Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Intro: Sit mä tiesin et jos mä saisin sen paikan, niin en voisi kieltäytyä siitä. Sit mä en menny sinne pääsykokeeseen. Kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisista koulutustaustoista me tarvitaan, ja Google on oikeasti ihan paras ystävä, ennen opintoja, mutta myös niiden aikana. Ei mulle kukaan tullut kertomaan et hei tääl ois tämmönen ravitsemustiede-ala. Mä oon ite kattonu olet mitä syöt.
Oona: Tervetuloa Lainahaalareissa -podcastin pariin. Tänään meil tääl studiossa on Oona ja sitten mun vieraana on Jessika. Haluisiks sä Jessika sanoo pari sanaa itestäs?
Jessika: Joo, kiitos ensinnäkin että pyysit mua mukaan podcastiin. Mun nimi on Jessika ja mä oon ravitsemustieteen kolmannen vuoden opiskelija. Alun perin lähtöisin Riihimäeltä ja sieltä muuttanu sitte Kuopioon 2019 opintojen perässä, ja voisin kyl sanoo, että opiskelen unelma-ammattii, eli laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi.
Oona: Loistavaa, ja me ajateltiin tänään Jessikan kaa puhuu vähän siitä, että miten oikein löytää se oma koulutusala ja mahdollisesti siitä, mitä me ollaan koettu niinku hyödylliseks prosessissa kun me ollaan koitettu ettii sitä et mitä me oikein haluttais opiskella. Annetaan vähän vinkkejä teille kuuntelijoille, jotka ehkä on just siinä tilanteessa et pohtii sitä tai ei vielä oo siin tilanteessa. Uskon et mä oon tämmösii hyödyllisii juttuja jotka varmasti silleen laittaa ainakin miettimään.
Jessika: Joo, kyl mä oon huomannu- tosiaan on myös UEF-lähettiläs, nii lähettiläänä on huomannut sen nuorten ehkä semmosen pienen tuskan siinä alanvalinnassa, että et no pitäiskö mun nyt seurata niitä pisteytystaulukoita tai niitä kirjoitettavia aineita vai millä tavalla löytäis sen oman alan, niin katotaan jos saadaan hyviä vinkkejä tän jakson aikana.
Oona: Joo, kyl siihen laitetaan kauheesti, niin kun tuntuu et laitetaan paineita, ja pitäis mahdollisimman nopeesti päättää ja tehdä se oikein valinta heti niinku ensimmäisellä jotenki yrittämällä ja sillee aika niinku epäinhimillistäki.
Jessika: Kyllä ja tuntuu et ehkä vieläkin ajatellaan, että se on se yksi ammatti, mihin sä opiskelet ja sun pitää tietää se heti silloin kun sä oot 19-vuotias, vaikka todellakin me ollaan sitä sukupolvea, jotka pääsee eläkkeelle varmaan seitsemänkymppisinä ja todellakin moni meistä tulee opiskeleen useammankin tutkinnon ja se ei välttämättä oo se ensimmäinen mitä sä sit tuu tekee koko sun työuras.
Oona: Jep joo ehdottomasti, ja sit kaikki pätkätyöt ja muut lisääntyy ja voi olla monta ammattii samaan aikaan, et se on kyl kaikkea muuta ku niin kun suoraviivasta. Mut joo, mä aluks mietin vähän tämmösiin vinkkejä pohjalle, et miten oikein kannattas lähtee niinku lähestyy tätä aihetta. Niin sit mä mietin et ihan varmaan sinne eka steppi mikä on tärkeä siinä että ku lähtee miettiä mitä haluis alkaa ite opiskelee, niin on ihan semmonen perusasia ku että tuntee ittensä ja tutustuu itseensä koska ainakin jotenkin koen, että sit ku alko ite - mä tosiaan opiskelen yhteiskuntatieteitä, mä oon sanonu sillai aiemmalla podilla, mut ihan vielä kertauksena jos joku ei oo viel kuunnellu, niin ainaki itellä oli se et sit kun alkoi ne omat arvot ja kiinnostuksen kohteet ja intohimot elämässä ehkä selkeentymään, niin sit se tuli tosi paljon helpommaks alkaa miettii myös sitä niinku omaa alaa, ja sit ehkä nuorempana ku ei todellakaan ollu selkeinä mitkään arvot tai hyvä ku ties mikä on arvo, niin arvo tosiaan asia mitä sä pidät tärkeänä elämässä tai semmosia juttuja arvostat, niin sit ei silloin ollu myöskään mitään hajua, että mitä sitä oikeasti tulevaisuudessakaan haluais tehä.
Jessika: Tai ei ajatellu että jotkut arvot ohjais sitä omaa toimintaa tai sitä päätöksentekoa tällästen asioiden suhteen, niinku vaik opiskeleminen ja ainaki ite voin sanoa, että mun arvot on aika paljonkin pohjautuukin mun harrastuksiin. Mä oon pitkään kilpaurheillut, tanssinu ja myös opettanu tanssia, niin mä koen et sielt on tullu aika semmonen vankka pohja nimenomaan et halusin terveystieteiden alalle ylipäänsä, ja sit siellä tuli se ravitsemus vahvasti. Toki sit myös syömiskäyttäytyminen ja sen varjopuolet esille, syömishäiriöiden muodossa tai muuten, ja ehkä sit sitä kautta löyty tää oma ala, mutta toisaalta voin kyllä sanoo myös sen, et kaikki kesätyöt ja kaikki semmoset just niinku sanoit pätkätyöt mitä on nuorempana tehnyt. Mäkin oon 14-vuotiaana aloittanut työurani, niin tavallaan kaikki nekin työt on ohjannut sitä ehkä sitä omaa ajattelua, et mitä työtä haluis tehä. Oon ollu vanhainkodissa hoitamassa vanhuksia, pesemässä peppuja ja sitten toisaalta päiväkodista ja leireillä ja kaikenlaista erilaista, mut aina kuitenki siinä on yhdistynyt se, että ihmisten kaa halua olla tekemisissä, ja sit mä pitkään pohdin, että haluisin opettajaksi ja - no lääkäri ja lastenlääkäri on ollu mulle ihan niinku pikkutytöstä saakka, mutta tässä sitä nyt ollaan sitte ihan eri alalla, tai ei ihan eri alalla, mutta ehkä kuitenkin vähän erityyppisellä alalla lopulta.
Oona: Miten sä koet, että jos sä sanoisit sun ehkä niinku 3 vaik tärkeintä arvoa elämässä, niin mitä ne olis?
Jessika: Kolme, tiukka ranking, no terveys ja hyvinvointi mä sanon et se on niinku yks arvo, vaikka siin on tavallaan kaksi asiaa, ne on mulle omassakin toiminnasta ehkä se pohja, et mä oon opetellutkin vähän sellasta lempeetä suhtautumista vaikka just liikuntaan, kun oon ollu kilpaurheilussa mukana ja se on ollu aina tavoitteellista, et nyt kun tavallaan ei ookaan semmost kilpailua, niin nyt mä voin liikkua mun hyvinvoinnin vuoksi ja mun itseni vuoksi. Tämä on ollut ehkä semmonen mitä mä oon opetellu tässä nyt tässä varhaisaikuisiällä. Muita arvoja, no tasa-arvo on mun yks semmonen. Mä koen et myös terveysnäkökulmasta, terveyden tasa-arvo on semmonen tärkeä asia ja haluun sitä edistää ehdottomasti. Myös meillä Suomessa on alueellista epätasa-arvoa just terveyteen, terveyspalveluihin liittyen. No mikähän vois olla kolmas, mä en tiedä voiko sanoo et onnellisuus on yks arvo, mut sen mä ehkä sitten kolmanneksi. En osaa sanoa näiden järjestystä, mut ehkä ne on sellasii mitkä mitkä ohjaa.
Oona: Joo, niin aika hienosti yhdistyy tossa niinku ravitsemustieteissäkin tavallaan niin kaikki tavallaan sulle tärkeeks kokemat asiat. Sit mä vielä mietin sitä, että mulla oli myös niinku tärkeetä ennen kuin lähti opiskelemaan, et sit - tai et ihan vaan et ite ku piti pari välivuotta siinä välissä -
Jessika: Samoin.
Oona: - niin se oli oikeasti tosi tärkeä ja iso juttu, koska jos ei niit olis pitäny, niin mä olisin kyllä, mä olisin varmaan sit päätynyt opiskeleen viestintää ja koen et se taas ei ois ollu ihan niin oma juttu, vaikka olis sekin ollu varmaan ihan ookoo vaihtoehto, mutta ne oli oikeasti tosi tärkeet vuodet just sille niinku itsetutkiskelulle ja sille et oppi tuntemaan sitä itteään ja pääs vähän ulos siitä semmosista muiden asettamasta boksista ja vanhempien ja kavereiden ja kaikkien monista mielipiteistä.
Jessika: Joo, tuntuu tosi samanlaiselta se oma, tai ku miettii omia välivuosia. Mäkin sillon heti lukiosta, niin oli hirveä hätä et nyt pitää päästä opiskelee. Mulla pääs moni kaveri suoraan lukiosta opiskeleen tanssiopettajaks, mikä oli viel vaikea alapäästä, niin tuli semmonen et ei vitsi, et noi pääsi tonne ja mä en päässyt mihinkään. Kävin siis silloin psykan, lääkiksen ja ravitsemustieteen pääsykokeissa vähän niinku kattelemas et mikä nyt ois se kärki mitä lähen nyt pänttäämään ja mitä kohti mennään. Sit hain siinä paniikissa ku sain tietää et en tietenkään päässyt minnekään, koska kävin vaan kopasemassa, en en ollu valmistautunu kokeisiin mitenkään, niin tota hain sitten Espanjaan Madridin yliopistoon lukee psykologiaa, pääsin ja sit siinä olikin pikku Jessikalla pieni tämmönen on arvovalintaki ehkä, että lähdenkö nyt tänne Madridin yliopistoon jonne sain todistuksella ja motivaatiokirjeellä paikan, vai haluanko oikeasti lähtee tavoittelee sitä unelmaa mitä on aina tavallaan ajatellu. Se ois vaikuttanu sillä tavalla, et mä en ois voinu esimerkiks työskennellä Suomessa sillä tutkinnolla, eli mun elämä olis rakentanu ihan eri tavalla kuin minkälainen se on nyt. Et se on ollu kyl yks semmonen iso niinku käännös tai niinku käännöskohta.
Oona: Joo, mikä sut sit sai niinku jättämään sen?
Jessika: No mä luulen et se oli sit ihan se, et mä kuitenki vaik mä koen et mä niinku haluun jollain tavalla ehkä kansainvälistyy, mä oon ollu vaihdossa ja mä oon ollu au pairina sit tämän tän jälkeen, mutta haluan kuitenkin työskennellä Suomessa ja haluun ehkä jonain päivänä perustaa perheen tänne Suomeen. Et sit jos mä oisin lähteny sinne, niin sit se elämä ois todennäkösesti ollu tai rakentunut sinne ja oisin siellä, ja sit mä ajattelin, että se ravitsemustiede kuitenkin sit oli jäänyt sinne takaraivoon ja mä aattelin et en voi niinku luovuttaa heti, et mä haluun nyt yrittää. Mä luin sen seuraavan vuoden sitten ja kävin valmennuskurssin ja en halunnut luovuttaa heti. Oon aika semmonen määrätietoinen ja mun päätä on aika vaikea kääntää, niin aattelin et en mä voi lannistuu ja antaa olla ja mennä niinku helpoimman kautta tavallaan. Ja kyl sen on huomannut nyt myöhemmin sit, että on tosi kova motivaatio opiskeluun, koska joutuu tekee sen pari vuotta töitä, että pääsi edes kouluun - en sitten päässyt sinä seuraavana keväänä, vaan vasta siitä seuraavana. Eli tosiaan kaksi semmosta pääsykoerupeamaa kävin siinä läpi.
Oona: Joo ja kyl toi motivaatio on kyl niinku hyvä pointti. Se kyl vaikuttaa just se, että kun ollu ne kaksi vuotta siin välissä ja se koulu ei oo enää semmonen itsestäänselvyys jota sä vaan niinku pakkopullalla väännät, vaan se on sun oma valinta, jonka sä teet omasta tahdostasi.
Jessika: Kyllä.
Oona: Se vaikuttaa kyl paljo siihen motivaatioon, ja voin kuvitella, en tiedä, mut jos ois menny niinku vaik suoraan lukiosta, niin sit mä oisin menny varmaan sille mun samalla lukiomentaliteetilla silleen porskuttellut vaan eteenpäin.
Jessika: Kyllä joo, se on ihan totta ja aattelin myös ehkä niin, et itellä siinä kahden vuoden aikana tapahtuu aika valtava kasvu, ja koska terapeutiksi valmistun, niin ajattelen myös, että on aika vaikeaa lähteä terapoimaan ja auttamaan ihmisiä jos on ite vielä vaiheessa itsensä kanssa.
Oona: Joo toi on totta, niinhän se just onkin. Ei siinä paljon muita auteta siin vaiheessa. Ja sit mä oon vielä laittanu tänne, että en tiiä miten sulla, mut jollekin se voi olla niinku myös helpottava semmonen suuntaviitta et vähän miettii, et jos olisin käynyt lukion et mikä on ollu lukiossa ne lempiaineet joist on nauttinu. Totta kai kiinnostukset voi myös muuttua eikä se välttämättä mun mielestä tarvi olla sellainen aine missä sä oot ollu paras tai missä sä oot saanu niit kympin arvosanoja tai kirjottanu ällän, vaan oikeasti vaan ihan semmonen aine mitä sä oot tykänny lukee tai joka on ollu jollain tavalla vähän kiinnostavaa.
Jessika: Toi kyl kans aika lailla realisoitu mun tässä polussa, koska mä luin paljon vieraita kieliä, mulla oli espanja, lyhyt espanja ja pitkä saksa, ruotsi ja enkku mitä mä luin. Mä olin tosi kiinnostunu kielistä ja sithän mä hain myös saksan ja ruotsin opettajaksi melkein, olin siis jo siellä Jyväskylässä.
Oona: Sul on kyl kaikenlaista erilaista täällä. [naurahtaa]
Jessika: Joo, mä olin siis mun isoveljen luona yötä ja olin siellä valmiina menossa pääsykokeisiin ja sit mä mietin et ei vitsi, et mitä jos mä pääsenkin tonne ja sit mä tiesin, et jos mä saisin sen paikan ni mä en osais kieltäytyä siitä. Sit mä en sinne pääsykokeeseen, sit pakkasin kassit ja lähin Riihimäelle ja mä olin et ei, kun se on se ravitsemustiede. Kyl täs on ollu tämmösii niinku -
Oona: - kohtalon oikkuja.
Jessika: Joo, joo, kyllä ja ehkä nekin on tehnyt tästä alasta itelle tosi rakkaan, et oikeasti on välillä joutunut aika isojakin semmosii sisäisiä keskusteluja käymään, että onko tämä nyt se ala, vaikka yhä haluan painottaa et se ei todellakaan tarvitse olla se eka ja oikea valinta alan suhteen.
Oona: Hienosti oot osannut kyl sit kuunnella itteäs.
Jessika: Siis joo, ja sit myös täs tässä niinku tiivistyy se et mä olin aika hyvä kielissä, ne oli mulle aika helppoja. Sitten taas esimerkiks mitä ravitsemustieteille vaadittiin tai mistä oli hyötyy, esimerkiks kemia, ni mä olin tosi huono siinä. Se oli mulle ihan hirveen vaikeeta, terveisiä vaan rakkaalle lukion kemian opettajalleni Anne Rössille, joka jaksoi aina istua siellä pitkään lukiolla.
Oona: Oliks sun kemian open nimi Anne Rössi? Mul oli Anna Rossi.
Jessika: Oikeesti? Kemiassa? [naurahtaa]
Oona: Joo. [naurahtaa]
Jessika: Hän aina istu mun kaa myöhään iltaan lukiolla ja kävi mun kans niit tasapainoyhtälöitä ja reaktioyhtälöitä ku en mä niinku todellakaan oppinu niitä sillee helposti kun ne muut, jotka oli ehkä semmosia luonnontieteissä vahvoja. Mä en ollu, mut mä olin kova tekee töitä ja halusin oppia. Ehkä tämäkin oli semmonen asia mikä ohjasi, et meinasin valita sen mikä ois ollu semmonen helppo, et joo olin kielissä hyvä ja se ois ollu helppo tie, mut sit mä olin et eiku kyllä, nyt se on se ravitsemustiede. Toisaalta sit taas psykologia kiinnosti mua ihan hirveesti, siinäkin mä olin kohtalaisen hyvä, mut ei sekään tullut mitenkään helposti se oppi. Mä en oo ikinä ollu semmonen et mä oppisin niinku helposti, vaan se on ollu aina hirveän kovan työn takana et mä oon mä oon pärjänny hyvin. Ja sitten bilsa oli kans toinen, siinäkään mä en ollu todellakaan mitenkään hyvä. Se vaati kans niinku verta ja kyyneleitä suurin piirtein että sen opin, sitäkin tänne meille vaadittiin silloin, et mullaki oli kyl semmosta mietiskelyä, että ne mitkä kiinnostaa missä ei välttämättä ollu ihan tosi hyvä, vai sitten ne aineet joissa olin hyvä ja jotka oli ihan kivoja.
Oona: Niin joo ja välillä voi olla semmoset jopa palkitsevampia, tuottaa sitä haastetta, ja sit ku sä ylität ittes, niin saat semmosii ihan erilaisia onnistumisen elämyksiä. Mul itelläki oli kyllä, oli lukios viel ihan niinku jotenki kujalla että mitä sitä oikein halusi opiskella, mut sit mä silti niinkun vaik mä en - mä muistan silloin lukion abivuonna, mul oli selkeet et mä haluisin niinku et psykologia ja yhteiskuntaoppi oli niinku loppupeleissä ne mitkä oli niinku kiinnostavampia. Ja sit se on jotenki hauska nyt ollu huomata koska opiskelen sosiaalipsykologiaa, jos täysin yhdistyy yhteiskuntaoppi ja psykologia, se on niinku niiden niinku täydellinen kombo, et kyl siel se kiinnostus alkoi muovautuu ja jotenki et kyl se aika paljon sit niinku kerto. Vaikka, no tietenkin nykyään kaikkia noita mistä saa pisteitä ja miten pääsee kouluun, mut just sillee et vaikka lukiossa lukisi vähän niin sanotusti vääriä aineita, niin silti voi vähän jotenki niinku jälkeenpäin kattoa, että, tai tehdään uusia valintoja. Ja sitten pohdin sitä, että on myös tärkeetä kattoa vähän sillee outside of the box näitä alavalintoja, et ite on ainaki kokenu, että kyl se semmonen ympäristö vaikuttaa tai vaikutti itseen tosi paljon, ja semmonen et mitä kaverit lähti opiskelee, mitä vanhemmat, minkä tason vanhemmat on kouluttautunut. Se on välillä tosi vaikea niinku edes ajatella muita vaihtoehtoja tai ajatella jotenki pidemmälle, vaik jos ympäristössä kaikki lähtevät yliopistoon, niin voi olla tosi vaikea ajatella sitä niinku AMK-vaihtoehtoa, joka vois olla täysin yhtä hyvä, täysin yhtä sopiva sulle ja sillee sopivampikin, niin se on jotenkin tosi sääli, että välillä se jää niinku täysin katsomatta se ovi.
Jessika: Mut tästä tullaan ehkä taas siihen, että jos vaan oppii tuntemaan itseään, niin sitäkin kautta sitten saa apuja siihen. Meillä ei oo esimerkiks ollu perheessä mitään semmost tiettyy koulutus- tai urapolkuu kellään, kaikki opiskellut tosi erityyppisiä aloja ja taustoja. Mulla ei oo ollu semmost ulkopuolista painetta, että sinun pitää mennä yliopistoon tai sinun pitää valita joku tietynlainen vaikea ala, vaan niinku lähinnä äiti ja iskä on kattonu silmät pyöreenä ku mä oon jotain pitkää matikkaa tahkonnut ja niinku näit luonnontieteitä opiskellu ja ollu ihan sillee et okei, et me ei kyl osataan auttaa sua yhtään, mut et tosi siistii, et hieno juttu että haluut opiskella, ja veli on sit taas kauppisalalla ja tota kaikkea koodausjuttuja opiskellu, mikä on sit taas ihan eri, aivan eri, et mä kyl koen et mä oon tosi itsenäisesti saanu niinku tehä valintoja, mut täytyy kyl sanoo et kun on sitä on tanssitaustaa, että se vaikutti ja just ku moni lähti vaikka tanssinopettajaks tai tanssijaksi, niin vähän mietin sitä et ei vitsi, et toisaalta tämmönen taideala tai joku, mietin jotain musiikkipedagogia, mä oon tota pitkään harrastanut myös pianonsoittoa ja sitte ollut monia tämmösii suuntia mihin ois voinu lähtee, että ei sekään oo aina ollu niin sillee yksiselitteistä, että kyllä se ympäristö vaikuttaa kovasti. Toisaalta sitte tapasin tossa mun vanhaa liikunnanopettaja, lukion liikunnanopettajaa, hän ihan sanoa, että hän silloin ajatteli et Jessika lähtee opiskelee jotain yhteiskuntatieteitä tai jotain politiikan tutkimusta, oon siis politiikassa ollu mukana jo silloin lukioaikana nuorisopolitiikassa, ja sitten se oli jännä taas kuulla et miten opettajat näki, mut et vaik hän oli liikunnanopettaja ja hän tiesi mun esimerkiks tanssitaustan ja muun tämmösen terveys ehkä niinku innostuksen, mut silti hän näki, et okei et Jessikan on tommonen yhteiskuntatieteilijätyyppi. Et senki oli niinku mielenkiintoista kuulla, koska en oo ikinä oikeasti ajatellut että lähtisin opiskelee, et mä koen et se politiikka on mulle vaan vaikuttamisen kanava ja harrastus, mutta ei sellainen ala että haluaisin sitä opiskella.
Oona: Joo ja tosi silleen ihanteellinen ympäristö ollu sulla. Ei oo painostettu mihinkään suuntaan, et oikeasti sit ollu pakko löytää se oma ääni, et ei oo ollut mitään semmosta vahvaa muualta, joka ois vaan virrannut johonki suuntaan. Se on kyl mielenkiintonen toi opettajan niinku näkökulma, ku se on taas niinku ihan semmonen eri jotenki perspektiivi niinku siihen, et pitäs melkee itekki mennä kyselemään joltain. [naurua] Mitä te ajattelitte et musta tulee - ei mitään. Ei ollu sitte oikeassa sun liikkaope.
Jessika: Tai ei sitä tiedä jos vaikka innostun tän jälkeen.
Oona: Totta ja sit jotenkin tuosta niinku et politiikka on ollu sulle niinku se vaikuttamisen kanava ja vähän enemmän semmonen ei nyt harrastus tyylinen, mut semmonen kiinnostuksen kohde, joka ei kuitenkaan ollut se niinku oma ala, niin se on mun mielestä myös just tosi tärkeetä, et mun mielestä nykyään vähän on tosi paljon semmost keskustelua, mun mielestä vähän liikaaki, et tavallaan sun pitää nyt löytää se sun yksi elämän intohimo ja sitten sun pitää tehdä siitä sun koko ura, ja jos sun ura ei oo sun suurin intohimo, niin se on sit niinku, sä oot flopannut tai jotenki, et voi olla myös niinku - en nyt tarkota välttämättä et ravitsemustiede ei olis sun niin kuin iso intohimo, mut sillee et myös niinkun harrastus voi olla se sun elämän suola. Koulutusala olo ja työ voi olla vaan työ ja koulutusala. Siit tehää mun mielestä, siit tulee kauheasti paineita nuorille ja nuorille aikuisille ja kaikille muillekin siit jotenki keskustelusta, mutta et olis jotenkin niinku tavallaan että ne intohimot voi olla myös elämän muissa osa-alueissa, eikä niistä kaikista tarvitse tehdä ammatteja.
Jessika: Sit toisaalta ne myös nivoutuu paljon yhteen, et mä koen myös nyt on hirveesti käyny vaaleja tässä viime viime kuukausina ja tota tuntuu, et siellä kun selailee ja vaikka ehdokaslistoja, niin aika vähän siel on terveystieteilijöitä esimerkiks, nii kyl mä ajattelin myös niin, että kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisista koulutustaustoista me tarvitaan, kun yhteisistä asioista päätetään. Totta kai se on hienoa ja hyvä asia et siel on niitä jotka ymmärtää enemmän siit hallinnollisesta puolesta ja niistä prosesseista, mut sit tarvitaan niit tietynlaisii substanssiosaajiakin sinne joukkoo.
Oona: Toi on totta, tosi hyvä pointti. No joo mut joo, sitten mitäs sitten tapahtuu ku alkaa oleen vähän niinkun jo selvitetty tämä oma arvomaailma ja tutustuttu itseensä, ja vähän ehkä tietää et mistä tykkää ja mitä arvostaa, mikä vois olla vähän, ni mitäs sitte vois olla seuraavana vuorossa?
Jessika: Seuraavana vuorossa, no mä ainaki aattelin silloin ku just mietiskelin näitä jatko-opintopaikkoja myös sitä, et mihin mä haluaisin opiskelee, missä päin Suomea ensinnäki. Tän niinku kliinisen ravitsemustieteen kannalta ei ollut kun tämä Kuopion vaihtoehto, eli tosiaan vaan mä oon täällä meillä voi opiskella tän terapiapuolen opinnot, mut kyl ku mä mietin niitä muitakin alavaihtoehtoja silloin, niin mä lähin vähän kaupunki edellä, koska on silläki iso vaikutus sitten siihen sun tulevaan uraan ja just elämään ja kaikkeen, et missä sä oot opiskellu. Jos mä oisin lähteny Helsinkiin, mä oisin ollu aika lähellä mun niinku porukoita ja mun sitä niinku periaattees lapsuuden ja nuoruuden ympäristöö, niin mä ajattelin myös et on tosi kiva lähtee ihan muualle ja oikeasti rakentaa se elämä jonnekkin ihan toisaalle, ja mulla ei todella oo sellanen olo et apua, haluan äkkiä pois Riihimäeltä, ei todellakaan olen siellä rakkaan kotikaupunkini myös valtuutettu, että en tarkoita sillä, mutta ajattelen niin et on myös tosi sivistävää ja avartavaa et sä asut välillä muualla, kaukana siitä sun tutusta ja turvallisesta piiristä, niin mä sanoisin kyllä et lähtis tutkii vähän erilaisii paikkoi Suomessa, koska meillä on ihan ympäri Suomee erilaisii yliopistoja ja se tota se etelä ei oo vaan se ainut vaihtoehto, vaiks siellä toki suuri tarjonta eri alojen kesken onkin.
Oona: Joo, toi on kyl hyvä pointti. Just että ehdottomasti mä oon samaa mieltä, että joku sano mulle - mä oon ite siis Helsingistä kotosin, niin me käytiin jonkun toisen kanssa keskusteltiin tästä samasta asiasta, niin se oli sillee että kyllä ne on juntteja jotka ei oo muualla asunu ku Helsingissä. Sit mä olin vaan silleen et niin totta, ihan hyvin sanottu. Tai jotenki et vaikka pääkaupunki on iso paikka ja siel on paljon kaikkea, mut kyl se niinku avartaa tosi paljon ja oikeasti virkistää se et näkee millainen se meno on muuallakin Suomessa, ja näkee vähän muuallakin paikkakunnilla että mitä siellä oikein tapahtuu.
Jessika: Sit mä aattelin myös niinku opiskelijan näkökulmasta sitä, et esimerkiks mun asun Kuopiossa tai opiskelen täällä, niin se mahdollistaa mulle myös taloudellisesti paljon enemmän kuin jos mä asuisin ihan jossain tosi suurkaupungissa, vaikka iso kaupunki tämä mulle riihimäkeläisenä onkin, että onhan Kuopiosta 120 000 asukasta, mut ihan vaan se, et mä koen et mä pystyn tekeen tääl paljon asioita semi-kohtuuhinnalla. Toki hintataso on ihan eri jos mä vertaan omaan kotikaupunkiini Riihimäkeen, mutta jos mä oisin lähteny vaikka sinne Helsinkiin, niin ois pitäny kyllä aika silleen tiukkaan kattoo että mitä kaupasta ostaa ja paljon sillee ehkä enemmän budjetoida, et siin on myös sellanenki etu. Tääl on ihan superhyväkuntosia opiskelijakämppii ja edulliset harrastusmahdollisuudet. Ihan lemppari meijän toi korkeakoululiikunta, mis me aina Oonan kanssa moikkaillaan tässä monta kertaa viikossa siellä törmätään ja kaikkea sellasta mitä en ees aatellu minkälaisii etuja vois olla siinä et lähtee vähän jonnekki kauemmas ehkä sieltä kotipaikkakunnalta.
Oona: On se opiskeluaika semmonen helppo mahdollisuus vähän niinku integroitua jonnekin muualle, ja sit aina voi palata ja aina voi liikkua, et mikään ei oo tavallaan lopullista - voi olla myös lopullista.
Jessika: Myös verkostojen kannalta se on hyvä, koska me ollaan molemmat Etelä-Suomesta ja siel on meillä jo verkostot, niin onhan se ihan huippujuttu ja iso etu et me käydään vähän niinku oikeasti kauempana, mihin moni muu myös tulee kaukaa, ja sit voi olla et jos me joskus palataan sinne kotiseudulle tai Etelä-Suomeen ns. pysyvästi tai pysyvämmin, niin sit siel onkin ne ihan samat työkavereina joiden kanssa me ollaan täällä kauempana opiskeltu.
Oona: Mut joo toi on ehdottomasti hyvä pointti, et voi lähteä kattoon sielt niinku kaupungin kautta, tai sit itelleen kyl mä muistan kun, mä vaan selasin sitä opintopolkua kyllä aika paljon. Se oli mun mielestä ihan niinku jotenki toimiva, vaikka niinku sit ehkä ei myöskään kannata täysin kaikissa aloissa vaan tyytyä siihen opintopolun kuvaukseen, et se voi olla se niinkun alkulähde mistä sä lähet sitä vaik kattomaan, mut sit kannattaa oikeasti mennä tutkii vaik niit kurssisisältöjä, mitä ne kurssit oikeasti sisältää, tai sit vaikka just seurata vaikka UEF-lähettiläiden Instagramia ja kattoa niit niinku ala-esittelyitä, koska ne on sit ehkä semmost, tulee semmonen konkreettisempi kuva et mitä siel oikeasti tehään.
Jessika: Jep ja on paljon aloja, kauppis, lääkis, psykaa, oikis, et niil on paljon samoja perusopintoja, mut on erilaisia painotuksia yliopistojen kesken. Meillä on esim. UEFilla, no Joensuussa oikiksen ja psykan yhteinen sivuaine, oikeuspsykologia, mitä ei oo missään muualla ku vaan täällä meillä, et esimerkiks sit jos sieltä löytää semmosen yhden kärkiteeman tai vaikka sivuainevaihtoehdon, et ei vitsit toi on just se, niin ehdottomasti sitä kauttakin voi löytää. Ja sit esimerkiks muutenki - no psykal on eri tämmösiä suuntauksia, suuntauseroja paikkakuntien välillä, ja toinen paikkakunta keskittyy vaik elämänkaaripsykologiaan ja toinen johonki enemmän tutkimukseen, et siel on myös ihan oikeasti kursseissa paljon vaihtoehtoja ja eroavaisuuksia, ja mä ainaki ite tutkailin jo paljon silloin ravitsemustieteen opinto-opasta. Se löytyy ihan googlettamalla kaikkien alojen opinto-oppaat, ja sitten sen avulla myös valitsin avoimesti yliopistokursseja, ja sekin on muuten yksi vaihtoehto, et käy tutustuu avoimen yliopiston kautta johonkin alaan, käy pari kurssia tai vaikka enemmänki sit jos innostuu, niin se on aina kaikki kotiin päin ku jossain kohtaa saa sen opiskelupaikan, niin on sit vähän jo opintopisteitä plakkarissa ja toisaalta on vähän tutustunut siihen alaan et mitä on tulossa opiskelee.
Oona: Joo, toi painotus on hyvä pointti, koska - no meillä nyt yhteiskuntatieteissä se on vielä erityisen vahva, koska yhteiskuntatieteet sanana ei välttämättä kerro yhtään mitään, että se voi olla politiikkaa ja viestintää Helsingissä tai sosiaalipsykologiaa Kuopiossa, niin niissä ei ihan kauheesti oo samoja opintoja. Siihen kannattaa kyl niinku lukee tarkemmin niitä kuvauksia kuin vaan se eka pääotsikko.
Jessika: Kyllä ja varsinkin nyt ku on ensikertalaiseuuskiintiöllä aika isokin vaikutus, niin ettei sit käy niin että saat opiskelupaikan ja ootki sit et ei vitsi, ei tää ollu yhtään mitä ajattelin, et kyl mä ainaki aattelin et paljon saa tietoa kun etsii, ja Google on oikeasti ihan paras ystävä ennen opintoja, mutta myös niiden aikana. [naurua] Sieltä saa paljon tietoa ja voi perehtyä paljon siihen, et mitä tulevan pitää jos tietylle alalle hakeutuu.
Oona: Joo, no sitte mun mielestä sellaseen asiaan myös kannattaa kiinnittää tai niinkun lähinnä tiedostaa se, et must tuntuu et mä en tienny ennen ku mä hain opiskelemaan tai mä en mitenkään niinku ajatellut, et on ammattiin valmistavia yliopistoaloja ja sitten on generalistialoja, jotka vaikka on yhteiskuntatieteet ja kauppatieteet.
Jessika: Tämmösen yleispätevät.
Oona: Niin, yleispätevät, niin kun meistä tulee asiantuntijoita ja voidaan työllistyä tosi isolle, laajalle alalle erilaisii työpaikkoja, että siin on niinku hyvät ja huonot puolensa. Se et sä valmistut suoraan ammattiin, niin se takaa sulle ehkä semmost tietynlaista turvaa ja semmosta suoraviivaisuutta.
Jessika: Helpottaa ehkä siinä ku sä haet työpaikkoja, vaikka etsi sanalla ravitsemusterapeutti, niin se on se yksi nimike. Toisaalta sä voit työllistyy myös ravitsemusterapeuttina elintarvikealan johonkin yritykseen, elintarviketeollisuuteen, ei siellä silloin haeta ravitsemusterapeuttia, vaan ravitsemus vaikka asiantuntijaa, mutta täs työnhakunäkökulmassa niin se voi helpottaa, koska sul on ammattinimike.
Oona: Ehdottomasti joo, koska sit taas se, että jos sä valmistut niinku generalistialalta, ni sitte, no se mahdollistaa sen et sul on tosi iso variaatio mihin sä voit hakea ja sä voit niinkun, et joskus tuntuu et jotenki jos joku siin opinnoissa ei ihan nappaa, niin ei se haittaa, et sä kyl pääset varmasti tekee sitä työtä mistä tykkäät anyway tavallaan, et sul on silti se mahollisuus auki siellä aina. Paitsi tietenki osalle se aiheuttaa myös semmost stressiä, epävarmuutta, et no minne mä työllistyn, miksi kukaan ei nyt kerro mulle mikä on mun -
Jessika: Mihin pitää hakea.
Oona: Minne mun pitää nyt hakea sit ku mä valmistun, et sit tavallaan vapaus antaa aina myös tietynlaista ylimääräst vastuuta.
Jessika: Joo, se on totta. Mut toi on myös hyvä tavallaan semmonen, no ei kahtiajako, mut semmonen luokittelu, et on erilaisia aloja, sellasia josta saat suoraan ammatin, ammattinimikkeen, mut sitten toisaalta niitä missä sä olet asiantuntija ja voit työskennellä vaikka virastoista tai just hallinnollisissa tehtävistä, mikä kuulostaa sellaselta, se ei kerro siit työnkuvasta mitään vielä.
Oona: On ja sit no meille usein sanotaan sitä, että niin et katsokaa ku puolet niistä työpaikoista mihinkä työllistytte, niin niitä ei vielä oo edes olemassa, et älkää siitä stressatko. Tai jotenki et ku työmaailma muuttuu koko ajan ja kyl se oma polku sieltä aina sit kummiski löytyy. Sit mä oon viel laittanu tänne siitä, että kantsii lähtee vaan niinkun, et jos tuntuu et ois myös pattitilanteessa ja et ei yhtään tiedä ja vaikka on pitkää miettiny sitä et mitä haluis opiskella, niin lähtee oikeasti kokeilemaan ja sieltä se sit lähtee, ja aina uudet kokeilut tuo jotain uusia ajatuksii tai sulkee jotain pois, et niinku kunhan tekee jotain.
Jessika: Kyllä ja tää on must se pointti minkä takia ehkä meitä nuorena varoteltiin, et hui hui välivuosia, koska ajatellaan et sitten kun tulee välivuosi, niin se nuorin väliinputoaa ja sitten se ei tee enää ikinä mitään. No harvalla se onneksi niin menee, mutta mun mielestä se on tärkeetä, et jos tulee välivuosi niin teet jotain. Sen ei tarvii sen kokeilun olla opiskeluu todellakaan, mä ymmärrän sen ja ainaki itellä oli ihan olin kurkkua myöten täynnä opiskelua kun yo-kirjoitukset oli ohi, mutta just vaikka se et teet erilaisia töitä, oot eri paikoissa duunissa. Mäki olin just päiväkodissa, tein paljon sijaisuuksia erityisopettajana, luokanopettajana, mä olin Prismassa, Dressmanissä, niinku aivan laidasta laitaan töitä, siel au pairina ulkomailla, niinku et kokeile erilaisia asioita, niin kyl se sieltä ihan varmasti löytyy. Sen ei tarvii olla heti kirkkaana mielessä ku saat sen yo-lakin päähän, harvalla onkaan.
Oona: Joo ehdottomasti ja sit voi tulla semmonen, ah, mä rakastan asiakaspalvelua kun mä olin Dressmannissa töis, mä haluan työskennellä ihmisten kaa tai mä haluun olla lasten kaaa tekemisis, mä haluun olla vaiks nuoriso-ohjaaja. Et sitä kautta kyllä ehdottomasti niit lähtee kuhan vaan kokeilee eri asioita sille avoimin mielin. Kyl mä uskon et se aina jos vaan sit kun sen oman jutun löytää, niin uskoo vaan rohkeesti siihen niinku omaan tunteeseen siihen, et ei anna liikaa vaikka yhteiskunnan semmoselle painolle arvoa ja semmost mitä kannattais tehä ja mitä pitäis tehä, usein kuulee sanottavan kaikkea, että no mutta kun sun pitäis mennä tonne tai kannattais, niin en mä sit tiedä et kantaaks se loppupeleis kauheen pitkälle. Kyl sä aina joudut ite kantaa vastuun niistä sun omien valintojen seurauksista, ei kukaan sul siin vaihees tuu enää sanoo silleen että hyvin meni, tai jotenki et ite sä kuitenki kannat aina vastuun niistä seurauksista.
Jessika: Joo, siel voi tulla niin semmosii harha-askelia, meinaat hakee vähän kielten opettajaksi ja sit vähän psykologiks Madridiin ja sit lopulta päädytkin ravitsemusterapeutiks Kuopioon. [naurahtaa]
Oona: Niin niin!
Jessika: Mutta se kaikki on sen arvosta ja se on se on tuonu mut tähän päivään ja näihin opintoihin.
Oona: Tuleeko sun vielä jotain pointtia mitä haluisit pointata?
Jessika: No mä haluisin korostaa semmost omaa aktiivisuutta. Mä tiedän et koska alat kehittyy ihan valtavasti ja tarjonta muuttuu, niin ei ne opotkaan aina pysy perässä, eikä ne voikkaan kaikest kaikkee tietää, mut on itse aktiivinen, selaile sitä opintopolkuu, selaile eri yliopistojen nettisivuja. Ei mulle kukaan tullu kertomaan et hei tääl ois tämmönen ravitsemustiede-ala. Mä oon ite kattonu olet mitä syöt. [naurahtaa] Kuusivuotiaana kun Hanna Partanen on siellä ollu ihmisiä auttamassa ja hän on siis ravitsemusterapeutti. Sieltä mä oon niinku ekan kerran tän alan bongannu ylipäänsä, ihan siis pikkutyttönä. Sitten myöhemmin tajusin, et mäkin voin opiskella ja ai et toi on viel yliopistokoulutus. Itse omalla aktiivisuudella voi kyl vaikuttaa paljon. Se voi olla tosi puuduttavaa, raastavaa ja se tuntuu ettei täl oo niinku mitään merkitystä, mut kyl sil on. Paljon aloja joista et välttämättä edes tiedä, helposti tarjotaan niit yleispäteviä, tarkotan yleispätevällä siis tällästä poliisi, lakimies, lääkäri, palomies semmoset mitkä kaikki tietää, mut on niin paljon kaikkea tässä yhteiskunnassa siel taustalla vaikuttamasta, jotka on semmosia hiljasia tekijöitä, kovasti tekee duunia mut ei ne oo ne jotka on välttämättä siel framilla ja niin paljoa esillä.
Oona: Joo, tosi hyvä pointti. Ehdottomasti on paljon aloja josta ei ainakaan ite ollu lukiossa todellakaan kuullut, et se oma aktiivisuus kyllä on ihan kaiken A ja O. Okei, sitten mulla on vielä tähän loppuun sulle tämmöset lauseet, jota sun pitää jatkaa parilla sanalla, yhdellä lauseella tai ihan mikä itsestä tuntuu parhaimmalta. Oletko se valmis?
Jessika: Olen valmis.
Oona: Tiesin, että olen oikealla alalla, kun…
Jessika: Tiesin, että olen oikealla alalla, kun jaksan motivoida itseäni vielä mä
kolmannen vuoden keväällä, vaikka välillä on ollut ihan todella raskasta.
Oona: Loistavaa. Olen innoissani…
Jessika: Olen innoissani ensi syksynä alkavasta maisterivaiheesta ja siitä, että vihdoin pääsen niiden ravitsemusterapiaopintojen pariin joita oon siis odottanut ihan sieltä saakka kun oon sen pääsykoekirjan avannu, ja se on se syy miks mä oon nimenomaan tänne Kuopion hakeutunut, et haluan päästä ne terapiapuolen opinnot suorittamaan.
Oona: Jos et tiedä mitä haluat tehdä…
Jessika: Jos et tiedä mitä haluat tehdä, niin katsele maailmaa avarin silmin ja etsi tietoa vaikkapa sieltä Googlesta.
Oona: Hyvä, loistavat vastaukset. No niin siinä alkaa oleen meiän podi paketissa, kiitos Jessika että olit täällä.
Jessika: Kiitos kun kutsuit, oli tosi kiva puhua tärkeästä aiheesta ja on kyl semmonen aika rönsyilevä aihe, välillä meinaa lähtevään laukalle jutut, mutta sehän kertoo siitä et ei oo tosiaan mikään yksioikoinen asia kyseessä.
Oona: Toivottavasti teille tuli sinne kuuntelijoille jotain hyviä vinkkejä tai ajatuksia ainaki siitä, et mitä lähtis ite sitte opiskelemaan.
Jessika: Ja jos ei suoranaisesti siitä, niin ainakin vertaistukea siitä, että myöskään meillä se tie ei oo ollu ehkä niin helppo tai just suoraviivainen, ei oo ollu sitä punaista lankaa aina.
Oona: Jep ja jos ei heti opiskelemaan, niin ehkä ajatuksia siitä mitä lähtis seuraavaks kokeilemaan.
Jessika: Niinpä, kunhan teette jotain.
Oona: Nimenomaan, me sanotaan sitten täältä moi moi!