Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[musiikkia]
Sara Koskinen: Tämä on Lainahaalareissa-podcast, jossa käydään läpi opiskelijaelämän iloja, suruja kokemuksia ja pohdintoja. Mun nimi on Sara Koskinen ja tämän lukuvuoden ajan pääset kuulemaan mun ja vaihtuvien vieraiden tarinoita opinnoista, opiskelijaelämän eri puolista ja Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa mukaan.
Moikka kaikille ja tervetuloa kuuntelemaan Lainahaalareissa-podcastia. Mun nimi on Sara Koskinen, opiskelen viidettä vuotta ravitsemustiedettä ja oon tän podcastin juontaja. Tänään tarkoituksena on keskustella siitä, miks ainejärjestötoimintaan ja ylipäätään luottamustoimiin kannattaa ryhtyä opiskeluaikana ja mitä hyötyä siitä voi saada esimerkiks tulevaa työelämää ajatellen. Mä en kuitenkaan höpise tälläkään kertaa yksin, vaan oon saanu studioon oikein asiantuntevat vieraat juttelemaan päivän aiheista mun kanssa. Eli pidemmittä puheitta tervetuloa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja ainejärjestökonkarit Antton Gustafsson ja Lassi Valli.
Lassi Valli: Kiitos paljon.
Antton Gustafsson: Kiitos kutsusta, kiva olla täällä.
Sara Koskinen: Haluisittekste alkuun esitellä ittenne, eli keitä te ootte ja mitä te täl hetkel teette?
Antton Gustafsson: Gustafssonin Antton on nimi ja tosiaan ollaan Saran kaa alotettu samaan aikaan yliopisto, eri oppiaineis vaan, että kauppatieteiden opiskelija viidettä vuotta täällä Kuopiossa. Tosiaan yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä nytt sitten ja koulutuspolitiikkaa hoitelen siellä. Ainejärjestöhommissa ollaan Lassin kaa ekan kerran törmäilty, että siksi varmaan ollaan täällä.
Lassi Valli: Just näin. Siitä on pitkä matka, ku ollaan aikanaan Preemio-ainejärjestössä alotettu hallituksessa ja nyt edelleen samassa hallituksessa, mutta on vaihtunu ylioppilaskuntaan sitten ympyrät. Meikäläisen nimi on tosiaan Lassi Valli, 24 vuotta ja opiskelen neljättä vuotta kauppatieteitä rahoitus pääaineena. Ja sen lisäks tosiaan äsken tossa Antton vähän jo ehti paljastaa, niin oon tänä vuonna nyt tuolla Itä-Suomen ylioppilaskunnan hallituksessa, vastaan siellä yrityssuhteista ja järjestösektorista.
Sara Koskinen: Kiitos, kiva ku ootte täällä. Mä aattelin et voitais alottaa lämmittelyks tälläsellä red or green flag –haasteella. Onks tää tuttu konsepti?
Antton Gustafsson: Ei oo kyllä, täytyy myöntää.
Lassi Valli: Nyt joudut vähän valottamaan.
Sara Koskinen: Joo hyvä. Eli tosiaan mä kerron täältä jonkun ominaisuuden tai asian, mitä joku ihminen saattaa tehdä tai opiskelijaelämään liittyviä asioita, niin jos se on teidän mielestä jotenki epäilyttävää tai joku hälytysmerkki, niin sitten se on red flag. Ja jos se on teidän mielestä ihan ookoo ja jopa ihan hyvä juttu, ni sitte se on green flag. Kuulostaako selkeeltä?
Vastaaja: Kyllä vain.
Vastaaja: Kuulostaa.
Sara Koskinen: Hyvä. Onks se red vai green flag, jos joku skippaa kaikki orientaatioviikon tapahtumat?
Antton Gustafsson: Red flag.
Lassi Valli: Red flag kyl joo, ehottomasti.
Sara Koskinen: Minkä takia?
Antton Gustafsson: Siellä luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita ja korkeakouluajan kestäviä kaveruussuhteita ja on muutenkin erittäin kivoja tapahtumia siellä, ni en missään nimessä suosittele skippaamaan.
Lassi Valli: Joo, samaa mieltä. Et kyl niistä on paljon jääny käteen ja paljon kavereita ja paljon hienoja hetkiä.
Sara Koskinen: Samaa mieltä täytyy kyllä olla. Se oli aika tärkeetä, mitä sillon fuksivuonna teki ja siellä paljon tutustu ihmisiin. No onks se red vai green flag, jos opettaja laittaa tehtävän palautuksen sunnuntai-illaks?
Lassi Valli: Green flag. Ei tarvii heti perjantai-iltana lähtee tekemään, vaan on sitten viikonloppu aikaa makustella tehtävää.
Sara Koskinen: Eli viime hetkellä?
Lassi Valli: No joku sen vois näinkin muotoilla.
Antton Gustafsson: Joo, kyl mäkin sanoisin et se tonne vihreen puolelle menee. No, yliopisto on semmonen paikka, että täällä pitää ite tietää omat aikataulut ja jollekin voi vaikka sitten viikonloppu olla parempi aika tehdä ne kouluhommat, ni se on mun mielestä tosi hyvä.
Sara Koskinen: Mites sit jos joku ompelee haalarimerkit aina heti kiinni tapahtuman jälkeen?
Lassi Valli: Kyllä se ehkä enemmän green flag on. En tiiä kyllä ketään, kuka ois noin ikinä toiminut, mutta kyl se green flagin puolelle kallistuu.
Antton Gustafsson: Joo, kyllähän toi vaatii aika paljon, et siin sitten alkaa alkaa tapahtuman jälkeen niit heti laittelemaan haalareihin kiinni. Että green flag jos joku jaksaa, mutta itse en ainakaan jaksa.
Sara Koskinen: Mites sitte jos joku juo kahvia enemmän ku vettä?
Lassi Valli: No tässä parhaillaan kahvikuppi kädessä itse syyllistyn päähän, mut ehkä se aavistuksen verran enemmän menee sinne red flagin puolelle.
Antton Gustafsson: Joo, kyl toi vesi on tärkeetä opiskeluelämässä ja ihan elämässä ylipäätänsäkin.
Lassi Valli: Se on just näin.
Sara Koskinen: Välivesi ainakin siellä kahvikupposten välissä. Mites jos joku rakastaa ryhmätöitä?
Antton Gustafsson: Kyl toi menee ehkä mul green flagin puolelle, tai no ehkä meidän alalla mun mielestä. Et joo, siitä voi sit käydä keskustelua, että onko niitä joskus jonkun mielestä liikaa niitä ryhmätöitä, varmaan on, mutta kyl niist voi, varsinkin ekoina vuosina niin kyl niissä on aika paljon upsidea, jos mietitään ihmisiin tutustumista ja tämmöstä. Että siel on taas mahollisuus sitten vähän niinku päiväaikaan ihan koulussakin tutustuu porukkaan.
Lassi Valli: Mä oon taas täysin eri mieltä, mun mielest toi on red flag.
Sara Koskinen: Jakaa mielipiteitä siis. Haalarimerkeistä ja vähän puhuttiin, mutta mitäs jos joku liimaa ne kiinni?
Lassi Valli: Red flag.
Antton Gustafsson: En kyl tiiä ketään, ketä niitä liimais kiinni, mut varmaan semmostaki joku tekee. Mut sanon et keltainen, et ei oikeestaan mun elämää vaikuta. Et jos joku haluaa ni siitä vaan.
Sara Koskinen: Mut niist haalareisthan tulee tosi tönköt, eiks se oo vähän ongelma?
Antton Gustafsson: No se voi olla joo, mul ei oo tosiaan tästä mitään tietoa, mut jos se on näin ni sit se on just näin.
Lassi Valli: Joo, mullakaan ei oo kokemusta, että paljastuuko, Sara, susta nyt uusia puolia?
Sara Koskinen: Ei tietenkään. Joo, no mites sitten menee samoilla silmillä bileistä luennolle?
Lassi Valli: No green flag, jos joku jaksaa niin tehä.
Antton Gustafsson: Joo, kyl se kertoo tietynlaisest omistautumisest, mist voi olla sit jotain hyötyy koulun jälkeenkin.
Lassi Valli: Just näin.
Sara Koskinen: Jaksa vaa, näin vois sanoo. No viimesenä pukeutuu sitseillä aina överisti asuteeman mukaisesti?
Lassi Valli: Green flag.
Antton Gustafsson: Toi on kyl green flag. Se on ihan hauskaa mun mielestä silleen, että vaikka aikuisia ollaan, mutta mun mielest toi vähän kuuluu siihen sitsikulttuuriin ja semmosen, että sinne sitten pukeudutaan. Varsinkin jos joku haluaa panostaa oikeasti kunnolla, niin kyl mä ainaki ite hattua nostan.
Sara Koskinen: Sama täällä. Mä oon ainakin niin huono pukeutumaan, että ihailen, jos joku jaksaa sen tehdä.
[musiikkia]
Sara Koskinen: Mutta sitte aiheena tänään on tosiaan ainejärjestötoiminta ja mitä hyötyä siitä voi olla, niin eka voitais käydä läpi et millaset taustat teillä on järjestötoiminnassa. Nyt ootte tosiaan ylioppilaskunnan hallituksessa, mutta mistä te ootte alottanu ja mitä kautta päätyny tähän pisteeseen?
Lassi Valli: Mun kohalla se meni oikeastaan sillä lailla, että joskus 2022 kysyttiin ainejärjestön yrityssuhdetiimiin sinne vuodelle 23. Sitte sen yrityssuhdettiimivuoden loppupuolella painostettiin hakemaan hallitukseen. Sitten hain vuodeksi 2024 Preemion hallitukseen ja siellä toimin sitten yrityssuhdevastaavana. Sitten 24 loppupäässä painostettiin hakemaan Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen ja sinne sitten hain ja tässä sitä ollaan. Eli vähän silleen sattuman kaupalla niin sanotusti tässä pisteessä.
Antton Gustafsson: Meikäläisel ehkä sillai, et vuos taitaa olla 2021 ja Preemion pikkujoulut tais olla. Sitte satuin vaan vastapäätä ehkä menemään, tai siis minähän en niitä paikkoja jaellu sinne, mutta satuin ihan vaan muuten vaan istumaan varmaan oikees paikassa. Siinä porukalla vähän mietittiin et vois tohon tapahtumatiimiin hakee. Siinä oli sit, mun mielestä jopa dedis tais olla sinä iltana tai jotain vastaavaa. Sit sinne tapahtumatiimiin valittiin ja se oli oikein kivaa, siin sai olla just järkkäämässä kaikennäkösii just sillistä vaikka ja lämmittelee paljui siellä ja kaiken näköstä ihan tommosta hands on –hommaa. Seuraavana vuonna häirintäyhdyshenkilöks Preemioon ja se oli tosi opettavaista. Sit siitä koulutus- ja sosiaalipoliittiseks vastaavaks 24 ja sitten oikeestaan koulutuspolitiikkaa 25 vuonna nytte sitte ISYY:ssä. Et varmaan vähän samanlainen ku Lassilla, mut sit toisaalta eri. Mut kuitenki että ehkä meillä on molemmil et Lassil on ollun oi yrityssuhteet ja mul on ollu sit tää koulutuspolitiikka ja yliopiston sisällä olevat hommat. Et sit mä oon myös tehny tietysti noita hallopedin eli hallinnon opiskelijaedustajan hommia. Että tiedekuntaneuvos ollu ja muutoksenhakulautakunnas oon itse asias tällä hetkel ja sitte tasa-arvo ja yhdenvertaisuustoimikunnassa ja yliopistokollegiossakin tuli oltuu vuoden verran. Että en tiedä nyt, mikä vastaus tää oli, mut siis ehkä semmosena yhteenvetona, niin jos en ois sinä iltana istunu siin paikalla vuonna 21 siel Preemion pikkujouluis, ni en varmaan olis nyt tässä. Et aika pienest kiinni munkin mielestä hommat on.
Sara Koskinen: 21:hän oli sun vielä oma fuksivuosi, me ollaan samaan aikaan alotettu.
Antton Gustafsson: Joo, kyllä.
Sara Koskinen: Eli ku sieltä lähtien jos on vaan semmonen aktiivinen tyyppi, ni sit usein päätyy ehkä samoihin piireihin sellasten kanssa, jotka on ehkä aktiivisia ja sit vetää sutkin mukaan sinne. Mulla oli ehkä vähän sama tausta, mäki lähin jo fuksivuonna ainejärjestön hallitukseen. Ja niille kuulijoille, jotka ei tiedä, mikä ainejärjestö ni siis aina yhden alan opiskelijoiden yhdistys ja hallitus sitten hoitaa sen yhdistyksen asioita. Sen jälkeen just teki ootte ollu tosi pitkään mukana ja erilaisissa rooleissa. Et ku mä oon ollu nyt neljä vuotta ainejärjestön hallituksessa, mutta en oo viel näihin muihin juttuihin päätyny ni kiva kuulla noista muistakin. Sulla oli paljon hienoja titteleitä, oli hallopedia ja vaikka mitä opiskelijaedustajaa. Mitä sä oot käytännös tehny koulutuspolitiikan paris?
Antton Gustafsson: Koulutuspolitiikkaha on periaattees semmosta, että se tulee ihan yliopistolaista. Jos lähetään nyt siitä että ylioppilaskunta, ni niiden tehtävä on ajaa opiskelijoiden etua yliopistossa. Ja sitten kaikkiin näihin toimielimiin pitää lain mukaan tietty määrä aina tiettyä porukkaa vähän niinku valita yliopiston sisältä. Että vaikka professoreja ja sitten tätä ihan henkilökuntaa eli niinku vaikka amanuensseja ja tällaisia ja sitte lehtoreita. Ja sit siel on se tietty porukka, ketkä on niit opiskelijoita lain mukaan. Siis periaatteessa hakenu ISYY:n sivuilta ku on ollut hallopedihakuja. Mutta mitä se sit käytännössä on, niin sä oot siel ihan täysvaltainen käytännössä sen paikan jäsen. Eli vaikka jossain tiedekuntaneuvostossa niin vaikka tiedekunnan taloutta ja tämmösiä asioita, tuo oikeastaan opiskelijan näkökulmaa sinne. Mut mä tiedän kyllä sen, että se kuulostaa kyl vähän semmoselt et ei oo ehkä se mediaseksikkäin homma näis yliopistohommissa. Et monestihan se on just se et hei, että järkätään bileet ja ainejärjestöhommathan voi olla, kyllähän meilläkin Preemiossa niin kaikkihan niitä sitten lopuks järkkää. Et nääki ehkä voi kuulostaa vähän siltä että no joo, tää on sun pesti ja tää on sun pesti, mut kyl niit sit loppujen lopuks siellä ite järkätään kädet savessa. Käytännössä siis tuo erilaisiin instansseihin opiskelijanäkökulmaa. That’s it.
Sara Koskinen: Jes. Teil on ollu keskenänne tosi erilaiset pestit, että sä oot Lassi ollu enemmän näis yrityssuhdeasioissa ja sit Anttonil on toi koulutuspolitiikka. Oliks nää just ne aiheet, mitkä teit kiinnosti, et miks te hakeuduitte just näihin toimialueisiin? Oliks nää sitä, mitä te halusitte heti alusta alkaen, vai päädyitte vähän vahingossa ja sitten tykästyitte, vai miks just nää pestialueet?
Lassi Valli: Itellä se ehkä kumpuaa siitä aikasemmasta työurasta ja töistä, mitä tekee opintojen ohella. Että on aika paljon yhteyksissä muutenkin erilaisiin alueellisiin päättäjiin ja ikään kuin elinkeinoelämä on tietyllä tapaa omakohtaisesti tuttu, niin se oli ehkä eniten semmonen omin osa-alue myös noissa ainejärjestötehtävissä. Toki sitten myös vähän sen takia kysyttiinki hakemaan sinne kun on jotain käryä, että miten asiat suurin piirtein sitten työelämässä tapahtuu / yrityssuhteissa. Siitä se on vähän sitten pikkuhiljaa toimenkuvat aina vuosittain vaihdellu, mutta suurin piirtein samojen asioiden äärellä pysytty.
Antton Gustafsson: Kyl mua politiikka on aina kiinnostanu. Mä oon paljon seurannu aina koko oikeastaan elämäni ajan et ihan yläasteest lähtien. Et joskus yläasteella luokkakaverit ihmetteli, miks mä tiedän kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Mut se on ollu vaan semmonen juttu, mikä mua on kiinnostanu. Ehkä sit tääl yliopistossa, mä en ollu nuorempana mikään et en ollu missään nuorisovaltuustois tai muissa. Ehkä se on ollu mun mielest semmonen, tääl on myös paljon semmosii ihmisii, ketkä on ollu tosi nuoresta asti kaikes päätöksenteossa ns. mukana, mutta se on vaan jotenkin mulle tullu tääl yliopistossa. Ehkä sekin on sit semmonen, että sehän on loppujen lopuks aika ihmiseltä ihmiselle –hommaa. Mä oon joskus kuvaillu sitä vähän semmoseks niinku junaks tavallaan, et ku sä jollekin asemalle meet, ni sit aina työnnetään jonnekin seuraavalle. Et ehkä tää koulutuspolitiikkakin on vähän semmosta, et jos ihmiset on vaikka sitten pitäny jotain juttuja, mitä on tehny ni hyvänä, niin sit se tuntuu loogiselta että hei, että tää ihminen vois jatkaa jossain muuallakin. Et niinhän se nyt vähän menee ehkä sanoisin ihan valtakunnan politiikassakin, että ihmiset haluaa ihmisiä varmaan semmosiin paikkoihin, että on helpompi aina jos joku tyyppi, on jotain trackrecordia käytännössä että joku on asioita hoitanu. Ja sit jos joku porukka siitä tykkää, ni sit ehkä halutaan ihmisiä jonnekin muuallekin. Mä oon ehkä ollu vähän silleen, että niin kauan ku jotain juttuu löytyy, mihin halutaan ja näin, niin näit on ollu kiva tehä. Mut en mä mitenkään aatellu ku mä fuksina tulin tänne, että tää ois nyt joku tämmönen polku. Et varmaan Lassilla vähän sama. Mä veikkaan, et nää on vähän semmosii nää aktiivihommat, että näihin vaan jotenkin ajaudutaan ja sitte loppu on jotenkin sit historiaa, emmä tiedä.
Sara Koskinen: Aika hyvä kuvaus. Mul on menny ihan samalla tavalla et ei mua oo ikinä ennnen kiinnostanu mikään tämmönen yhteisiin asioihin vaikuttaminen tai muu, mut sit ku yliopistoon tuli ja sit näki sen, että pääsee aika matalal kynnyksel mukaan, ni sit mä just eka ite halusin jonkun pienemmän pestin. Mä olin liikuntavastaava ekan vuoden, sit seuraavana vuonna näki vähän et ei nää hommat niin vaikeita ookaan. Mäki olin sit yrityssuhteissa sen tokan vuoden ja sitte puheenjohtajana, mitä en ois voinu ikinä kuvitella. Ni toi on aika hyvä kuvaus siitä et miten aina sit vaan etenee seuraavaan pestiin ja jotenki ei osaa oikein irtautuakaan näist hommista.
Sä mainitsit ton, että kiinnostaa asioihin vaikuttaminen ja niin kauan ku pystyy tekemään jotain, niin se tuntuu merkitykselliseltä, jos tulkitsin oikein.
Antton Gustafsson: Joo, kyllä.
Sara Koskinen: Niin mikä teit motivoi järjestötoiminnas? Tää on kuitenkin siis palkatonta työtä, kukaan ei maksa täst mitää ja joskus varmasti kaikki miettii, että miks tähän käyttää aikaa. Mutta miks te käytätte tähän aikaan, miks tää tuntuu kuitenkin tärkeältä ja motivoivalta?
Lassi Valli: No pitäähän sitä ihmisellä harrastuksia olla.
Antton Gustafsson: Niin, no tää on ehkä harrastus, mäki sanoisin ehkä silleen. Vähän tohon mun edelliseen puheenvuoroon peilaten, niin ku ne monet tosin monet kaverit on nykyään näitä, ketkä myös on aktiivisia ja näin, niin se on vähän just semmonen, mistä voi olla jopa hankalakin irtautua. Et siis se voi olla aika semmonen, mistä ei myöskään oikein puhuta, et näist hommist voi olla ehkä hankala irtautua. Koska sit se porukka on kuitenkin "melko pieni”, ketä on niitä aktiivisia, niin sit siit voi tulla ehkä vähän semmonen että sieltä ei pääse kulumallakaan pois. Mutta eiköhän sekin joskus jonain päivänä koita.
Lassi Valli: Joo, näin se on, joo. Ja eipä sitä toisaalta kukaan liikkuvasta junastakaan hyppää kesken kaiken pois, että kyllä se tyypillisesti tavataan odottaa päätepysäkille asti.
Antton Gustafsson: Joo. Mutta siis nää on vähän semmosia, mikä näissä ehkä mulla on ollu isoimpana, niin sit ku on huomannu sen, et opiskelijoiden mielipidet oikeasti arvotetaan ja kuunnellaan, niin se on ollu ehkä aika motivoivaa. Se on mun mielestä yliopistos kyl tosi kiva, että kuhan osaa perustella jotenki ja sit se perustelu ei välttämättä tarvi olla samanlainen ku vaikka jollain professorilla tai jollain muulla, koska se näkökantahan on ihan erilainen siihen asiaan. Ja ehkä se on sen koko homman pointti melkein. En tiiä, onks siin opiskelijaedustajas mitään järkee sinänsä, jos ei se tuo siihen mitään uutta näkökulmaa. Että sehän varmaan on ollu alunperinkin sen lain idea et siel on sit semmost erilaista näkökulmaa.
Sara Koskinen: Kuulostaa tutulta. Munki on tosi vaikea tällä hetkellä ajatella et näistä hommista irtaantuis, enkä mä oo sitä näköjään osannu tehäkään. Katotaan, osaanko tänä syksynä. Tarkoitus olisi, että ainakin hallitustoiminnasta päästäis nyt pikkuhiljaa irti, mutta se on yllättävän vaikeeta siin vaihees ku on saanu niin paljon kavereita ja tuttuja sekä oman ainejärjestön sisältä että muiden alojen opiskelijoita, aktiiveja. Ni sit on jotenki vaikee ehkä jättää sitä taakseen. Ku puhutaan nyt näistä, et on tutustunu uusiin ihmisiin ja saanu uusii kavereita ja se on ainaki mulle yks isoimmista ainejärjestötoiminnan plussista. Ootteks te kokenu tätä samaa tai mitkä on teidän mielestä isoimpia hyötyjä, mitä näistä hommista saa?
Lassi Valli: Kyllä ne on ne ihmiset ja verkostot, mitkä on semmonen isoin voimavara, mitä ainejärjestötoiminnasta ja hallitustoiminnasta saa.
Antton Gustafsson: Joo, no Lassi sen hyvin kiteytti. Et kyl ihmiset on semmosia, et sit varsinkin jos ihmisten kaa on monta vuotta tehny jotain juttuu yhessä vaikka ja vapaaehtoistyö-basis-tyylillä, niin kyl semmosiin ihmisiin tulee aika erilainen side. Siis kuulostaa aika juustoselta, mutta ei sitä oikein osaa kuvailla. Et se on kuitenki vähän silleen, et kyl mä uskon et varmasti joskus vaikka keski-ikäisenäkin tulee just muistelemaan näitä juttuja. Et sit se on vähän kans semmonen juttu, et niistä on ollu jossain vähän niinku mitättömissäkin jutuissa, on ihan tosi hyödyllistä jopa tietää vaikka eri alojenki ihmisiä, jos tulee vaikka joku juttu omas elämäs et no mä voin kysyy vaikka tältä tyypiltä, et tää tietää tosta jotain tai tälleen. Et se on vähän kans semmonen et sit ku näihin lähtee näihin aktivihommiin, niin se aika eksponentiaalisesti kasvaa se porukka, ketä tuntee. Ja ei kaikkia nyt tarvii, niin no verkostoituminen on aina semmonen legendaarinen sana, et mun mielestä se on ehkä vähän silleen, niitäkin on monitasoisia. Että on mullakin semmosii tyyppei, kenen kaa mä oon ehkä ihan muutaman kerran vuodes yhteydessä, mutta kyl mä niit pidän silti mun kavereina. Et ei kaikkien tarvii olla samanlaisia sun kavereita tai samanlaisii verkostoo. Et se on semmonen, et mä en aina ehkä ihan tykkää siitä et vähän niinku millä kulmalla siihen lähetään siihen verkostoitumiseen. Et mun mielest semmonen verkostoituminen on semmosta, et oikeesti jos sä oot tuntenu jonkun tyypin tosi pitkään ja varsinkin jos sul on ollu joskus haasteita tai jotain muuta, ni sit just ne tyypit, ketkä sillon sua auttaa, niin se on aika merkityksellistä.
Sara Koskinen: Tota verkostoitumis-sanaa usein ehkä jopa vihataan ja se tuntuu olevan semmonen kliseinen sana nykypäivänä, jota vaan heitellään sinne sun tänne. Mutta niinku säki sanoit, niin ainakin mä ymmärrän sen enemmän sillä että tutustuu ihmisiin, tapaa erilaisii ihmisii. Ja sitte ku just vaikka tarvii jotain, niin sitte tietää ihmisiä, keneltä kysyy apua tai mitä tahansa muuta. Ja loppujen lopuks ne on niitä siis kavereita, joiden kanssa viettää myös aikaa. Ni kyl mä koen, et et mun verkostot on enemmän hauskoja ihmisiä, joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Ja ollaanhan mekin kaikki tutustuttu nimenomaan ainejärjestötoiminnan kautta.
Antton Gustafsson: Just näin, just näin.
Lassi Valli: Kyllä.
Sara Koskinen: Ette varmaan ois tässäkään podissa, jos ei oltais näihin hommiin lähetty. Enkä minä. Millanen ajatus teillä oli ennakkoon vaikka hallitustyöstä tai luottamustoimista ja onks nää vastannut odotuksii? Koska ainakaan mä en osannu kuvitella sillon alkuun, että mitä kaikkee tähän oikein sisältyy ja millast se käytännös on.
Lassi Valli: Ehkä on pitäny semmosena vähän turhana käsienheilutteluna suoraan sanottuna, se oli oma ennakkokäsitys. No, sit ku sitä pääs ite kokeilemaan niin ehkä se vähän raotti sitä ovea ja pikkuhiljaa hahmottuu se, että on se vähän muutakin ku sitä käsienheiluttelua, et on siellä ihan oikeaa vaikuttamistyötä ja oikeita asioita siellä taustalla. Et se ulospäin saattaa näyttää turhalta tekemiseltä joidenkin mielestä, mutta kyllä siellä asioita saadaan aikaan.
Antton Gustafsson: Joo, toi on ihan pätevä puheenvuoro Lassilta jälleen kerran. Et varsinki joku edunvalvonta ni sehän on vähän semmosta, että se on vähän niinku joku erotuomari jossain jääkiekkopelis, et se on hyvä erotuomari sillon ku se ei näy siin pelis. Ni edunvalvonta on varmaan vähän samanlainen juttu, et en mä tiedä, onks se ihan hyväkään juttu joka päivä olla jossain lehden etusivulla, jos sä sit teet. Et sillon on ehkä menny joku juttu pieleen. Kyl sitä aatteli et kyllä ne tekee, mutta se tekemisen monipuolisuus ja se, että kuinka paljon oikeasti siinä sit loppujen lopuks on vastuuta, nii se on ehkä vähän subjektiivinen kokemus, mikä pitää sit vaan kokea itse, että sen ehkä hiffaa samalla tavalla, jos ymmärsin, mitä Lassi tarkotti. Et se voi välillä ehkä vaikuttaa siltä et tää tapahtuma nyt on vaan ja mä ostan lipun ja et mennään valmiiseen pöytään. Ja mä ymmärrän sen siis ihan täysin, koska siltähän se näyttää ulospäin. Että sehän on silloin hyvän tapahtuman merkki, jos kaikki on silleen et kaikki tuntuu et kaikki on paikallaan ja homma pelaa.
Sara Koskinen: Niin ja yleensä ehkä tapahtumat on ne asiat, mitkä näkyy vaikka jäsenistölle ja muille opiskelijoille eniten ulospäin. Sit näyttää ehkä siltä, et se ainejärjestötoiminta on nimenomaan sitä tapahtumien järkkäämistä, vaik tosiaan siel on taustalla vaikka mitäkin muuta vaikutustyötä, niinku vaik ne yrityssuhteet, saadaan rahaa käytännös järjestää niit tapahtumii, pystytään luomaan työelämäyhteyksii, ollaan yhteydes yliopistoon ja saadaan opiskelijoiden asiat kuuluviin. Ni siel on aika paljo näkymätöntä työtä, minkä tajuu sit vasta ku alottaa. Hallitustoiminta kuitenkin jonkun verran vie aikaa, ni paljon se on teil vieny aikaa? Onks se vaikuttanu opintoihin esimerkiks?
Lassi Valli: Ei oo oikeestaan vaikuttanu opintoihin. Et se toki vaatii tiukkaa aikatauluttamista, kun on täyspäiväiset työt, täyspäiväset opinnot ja sitten muu elämä ja sitten toi hallitustoiminta, niin kyllä se kalenteri aika ajoin semikireellä on niin sanotusti, mutta kyllä asioilla on tapana yleensä järjestyä.
Sara Koskinen: Ootsä kuitenki saanu opintoja tehtyä ihan tavoteajassa?
Lassi Valli: Joo, liki tavoiteajassa. Että yks kurssi mulla on vielä kandista kesken, et sen verran, yhen kurssin verran oon jäljessä tavoteaikatauluu tällä hetkellä.
Antton Gustafsson: Meikäläinen on vähän enemmän jäljessä ku Lassi tossa asiassa. Mä oon varmaan tavoteaikaa jäljessä varmaan jonkun vuoden verran. Et periaattees mul vois olla varmaan gradu enää jäljellä, mut mul on yks kurssi kandista ja sitten mulla puuttuu 40, niinku aineopinnot maisterista ja gradu. Et ne on oikeastaan, mitkä mul puuttuu, että semmonen 80 opintopistettä. Mutta kyl niihin saa menemään aikaa. Mä kuitenki sanoisin, että nyt jälkeenpäin, no vaikka alasta riippumatta, mutta kyl täs on vuosien varrella niin paljon saanu semmosta kokemusta vaik tästä alasta, et koulun kirjatki, vaik yliopistoo ei pitäis sanoo kouluks, mut koulukirjat, ni kyl ne aukee vähän ehkä helpommin ne teoriatkin sieltä. Et se on loppujen lopuks kuitenkin aika teoreettispainotteista ja sit just se, et jos et sä pääse ikinä laittamaan niit käytäntöön, siks varmaan siit työkokemuksesta nykyään puhutaanki paljon, et se on tosi tärkeetä koulun aikana jo et sitte on jonkun sortin ammattilainen kun näist yliopiston ovist lähtee ulos viimeisen kerran. Että se on ehkä semmonen iso muutos, mikä on tapahtunu nyt meidän elinaikana.
Sara Koskinen: Ton mä voin kyl ihan allekirjoittaa. Vaikka ois opintopistemäärällisesti vaikka opinnoista jäljessä tai vähän viivästyis opinnot tai muuta, niin mun mielestä ne opit, mitä järjestötoiminnas saa ni korvaa kyl sitä vähintäänkin sen verran, että vähän myöhästyy aikataulusta. Että toki yliopistos toivotaan, et kaikki valmistuu aikataulussa ja näin, mutta kyllähän opiskelijan kannalta kaikki ne opit, mitä mä oon saanu järjestötoiminnast ni ei niitä kyl vois korvata millään kursseilla. Että itse ainakin suosittelen lämpimästi, paljon kertyy työelämätaitoja, jos semmosista halutaan puhua.
[musiikkia]
Sara Koskinen: Onks teil jotain erityisiä tapahtumia tai projekteja, jotka teil on jääny mieleen? Toki te ootte yrityssuhde- ja koulutuspolitiikkapuolel enemmän, ette niin järjestämässä tapahtumia, mutta hallitukses tosiaan tehään yhteistyötä, ni onks teil jotain erityisiä juttuja, jotka ois jääny tosi selkeesti mieleen?
Lassi Valli: No kyllähän ne Preemion vuosijuhlat on sellanen ainejärjestöjen vuosijuhlien kuningas, näin muotoillakseni. Ja sitten toki erinäisten isompien tapahtumien taustalla, vaikka yrityssuhteiden hoitaminen, vaikka nyt Lentävä Lähtö -approtapahtuma esimerkkinä, niin niissä on ihan hauskaa olla näkemässä siellä taustalla että minkä verran se vaatii vaikka yrityssuhdevastaavalta hommaa, että asiat x ja y pystytään mahdollistamaan tapahtumassa. Et ne on sillä lailla jääny hyvin tapahtumasektorilta sitten mieleen, missä on ollu taustavaikuttamassa siellä sivussa.
Antton Gustafsson: Mä sanoisin ehkä silleen että joo, kyl noi vujut on ehkä ja vaikka viimeiset vujut, ni se oli kyl tosi kiva oikeasti hiffata et siel on oikeasti tosi paljon omii ystävii ja tyyppejä, ketkä on tosi läheisii itelle. Että kun Lassi käytti ton näkökulman, ni mä käytän ehkä nyt sit tän pehmeämmän näkökulman tähän. Et se on kyl tosi siistiä oikeasti, et ku on ollu niinku ihmisten kaa, ni sit jotenki konkreettisesti näkee sen, et tääl ei oo vaan tämmösii juttukavereita, jotkut sanoo nyt linkkarikavereiks, et ne on tosi hienoi semmoset muistot. jostain syystä jotkut jutut vaan tulee. Ehkä ne vuosijuhlat on sillee ku ne on vaan kerran vuodessa, niin ne on varmaan aika monelle tässä ainejärjestö-opiskelijaskenessä semmonen kruununjalokivi.
Sara Koskinen: Jes. Voin kyllä tonki allekirjottaa. Viime vuonna ku järjestettiin Retikan eli ravitsemustieteen ainejärjestön vuosijuhlat, niin se oli kyllä aika ikimuistoinen hetki, varsinkin kun sai olla siellä just sinä vuonna puheenjohtajana ja olla niiden kaikkein omien kavereiden kanssa juhlistamassa itelle tärkeetä ainejärjestöö. Ni samaa mieltä. No sit jos vähän mietitään isommasta näkökulmasta vähän yhteisöllisemmin tai yhteiskunnallisemmin jopa, niin millainen merkitys ainejärjestöillä ja vaikka ylioppilaskunnalla on yliopistoyhteisöille tänä päivänä?
Lassi Valli: On se iso. Et jos miettii, että keskimääräinen yliopisto-opiskelija on vuos pari sitten lukiosta valmistunut tälleen karrikoiden ja muuttaa uuteen kaupunkiin, mistä ei välttämättä tunne yhtään ketään, niin on mun mielestä positiivinen asia että siinä joku taho, joka järjestää kohtaamismahdollisuuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, mikä auttaa sitten luomaan siellä uudessa kaupungissa niitä ystävyyssuhteita ja pikkusen helpottaa sitä kynnystä myös jatkossa tutustua ja liittyä uusiin tapahtumiin ja ihmisiin.
Antton Gustafsson: Mut joo, ehottomasti siis varsinkin itekki ku tuli ihan toiselt puolet Suomee tänne, ni onhan se et ku sul on vuokra-asunto ja sul on tavarat kämpäs ja sit tietää, mä tiesin 1–2 kaverii täältä ku mä tänne tulin, mut ei tämmösii aina ihan mieti oikeasti. Että jos vaikka nykyään menee jonnekki yliopistolle tai jonnekin, ni yleensä sielt aina löytyy jotain lounasseuraa ja ei tarvi mitään viestejä edes lähetellä, et aina joku löytyy jostain ainejärjestön tiloista tai jostain muualta. Niin kyllähän se on tosi merkittävä ero. Ehkä mä lähtisin sitten siitä kulmasta myös, että siis etä- ja lähiopetuksesta puhutaan paljon, ni siis varmaan alkuun varsinkin se on tosi tärkeetä et kuitenki sit ne opiskelijat näkee toisiaan ja näin. Et niin, korona-aikanakin just nähtiin se, et sit kun tehtiin kokonaan etänä, ni siel on jotkut ihmiset, ketkä sit vaan jää kaikesta ulkopuolelle. Ja sä jos mietitään yhteiskunnallisesti, jos pahimmillaan aatellaan ni jos yks syrjäytyny ihminen maksaa sille kansantaloudelle sen jonku miljoona elinaikana, niin joo, se on, puhumattakaan sit siit inhimillisest kärsimyksestä, mutta aika iso keloja sitä alkaa miettimään silleen et saadaan ihmiset pihalle täältä koulusta ja sit me ollaan aika pieni kansantalous, tääl on tosi aitoa lisäarvoo sillä et sä tiiät ihmisiä ja sul on puhelinnumerot kännykäs. Et se on vähän semmonen, mitä mä ehkä haluisin yliopistoon ehkä enemmän, että sitä nostettais tavallaan esiin. Et se on myös ihan fine käydä, siis ehkä tässäkin nyt voi tulla semmonen kuva et kaikkien pitää lähteä kaikkeen mukaan ja näin, ei se tietenkään oo mustavalkosta, mutta se on myös ihan fine, et joku vaan käy nää koulut ja hankkii tutkinnot ja pätevyydet ja näin. Mutta jos mietitään tosi isoa skaalaa, ni mun mielest ainejärjestö- ja kaikki toiminta ansaitsis paljon enemmän ehkä ihan rahallistakin merkitystä. Ehkä puhutaan monesti just aina siitä et se tuo ihmisil kaverei ja näin, mut sit just se, että jos ihmiset ei saa kaverei, just muuttaa jonnekin ihan toiselle puolelle Suomee, niin sil voi olla sit ihan yhteiskunnalle, siit voi joku laskukin tulla.
Sara Koskinen: Tota mun mielestä ei saa unohtaa, koska varsinki ku meki alotettiin vielä vähän korona-ajan jälkimainingeissa opinnot, ni kaikki kurssit oli etänä oli tentit etänä ja missä olis tavannu ihmisiä, ni käytännössä siis ainejärjestöjen tapahtumat oli niitä, missä eniten tapas ja ainejärjestöjen järjestämät tapaamiset. Toki oli tuutoritki, mut heki tekee paljon yhteistyötä ainejärjestöjen kaa. Ni ainaki se oli mulle tosi tärkeä asia siin et et kokee kuuluvansa johonki yhteisöön ja löytää kavereita, ni on sil yllättävän iso merkitys.
No nyt on puhuttu hallitustoiminnasta, mut toki tapoja vaikuttaa yliopistossa on paljon muitakin. Miten opiskelijat vois aidosti vaikuttaa päätöksentekoon yliopistossa? Jos joku miettii et haluis tehdä jotain opiskelijoiden hyväks, ni mihin vois lähtee mukaan, mitä kannattaa tehä?
Lassi Valli: Asettuu ehdolle tohon ISYY:n edustajistoon. Aina vuosittain syksyllä haetaan eri listoille ehdokkaita, niin sinne vaan ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi.
Antton Gustafsson: Sitten tonne yliopistoon hallinnon puolelle, et hallopedi, eli siis yliopiston hallinnon opiskelijaedustaja on ehkä semmonen, mikä mul tulee ekana mieleen. Et siellä sul on yksi ääni ja sä oot ihan yhtälailla sen toimielimen jäsen ku kukaan muukaan. Se on ehkä tämmönen sit jos mietitään yliopiston toimintaa, ni ehottomasti sinne.
Sara Koskinen: Edustajisto ja hallopedi, kuulostaa kauheen hienolta. Mitä ne roolit käytännös on, mitä siel pitää osata, et voi lähtee tollaseen?
Antton Gustafsson: Ei mitään. Sehän siin hienoo onki, et asettuu ehdolle tietysti edustajistoon niin jokaisel ylioppilaskunnan jäsenel on yksi ääni ja ne, ketä sinne äänestetään niin ne sinne silloin kuuluu. Et sehän siin hienoo onki, et ei sun tarvi osata kirjaimellisesti mitään, että sä astut ehdolle. Mul tuli vaan tosta mieleen, että olin vaikka tuol pedagogiikkapäivillä puhumas tossa ennen ku uudet opiskelijat tuli ja sit siel oli tämmösiä yliopiston peda-lehtoreita, ketkä kehittää käytännös opetusta, pedagogiikka on ehkä liian hieno sana, mut käytännös tämmösii, ketkä kehittää opetusta, niin sitten siellä oli kuitenki joku vajaa 100 ihmistä kuuntelemas mun mielipiteitä, mimmonen yliopiston pitäis olla 2030, niin kyl heil on paljon paljon enemmän oikeasti sitä näkemystä kirjoistä ja näin, ni –
Sara Koskinen: Mut silti he halus kuunnella sua.
Antton Gustafsson: Niin, mut se on vähän sen ylioppilaskunnan idea tavallaan, et siel tulee joku ihminen, ketä ei todellakaan tiedä kirjoista niin hyvin, miten se asia menee ja teorioiden pohjalta näin, mut sit et just tuo sitä et mimmost se opiskelijoiden elämä on. Et kuitenki viimeisen 20 vuoden aikana niin en tiedä, onks mikään enää samaa oikeesti opiskeluympäristössä. Et kyl se on ihan järjettömästi muuttunu.
Sara Koskinen: Eli jokainen voi vaikuttaa.
[musiikkia]
Sara Koskinen: Mitä te nyt sanoisitte henkilölle, joka harkitsee ainejärjestötoimintaan tai muihin luottamustoimiin hakemista?
Lassi Valli: Kyllä se kannattaa. Et jos ei oo oma juttu ni ainaki saa hauskoja tarinoita kerrottavaks sitte. Mut jos se on oma juttu ni vielä parempi.
Antton Gustafsson: Ihan samaa mieltä. Tietysti elämäs voi tehä monen näkösii valintoja ja onhan tietysti vapaaehtoistoimintakin aina jostain pois. Että ku sul on 24 tuntia aikaa aikaa vuorokaudessa ja näin, mutta mitä mä nyt oon vuosien varrella meininkii nähny yliopistolla ja muutenkin tässä aktiiviskenessä ni kyl mä sanoisin, että kyl se suurimmal osal on plussan puolelle jääny. Et kyl se plusmerkki siin aika monen nimen takana on tai edessä. Et siis täst saa kyl niin paljon ihan siis esiintymistä, semmosta et pääsee semmosiin tilanteisiin puhumaan tai joutuu semmosiin tilanteisiin, mis pitää avata suu vaiks jännittää, mut sehän on koko sen homman pointti et sua jännittää hitosti mennä jonnekin. Että jos aina pitää ittensä vähän niinku mukavuusalueella ni sit se kehittymiskäyräkin voi olla vähän pienempi. Et se on ehkä semmonen, mikä täs on tullu päällimmäisenä mieleen näistä vuosista.
Sara Koskinen: Nii, en oo kyllä ikinä kuullu että kukaan katuis sitä, että on lähteny ainejärjestötoimintaan mukaan. En ois itekään uskonu et mä oisin yhtään tämmönen ihminen, joka näis viihtyy, mutta näköjään olen viihtynyt. No mikä on teidän paras muisto järjestötoiminnasta?
Lassi Valli: Jaa, nyt pistit pahan. Se on vähän sama ku sä kysyisit äidiltä että kuka on sun lempilapsi.
Antton Gustafsson: Validi pointti Lassilta. Tulee semmonen kyl mieleen, että oltiin tossa Preemion hallitusporukalla viime vuoden lopussa ihan vaan kokoonnuttiin ja juteltiin, miten vuosi meni kaikkien mielestä ja tehtiin porukalla hyvää ruokaa ja näin, ni se oli ehkä semmonen. Täs nyt on tullu kaikki nää pippalot ja kaikki muut esiin, ni se oli kyl hieno nähdä, mitä kaikil ihmisille oli se vuos merkannu. Ja sit se oli kuitenkin joillekin ihmisillekin ehkä aktiiviajan vähän niinku semmonen päätepysäkki, ni se oli hieno nähä et miten kaikki oltiin vaikutettu toistemme elämään, ni se on ehkä semmonen, mikä mul on jääny mieleen.
Sara Koskinen: Nyt jos teidän pitäis kuvata ainejärjestötoimintaa yhdellä sanalla, ni mikä se ois?
Lassi Valli: Mahdollisuus.
Antton Gustafsson: Kokemus.
Sara Koskinen: Hyviä juttuja. Aiotteks te ite jatkaa vielä järjestötoiminnassa tai luottamustoimissa?
Lassi Valli: En osaa etukäteen sanoa ku ei oo kristallipalloa, et aika näyttää sitten, että miten käy.
Sara Koskinen: Haluisitsä jatkaa?
Lassi Valli: No, ei oo edelleenkään kristallipalloa ni en osaa tuohonkaan vastata vielä. Että selviää sitten loppuvuonna kun nykyinen pesti päättyy, niin siinä vapautuu sitten toki kalenterista aikaa ni saa nähdä, mitä sitä keksii sitte sen jälkeen sille ylimääräiselle vapaa-ajalle.
Antton Gustafsson: Mä oon aika samoilla linjoilla Lassin kaa, että itse kannattaa haluta jonnekin, mutta jos ei kukaan haluu sua jonnekin, ni silleen ehkä vähän humoristisesti niin sit sil ehkä omal halulla ei hirveästi mitään tee. Et kuitenki kyl mä aattelen ainaki sillee ite et pitää olla sit semmonen fiilis oikeesti, et ei oo enää mitään annettavaa tähän. Mut ei oo kyl itsel viel ihan varmaa, että katotaan.
Sara Koskinen: Loppuun mä haluisin ottaa teidän kans sana-assosiaatiopelin. Onks tämmönen tuttu?
Lassi Valli: No suurin piirtein varmaan jonkinnäköinen käsitys, että minkälainen konsepti kyseessä.
Sara Koskinen: Mä sanon täältä teille, heittelen sanoja, niin sanokaa ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen ilman turhia miettimisiä. Pöytäkirja.
Lassi Valli: Kokous.
Antton Gustafsson: Paperi.
Sara Koskinen: Vuosijuhlat.
Lassi Valli: Preemio.
Antton Gustafsson: Juhlat.
Sara Koskinen: Deadline.
Lassi Valli: Määräpäivä.
Antton Gustafsson: Stressi.
Sara Koskinen: Poikkitieteellisyys.
Lassi Valli: Kaverit.
Antton Gustafsson: Yhteisö.
Sara Koskinen: Puheenjohtaja.
Lassi Valli: Hallitus.
Antton Gustafsson: HR.
Sara Koskinen: Kiitos paljon, Antton ja Lassi, että olitte mukana.
Lassi Valli: Kiitos, kiva oli olla mukana.
Antton Gustafsson: Kiitos kutsusta.
[musiikkia]
Sara Koskinen: Kiitos myös kaikille kuuntelijoille. Lainahaalareissa-podcast palaa pian asiaan uusien aiheiden ja vieraiden kanssa, joten kuullaan taas pian lisää. Moi moi!