Ja toisaalta niitä on vaan saanut lisää koko ajan opiskeluvuosien aikana.
Saana [00:29:11]: Niin on.
Kaisla [00:29:14]: Niinpä. Ja sitten varsinkin siinä alussa, niin siinä on ihan kaikki kuitenkin samassa tilanteessa.
Saana [00:29:17]: Niin, sepä se toisaalta.
Kaisla [00:29:16]: Ei siellä kukaan mukaan ole varmaan kaverin kanssa tullut samaan paikkaan. Tai jos on, niin hyvä juttu, mutta suurin osa on ihan samassa tilanteessa. Ne on kanssa siellä yksin ja etsivät niitä kavereita.
Sara [00:29:33]: Niinpä. Ja mä sanoisin, että tuo on silleen myös hyvä tilanne, koska täällähän periaatteessa kaikki tulevat siinä samassa tilanteessa. Kaikki tulevat sinne kaupunkiin silleen, että eivät tunne oikein ketään. Kaikki haluavat etsiä kavereita. Sitten en mä tiedä, onko sitten jossain sellaisissa... No, vaikka kun mä oon Helsingistä kotoisin, niin mulla on semmonen olo, että jos mä olisin jäänyt sinne, tai vaikka mun kaverit jotka on jäänyt sinne opiskelemaan, niin ne on sitten ehkä jääneet niiden vähän niinkun lapsuuden kavereiden, tai lukiokavereiden kanssa, kun niillä on jo tavallaan kaikki piirit ja verkostot siellä. Niin, sitten ei ole ehkä ihan semmoista samanlaista motivaatiota tutustua uusiin ihmisiin.
Kaisla [00:30:08]: Niin, ei ole ehkä samalla lailla löytänyt opiskelijapiireistä semmoisia opiskelukavereita tavallaan.
Sara [00:30:13]: Niinpä.
Saana [00:30:14]: Mulla on myös kaveri, joka opiskelee Tampereella, niin on puhunut tästä samasta, että kun ne on jääneet jo sinne suoraan lukiosta opiskelemaan, niin sitten on vaikea enää lähteä etsimään sitä uutta kaveriporukkaa, kun kaikilla löytyy jo ne kaverit. Eikä sitten ne ehkä ajattele niin silleen laajemmin, että haluais enää uusia siihen, tai silleen. Jotenkin vaikeampi ehkä lähteä porukkaan mukaan.
Kaisla [00:30:42]: Sepä se.
Sara [00:30:39]: Joo. Mietitään sitten sitä hetkeä, kun opintojen alku lähestyi. Tätä jo käytiin läpi, että tunsitteko te ennestään ketään. Mutta miltä tuntui mennä ensimmäisenä päivänä yliopistolle ja tavata muita opiskelijoita ja tutoreita? Vähän tulikin sitä, että kyllä siellä otetaan hyvin huomioon. Mutta millaista se oli? Mitä fiiliksiä ekat päivät herättivät?
Kaisla [00:31:05]: Meillä oli ennen sitä ensimmäistä varsinaista orientaatiopäivää ainakin tutoreiden järjestämä epävirallinen tutustumis/hengailutilaisuus uusille, aloittaville opiskelijoille. Se oli kyllä ihan sairaan kiva. Siellä sitten sai jo vähän, niinkun... Ainakin silleen muutamat kasvot jäi mieleen. Ja siellä tuli jo vähän semmonen fiilistä, että okei, että kyllä täällä on sitä samanhenkistä porukkaa. Se kyllä helpotti ihan tosi paljon, että sitten kun se eka varsinainen orientaatiopäivä tuli, niin sieltä sitten vähän jo muisti jonkun. Ja oli joku tavallaan, kenen kanssa olla. Mulla on kyllä jotenkin tosi hyvät muistot siitä orientaatioviikoista vaikka, tai niistä ensimmäisistä päivistä. Jotenkin sekä tutorit, että muut opiskelijat, että oppiaine ja henkilökunta ottivat tosi kyllä lämpimästi ja hyvin vastaan. Tuli kyllä tosi semmonen jotenkin hyvä fiilis. Totta kai nyt ensimmäisenä aamuna sillon jännitti sinne mennä, mutta se kyllä kaikkos tosi nopeasti, se jännitys. Ja tuntui, että löysi jotenkin heti pari semmosta jo omanhenkistä tyyppiä. Ja sitten toki se on siitä vaan kasvanut, se oma piiri. Mutta tosi jotenkin hyvät muistot kyllä.
Saana [00:32:14]: Joo. Itsellä on aika lailla samanlainen tarina, koska siis meilläkin järjestettiin tutoreiden toimesta semmonen piknik-päivä sillon sunnuntaina, just edeltävänä päivänä. Siellä pääs vähän näkemään jo uusia kasvoja. Ja sitten maanantaina se kynnys lähteä sinne yliopistolle oli paljon pienempi kun vähän tiesi, että okei, että siellä on nämä ihmiset, että mä voin mennä niiden kanssa vaikka juttelemaan, että kenen kanssa juttu lähti heti alussa jo luistamaan. Ja sit itsekin siinä vähän alkuun pomppi porukasta porukkaan ja yritti etsiä sitä omaa paikkaansa siinä. Mutta se oli jotenkin kiva, että pääs tutustumaan siinä jo uusiin ihmisiin. Ja sitten siitä on ollut tälleen myöhemmässäkin vaiheessa paljon apua, kun on ollut ryhmätöitä ja tämmöisiä yhteisiä hommia. Sitten se on helpottanut sitä työskentelyä, että on vähän ollut tuttuja. Mutta siis, tosi hyvin kaikki ottivat vastaan. Mä muistan sen, että siis huomas kyllä, että kaikkia jännitti ne ensimmäiset päivät. Ja tultiin just toisen viereen juttelemaan tosi helposti ja tutustumaan. Ja sitten ihan opettajien ja tutoreidenkin toimesta. Se oli kyllä tosi kivaa. Ja semmonen lämminhenkinen vaikutus tuli heti, kun tuli tänne opiskelemaan. Ja helpotti kyllä sitä yliopistoelämän aloittamista.
Kaisla [00:33:29]: Joo. Ja mä muistan, että meillä oli ihan heti alusta asti tavallaan opettajat ja henkilökunta... Puhutteli meitä ja heti alusta asti tavallaan kohteli meitä silleen, että okei, että te olette meidän tulevat kollegat. Jotenkin siitä tuli jo heti semmonen fiilis, että aa, okei. Että tavallaan se ei ole niin selkeä se semmonen opettaja-oppilas-asetelma, kuin jossakin vaikka lukiossa.
Sara [00:33:56]: Niinpä.
Kaisla [00:33:57]: Se on paljon enemmän jotenkin semmosta kollegiaalisempaa se oppiaineenkin kanssa. Sekin kyllä jotenkin helpotti tavallaan sitä. Sitten jos on ollut jotakin ongelmaa tai jotain, niin on ollut paljon pienempi kynnys heti alusta asti laittaa niille opettajille viestiä ja kysyä jotakin, tai selventää tai mitä ikinä.
Sara [00:34:20]: Totta. Tämä on kyllä hyvä. Tuntuu olevan aika yleistä se, että meilläkin on siis ollut tämmöinen kesätapaaminen aina just ennen sitä orientaatioviikon alkuun. Sinne kokoontuu vanhempia opiskelijoita, mutta sitten myös tutorit ja uudet opiskelijat tulevat sinne yleensä. Siinä just, kun pääsee tapaamaan vähän etukäteen, niin ei jännitä se eka päivä niin paljoa. Ja mua helpotti myös siinä ekana päivänä, että mä kävin edellisenä päivänä katsomassa, että millä ovella mun pitää olla ja mistä mä löydän sen oven. Niin, sitten tommoset käytännön järjestelyt, että reitti ja mihin mun pitää löytää itseni, niin semmoset helpottavat siinä ekana päivänä. Entäs sitten, kun jos joku vaikka muuttaa just vasta ennen orientaatioviikon alkua, tai pääsee muuttamaan vaikka vähän myöhässä, että ei vaikka sinne etukäteistapaamiseen pääse, tai orientaatioviikon tapahtumia jää väliin tai muuta, niin miten te koette, että mitkä ovat sellaisia parhaita väyliä ehkä löytää kavereita. Tai onko jotain vinkkejä siihen, että jos se jännittää, että löytääkö kavereita. Jos ei vaikka kaikkiin tapahtumiin pääse, tai muuta. Mitkä on parhaat vinkit kavereiden etsimiseen ja oman henkisten tyyppien löytämiseen?
Saana [00:35:19]: Varmaan sanoisin, että jos tulee vähän tolleen myöhässä, hyppää mukaan, tai ei pääse just siihen orientaatioviikon alkuun ja niihin ekoihin tapahtumiin, niin varmaan matalin kynnys on laittaa vaikka sille omalle tutorille viestiä, että hei, että en pääse noille päiville. Sattuuko teillä olemaan joku tapahtuma? Koska meilläkin oli pitkin päivää, järjestettiin täällä kampuksella jotain... Mentiin ulos vaikka jotain ryhmäpelejä leikkimään tuonne. Että vähän madalsi sitä kynnystä lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Niin, varmaan sitä kautta voi saada vähän jotain yhteyksiä, että mihin kannattaisi lähteä. Ja johonkin tapahtumaan vaikka, tai jos se tutor haluaa vaikka lähteä mukaan. Ja sitten ihan vaikka, että varaat vaan lipun jonnekin tapahtumaan. Kyllä siellä huomataan, jos sä tulet sinne yksin. Ainakin itse huomaa tosi helposti. Sitten menee vaan jutulle silleen, että hei, että oletko aloittanut myös tämän alan. Tosi pienellä kynnyksellä tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.
Kaisla [00:36:12]: Niinpä. Tuo on kyllä varmaan kaikista paras tapa, että oikeasti lähtee vain niihin tapahtumiin. Meillä ainakin kans, niin ei siellä kyllä kenenkään tarvitse olla yksin, todellakaan. Ja sitten meillä on myös aina fukseille tavallaan semmoset pienryhmät tutoreilla, niin sitten välillä on saatettu vaikka siinä omassa tutor-ryhmässä laittaa vaikka viestiä sinne, että hei, että haluaako joku lähteä tänään yhteiselle lounalle. Että sitten siinä omassa tutor-ryhmässä se on heti paljon pienempi se kynnys, kun ei tarvitse sille koko vuosikurssille laittaa sitä viestiä. Tai sitten just tuo mitä sanoit, että sille tutorille laittaa viestiä, niin se saattaa sitten jos tuntuu, että ei itse uskalla ehdottaa vaikka sitä lounastapaamista, niin sitten tutor voi vaikka ehdottaa, että haluaako joku tulla meidän kanssa tänne. Tai sitten ihan vaikka mun mielestä, miksei luennoillakin sitten, niinkun vaikka sinne menis yksin, niin sitten aina kuitenkin kun välillä on taukoja ja muita, niin siinä sitten aika helposti kyllä jos joku on yksin, niin se siinä sitten otetaan... Tai musta tuntuu, että meillä jotenkin, ainakin meidän ainejärjestön sisällä on tosi vahva semmonen yhteisöllisyys, että kaikki otetaan tosi hyvin porukkaan. Ja tavallaan semmonen vuosikurssien välinenkin vuorovaikutus on tosi vahvaa. Ja sitten jotenkin koko se vuosikurssi on tavallaan tosi tiivis. Meillä on ehkä tarpeeksi pieni kuitenkin vielä ainejärjestö siihen, että sitten vaikka luennoillakin, niin oikeasti voi mennä ihan kenen tahansa kanssa istumaan, että vaikka ei olis ne omat parhaat kaverit just siinä.
Saana [00:37:54]: Mä olin kanssa sanomassa tuosta, että kun on just vähän pienempi ainejärjestö, niin tulee helpommin semmonen tiiviimpi porukkakin muodostettua kaikkien kesken. Ja on just tosi helppo lähteä vaikka luennolle istumaan jonkun toisenkin kaverin viereen, tai silleen. Ihan vaikka jos yksinkin menet luennolle, niin menet vaan istumaan jonkun viereen ja kysyt, että hei, että onko tässä vielä tilaa, niin kyllä aika hyvin lähtee sitten juttu vaikka jostain luentoaiheesta siitä luistamaan eteenpäin.
Kaisla [00:38:19]: Niin on. Tai vaikka tapahtumiinkin on sillai jotenkin tosi matala kynnys lähteä yksinäänkin kun tietää, että kuitenkin aina on joku tuttu siellä. Tai vaikka ei olekaan, niin sitten joku ottaa mukaan.
Sara [00:38:33]: Niin. Ja tuossa näkyy mielestäni hyvin se, että kun eivät ne kuitenkaan tavallaan klikit tapahdu vielä sillon ensimmäisinä päivinä, niin sitten...
Kaisla [00:38:40]: Ei todellakaan.
Sara [00:38:42]: Kaikki on siinä tilanteessa, että haluaa saada kavereita. Niin, sitten kun vaan laittaa sen viestin, tai laittaa tutorille viestin, että voitaisko mennä yhdessä syömään, niin kyllä ihmiset haluavat tulla tuommoisiin.
Kaisla [00:38:55]: Niin on.
Sara [00:38:56]: Kaikki haluavat tutustua ihmisiin ja kaikki haluavat löytää sen oman porukan. Meilläkin on pieni ala, niin mä jotenkin olin tosi iloinen silloin siitä, että myös vanhemmat vuosikurssit ovat tosi kiinnostuneita uusista opiskelijoista. Haluavat oikeasti tutustua. Tuli mieleen vähän tämmönen klassinen lukioasetelma, missä ehkä ajatellaan enemmän sitä, että vanhemmat vuosikurssit katsovat vähän eri tavalla niitä uusia ykkösiä ja ehkä on semmoset vuosikurssien väliset rajat aika selkeitä. Mutta yliopistossa kyllä ei todellakaan tällai. Ennemmin vaan silleen tosi jotenkin kiinnostuneita tutustumaan ja innokkaita tutustumaan. Se on kyllä ihanaa.
Kaisla [00:39:29]: Joo. Meillä on kyllä myös just tuo. Meillä on aina aloitusbileet siinä ihan ekana päivänä, niin siinä kans kaikki heti ihan innoissaan odottaa uusia fukseja, että pääsee näkemään ja pääsee juttelemaan fukseille. Ja että on todellakin... Ei kyllä ole mitään sellaisia selkeitä vuosikurssirajoja. Ja sitten meillä kanssa varmaan vaikuttaa aika paljon se, että aika moni tulee kanssa silleen, että on jotakin vaikka aiempia opintoja, tai että on vaikka avoimessa lukenut psykan jotakin opintoja. Tavallaan ei aloita siitä ihan nollasta. Ja sitten saattaa aika nopeasti hypätä vaikka vähän enemmän jonkun aiemman vuosikurssin matkaan kursseissa ja muissa. Sekin tietysti osaltaan hälventää niitä rajoja.
Saana [00:40:11]: Minua ainakin yllätti sillon kun aloitti nämä opinnot, niin jotenkin lukiossa oli vielä niin, että sä opiskelit tietyn ikäryhmän kanssa. Sitten sä tulit yliopistoon, niin sillä ei ollutkaan enää mitään merkitystä, että kenen ikäisten kanssa sä olit. En edelleenkään tiedä, että minkä ikäisiä kaikki on. Jotenkin se raja vähän niinkun hälvenee, että sitä ei mieti niin paljoa. Itse vaikka pähkäilin tosi paljon sitä, että olen pitänyt jo muutaman välivuoden tässä, että onko siellä enää ketään omaa ikäluokkaa. Onko siellä samalla tavalla, että etsitään vaan sitä omanikäistä seuraa sitten sieltä? Mutta tämä oli kyllä ihan semmonen, että ei olis tarvinnut edes miettiä tuommoista asiaa. Ei sitä tule edes huomioitua täällä. Se on varmaan viimeinen asia minkä jossain kohtaa edes kysyy, että minkä ikäinen sä olet, tai...
Sara [00:40:55]: Sepä.
Kaisla [00:40:55]: Niinpä. Ja meillä ainakin on varmaan yleisempää, että pidetään joku yksi tai useampi, parikin välivuotta. Oikeasti se on tosi vähemmistö, joka tulee suoraan lukiosta. Vahva enemmistö on pitänyt välivuosia.
Sara [00:41:11]: Joo, ihan sama. Ja sitten myös se, että ihmiset tulevat niin eri lähtötilanteista yliopistoon, että meillä on paljon semmosia jotka vaihtavat alaa ihan siis aikuisenakin. Että ovat tehneet jo muuta työuraa, siis aikuisena silleen. Mä puhun aina oikeesti aikuisista, mutta semmosia jotka on olleet jo työelämässä ja on joku aiempi tutkinto vaikka, tai muuta. Ihmiset tulevat niin erilaisista tilanteista, että ei ikinä tarvitsis miettiä sitä, että oonko mä nyt jotenkin erilainen kuin muut. Siellä on ihan varmasti myös joku muu, joka on samassa tilanteessa, tai suunnilleen samassa.
Kaisla [00:41:41]: Niin on, todellakin.
Sara [00:41:43]: Mites sitten... Mä haluaisin vähän puhua tämmöisestä kotiutumisasiasta. Kuitenkin on lähtenyt aika kauas sieltä koti-kotoa ja näin, niin mitä te ajattelette siitä, että missä teidän kotinne on nyt. Mikä teidän kotikaupunkinne on?
Kaisla [00:42:06]: Siis musta tuntuu, että mä jotenkin aika nopeasti kotiuduin Joensuuhun. Kyllä mä edelleen just kun lähden käymään Haapavedellä, niin kyllä mä sanon, että koti-kotona. Mutta kyllä mä silti koen, että Joensuu on tällä hetkellä ja on ollut jo jonkun aikaa mun koti. Että ehkä isoimpana siinä on sitten ollut toisaalta se, että on löytänyt ne omat vähän niinkun rutiinit ja omat paikat on löytynyt. Se vaikka kotisali, millä tykkää käydä. Ja ne omat tavallaan lenkkeilyreitit. Mutta sitten myös omat ihmiset. Siinä opintojen alussa vähän vei aikansa, että löytyi se oma tavallaan tiiviimpi porukka just. Mutta että oon löytänyt ne omat ihmiset sieltä. Ja esimerkiksi minä ja mun poikaystävä tavattiin Joensuussa, niin sillä tavalla on löytynyt ne omat paikat, omat rutiinit ja omat ihmiset, niin se on ehkä tehnyt tavallaan sen, että kyllä mä nykyään puhun Joensuusta ja koen Joensuun ihan kodiksi.
Saana [00:42:59]: Siis, kyllä itsekin koen, että Kuopio on nykyään se koti, kun täällä on aika, niinkun... Tai tämä on tosi keskeinen osa nykyään elämää, tai silleen. Että kun on ollut kesän täällä töissäkin nyt ja saanut töidenkin kautta uusia tuttavuuksia, ja sitten opiskelijaelämän myötä löytänyt yhteyksiä, niin sitten jotenkin tuntuu siltä, että täällä pyörii se oma arki. Vaikka silti lähtee käymään siellä koti-kotona, niin on se silti, niinkun... Tuntuu aina siltä, että no niin, että nyt mä palaan kotiin takaisin, kun tulee tänne Kuopioon käymään. Se on kiva, kun tuntuu semmoselta kotoisalta tulla tänne takaisin, eikä ole semmonen ahdistava fiilis lähteä koti-kotoa. Välillä vähän semmonen helpotuskin, että vihdoinkin pääsee...
Sara [00:43:47]: Niin, oma semmonen rauha.
Saana [00:43:48]: Oma koti.
Kaisla [00:43:47]: Toisaalta musta tuntuu, että tuohon kotiutumiseenkin on saattanut ehkä vaikuttaa just se, että kun mullakin on niin pitkä matka tavallaan sinne koti-kotiin. Esimerkiks julkisilla se on aika monta tuntia. Toki autolla sitten vähän lyhempi, mutta kuitenkin. Se on tavallaan sen verran pitkä se matka, että ei tule hirveän usein käytyä. Että sitten ehkä jos vanhemmat asuisivat jossain lähempänä ja kävisivät useammin siellä, niin voi olla, että sitten se tavallaan Joensuuhun kotiutuminen olisi voinut olla vähän hitaampaa. Toisaalta en tiedä. Mutta mä vähän veikkaan, että sekin on toisaalta vaikuttanut, että ei ole niin paljoa käynyt siellä, että on vähän niinkun oikeasti tavallaan sillä lailla irtaannuttanut itsensä vähän sieltä Haapavedestä, niin se on ehkä vaikuttanut kans.
Sara [00:44:37]: Niin on. Joo, toi on ihana kuulla. Se on tosi jännä prosessi, kun mäkin jännitin ehkä alussa sitä, että kun käy siellä koti-kotona, niin sitten kun tulee sieltä takaisin, niin miltä sitten tuntuu, kun on asunut vaikka pari viikkoa vasta Kuopiossa, että miten sinne nyt vois kotiutua. Mut mä ehkä huomasin silleen... Mä asuin ekan vuoden solussa, niin sitten mä huomasin sen tosi ison eron, että sitten kun mä muutin yksiöön ja sai laittaa koko kodin tavallaan oikeasti oman näköiseksi, niin sitten siinä tuli jotenkin tosi vahva semmonen, että vitsi, että nyt mä oon kotona ja meen takaisin kotiin, kun mä tuun Kuopioon. Se oli kyllä ihana huomata siinä vaiheessa.
Kaisla [00:45:09]: Mutta joo, tuo kyllä vaikuttaa ihan sairaan paljon, että saa oikeasti sisustaa oman näköiseksi ja tavallaan tehdä siitä omasta kämpästä oman.
Sara [00:45:16]: Niin.
Saana [00:45:15]: Niin on. Ja sitten sekin helpotti sitä kotiutumista, kun sä sait sen muuttokuorman purettua ja kaikki tavarat paikalleen. Ja sä vihdoinkin voit istua vaikka sohvalla ja katsoa ympärillesi silleen, että ai että, että tää on oikeesti se mun oma koti, että täällä sitä asutaan sitten.
Kaisla [00:45:31]: Niinpä. Ja toisaalta mä oon kanssa ehkä vähän tietoisestikin tehnyt sitä, että kun puhuu tästä omasta kämpästä, niin mä oon vähän tarkoituksellakin alusta asti puhunut siitä kotina. Koska tavallaan kyllä sekin vaikuttaa, että millä tavalla sä puhut siitä.
Sara [00:45:46]: Niinpä.
Kaisla [00:45:48]: Jos sä aina sanot, että meen kämpille, vs. meen kotiin, niin kyllä se aika paljon nopeammin muuttuu sitten kodiksi.
Sara [00:45:54]: Joo. Ja toi on jännä, miten paljon siihen voi itse kuitenkin tavallaan vaikuttaa ihan mielenkin tasolla. Mä huomasin sillon, että mä tosi paljon jotenkin romantisoin niitä mun uusia kotikulmia. Just menin sinne järven ääreen katsomaan, että wau, miten kaunista täällä on. Ja tuolla mä voin mennä uimaan. Jotenkin katsoi kaikkea tosi silleen jotenkin vaaleanpunaiset lasit päässä. Mun mielestä se on aika hyvä asia siinä kohtaa.
Kaisla [00:46:15]: Niinpä, on. Ja sitten just vaikka syksyllä kun illat alkavat pimenemään, niin laittaa jotakin kynttilöitä ja...
Sara [00:46:19]: Juu.
Kaisla [00:46:20]: Vähän viltin alle käpertyy ja...
Sara [00:46:24]: Nimenomaan. Kuulostaa siltä, että teillä oli aika mukava tuo kotiutumisprosessi. Mutta oliko teillä jotain semmoisia vaikeita hetkiä, tai koti-ikävää? Jos oli, niin miten niistä pääsi sitten eteenpäin?
Saana [00:46:34]: Mulla oli varmaan muutaman ensimmäisen viikon jälkeen semmonen pieni koti-ikävä. Se varmaan tuli siinä kohtaa, kun ne tapahtumat alkoivat pikkusen vähenemään, koska siinä alkuun oli melkein joka päivällä jotain. Ja sitten oli ihan semmonen, että pakko mennä - pakko mennä.
Sara [00:46:50]: Niin ja oli koko ajan ihmisten kanssa.
Saana [00:46:53]: Juu. Mutta sitten se vähän iski, kun katsoi... Kun kumppani muutti samaan aikaan ja sitten näki, kun se meni käymään jossain kavereidensa kanssa, niin sitten oli vähän silleen... Jäin yksin kotiin ja sitten mietin siinä, että mitähän mä oikein teen täällä. Kun ei ollut vielä sellaista kunnon kaveria tai kaveriporukkaa, kenelle voi laittaa viestin vapaa-ajalla vaikka silleen, että hei, että viitsitkö lähteä käymään. Tai ei oikein rohkaistunut vielä siihen. Niin, sitten siinä tuli mieleen kaikkia asioita, että mitenhän siellä kotona menee ja mitäköhän niille kuuluu. Mutta siis, tähän varmaan helpotti se, että soitti vaikka äidille sit silleen, että hei, että mitäs sinne kuuluu.
Sara [00:47:29]: Niinpä.
Saana [00:47:31]: Ja sitten kävi vähän tolleen läpi. Ei se sen jälkeen ole enää vaivannut, että tosi hyvin on kotiutunut. Ja just kun mäkin tein sitä, että romantisoin just noita kotikulmia siinä, että ai että, kun täällä on niin hienoa. Että ei tuolla Hattulassa... Ei siellä ole tälleen ihmisiä. Ei sieltä löydy tämmöstä vesistöä näinkään paljoa. Siis, vähän sitä myötä sitten kotiutui vielä paljon paremmin.
Kaisla [00:47:49]: Joo. Mulla on ehkä aika sama. En tiedä. En ehkä missään vaiheessa kokenut hirveästi semmosta koti-ikävää, mutta ehkä just siinä sitten ensimmäisen syksyn tavallaan vähän sen alun jälkeen, kun oli ne fuksiviikot, ne ensimmäiset viikot hirveetä semmosta hulinaa ja koko ajan sai olla menossa joka suuntaan... Ja sitten, kun se siitä vähän rauhoittui. Mutta just niinkun sanoit, niin ei ollut vielä tavallaan sillä lailla löytynyt ihan se oma semmonen ydinporukka. Ja ehkä siinä vaiheessa oli vähän semmonen, että niin, totta, että täällä sitä nyt muuten ollaan. Mutta toisaalta mulla oli kans kyllä se, että mä varsinkin aluksi soittelin just äitille tosi paljon. Ihan aivan mistä vaan ja välillä aivan ei mistään. Se kyllä auttoi sitten toisaalta. Ja sitten justiinsa viestejä ja muuta sinne kotiin, niin se kyllä sitten auttoi siinä.
Saana [00:48:41]: Se on ihanaa, että on tommonen tukiverkko kuitenkin, että voit laittaa viestiä ja olla silleen, että nyt on vähän vaikeaa tai näin, että sitten saa sieltä tukea.
Kaisla [00:48:49]: Niin on. Ja sitten toisaalta itsellä oli myös se, että kun oli ensimmäinen kerta kun muutti omilleen, niin sitten toisaalta oli myös niin paljon semmosta opettelemista siinä, että sitten siinäkin oli vähän semmonen tekosyy soittaa äitille ja sitten samalla vaihtaa kuulumiset.
Sara [00:49:07]: Jep. Ja mun mielestä on tosi hyvä, että siinä ekoilla viikoilla on koko ajan jotenkin hulinaa ja tapahtumaa, niin sitten ei tavallaan heti ekana iltana tule sitä, että mä istun nyt yksin illan kotona, kun en vielä viitsi laittaa kenellekään viestiä. Sitten mullakin ehkä hittas siinä vaiheessa, kun sillon oli vielä vähän just koronarajoituksia ja tuli jotain tautitapauksia, niin sitten hetkeks tapahtumat lopetettiin ja opetus oli etänä, niin sitten sen kun oli jotenkin sen jonkun viikon kotona ja ei ihan hirveästi nähnyt vaikka opiskelukavereita, niin sitten siinä tuli semmonen, että oonko mä nyt ihan yksin täällä. Mutta kyllähän se siitä sitten palautui, kun alkoi taas näkemään niitä yliopistolla. Ja sitten pikkuhiljaa alettiin hengata vapaa-ajalla enemmän ja siitähän se nyt sitten luontevasti menee.
Kaisla [00:49:44]: Niinpä. Ja tuohon kyllä just helppo ollut varsinkin se, että sitten jos on ollut... Meilläkin ekana vuonna oli itse asiassa aika paljon etäopetusta, mutta toisaalta sitten se, että sitten jos tuli yliopistolle vaikka katsomaan ne etäluennot tai muuta, niin sitten oli aina, että hei, onko joku täällä ja lähtiskö joku lounaalle. Niin, tavallaan sitten tuli sitä kautta just sitten kuitenkin vietettyä kavereiden kanssa aikaa ja luotua niitä semmoisia vähän syvempiäkin kaverisuhteita.
Sara [00:50:12]: Niinpä. Just toi, että omalla aktiivisuudella voi tehdä siinä paljon. Mutta se ei vaadi mitään isoja tekoja, että pitäisi järjestää jotain. Vaan ihan vaan silleen, että hei, mä oon menossa huomenna yliopistolle opiskelemaan, että haluaisko joku tulla kans kirjastolle.
Saana [00:50:20]: Jep.
Kaisla [00:50:21]: Niinpä. Me tehtiin tosi paljon kans sitä, että me oltiin just niissä kirjaston tavallaan ryhmätyötiloissa. Varattiin niitä ryhmätyötiloja paljon ja sitten saatettiin kaikki tehdä vaan omia juttuja siinä, mutta tavallaan oltiin vaan samassa tilassa yhdessä.
Sara [00:50:34]: Sepä se. Sitten menee lounaalle ja vaihtaa kuulumiset siinä ja muuta, niin niinhän se käy.
Kaisla [00:50:40]: Niinpä.
Sara [00:50:47]: Tähän loppuun haluaisin vielä kootut vinkit ja neuvot. Mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne siihen ensimmäisille päiville ja viikoille, jos miettii kotiutumista, kavereiden saamista, tai mitä vaan?
Kaisla [00:50:59]: Mä ainakin sanoisin, että oikeasti lähde mukaan rohkeasti kaikkeen. Siinä on tosi paljon tapahtumia ja ne kaikki tapahtumat ovat ehkä luonteeltaan tosi erilaisia, niin kannattaa oikeasti koittaa vähän siinä kaikenlaista eri tapahtumaa. Sitten vähän tietää myöhemmin, että mistä tykkää ja mistä ei. Mutta sitten toisaalta samalla painotan sitä, että oikeasti ihan kaikkeen ei tarvitse, eikä kukaan pysty lähtemään ihan joka ikiseen tapahtumaan mukaan. Vaikka nyt missaisit vaikka ensimmäisen viikonkin, niin mikään ei ole oikeasti menetetty. Ja kukaan muukaan ei ole löytänyt sitä omaa sellaista ydinporukkaa vielä. Ja vielä on tosi helppo löytää kaverit ja muuta. Mut että oman jaksamisen mukaan kannattaa kyllä kokeilla mahdollisimman paljon käydä niissä tapahtumissa varsinkin aluksi, koska sitä kautta just helpoiten ehkä löytyy se oma porukka. Ja samalla sitten voi vähän katsoa, että minkä tyyppisistä tapahtumista tavallaan itse tykkää.
Sara [00:51:51]: Niinpä. Hyvä neuvo.
Saana [00:51:53]: Ja tähän ehkä vielä lisäksi, että muodostaa itselleen ne omat rutiinit valmiiksi. Se helpottaa tosi paljon siihen, että kun sä lähdet siihen opiskeluelämään mukaan, tai ne opinnot alkavat kunnolla, niin se helpottaa tosi paljon, että sä tiedät miten sä vaikka kotona laitat sen ruoan, tai miten sä peset ne pyykit. Ihan tämmöiset käytön asiat. Tai mistä löytyy lähin kauppa ja miten sinne yliopistolle oikein pääsee? Just vaikka säkin olit käynyt siellä ovella katsomassa valmiiks, että mistä sinne sitten mennään, niin kaikki tuommoiset ihan perusasiat. Ja just se, että muistaa keskittyä siihen omaankin jaksamiseen. Se voi olla tosi hulinaa siihen alkuun, mutta rohkeasti vaan mukaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja tuttavuuksiin. Tosi avoimin mielin kannattaa lähteä kyllä mukaan.
Kaisla [00:52:36]: Niinpä. Ja sitten nyt ehkä vähän toistan tässä mitä on jo sanottu, mutta oikeasti se auttaa tavallaan, se oman yliopistoelämän semmoinen romantisointi. Ja vähän se, että kun sä kävelet syksyllä sinne yliopistolle, niin ai, onpa ihana, kun on puut ruskassa. Tavallaan se, että ottaa oikeasti ilon irti niistä semmoisista pienistä asioista, mitä se yksin asuminen ja uuteen kaupunkiin muuttaminen tuo tullessaan. Varsinkin siinä alkuvaiheessa mun mielestä oli ihanaa toisaalta se, että aina löysi jotakin uusia paikkoja ja uusia asioita.
Saana [00:53:09]: Ne pienet arjen ilot.
Sara [00:53:12]: Sepä se. Ja sitten myös on paljon semmoista myös tutor- ja tapahtumatoiminnan myös ulkopuolista asiaa. Voi lähteä vaikka Sykettä-ryhmäliikuntatunneille, kerhotoimintaan tai mihin tahansa, niin sitten niistäkin voi löytää just omanhenkistä porukkaa.
Kaisla [00:53:27]: Niinpä. Ja sitten musta ainakin tuntuu, että kans mitä tässä on jo ehkä tullut, mutta just se, että oikeasti kannattaa myös vaikka niissä tapahtumissa tutustua porukkaan yli niiden vuosikurssirajojen. Koska ne saattavatkin ne omat tavallaan tyypit löytyä vaikka vuotta ylempää, tai mitä ikinä.
Sara [00:53:44]: Jep. Tai muilta aloilta koko ajan.
Kaisla [00:53:47]: Niin, sekin.
Saana [00:53:42]: Olin kanssa sanomassa samaa, että se ei kiellä sitä, että vaikka opiskelet ihan eri alaa, ettet voisi tutustua toisen alan opiskelijoihin. Kuitenkin tosi paljon on poikkitieteellisiä tapahtumia, että kaikki alat pääsevät sinne mukaan.
Sara [00:53:55]: Sepä se. Ja vaikka meillä on ekan vuoden kurssit sellaisia, että niillä on varmaan kaikki terveystieteiden fuksit, niinkun farmasian, lääkiksen ja biolääkiksen opiskelijat, kaikki ovat niillä samoilla ja hampaan opiskelijat ovat samoilla, niin niissä kyllä kanssa tapaa ihmisiä. No, mitä te sanoisitte sitten henkilölle, jota jännittää ajatus siihen uuteen kaupunkiin opiskelemaan muuttamisesta?
Saana [00:54:18]: Ei kannata ehkä liikaa jännittää sitä, että se kaikki menee omalla painollaan sitten, kun sä vaan... Se muutto on sovittu. Sä tiedät, millon sä lähdet sinne. Sulla on asunto valmiina. Sitten sä viet ne tavarat sinne ja se arki pikkuhiljaa lähtee siitä sitten rullaamaan eteenpäin. Niinkun tuossa sanoinkin, että kyllä se sitten omalla painollaan eteenpäin...
Kaisla [00:54:41]: Niinpä. Ja sitten kannattaa muistaa, että kaikkia muita jännittää todennäköisesti ihan yhtä paljon. Ja että vaikka itsestä tuntuu, että pelottaa mennä sinne uuteen tapahtumaan, kun ei tunne ketään, niin ei siellä tunne kukaan muukaan. Kaikilla on ihan sama fiilis, että oikeasti et ole yksin sen asian kanssa.
Saana [00:55:00]: Niinpä. Kaikki on siinä samassa tilanteessa.
Sara [00:55:03]: Sepä se. Erittäin hyvät neuvot. Loppuun, antakaa vielä joku semmoinen pro tip just teidän opiskelukaupunkiin liittyen. Mikä on ehkä semmonen asia, josta te olisitte toivonut, että te olisitte tajunneet sen, tai tienneet sen jo aikaisemmin?
Saana [00:55:18]: Tämä oli jotenkin tosi haastavaa miettiä, että mikä on semmonen. Kun itse tulee pieneltä paikkakunnalla, niin täällä oli tosi paljon semmosia asioita, mistä itse oli ihan silleen, että apua, että oliko täällä tämmöstäkin, että mä en edes tiennyt. Jos miettii vaikka ihan tämä jääkiekko- ja jalkapallokulttuurikin, että täällähän on aika isossa osassa, vaikka katukuvassakin näkyy se, että täällä järjestetään niitä tapahtumia. Ihan vaikka, että lähtee katsomaan jotain peliä kavereiden kanssa, niin tulee ihan semmonen yhteisöllinen tunne. Tai sitten jotkut luontoreitit on vaikka semmosia. Esim. tuolla Vanuvuoren se näkötorni, niin mä en aikaisemmin edes tiennyt siitä. Sitten mä vaan Googlea selailin, että mitäköhän kaikkea täällä oikein on. Näin jonkun kuvan siitä ja olin ihan silleen, että ai että, tämä on tosi hienon näköinen paikka. Vois lähteä joskus käymään täällä. Kaikki tuommoiset vähän uudet paikat oli vähän silleen, että mihinköhän lähtee sitten käymään ja etsimään semmoisia. Yksi mikä tuli mieleen, niin satamasta lähtee se risteilyalus tuonne... Mä en muista sitä saaren nimeä, mutta semmonen saari, missä on ihan tosi ihana semmonen pitkä hiekkaranta, missä voi kesäisin käydä uimassa. Se oli kyllä semmonen yksi kohokohta, kun löysi sen paikan.
Sara [00:56:31]: Oho. Joo. Mulla tuli mieleen, kun sanoit tästä urheilukulttuurista, jääkiekosta ja muista, niin esimerkiks Joensuussa ainakin tällä kaudella nyt opiskelijakortilla pääsee siis ilmaiseksi katsomaan Joensuun tämän Mestis-joukkueen pelejä, mikä on ihan sairaan hauska. Me ollaan nyt pari kertaa käyty. Ja sitten mä en tiedä onko tämä nyt kuinka salainen tieto, mutta siis tämä Sykettä kannattaa oikeasti ottaa käyttöön. Onko se 70 vuodessa, niin pääset rajattomasti ihan kaikkiin ryhmäliikuntoihin. Melkein avontouinnista johonkin zumbaan ja uppopalloon. Ja curlingiakin on. Siellä on ihan kaikkea mahdollista, mitä voi kuvitella. Plus sillä samalla saa kans ne kuntosalit käyttöön.
Saana [00:57:15]: Jep. Se on tosi edullinen summa siihen.
Sara [00:57:17]: Jep. Joo, tuntuu, että mä en maksa salista mitään. Ja siis se on kampuksella, se sali. Mä voin ennen tai jälkeen opetuksen käydä.
Kaisla [00:57:27]: Niinpä, toi on kyllä ihan crazya. Joensuussa varsinkin mä sanoisin, että jos vaan on pyörä, niin sitä kannattaa kyllä hyödyntää. Joensuussa on vähän siitä keskustan ulkopuolelta ihan lyhyiden pyöräilymatkojen päässä vaikka kuinka paljon kaikkea hauskaa.
Saana [00:57:37]: Se on totta. Itsekin lähdin noiden Sykettä-palveluiden kautta sählyä pelaamaan. Sieltäkin tutustuu tosi paljon uusiin ihmisiin ja avartaa oikein omaa näkemystään.
Kaisla [00:57:47]: Joo. Mekin ollaan käyty tuon just Sykettä kautta zumbassa. Sitten siellä on kaikkia erilaisia ryhmäliikuntoja. Vesijumpassakin ollaan käyty.
Sara [00:57:59]: No niin, ihanaa.
Saana [00:57:59]: Laidasta laitaan.
Kaisla [00:58:03]: Niin.
Sara [00:58:05]: Hyvät vinkit. Kiitos. Haluaisitteko tähän loppuun vielä kertoa, että mistä yliopiston opiskelijalähettiläiden juttuja ja opiskeluarkea kampuskaupungeissa voisi seurata jatkossa? Vinkatkaa somekanavat.
Kaisla [00:58:13]: No, Instagramissa me ollaan nimellä UEF-lahettilas.
Saana [00:58:16]: Ja Snapchatista löytyy UNIUEF.
Kaisla [00:58:22]: Joo.
Sara [00:58:23]: Ja TikTok?
Kaisla [00:58:24]: TikTok on University of Eastern Fin. Niitä oikeastaan lähtökohtaisesti, niin...
Saana [00:58:30]: Päivitellään.
Kaisla [00:58:32]: Tokihan meillä on kans YouTube ja yliopiston nettisivuilla on tämä blogi, mutta nuo somet tuossa ehkä eniten käytössä.
Sara [00:58:39]: Yes, eli jos kiinnostaa miltä opiskeluarki käytännössä näyttää, niin kannattaa ottaa nämä kanavat haltuun. Mutta hei, kiitos paljon, että olitte mukana.
Saana [00:58:48]: Kiitos, että päästiin.
Kaisla [00:58:50]: Kiitos, että saatiin tulla. Tämä oli tosi hauska kokemus päästä ensimmäistä kertaa tekemään jotain tällaista.
Saana [00:58:56]: Komppaan.
Sara [00:58:57]: Kiitos. Kiitos myös kaikille kuuntelijoille. Jos jotain kysyttävää kampuskaupungeista tai yliopisto-opiskelusta muutenkin jäi, niin menkää tosiaan sinne UEF-lahettilas -IG-tilille seuraamaan ja kysymään kiperiä kysymyksiä meidän lähettiläiltä. Palataan seuraavissa jaksoissa.
[äänite päättyy]