Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Akseli: Rec-nappula on pohjassa ja se tarkoittaa sitä, että nauhoitus pyörii. Tästä pyörähtää käyntiin Lainahaalareissa-podcastin uusi jakso jälleen pitkän tauon jälkeen. Minä olen Akseli, toisen vuoden luokanopettajaopiskelija ja vaihtuvien vieraiden kanssa haluamme tuoda teille näkyviin asioita yliopisto-opiskelusta ja arjesta täällä Itä-Suomen yliopistossa. Tervetuloa kuuntelemaan podcastia. Minä en ole täällä suinkaan yksin höpöttämässä teille onneksi, vaan olen saanut tänne podcast-studion korkeille penkeille istumaan vieraakseni kaksi UEF-lähettilästä. Haluatteko esitellä itsensä tähän alkuun, ketä tääl mun kaa on höpöttämäs?
Marianne: Joo, mä voin vaik alotta, eli mä oon tosiaan Marianne Merjovaara, mä oon kolmannen vuoden oikeustieteen opiskelija ja tänä vuonna UEF-lähettiläänä.
Saara: Mä oon Saara Parkkinen ja mä opiskelen toista vuotta biologiaa. Mä oon nyt kans tässä UEF-lähettiläänä ensimmäistä kertaa, tossa alotin ihan vastikään.
Akseli: Miten teillä on lähteny lähettiläshommat käyntiin?
Marianne: Lähettiläshommat on lähteny oikein mukavasti. Viime viikolla mulla oli pari esittelyä tuolla kotikotona Kuopiossa, kävin vähän pyörähtämässä, niin meni kyllä oikein mukavasti. On otettu kivasti kyl lukioissa meitäkin vastaan ja on ollu innostavaa päästä näkemään se, että kuinka lukiolaisia oikeasti kyllä kiinnostaa se, että saada kuulla, mitä me täällä oikein puuhastellaan aina päivittäin.
Saara: Mäki oon tässä nyt muutama esittelyn kerenny vetämään ja tosi hyvin on kyllä lähteny käyntiin. On ollu kiva, et on ollu myös kiinnostuneita siitä mun alasta jotkut lukiolaiset.
Akseli: Mä toimin ite siis kans lähettilästiimissä sisällöntuottaja tän lähettiläskauden. Toimin esimerkiks tän podcastin hostina tämän vuoden, joten joudutte tottumaan valitettavasti, vai onneks, meikäläisen ääneen. Katotaan, mitä kaikkia aiheita keksitään. Kaikki meistä asuu Joensuussa, mutta mistäs me ollaan kotosin? Mistä te tuutte.
Marianne: Mä taisin äsken jo mainitakki, et kotikotiin menin Kuopioon, elikkä Savosta ja saattaa pikkasen lähtee viäntää myös jossain vaiheessa. Sitä ei kannata säikähtää, sitä ei ole 2,5 vuoden Joensuussa opiskelu ja asuminen vielä minusta vienyt pois. Mut että sieltä en hirveän kauas päässyt, mutta olen kyllä ollu tyytyväinen myös Karjalaan ja täällä Joensuussa olemiseen.
Akseli: Murteet on vaan hyvä lisä podcastiin.
Marianne: Nimenomaan.
Saara: Mä oon kotosin Lohjalta, eli tosiaan tuolta Etelä-Suomesta. Välttämättä kaikki ei tiedä sitä, mut se on tosiaan siin Helsingin ja Hangon välissä. Elikkä ihan siellä etelän vetelä olen, mutta mäki oon kyllä tosi paljon tykänny olla täällä Joensuussa. On sopivan kokoinen kaupunki ja tosi mukavia ihmisiä täällä.
Akseli: Eli vähän eri suunnista, toinen ylempää Joensuuta ja toinen vähän sit kauempaa alempaa. Niin kuin myös minä. No en nyt ihan niin kaukaa, mut mut Lappeenrannasta kuitenkin. Miten te päädytte valitsemaan teidän omat alat, mikä teitä kiinnosti niissä?
Marianne: Oikeustieteet on mulla ollu vähä aina unelma-ammatti- ja unelmaopiskelupaikkahaave -tyyppinen asia, että se lähti tosi nuoresta iästä. Sitten mä vähän ehkä siinä lukiossa kadotin lukion alkuun sen innon oikeustieteisiin. Tuntui, että kaikki mun kaverit oli menossa lääkikseen ja siinä lukion alussa se oli hirveä hehkutus se lääkis. Sitäkin siinä tosi paljon pohdin ja mietin. Ja tietysti IB-lukiossa ku olin, niin meillä oli tosi paljon puhetta ulkomaille lähtemisestä. Tosi moni mun luokkakavereista tälläkin hetkellä asuu ulkomailla eri puolilla Eurooppaa ja opiskelee siellä. Mutta sitten loppujen lopuks kun mä rupesin miettimään, että mitä mä haluaisin oikeasti mun elämällä tehdä, niin mä halusin kuitenkin harjoittaa juridiikkaa. Oikeustieteissä on vähän se, että se, missä sä niitä opiskelet, niin se on sit se paikka, missä sä harjotat. Elikkä jos mä oisin lähteny vaikka Skotlantiin opiskelee, ni sit mun ois pitäny jäädä Skotlantiin, koska se oikeusjärjestelmä on ihan eri siellä. Niin mä tiesin kuitenkin, et mä haluun toimia Suomessa ja haluan työskennellä Suomessa. Sit ehkä se loogisin oli jäädä tänne Suomeen ja se UEF:n valinta tuli sitten muitten perusteitten puolesta. Mitenkäs sulla?
Saara: No siis mä ihan pienenä halusin itse asiassa olla patologi. Että se oli kyllä semmonen tosi mielenkiintonen älynväläys multa. Sitten lukioon mennessä tajusin, että ai niin, jos mä haluan olla patologi, niin munhan pitää opiskella matikkaa. En oo siinä erityisen lahjakas, niin päädyin sitten unohtamaan nämä patologihaaveet. Sitten mä aloin kiinnostuu lukiossa tosi paljon psykologiasta ja tietysti mulle on myös helppoo ollu kielet. Biologia nyt tietysti niitten pakollisten kurssien aikana tuli semmoseks, että oisko tää se mun juttu. Mä sit sitä mietin, että mitä mä haluan opiskella ja se psyka oli kans siel tosi hyvänä vaihtoehtona sen biologian kanssa. Mutta sitten mä jotenkin aattelin, että biologiassa on kuitenkin ehkä kun se on luonnontiede, niin siinä ei oo montaa oikeata vastausta johonkin kysymykseen, et sä tiedät, miten kaikki asiat toimii. Kun taas psykologiassa saattaa olla, että kun tarkastellaan ihmistä, että siihen vaikuttaa tosi moni asia. Niin se oli sit ehkä vähän liian pohtiva ala mulle, vaikka tietysti sekin pohjautuu tutkimukseen ja tieteeseen ja se ei oo ihan siellä ehkä humanismin puolella kuitenkaan. Mut mä sitte aattelin, että se ois tosi mielenkiintost se biologia. Mutta psykahan mulla on sit sivuaineena, et en mä oo sitä unohtanut.
Akseli: Mä voin vähän valaista omaa tarinaa täs kanssa. Tosiaan toista vuotta luokanopettajaks opiskelen. Se on kyl ollu alana aina mielessä ihan jostain yläasteelta asti mut ikinä oikein sit oo päätyny sitä hakemaan opiskelemaan. Mut mul on urheilutoimittajatausta ja valmistunu urheilutoimittajaks pari vuotta sitten. Sen jälkeen mietin, et vois vielä jonku siihen rinnalle toisen alan opiskella. Sit tuli semmonen mahis, et mitäs nyt jos lähtiskin oikeasti hakemaan opeks opiskelemaan. Hyvinhän siin sit kävi ja tänne päästiin ja oon kyllä tykänny itekki kans. Mut se on hauska, kun kaikilla on vähän erilaisia tarinoita. Niit on kiva kuulla, et miten on päätyny opiskelemaan tänne. Ootte vissiin molemmat tykänny kuitenkii?
Marianne: Joo, oon kyllä ehottomasti. Yliopistossa musta on niin huippua se, että ollaan käyty niin paljon eri elämänvaiheita ehkä läpi.
Akseli: Jälleen on ollu se aika vuodesta kun uudet opiskelijat on alottanu opiskelun yliopistoissa ja varmasti paljon uutta asiaa, ainaki ite muistan, et tuutattiin koko ajan ulos. Mut me ollaan täällä jakamassa tänään teille vähän omii kokemuksia opintojen aloituksesta ja ensimmäisest vuodesta opiskelijana ja vähän ehkä myöhemminki, miten on muuttunu. Mitä ajatuksii teille tulee ensimmäisenä, kun mä sanon sanaketjun ”ensimmäinen vuosi yliopistossa”?
Marianne: Voi että, fuksivuosi. Mitäs kaikkea me silloin puuhasteltiin? Varmaan aika paljon. Fuksiviikoistahan ne lähti varmaan meillä molemmilla –
Saara: Kyllä.
Marianne: - molemmilla liikenteeseen, et fuksiviikot on ehkä se tunnetuin asia ekassa vuodessa. Tietysti riippuu vähän alasta ja ainejärjestöstä ja muista toimijoista, että minkä verran sitä tekemistä ja minkälaista tekemistä fuksiviikoilla on. Mut meillä on ainaki ihan tupaten täynnä, et joka päivä oli jotaki, että ei ollu kyl tylsää fuksiviikoilla. Ehkä enemmänkin vaan piti pitää lepopäivii välissä. Mitäs muuta siellä oli, opintoja. Meillä aloitettiin aika perusteista meillä eka kurssi, valtiosääntöoikeutta, niin siellä suoraan perustuslakiin heti ensimmäisenä. Niin nähdään se, et mistä kaikki sitten muu laki saa johdanteen.
Akseli: Pitikö opetella ulkoo?
Marianne: Ei tarvii ulkoo. Oikiksessa ei tarvitse opetella mitään ulkoa. Minä en osaa yhtäkään lakipykälää ulkoa ja ihan hyvin olen silti pärjännyt.
Saara: Mulla on semmonen ollu toi mun ensimmäinen vuosi yliopistossa, että mähän siis alotin 2021, eli heti valmistumisen jälkeen. Mutta mä en silloin opiskellu biologiaa, vaan mä pääsin mutkien kautta tänne lisähaun kautta opiskelemaan ruotsin kieltä. Siinä meni se mun ensimmäinen vuosi, että mä sitä ruotsia opiskelin. Vaikka mä oonki ruotsissa ihan taitava ja se vaikutti ihan mukavalta uravalinnalta sekin, mutta sitten monet tekijät vaikutti siihen, että mä päädyin opiskelemaan biologiaa. Mikä koen, että se on enemmän se mun unelma ja kutsumusammatti. Mutta siinä tosiaan meni se mun vuosi. Että ruotsilla on aika pieni ainejärjestö, koska niitä opiskelijoita ei välttämättä alota kun reilut 10 joka vuosi, niin siellä ei sitten ihan hirveesti ollu niitä menoja toisin kun Mariannella ku teillä on niin paljon enemmän niitä opiskelijoita.
Marianne: Meillä aloittaa joka vuosi se 101 opiskelijaa oikiksessa ja sitte julkisoikeuden puolella varmaan suurin piirtein vähän vähemmän ehkä. Nyt en osaa sanoa tarkkoja lukuja. Ja niistä sitten ei tietenkään kaikki sata ihmistä oo aktiivisesti mukana, mutta yleensä aika pitkälti puolet kuitenkin. Niin meillä on kyllä aika paljon isompi ainejärjestö sit ja varmasti vaikuttaa myös siihen, minkälaista on mahollista ees järjestää. Mutta oon kyllä kuullu, ainakin mitä oon muitten kaa puhunu, että kaikilla on fuksiviikolla edes jotakin, missä pääsee tutustumaan muihin opiskelijoihin. Ja aika paljon on sit näitä yhteistapahtumii myös pienemmillä ainejärjestöillä. Että lähetään sit yhteisvoimin järjestää vähän isompaa tapahtumaa, mihin pääsis sitten kaikkien pienten ainejärjestöjen fuksit osallistuu.
Saara: Joo, kyllä. Tosiaan siellä ei niin paljon ollu sitä tapahtumaa, mutta en ihan rannalle jääny, että kyllä määkin sain tutustua niihin tuutoreihin ja muihin opiskelijoihin. Mutta vois sanoa, että mä oon käyny yliopiston ekan vuoden vähän niinku kahdesti. Et kyl mä aattelen, että se viime vuosi kun mä alotin nää bilsanopinnot, et nekin on mun fuksivuosi. Ja kyllä jos mä puhun mun fuksivuodesta, niin mä puhun yleensä siitä ku mä alotin ne bilsanopinnot just.
Akseli: Varmaan kaikki on aikanaan lähteny siitä ku on saanu opiskelupaikan ja sit on pitäny muuttaa Joensuuhun. Muistatteko yhtään, et jännittiks teitä jotkut tietyt asiat ennen ku opiskellut sillon alko?
Marianne: Mua jännitti ihan hirveesti. Mä muutin suoraan kotoa ensimmäistä kertaa ikinä omaan asuntoon. Mä tiesin ja osasin kuitenkin tehdä paljon asioita, mut mä oon semmonen krooninen jännittäjä, ni sitte mua jännitti kaikista pienimmätkin asiat. Et just et osaanko mä esimerkiks vaikka pestä pyykkiä oikein, vaikka olin kyllä ennenkin pessy sitä pyykkiä. Mut et jotenki se uus, et mitenkäs jos se uus pesukone on vaikka hirveen vaikea ja mitä lähteekin tulvimaan. Jotenkin lähti ihan hirveille kierroksille se. Jännitti jotenkin se muuttaminen itsessään. Et Joensuu vaikutti tosi mukavalta paikalta jo alusta asti ja mä olin käyny muutaman kerran täällä asuntoa ettimässä. Mut ehkä se muutto itsessään oli mulle se jännittävämpi osa kun se, et minne mä muutein. Et Joensuu ja Kuopio, molemmat kampuskaupungit on tosi ihania ja mä ku Kuopiosta oon kotosin, ni näissä ei koossa oo hirveemmin eroo. Että Kuopio pikkusen isompi, mutta et Joensuussa on aika paljon opiskelijoita, jotka kompensoi sitä, ni ei oo kyllä onneks jääny ikinä yksin. Mutta et se muuttaminen oli ehkä mulle itelleni se pahempi kun se, että minne oli sitte menossa.
Saara: Mulla kun mä tosiaan pääsin sen lisähaun kautta, niin se oli tosi lyhyt se varoitusaika. Oiskohan se ollu 2–3 viikkoa siitä, et mä sain sen opiskelupaikan siihen, että ne opinnot alko. Niin siinä vaiheessa oli jo aika huono esimerkiks asuntotilanne täällä, että ei kämppiä meinannu löytyä mistään. Tai ois niitä siis löytyny, mutta mulla oli siinä yksityiselämässä vähän semmosia muuttujia vielä siihen aikaan, että mä en halunnut sitoutua vaikka vuodeks tiettyyn asuntoon. Niin mä sitten onneksi sain solukämpän ja tietysti se nyt ei ainakaan mulle oo ihan ykkösvaihtoehto. Mutta mä pääsin sinne muuttamaan. Et just nää käytännön asiat oli ehkä se isoin jännityksen aihe, että saako sitä asuntoa vai että mihin mä menen. Mutta sain onneksi sen. Sitten kun mä Joensuuhun tulin, niin mä en tienny yhtään mitään tästä koko paikasta, en mitään. Mä en ikinä ollu käyny Joensuussa aikasemmin. Lähin paikka, mitä Joensuuta oon ollu, oli Kolilla, kun kävin joskus yläasteella. Mutta muuten mä en ollu Joensuussa käyny niin mä en tienny mitään ja mulla ei ollu tosiaan ketään perhettä tai sukulaisia täällä, niin olin ihan sitten omillani.
Akseli: Vähän niinku hyppy tuntemattomaan konsanaan.
Akseli: Miten te koette, et oliks tänne helppo sopeutua ja tuliks kaupunki nopeesti tutuks?
Marianne: Joo. Mä muistan, että se mun muuttopäivä tais olla elokuun viimeinen päivä ja meillä tais olla just samana iltana kickoff-tapahtuma tossa torilla. Mä muistan, et mä lähin sieltä, mulla oli vaan laatikot saatu ja kämppä oli, et ne tavarat oli siellä, mutta et ei ollu päässy muuten mitään purkamaan. Ja mun vanhemmat ja mun veljet, jotka oli muuttoapuna, lähti sit kotia kohti ajelemaan, niin siitä vaan sit suoraan ekaan tapahtumaan, kickoffiin. Mä eka mietin tosi pitkään ja jännitin sen koko päivän myös ehkä sitä, et uskaltaaks sinne mennä. Minkälaisii ihmisii siellä on, mitä jos sinne ei tuukaan porukkaa, entä jos sulle tulee porukkaa, hirveesti pyöri kaikkia juttuja mielessä. Mut sit mä oon kyl loppujen lopuks ollu tosi tyytyväinen, että mä menin. Et mä oon saanu siitä ekasta illasta sellasii ystäviä, jotka mulla on edelleen, jotka on mulle tosi läheisiä. Ja muutenki tossa torilla oli aika paljon porukkaa muistakin ainejärjestöstä, että oli selkeesti samantyyppisiä tapahtumia myös muilla. Että näky aika paljon erivärisiä haalareita haalareita torilla. Se oli tosi rento ilta, et ei tarvinnu lähteä mitään hirveetä suorittamaan vielä. Et tuutorit esitteli ittensä ja esiteltiin toisillemme ittemme ja juteltiin vähän ja kerrottiin, keitä me ollaan ja näin. Et se oli tosi rennolla meiningillä, ni siitä jäi kyllä tosi lämminhenkinen ja tervetullut olo Joensuuhun. Niin siitä oon kyllä ollu aina tosi kiitollinen meidän omalle ainejärjestölle ja muutenki, että näitä järjestetään. Koska se on jotenkin niin tärkeetä siinä vaiheessa, kun muuttaa uuteen paikkaan, et löytää sitte sieltä niitä ystäviä.
Saara: Kun mä Joensuuhun muutin, niin se siis tuntu tosi kivalta, ku tää on semmonen ei mikään Helsingin kokoinen kaupunki, niin mä jotenkin sieltä Lohjalta tullessani sopeuduin tänne hyvin. Ku sielläki on päälle 40 000 asukasta, niin vähän isompi asukasluvultaan Joensuu, mutta samoja kokoja, niin oli kyllä mukavan kokoinen paikka. Ja just että täällä esim. kaupassa sekä asiakkaat että henkilökunta on ihan erilaisia ku siel Etelä-Suomessa. Että täällä ei oo ihmisillä niin hirvee kiire ja ei olla välttämättä niin etäisiä sitten vaikka kaupassa asioidessa.
Akseli: Tiedän tunteen.
Saara: Joo. Niin se oli kyl tosi kiva. Mutta tosiaan ku meillä se pienempi ainejärjestö siellä ruotsin puolella oli, niin mä en itse löytänyt silloin sinä vuonna oikein sieltä semmosia kavereita, mitä mulla vielä olis. Että on siellä tuttuja, mutta ei sit semmosia, kenen kanssa viettää vapaa-aikaa. Mutta sitten tosiaan se mun niin sanotusti toinen fuksivuosi, elikkä tuo kun alotin ne bilsanopinnot, niin sieltä kyllä heti tunsi kuuluvansa joukkoon. Että mä löysin sieltä kyllä heti semmosia kavereita, kenen kanssa mä oon nyt tosi läheinen. Että se oli kyllä tosi kiva ja tosi erilainen se mun kakkosfuksivuosi kun se ensimmäinen.
Akseli: Mul on itel vähän kahdenlaisii kokemuksia. Et mä oon tosiaan Lappeenrannasta kotosin ja se nyt on aika samanlainen kaupunki kun tää. Et sellai oli aika helppo sopeutua ja käyny aika useesti täällä muutenki ennen ku pääsi opiskelemaan. Kaveri asuu täällä, ettei ollu vieras kaupunki. Mut jotenkin sillo ku oli käyny täällä, niin keskustakin näytti ihan erilaiselta. Ku nyt ku tääl on asunu, mä en tiedä, et mitä täällä on tapahtunu. Mut sit taas mä oon aikasemmin opiskellu Helsingissä, ni ohan tää nyt aika erilainen kaupunki siihen verrattuna. Mutta kyl mä nyt ite ehkä enemmän kuiteki silti kaupunkina viihtyny täällä opiskellessa. Et varsinkaa jos ois pidempään siellä opiskellu, ni ei ois ehkä sopinu itelle. Et se hälinä ja vilske, mitä se koko ajan oli, kävi vähän ärsyttää jopa joskus. Ei nyt sellai pahaa sanottavaa Helsingistäkään oo. Oottekste löytänyt tai löysitteks te sen muuton jälkeen kuin nopeesti jotain harrastuksia tai jotain tiettyi vapaa-ajan muita aktiviteetteja, mitä yhes kavereitten kaa teitte tai jotain? Et löytyks semmosia ja riittiks aika semmoseen?
Marianne: No joo. Mä en oo hirveen ehkä aktiivinen, tai mun harrastukset ei oo hirveän aktiivisia. Et mä tykkään lukea ja mä tykkään piirrellä ja puuhastella ja sellasia, niin niitä nyt voi tehdä ihan missä vaan ja se onnistuu tosi hyvin. Mut mä oon kyl innostunu käymään ryhmäliikunnoissa, et ne on kyllä tosi kivoja. Toi näitten korkeakoulujen yhteinen verkosto, mikä on toi Sykettä, missä on noita liikuntamahdollisuuksia, niin se on kyllä ollu tosi hyvä. Et sieltä löytyy onneks tosi monenlaiselle erilaiselle liikkujalle. Et ku itekään ei oo mitään hirveetä aktiivista urheilutaustaa enkä ole myöskään hirveen ehkä kykeneväinenkään liikkumaan samalla tavalla ku sellaset ihmiset, joilla ei ois vaikka jotain vaivoja. Mulla niitä löytyy ihan jonkin verran, ni must on niin kivaa, että Sykettä-tunneilla sieltä löytyy ihan kaikille jotaki. Niitä mä oon kyllä lähteny hyödyntää vuosien varrella. Et ehkä nyt vast viime aikoina löytäny sieltä ne oikeet tunnit. Et piti vähän eka kokeilla kaikkea erilaista ja käydä vähän ilmajoogassa pyörimässä. Säikäytin melkein sen opettajan kuoliaaks, kun meinasin tippua päälleni. Mutta ne on niitä kokeiluvaiheita, kokeilujuttuja ja niitä on ihan hyvä lähteä, ja suosittelenkin siis kaikille ehottomasti kokeilemaan kaikkea erilaista. Mut kyllä se oma juttu löytyy löytyy myös Joensuusta. Ja täällä on tosi paljon harrastusmahdollisuuksia ja varsinkin, jos yhtään kiinnostaa ulkoilu ja lenkkeily ja tällaset, niin täällä on kyllä siihen aivan uskomattoman hyvät puitteet.
Akseli: Pakko nyt kysyy, ku ton lukemisen mainitsit, ni onks toi kirjasto tullu tutuks?
Marianne: Kirjasto on tuttu.
Akseli: Ku mä en oo ite varmaan ku lainaa jotain kouluu varten kirjoja. Mä oon kans miettiny, et pitäs alottaa lukemaan aktiivisesti, ni kerro joku kirjavinkki. Minkä mä käyn lainaamassa?
Marianne: Apua, mitäs sä voisit käydä lainaamassa. Sä voisit käydä, yllättävä vinkki, klassisista ehkä Frankenstein. Se on sellanen, minkä mä luin tossa viime keväänä ja mulla oli tietyt odotukset ja mä ajattelin, et mä tiedän, mitä siinä tapahtuu. Mut mä olin täysin yllättyny ja mä olin jotenkin aivan uskomattoman häkeltyny siitä, kuinka väärässä mä olin, vaikka onkin paljon lukemistaustaa ja yleensä arvaan lopun. Mutta tässä tapauksessa ei käynyt niin, niin sitä kyllä. Kyllä se sieltä löytyy muistaakseni yliopiston kirjaston toisesta kerroksesta. Aika paljon siellä pyörin, niin jos ei muualta löydy, ni luultavasti sitte sieltä.
Akseli: Kiitos tästä vinkistä. Käykää muutkin lainaamassa. Mites Saara?
Saara: Silloin ku mä vielä asuin kotona, niin mä harrastin ratsastusta. Se oli kyllä tosi mukavaa, mutta kuka tahansa, joka on joskus käynyt ratsastamassa, niin tietää, että se on kallis kallis harrastus. Ja yleensä ne tallit ei myöskään oo ihan tossa keskustassa, mihin voi opiskelijana sitten myös kävellä. Että sit joutuu lähtee vähän kauemmas, niin se on multa sittemmin jääny, kun ei oo enää vanhemmat maksanut niitä mun ratsastustunteja. Ku se on kuitenki yli kolmekymppiä se yksi 45 minuuttia. Se on jonkin verran tyyristä ja tietysti sinne pitäis päästä jotenki kulkemaanki sitte, niin se on jääny. Mutta tosiaan mä oon löytänyt itelleni ihan perus kuntosalin ja mä käyn siellä. Tällä hetkellä mulla ois tavoitteena päästä parin vuoden päästä kisaamaan fitneksessä, niin sinne tässä olen matkalla. Siihen mulla meneeki eri tavalla aikaa siihen salilla käymiseen ja semmoseen. Ja tosiaan mäki oon noita Sykettä-palveluita käyttäny. En kuntosalia oo sieltä ottanut itselleni, vaikka niitäkin on ja ne on, siis esimerkiks toi Portti54, niin sehän on ihan tosi hyvä kuntosali siihen hintaan nähden. Mutta mä oon sit käyny erilaisissa ryhmäliikunnoissa. Jotkut on ollu vähän semmosia, mitkä ei oo mulle sopinu, kuten vaikka zumba, koska mulla on tosi huono koordinaatio, niin mä oon kyllä siellä ihan hukassa. Mutta kaveri pakotti, niin piti sinne lähteä. Mutta mä oon löytäny sieltä kyllä kivoja liikuntamuotoja ja saa vähän nostettua sitä sykettä siellä sitten.
Akseli: Mullaki on aika aktiiviset harrastukset, just sali lähinnä. Musiikki on kans, mut ei oo aikaa oikein löytyny enää. Mut sit mikä on itselle tärkee, on juokseminen ja tosi kiva, et löyty melkein vierestä hyvä polku, mis pystyy käydä juoksemassa. Siellä harjoitellaan kovasti sitä varten, et joskus ehkä maraton juostaan. Mut sitä mä en nyt täs lähe lupaamaan, koska siit ei mitään varmuutta oo, juostaanko sitä ikinä, mut katotaan. Urheilumahdollisuudet täällä on omastakin mielestä aika hyvät ja ohan tääl melkein kaikille löytyy kuitenkin sit jotain. Et tuntosarvet pystyyn ja kattelee vähän, et mitä tääl on tarjontaa, niin varmasti löytyy kaikennäköistä. Mut siirrytääs vähä seuraavaks tonne opiskelun maailmaan. Kuitenkin kaikki myös opiskellaan vapaa-ajan lisäksi.
Marianne: Ainakin toivottavasti, yritetään ainakin kovasti.
Akseli: Niin, yritetään. Sitä ei tiiä, et millä menestyksellä, mutta -. Millainen fiilis teillä oli siitä, et ku koulu alko ja oli ehkä eka päivä tai ekat viikot, ni kuin nopeesti siitä opiskelurytmistä alko saamaan kiinni? Meniks siinä vähän aikaa et siihen arkeen tottu, vai lähtiks se rullaamaan heti hyvin?
Marianne: Vähän ehkä ristiriitaset fiilikset silloin ihan alussa. Oikeustieteet on vähän sellainen, et se on ihan täysin uusi maailma ja erilainen oppimisympäristö kun mitä ikinä aikasemmin on ollu. Et lukiossa taitaa, normilukiossa, onks se nyt yks kurssi siellä yhteiskuntaopin puolella pakollista, missä vähän sivutaan oikisjuttuja ja talousjuttuja. Mutta oikeustieteitä nimenomaisesti ei sinänsä opeteta muualla kuin yliopistotasolla, ni se on uutta kaikille. Meillähän ihan ensimmäinen on se, mihinkä me heti lähdetään fuksivuonna, on juridinen kirjoittaminen ja tiedonhankinta. Se on sellanen, mikä pitää opetella heti alkuun. Alkujaan juridinen kirjoittaminen on hyvin erilaista ku normikirjoittaminen. Et vaikka mäki olin tosi hyvä kirjottaa vaik esseitä ja olin saanu äidinkielestä ja englannista ja näistä kaikista kielistä, missä pitää kirjoittaa tällasii, nii olin saanu tosi hyvät lukioarvosanat, niin se oli mulla jotenkin tosi vaikeeta päästä siitä alkuun kiinni, et minkälaista se teksti pitäs olla, mitenkä se vastaustekniikka toimii. Ja ylipäätänsä se, että mitenkä juridiikkaa puhutaan. Et mehän esimerkiks ku puhutaan laista, niin meillähän numerot ei taivu ollenkaan. Et me sanotaan ”pykälä yksi” eikä ”yhden pykälän” tai jotain. Vaan me sanotaan ”pykälä yksi, kaksi momentti” vaikka, niin se kuulostaa ihmisestä tosi tyhmältä. Ja se kuulostaa heti alkuun, jos ei oo ikinä kuullu tai puhunu juridiikkaa, tosi tyhmältä. Ja siihen hetki menee tottuu siihen, mitenkä puhutaan edes juridiikasta. Se oli semmonen, minkä mä muistan olleen mulle vaikeeta alkuun. Sit tietysti meillä on aika laajat kokonaisuudet, mitä pitää opiskella. Et musta jotenki tuntuu, et se, mitenkä erottaa niistä materiaaleista sen relevantin tiedon ja mitä pitää lähtee sielt opiskelee, ni siihen menee aikaa. Ja siihen kyllä suosittelen oikeasti käyttämään vanhempia opiskelijoita hyväkseen ja kyselemään paljon. Ja tuutoreilta varsinki, että miten te ootte esim. opiskellu tälle kurssille ja mikä teistä tässä on relevanteinta. Ja tietysti sit sielt kurssitiivistelmistä, missä lukee, et mitä siellä kurssilla on tavoitteena oppia, niin ne kannattaa ottaa heti alkuunsa haltuun, et sieltä ne näkyy kaikista parhaiten. Että ei anna sen materiaalin määrän jotenki hukuttaa ja pelottaa, koska loppujen lopuks sieltä murto-osa on vaan oleellista ja relevanttii. Ne on ehkä sellasia, mitä mulle tulee mieleen. Entäs sulle?
Saara: Ruotsi ja biologia on aika erilaiset alat, kun toinen on humanismia ja toinen on luonnontiedettä. Mutta siinä ruotsin puolella, kun sehän on sitä kielioppia tietysti itse se ruotsi, niin siinä piti olla läsnä ja piti myös ite harjotella aika paljon sitä kieltä myös kotona. Että kun siellä käytiin vaikka jotain sanastoa tai tekstin kirjoittamista, niin se piti kyllä tosi tarkkaan miettiä kotona, että minkä sanan mä nyt laitan tänne. Että ku mä käytän vaikka sanaa ”paistaa”, niin mikä se näistä kaikista ruotsin sanoista on, mikä nyt just tähän kontekstiin sopii. Et se oli kyllä semmosta, että siihen saa kyllä aikaa pistettyä. Koska monella ruotsin kieli ei oo semmonen, että siihen hirveesti lukiossa syventyy, vaikka ne kaikki kurssit kävis ja sen ruotsin kirjottais, niin yliopistotasolla se on kyllä ihan erilaista. Mutta mulle se tuli sit aika helposti, kaikenlaiset kirjottamiset esimerkiks kirjallisuuden kursseilla, mitä meille oli myös pakollisia siihen perus- ja aineopintoihin. Siellä oli myös sitä kirjottamista ja pohdiskelevaa tekstiä, niin se tulee mulle kyllä tosi helposti. Niin se oli aika helppo ja pääsin siihen hyvin kiinni. Mutta kyllä jos mä oisin alottanu sen biologian opiskelun vaikka suoraan lukiosta tai välivuoden kautta, niin mä oisin kyllä ihan hukassa, että mistä mä saan sitä tietoa, ku sielläki pitää viitata koko ajan niihin faktoihin ja niihin lähteisiin ja niihin tutkimuksiin, ni oisin mä kyllä ihan hukassa. Että mä oon kyllä tosi kiitollinen siitä, että mä silloin ku mä opiskelin sitä ruotsia, opin, että kirjaston sivuilta pystyy vaikka näitä artikkeleita hakemaan. Tai että sä voit mennä sinne Google Scholariin ja katsoa sieltä niitä artikkeleita. Että se kyllä autto mua tosi paljon ja löysin kaikki viittauskäytänteet sun muut sitten netistä. Ei tarvinnu olla ihan hukassa ja pystyin sit auttamaan myös mun kavereita ja muita samaan aikaan aloittavia siellä ryhmä-chatissa, että täältä ne löytyy, minä tiedän. Niin se oli kyllä tosi kiva ja se on kyllä helpottanu mun tätä opiskelurytmiä nyt tässä biologiassa se, että mä osasin jo vähän etukäteen opiskella, et oli semmonen varaslähtö.
Akseli: Noi oli konkreettisen ja monipuolisen kuulosia noi molempien alojen kurssit, mitä teillä on. Vaikkei nyt ite ymmärräkään mitään, mut tällee ulkopuolisesti, kun ei tiiä, et kui rankkaa se on ja näin, niin kuulostaa paljon jotenkin mielenkiintosemmalta. Pitää mennä ite joskus koittaa jotain tommosii, ottaa vaikka juridiikan kurssi ja lähtee kokeilee, et miten pärjäis. Kiva kokeilla.
Marianne: Me voijaan sit keskustella, mikä sulle ois paras, niin et heti hyppää suoraan jonnekin syvään päätyyn vahingossa. Ehkä meiän pitää kuitenkin vähän tsekata, et mikä sulle ois hyvä.
Akseli: Katotaan, ehkä toi on paljon fiksumpaa noin, selviän siitä sitte. Opiskellut tietyst vie aikaa ja näin, niinku olettaa saattaa. Miten te näätte rentoutumisen merkityksen? Esimerkiks jotku tapahtumat, mitä on aika paljon sun muut, niin minkälainen merkitys rentoutumiselle kaikilla tapahtumilla sun muilla on tasapainottamaan ehkä sitä opiskeluu?
Marianne: No siis onhan se ihan äärettömän tärkeetä. Meilläkin ehkä se, että itekki tulin oikeustieteisiin jotenki sillä ajatuksella, että nyt opiskellaan ja nyt päntätään ja mä saan joka ikisestä kurssista täydet pisteet ja piste, koska olen myös krooninen ylisuorittaja. Mutta et se ei vaan yksinkertasesti toimi. Et lukiossa musta tuntu, et sitä oli helpompi ylläpitää, koska oli sellainen tietty putki missä meni ja piti käydä koko ajan oppitunneilla ja oli jotenki hyvin selkeetä se, et missä järjestyksessä ne opinnot tehään ja kaikki teki samaan aikaan ja näin. Silloin on ehkä helpompi jotenki lähteä sitten siihen et opiskelee pelkästään. Tai ainakin itellä se oli mulla, että mä opiskelin tosi paljon lukiossa. Mut nykyään yliopistossa varsinkin meillä on niin vähän kontaktiopetusta, et meillä saattaa olla 20–25 tuntia per kurssi luennot. Ne on yleensä samalla viikolla ja sit siitä on 2–4 viikkoa aikaa lukea tenttiin tai tehä oppimispäiväkirjaa tai tehtäviä tai mikä ikinä se suoritustapa sit onkaan. Et meillä ei oo silleen samalla tavalla kuin ehkä muilla opetusta. Ja mä hyvin harvoin tulen yliopistolle minnekään luennolle tai millekään pakolliselle luennolle esimerkiks. Ni se ehkä myös pakottaa tekemään sen aikataulun itse ja siinä on sitten tärkeää muistaa se rentoutuminen. Elikkä kun joutuu itse sen luomaan ja itse omaa elämäänsä hallitsemaan ja itse tekemään sen, että mitä minä opiskelen ja milloin, niin siinä pitää löytää kyllä sellanen kultainen keskitie. Että ei oo liikaa kumpaakaan, että muistaa ne opiskelut ja tekee asiat ajallaan ja hoitaa parhaansa ja jaksamisen mukaan. Mutta myös sen, että kaikki ei oo koko ajan opiskelua ja että pitää myös tehä muita asioita. Et kyl se rentoutuminen on aivan uskomattoman tärkeetä. Se sitten riippuu ihan ihmisestä, mitenkä rentoutuu, et mitkä on ne parhaat keinot itelle. Mutta et kyllä sitä pitää jättää sinne kalenteriin. Et mullaki on, ihan tietosesti oon valinnu sen, että laitan ihan kalenteriin sen, että tässä vaiheessa päivää menee vaikka keskiviikkona kirjat kiinni, et ei enää. Että ei lähe ihan sit laukalle se opiskelu.
Saara: Mäki kyllä nostaisin ton paperisen kalenterin todella tärkeeks. Se on kyllä semmonen, että vaikka lukiossa mulla oli niin vähän kaikkea ylimäärästä, et en mä kalenterii tarvinnu. Että jos koeviikoille luki, niin mulla oli siis ihan paperilaput, mihin mä vaan kirjoitin että okei, luepa nytten tässä kolme kappaletta ja siinä se. Mutta siellä ku oli niin, että tehtiin vaikka oppitunneilla tehtäviä, mitä piti palauttaa tai sitten muuten vaan olin aika ripeä tekemään niitä tehtäviä, ni ei kyllä ollu ikinä semmosta että deadlinet paukkuu. Mutta nyt se on kyllä se, että pitää ihan oikeasti itse aikatauluttaa koko ajan sitä omaa tekemistä ja tosi pitkällekin asti suunnitella niitä omia tekemisiä. Siihen jaloon taito on kyllä oppinu, että opiskelijat on sillä tavalla vähän erilainen ryhmä. Tietysti ammattejakin on erilaisia, mutta useessa ammatissa on kuitenkin vielä se vaikka ysistä viiteen työskentelyaika ja sitte ei tarvii murehtia enää. Tai meet tiettyyn työvuoroon ja oot siellä sen aikaa ku pitää olla ja sitten lähet menemään kotiin. Mut opiskelijat kaikki tekee vähän eri aikaan niitä opintoja, ni se on kyllä semmonen, että pitää oppia siihen aikatauluttamiseen. Ja tosiaan myös se rentoutuminen on kyllä tosi tärkeetä, että ei tunne myöskään syyllisyyttä siitä että voi vitsi, että mulla ois nytten tämmönen juttu, mutta ois joku vaikka tosi kiva tapahtuma, mihin haluais mennä. Niin sitte aikatauluttaa myös sillee, että on mahollisuus lähtee niihin tapahtumiin, koska sekin on kyllä tosi tärkeetä. Myös tietysti se, että kaikki tapahtumat ei oo semmosia, mihin pitää mennä. Että jos ei itseä kiinnosta lähtee tonne keskiviikon haalaribileisiin, niihin ei oo mikään pakko lähtee. Mäki oon semmonen, että mä rentoudun mieluummin kotona ja jos mä meen johonkin tapahtumaan, niin mä oon siellä kymmeneltä että noni, meitsi lähtee kotiin. Et mä oon just se meidän kaveriporukasta, jota saa aina mankua mukaan, kun mä haluan aina lähtee kotiin nukkumaan. Mutta et muistaa myös sen, että on oikeus myös rentoutuu sillä omalla tavalla.
Akseli: Se on kyllä tärkeetä. Aletaan lähestyy jakson loppusuoraa. Lyhyesti jos kerrotte yhden asian tai muiston, mitä kaipaatte ekasta opiskeluvuodesta. Yksi asia tai tapahtuma, joku?
Marianne: Varmaan meidän ihan ekat vuosijuhlat oli kyl sellanen, mihin ite pääsi. Että meillä tosiaan vuosijuhlat on joka vuosi, ne on vähän hienommat ja fiinimmät. Saa pistää ihan pitkän puvun päälle ja lähtee illallistamaan, ni oli kyllä sikahauska ja oli tosi hyvä tapahtuma itessään. Jotenki tuntu siltä, et nyt on yliopistossa, ku on jotenkin kaikki niin fiinin näkösinä ja meidän laitosjohto oli siellä ne hatut päässä. Et siellä jotenki tuntu siltä, että nyt on yliopistossa. Meillä tais olla siellä joku hyvä puhuja. Aina joka vuosi just jostain korkeimmasta oikeudesta tai joku tulee aina pitämään jonku inspiroivan ”te nuoret olette juridiikan tulevaisuus, jee!” -puheen, ni sekin on jotenki sillee et oh my god, olen samassa tilassa kun joku korkeimman oikeuden pressa, wow, niin se kyl ehkä ekana mieleen.
Saara: Mulla ehkä siitä ensimmäisestä vuodesta en hirveästi ollu tapahtumissa, mutta ehkä minun ensimmäiset sitsit, missä olin. Sitsit on tosiaan akateeminen pöytäjuhla, missä tosiaan juodaan juomaa ja syödään erinäisiä ruokia ja sitten lauletaan yhdessä yhteislauluja ja sit siellä on kaikenlaista ohjelmaa. Meillä oli tosiaan venäjänopiskelijoitten kanssa yhteiset sitsit ja ne oli kyllä tosi kivat. Sain sieltä tuttuja lisää, keitä nyttenkin vielä moikkaan, vaikka en muuten heidän kanssa missään jutuissa. Mutta se oli kyllä tosi kivaa. Olin siellä, olinko mä ainoa fuksi, joka sitten siellä nousi seisomaan ja toivoi laulua, niin se oli kyllä kans tosi kivaa ja semmonen kiva tapahtuma.
Akseli: Mä en varmaan ite osaa vastata tähän kysymykseen äkkiseltään. Mun mielest ylipäätään se, et uus sivu elämässä alko taas täällä. Se ehkä varmaan tulee ekana mieleen. Kuitenki aika iso muutos ja ekaa kertaa ku yliopistossa opiskelee, ni ehkä se ylipäätään on jääny mieleen. Vielä jos molemmat haluis antaa jonkun vinkin tai terveisen siis ylipäätän opiskelijoille, mutta myös niille, ketkä ehkä aloittaa nytte opiskelut tänä vuonna ja on ekaa vuotta opiskelemassa. Minkälaisen vinkin te antaisitte, että miten ekasta vuodesta saa kaikki irti?
Marianne: Ehkä hyvin simppeli, et ottakaa rauhassa. Se eka vuosi on tosi hektinen. Se eka vuosi voi tuntuu tosi jotenki ehkä ahdistavaltakin, et siinä on tosi paljon uutta opittavaa ja tosi monella on uus kaupunki ja ehkä muuttanu ekaa kertaa omilleen. Siinä on tosi paljon asioita, mitkä vois aiheuttaa stressiä. Niin yrittäkää vaan ottaa rauhassa, kaikki järjestyy kyllä aivan varmasti. Ottakaa kaikista resursseista kaikki irti, mitä yliopistolta löytyy. Teidän kaverit, teidän proffat, kaikki meijän kirjat, kirjastot, kaikki. Meillä on ihan älyttömästi täällä hyviä resursseja, josta löytää tietoa. Lähtekää avoimella mielen kyselemään myös että mä en oo ketään tässä yliopistossa ollessani vielä tavannu, joka ei ois ollu innoissaan vastaamassa kysymyksiin tai juttelemassa jostakin asiasta vaikka fuksien kanssa. Ja me kyllä mielellämme me vanhemmat opiskelijat myös autetaan fukseja eteenpäin ja pidetään huolta siitä, että kaikilla on täällä kivaa ja että kaikki pääsee opinnoissa alkun. Ni että ottakaa rauhassa ja kyselkää avoimesti ihan mitä mieleen juolahtaa.
Saara: Mulla ois ehkä semmonen vinkki, että kuunnelkaa myös itseänne. Esimerkiks jos teistä tuntuu siltä, että teillä on siellä joku tosi kiva samalla luennolla tai samalla kurssilla oleva joku opiskelija, kehen te haluisitte tutustua, niin olkaa avoimia myös sille. Ja että jos teistä tuntuu, että te haluatte tutustua vaik johonkin ihmiseen, niin tehkää se. Että kursseilla kuitenki on niitä muitakin ihmisiä ku sieltä teidän omasta opiskelualasta, niin saatte kyllä sieltä tuttuja ja semmosia, keitä voi sitten moikata siellä käytävillä. Että kannattaa myös laajentaa sitä omaa piiriä, vaikka kaikista ei välttämättä tulekaan teijän parhaita kavereita. Mutta on se kiva, että siellä on sitten joitakin, ketä sä ees tunnistat tai tiedät nimeltä. Niin et tutustukaa rohkeasti myös uusiin ihmisiin. Ja tietysti nyt mulla kun mä oon alanvaihtaja, niin mä haluisin myös nostaa sen, että jos teistä tuntuu siltä, et se teidän ala, mitä te ootte lähteny opiskelee, ei oo se teijän ala, niin se on ihan täysin ookoo. Että sit se vaan vaihdetaan se ala ja se ei oo mikään maailmanloppu. Jos teistä vaikka tuntuu siltä, että te ootte aina halunnu opiskella vaikka kauppatieteitä tai ihan mitä tahansa muuta ja sit se ei tunnukaan omalta, niin se ei oo mikään häpeä vaihtaa myöskään sitä alaa. Et ainakin itselle se alan vaihtaminen oli erittäin hyvä päätös ja mä en oo kyllä sitä katunu, vaikka mun opinnot sen takia venyykin. Niin mitä väliä, ei oo iso juttu.
Akseli: Erittäin hyviä vinkkejä, yhdyn kyllä noihin. Ehkä lisäyksenä myös se, että vaikka ois jotain vaikeita kursseja tai vaikeita tehtäviä, ei sais vitosta tai nelosta, niin ei se maailma siihen kaadu. Mikään haaste ei oo ylitsepääsemätön ja kaikesta selviää. Mulla ois viel tässä semmoset viisi kyssäriä teille, mihin mä haluun sit salamannopean vastauksen. Ei mitään miettimisaikaa, heti eka asia, mikä tulee mieleen. Kumpi kerkee ennemmin sanomaan, ni antaa tulla vaan.
Marianne: Selvä.
Saara: Anna tulla.
Akseli: Oottes te valmiita? Alotetaan. Joensuu vai kotikaupunki?
Saara: Joensuu.
Marianne: Joensuu.
Akseli: Itsenäinen opiskelu vai ryhmätyöt?
Saara: Itsenäinen.
Marianne: Riippuu kurssista.
Akseli: Hyväksyn. Lempipaikka Joensuussa?
Marianne: Apua –
Saara: Natura-rakennus.
Marianne: Mä tykkään kyllä tosta joen varrella, siinä on semmosii keinuja, mis voi istuu moni ihminen kerralla. Semmoset puiset, ne on tosi kivat ainakin kesällä.
Akseli: Aikanen kouluaamu ja päivä loppuu aikasemmin vai myöhempi herätys ja päivä loppuu myöhemmin?
Saara: Aikainen kouluaamu.
Marianne: Myöhempi herätys.
Akseli: Ja viimeinen, vieraana Lainahaalareissa-podcastissa vai omissa tapahtumissa ja ulkona?
Marianne: No täällä totta kai.
Saara: Täällä tottakai, vieraana Lainahaalareissa.
Akseli: Mä en olettanu mitään muuta vastausta tähän viimeseen. Aivan oikein. Tähän oli vaan yksi oikee vastaus.
[naurua]
Akseli: Hei nyt alkaa olla jakso paketissa ja mä kiitän aivan loistavia vieraita, ketkä mä sain tänne, Saaraa ja Mariannea. Kiitos, että tulitte tänne.
Marianne: Kiitos, että saatiin tulla, oli oikein kiva.
Saara: Kyllä, kiitos.
Akseli: Ja tsemppiä opiskeluihin ja lähettiläshommiin.
Saara: Kiitoksia.
Akseli: Haluutteko vielä kertoa, mistä kaikista kanavista lähettiläät löytää?
Marianne: Lähettilääthän löytää vaikka mistä, meillä on vaikka mitä. Meillä löytyy Instagramia löytyy, löytyy UEF-lähettiläs-nimillä. Sitten meillä on tää TikTok, minkä mainitsin aikasemmin, se on University of Eastern Finland TikTok. En tiedä, minkä takia, oliko UEF käytetty jo vai miks se on noin pitkä, mutta sillä mennään. Snapista meidät löytyy kans UniUEF-nimellä.
Saara: Kyllä. Sit meillä on tietysti toi meidän oma blogi ja sitten YouTube-kanava. Mä en tiedä itse asiassa sen nimeä, Akseli varmaan tietää.
Akseli: Semmosella nimellä ku UEF-lähettiläät. Siinä ei mitään erikoisuuksia oo ja tän podcastin löytää SoundCloudista, tervetuloa kuuntelemaan.
Marianne: Kyllä. Ja sithän ihan meidät löytää esittelyistä ja meidät löytää yliopiston sivuilta UEF-lähettiläät, meillä on siellä meidän oma sivusto UEF yleisen alla, missä meillä on tarinoita vähän meidän opinnoista ja sinne tosiaan lisäillään vuoden aikana näitä meidän muita juttuja. Meidät myös näkee, et jos ootte messuilla käymässä, ni siellä on hyvin todennäköisesti ainakin joitakin meistä ja näillä Hae yliopistoon –päivilläni, näistä kaikista. Me ollaan vähän joka paikassa. Et ehkä hankalampi on välttää meitä kun et lähtee ehtimään.
Saara: Kyllä. Meidät löytää myös satunnaisesti täältä kampukselta, ehkä.
Marianne: Joo, ehkä, mahdollisesti. Minä olen kirjastolla ja Saara –
Saara: Minä olen Naturalla sitten siellä.
Marianne: Naturalla, siellä. Jos näet täytetyn eläimen, ni siellä luultavasti sitten.
Saara: Kyllä, oikeassa paikassa.
Akseli: Ja minä olen milloin missäkin, en tiedä itsekään, mihin aina itseni löydän. Sitä ei ikinä tiedä, mutta täältä studiosta varmasti jatkossakin löytää. Hei, tässä tämänkertainen jakso, kiitos vielä vieraille. Ensi kerralla jälleen uusi aihe ja uudet vieraat. Kuullaan taas ensi kerralla, moikkamoi!
Marianne: Moikka!
Saara: Moi moi!