Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[Tunnusmusiikki.]
Oona: Moikka ja tervetuloa Lainahaalareissa-podcastin pariin. Tänään tääl studiossa on Oona ja Inka. Mun nimi on tosiaan Oona ja toimin tänä luku vuonna tän podcastin hostina. Ja me ollaan molemmat UEF-lähettiläitä, eli tyyppejä, jotka kertoo teille mahollisille hakijoille vähän siitä, et mitä kaikkee voi opiskella tääl Itä-Suomessa, ja mitä kaikkee muuta tääl voi tehä. Mä opiskelen tosiaan yhteiskuntatieteitä toista vuotta tääl Kuopiossa. Haluisit säki Inka sanoo pari sanaa itestäs?
Inka: Jees. Elikkä mä oon Inka, ja mä opiskelen täällä Kuopion kampuksella toista vuotta farmasiaa farmaseutin tutkinto-ohjelmassa.
Oona: Joo. Mä aattelin, et voitas tällä podcastil vähän puhuu siitä, et mikä on ollu se meidän reitti yliopistoon ja miten me ollaan päädytty opiskelemaan just meijän aloja, ja mitä kaikkee edes ennen sitä kun me päädyttiin tänne opiskeleen. Muistaks sä esim yhtään, et mitä sä haaveilit lukiossa, et sä voisit opiskella? Tai oliks sul mitään ajatuksia, oliks ne ihan eriä ku nytte vai mikä sul oli sillon mieles?
Inka: Sillon kun mä oon yläasteelta päässy, niin sillon mulla oli sellanen, että no terveysala, lääkäri. Sehän on se klassikko. Mut sitte oikeestaan heti lukion alkumetreil mä huomasin, et no en mä ehkä oo niin supersuper ahkera opiskelija. Ja sitte mulla oli mummo aina sanonu, että no se farmaseutti. Kun mä tykkään hirveesti matikasta, et siellä sais laskea ja olla noitten lääkkeiden parissa. Niin sitte se oikeestaan tuli jo siinä sen lukion ensimmäisen jakson aikana, et no ei mä vaihdan sinne farmasiaan. Et tää kemia on siistiä, mut sit se fysiikka oli ehkä sellanen.. [naurua]. Opiskelin sen kuitenkin. Mutta ollu oikeestaan koko lukion oon pyrkiny tonne farmasiapuolelle.
Oona: Niin, et aika aikasin sä jo tiesit mitä sä haluut.
Inka: Joo. Se iski, et olin aatellu ”mikä farmasia, nehän on vaan siel apteekissa”. Mut sitte aloin justiin tutkimaan vähä enemmän, et ei vitsi täähän on tosi siisti ala ja monipuolinen. Ei oo vain se apteekkis, vaan on kaikkia muita eri työllisyyssektoreita, ja apteekissaki tehdään sitte kaikkea muuta jännittävää kuin vain sitä myyntipuolta.
Oona: Mihin se lääkärihaave sitten hävis?
Inka: En mä tiä, se ei ehkä ollu.. Tai se oli vaan ajatus, et sitä ei ajanu sellanen intohimo olla lääkäri. Se potilastyö ei välttämättä ollu sellanen ”ei vitsi mä haluan auttaa ihmisiä”. Että enemmänkin sitte pääsee tekemään sitä hoitotyötä, potilastyötä, auttamaan niitä asiakkaita sen lääkehoidon kautta, et se sitten tuntu enemmän sellaselta ihmisläheiseltä kuin sitte että olis sielä sairaalassa päivät pitkät jakelemassa diagnooseja. En oikein osaa sanoa, se vaan katos yhtäkkiiä, et en mä oikeesti tätä halua.
Oona: Joo. Ite mul ei kyllä.. Ku opiskelen tosiaan noit yhteiskuntatieteitä, niin mä olin kyllä lukiossa aivan kujalla, et mitä mä oikein haluisin tehä. Mä muistan, kun mä aluks lukiossa alkumetreillä ku kysyttiin, et haluuks sä lukee pitkää fysiikkaa ja matikkaa ja kemiaa, sit mä vaan rupsin ne kaikki sieltä ja olin ”joo, näihin kaikkiin mennään.” Sit mä istuin niil tunneil ja mietin, et mitäköhän mä täällä teen. Tai et miten mä oon päätyny tänne. Sit mä pikkuhiljaa tiputtauduin niist kaikist pois. Ja sit mä muistan mä johonki pariinki kertaan vaihdoin tyyliin mun koko jonkun lukiosuunnitelman ihan totaallisesti, mä vaan jotenkin muutin mieltäni. Sit jossain vaihees mä tajusin, et mä haluisin kirjottaa psykologian ja yhteiskuntaopin.
Mut sit mä olin vaihtanu niit niin mont kertaa niit kun aineita, et mä olin ”mä en enää pysty,” et mä en enää kehtaa vaihtaa. Et mä en kehtaa ees mennä sanoo sil mun opolle, että mä oonki taas muuttanu mielen. Sit mä kirjotin lukios jonkun biologian, joka ei millään tavalla viittaa mihinkään mun tän hetkisiin kiinnostuksen kohteisiin. Mut sit mä lukion jälkeen kirjotin esim psykologian, ja korotin aika paljon mun päättöarvosanoja, jolla sitte pääsinki kouluun. Nii sitte ehkä vast sen lukion jälkeen alko muotoutuu se, et mikä oikeesti kiinnostaa.
Inka: Joo, ku lukiossa ehkä on ku tehdään vaan niitä kursseja, ja siellä et ”no, tää nyt on se juttu”, ei ehdi sillai edes paneutumaan sinne opintopolkuun, et mitä mä nyt sit teen tän jäljeen. Vaan se on aika vievää jo tehdä niitä kursseja, mitä on valinnu.
Oona: Joo, siis mä ihan mietin välillä, et miten mä selvisin siitä lukiosta. Ku kävin kans välivuosien aikana korottelemassa, ja (-) [05:38] ”tää on iha hurjaa hommaa”. Sillon sitte painettii jotkut neljät kirjotukset yhden kevään aikana, ihan vaan että ”joo joo, täähä on iha.. Tää kuuluu elämään.”
Inka: Ja se, että oli siel koulussa kaheksan tuntia päivässä, ja sitten meni vielä kotiin sen jälkeen kirjottamaan jotain miljoonia esseitä stressissä. Tietenki riippuu yliopistoalasta, mitä, onhan osa yliopistoaloistakin ihan yhtä intensiivisiä, mut meil ei nyt satu olemaan niin intensiivinen, niin jotenki tuntuu eriltä.
Oona: Joo, kyllä. Miten sää, sul oli kans kaks vuotta sit siin lukion jälkeen ennen ku sä pääsit kouluun?
Inka: Joo, valmistuin 2018. Mä olin menny kysymään jo joulun jälkeen meidän pienen paikkakunnan apteekista, että haluaisko ne ottaa mut kesätöihin. Et mul oli sitte, sielä pääsin alottamaan suoraan toukokuussa, että ku siinä oli se lukuloma, niin pääsin alottamaan jo sillon apteekissa ja olin sitte siellä sen kesän. Ja sitte tuli hakutulokset; en päässy, sain jatkaa sielä vuoden, hain taas. Tein siinä sen ekan vuoden aikana vähän avoimen yliopiston kursseja, että pääsi vähän tekemään, että mitä se farmasian opiskelu nyt on, että onhan se nyt varmasti mun juttu. Kävin myös korottelamassa vähän nuota yo-arvosanoja, kirjotin uutena terveystiedon ja kävin korottelemassa muistaakseni matikkaa ja bilsaa. Sitte tuli taas valintakoepäivät; en päässyt vieläkään, sain jatkaa viel toisenki vuoden sielä samassa apteekissa, ja kävin taas sillon korottelemassa sitte kemiaa ja.. Muista oliko sitte muuta, mutta koko ajan pysyi sellanen ”touch” siihen, että millasta on tehdä kokeita, ja vähän sellasta pientä laskurutiinin ylläpitämistä, mitä pidin kyllä sillon tosi hyvänä. Mutta töitä tein täyspäiväsesti, ja sitte vähä harrastelin tällasta pienimuotoista opiskelua.
Oona: Okei. Aika mahtavaa, et sä oli päässyt siis jo apteekkiin.
Inka: Joo, se oli sillon tosi siisti, et pääsi. Ja varsinki, että se into säilyi, eikä ollu silleen ”joo, vois nyt miettiä jotain muuta”, vaan että sinne pääsi ilman mitään taustakoulutusta tekemään käytännössä kaikkea muuta paitsi sitä lääkeneuvontaa, joka on sitte se farmaseuttinen, osaamisen vaativa. Että siä sitte sain olla itsehoitokassalla, ja neuvoa asiakkaale, et missä mitäkin on, kosmetiikkaa saa neuvoa, ja sitte muutenki tällasta tavaran sisäänottoa ja mainosten tekoa. Tosi monipuolisesti pääsin tekemään ja näkemään, ja sitte ku on vähän hiljasempi apteekki, niin pääsi hyvin juttuun niitten farmaseuttien kans, että neki sitte vähä opetti mulle juttuja ja pääsi kaikkiin koulutuksiin mukaan. Se oli sillo tosi siistiä.
Oona: Okei, wau. Se oiski ollu hyvä, ku sä oisit neuvonu niist lääkkeistä siä silleen ilma –
Inka: Joo, se ois ollu vähä sos.
Oona: - mitään koulutusta. ”Tää on tosi hyvä pilleri.”
Inka: ”Mä kuulin, että toi sano noin, niin mä oon varma, että se on totta.” Siinä kans sitte oppi, niin ku nytki meillä sitte ensimmäisenä vuotena oli kaikkia kursseja, että mikä se apteekki on, ja mikä on lääkkeen rooli yhteiskunnassa. Niin sitte mä olin, et nää on ihan tuttuja juttuja mulle, että nää oli mun arkipäivää, että mä tiedän miten apteekkti toimii. Toki sitte tulee kaikkia uusia juttujaki, mutta se opiskelu on sillai helppoa, ku tietää vähä, että mikä se pöhinä siel taustalla on.
Oona: No joo, tai ihan eri taval osaa yhdistää siihen käytäntöön sitä, mitä oppii. Ku monesti jollai akateemisil aloilla, niin just tentitään paljon ja luetaan, ja sit se käytäntö tulee vast joskus kauan perässä. Ja sit vast alkaa miettii, et mites nää liittyy toisiinsa.
Inka: Joo. Vaikka meilläki kuuluu kyllä puolen vuoden ihan apteekki-harjottelu tuohon tutkintoon, mutta olihan se ekana vuonna, et mä tiesin lääkeaineiden nimiä ja osaan yhdistää, että ”niin se on se pakkaus, se on se tän niminen ja sillä hoidetaan tätä”. Ja itsehoitojutuissa tietää vähä, että mihin kaikkeen kaikkien nimisiä juttuja käytetään, ja muutaki. Ku on terveysalalla paljo käsitteitä, että niitä osas jo käyttää vähä arkipäivässä, niin on kyllä helpottanut. Ollu helppo integroitua tähän opiskeluympäristöön.
Oona: No joo. Meil on kyl ihan, vaikka samaan aikaan ollaanki tultu kouluun sisään, niin erilainen tää polku. Jotenki muistan, ku ite valmistuin lukiost, niin mä olin vaan, että okei, ensimmäiseks mä haluun mahdollisimman kauas pois Suomesta. Sit mä lähin Ausseihin vähäks aikaa. Jotenki oli se, että halus sen oman äänensä kuuluviin, ku jotenki sit lukios sekottu niin paljon niihin kavereiden mielipiteisiin ja perheen mielipiteisiin, ja yleensäottaen vaan ympäristön. Niin sit se oli jotenki semmonen, mikä oli jotenki.. Tuli semmonen pakollinen tarve, et oikeest tietää mitä sit ite haluu. Sit mä pari vuotta siinä olin töissä, asuin porukoilla, ja sit aina reissasin väleissä. Ku siinä aika hyvin sai sit säästettyä. Sit siinä alko ehkä muotoutuu. Mä hain viestintää opiskeleen aluks, puheviestintää Tampereelle. Sitten mä olin hakemas sitä vielä ihan sinä keväänä ku mä hain tännekki. Sit miun yks kaveri oli, että ”haethan sä nyt varmasti sitä, mitä sä ite haluut?”. Sit ku tääl on sosiaalipsykologian linja täs meijän yhteiskuntatieteessä maisterivaiheessa, niin mä olin laittanu sen sinne jonnekki kai joksku nelosvaihtoehdoks. Sit mä olin ”miks toi on tuol nelosena?”. Heti ku se mun kaveri on kysyny ton, mä vaan siirsin sen sinne ykköseks. Mä olin ” no niin, nyt nämä on oikein”.
Mä en taas tiä missä jossain.. Ehkä oli jotenki menny niin vauhdilla ja oli ollu niin paljon kaikkea, et se oli ihan semmonen hyvä pysähtymisen paikka. Ja ehkä sit jotenkin ne reissut oli vahvistanu sitä, että halus.. Tai toi on jotenki semmonen aihe, mikä koskettaa niin yhteiskuntaa ja ihmisiä, ja sen kokee merkitykselliseks ja oikeesti kiinnostavaks ja tärkeeks. Sit se viestintä jotenki tuntu siin vaiheessa siltä, et tää ei oo niin merkityksellistä mulle. Ja sitten mietin, että no näitä taitoja ehtii oppimaan myöhemminki jos haluaa. Sit kyl hain pääsykokeellaki, kun meil oli siis pääsykoe tänne yhteiskuntatieteet Kuopioon, joka on sama tonne Joensuuhun, ainakin nykyisin. Sit meil oli pääsykoe, ja sit pääsykokeen jälkeisinä päivänä mä sain tietää, et mä olin päässy papereilla. Ja sit mä olin ihan silleen ”no niin, hyvä että ollaan tässä kuukaus oltu naamat kirjoissa”, mutta en mä toisaalt tiä olisinks mitään muutakaa tehny, ku oli se koronakevät, niin en mä ois varmaan saanu mitään duuniakaan. Ainaki sit tietää, ku nyt tyypit puhuu esim pääsykokeista aika.. [huomauttaa vesiputkista ja nauraa]. Tai ku kaverit puhu sen pääsykokeen jälkeen paljon siit pääsykokeesta, niin ainakin sit vähän pysty relate siihen, että ”niin, kyllä”, mikä homma se oikeen oli.
Inka: On niitä ihan kiva ollu käydä katsemassa. Et pääsin kans silloin, ku tuli se 2020 uudistus, että tuli tämä todistusvalinta, niin sitä kautta kans sillo ite pääsin. Helpotti kovasti, että oli käyny sitte niitä yo-papereita sillon korottelemassa, vaikka eihän sillon ollu tietoa tällasestä. Että niitä vaan kävi muuten vaan. Oli toki, sillonki oli se joku yhteishomma, että pääsykokeesta sai pisteitä, ja sitte todistuksesta saa jotain pisteitä ja se oli sellanen yhteishommat. Mutta ei ollu tollasta suoraa. Ja sitte ku tuli se info, niin ei tienny et millaset paperit siel pitää olla, että riittääks nää.
Oona: Joo. Ja sit must tuntuu, ku me oltiin niin viel siin välitilassa, et meil oltiin lukion alus vähä ”ei teijän yo-paperit mihinkään vaikuta” ja ”niillä ei tee mitään.”
Inka: Että kirjottakaa sitä, mitä kiinnostaa.
Oona: Joo. Ja sit yhtäkkiä aletaan lukion lopus ”nää saattaa olla tosi tärkei.” [nauraa.]
Inka: [nauraa]. Oijoi. Että itekki oli lukenu sen fysiikan, mut en mä sitä menny kirjottamaan, niin tulee, et no täst ois saanu muuten aika mojovia pisteitä, mutta ei se mitään, kyllä tää terveystieto ihan yhtä hyödyllinen.
Oona: [nauraa]. Niin, terveystiedosta ei saa yhään pisteitä, ainakaan mun mielest nytte. Vai sa-
Inka: Saa siitä –
Oona: Jotain.
Inka: - pikkaisen. Ehkä samaa luokkaa, ku siitä fysiikast tai (seestä) [14:45].
Oona: Nii, terveystiedo L:stä. Ai kauhee. Joo, ihme välitila. Nyt pääsee enemmän ja enemmän papereilla, ja siin on kyllä puolensa.
Inka: Mutta toisaalta tuo hirveet paineet. Ku sä et tienny yhtään, mitä sä lähdet kirjottaan ja vaihtelit niitä kursseja, ja yhtäkkiä sul on tehtynä kaikista kursseista puolet jotain syventäviä, että ”mitä sä kirjotat?”. ”Noo, ehkä.. En oikein tiiä mihin hakis, niin mistähän sais eniten niitä pisteitä?”
Oona: Joo. Siis myötätunnot kaikkien lukiolaisten puolella. Varmaan joillekki tää voi olla hyväkin juttu. Mut sitten kyl vähän huolestuttaa se stressin ja uupumuksen taso, et jos se on siellä jo korkee, niin härre gud.
Inka: Ja se, että pisteytetään tuolla lailla. Että onhan M on tosi hyvä, mutta sitte taas E:stä ja L:stä saa silti enemmän pi.. No se on luonnollista. Siin on ihan loogista.
Oona: Ja (-) [15:43] keskiarvo.
Inka: Niin, mut sit ne on aika rajuja nousuja. Että vaikka sä oot ookoo hyvä, niin silti sitte, että ”no sä oot 15 pistestettä arvottomampi kuin tuo L:n”. Ja sitte, että vaikka vois olla ihan todella motivoitunut jotain alaa kohtaan, niin sitte ne pisteet ei riitä. Se on kakspiippunen juttu, mut onneksi on sitten myös nämä pääsykoeväylät, ja tulee koko ajan enemmän avoimen yliopiston väyliä ja tällasia, missä sitte pääsee loistamaan.
Oona: Jep. Joo ehdottomasti just näin. Luiks sä ollenkaan siihen pääsykokeeseen?
Inka: Joo, luin. Mä kyllä jouduin menemään sinne. Mä pääsin jonoon, ja mä pääsin vasta heinäkuussa jonosta, sain paikan. Sillä lailla jännitin, että mä en päässy edes siihen. Se oli kaksosanen, ku oli tämä korona. Se eka osa etänä tehtiin kotona, et siinähän sitte se luntin mahdollisuus oli jne, niin sit se kakkososa oli paikan päällä. Niin mulla ei sit riittäny sillon pisteet siihen kakkososaan, et mä tiesin että mä en tuu tuolla pääsykokeella pääsemään. Mä olin vähän kuumotuksissa. Kun meil on tosi paljon alotuspaikkoja, niin sitte se jono on tavannut liikkua tosi paljo. Ku mä olin jollai sijalla 20., niin se oli vähä, että no edellisinä vuosina se on kyllä liikkunut tosi paljon, että ehkä. Ja sitte siinä odotellaan niitä muita aloja, ku joillaki voi olla vaikka se farmaseutti sielä viimesenä vaihtoehtona, ja sit se pääseeki jonnekki ylempään ja sitte minä saan hänen paikkansa. Et sitte siinä heinäkuus tapahtu se suuri jonon siirto, ja sillon tuli paikka. Se oli hyvä, kattelin justiin sitä ”ei vitsi mä oon sijalla kaksi, enkä mä nyt oo jo sisällä; voiko kattella kämppiä, mikä täs ny on homman nimi”. Ja sit seuraavana aamuna olin päässy sisälle. Olin töissä, menin holviin katsomaan, että ei vitsi nyt mulla on paikka [Oona nauraa], ei saa kertoo työkavereille. Me oltiin menos viikonloppuna sellaseen virkistäytymisiltaan, niin sielä kerroin suuret uutiset.
Oona: Oi, sika hyvä. Mäki itse asias pääsin jonosta. Se oli kyl hyvä, ku sitä.. Olinkohan mä just jollain sijalla 11. tai 15., sit ei oikein uskalla nuolasta ennen ku tipahtaa, ja sit on vähä ”voiks täs jo olettaa”, mut sit ei kuitenkaan uskalla olettaa ku pelkää, et mitä vaan voi tapahtua.
Inka: Silleen, ”mä oon ehkä sisällä”.
Oona: Nimenomaan. Mites sitte farmasia, onks se vastannu sun odotuksia? Tai onks sulle tullu jotain yllätyksiä?
Inka: Mä nyt oon tosiaan toista vuotta. Et se eka vuosi oli tosi paljo tällasia teoriaa. Olinhan mä nyt katsonu mitä se tutkintorakenne on, mutta mä olin silleen, että tää on aika paljon opiskelua. Ei vielä ykkösvuonna menty oikeen siiihen asiakaspalvelutyöhön ja siihen, mitä oli nähnyt siel työelämässä, et tätä se on. Niin sit se ykkösvuosi oli silleen, niin tosiaan mun pitää opetella ensin, että mikä se keho on. Anatomiaa, lääkkeen, miten ne imeytyy ja vaikuttaa, ja kaikkia lääkeaine reseptorihommia, ja kemian perusteita ja labratyön perusteita. Et kaikki käytiin tosi perusteista, eikä viä päässy siihen käytäntöön kiinni. Sitte nyt kakkosvuonna odotin sitä ihan sika kovaa. Meillä alko heti syksy tällasella lääkkeen valmistus -kurssilla, et me tehtiin ihan kaikkia lääkemuotoja omin pikku kätösin. Pieniä kapseleita ja emulsiovoidetta, ja kaikkea tällasta, et ”ei visti näin niitä tehdään”. Ja nyt mul on lääkeneuvonnan kurssi, niin ollaan päästy luokkakavereille, meil on täällä yliopistolla sellanen pieni leikkiapteekki, siellä sitte –
Oona: Aijaa, oikeesti?
Inka: Joo! Siel on sitte kaikkia astmalääkkeitä; näytettiin, että näin sä käyttäsit niitä ku asiakas tulee ekaa kertaa hakemaan, niin pitäähän sille näyttää, et näin sä sitä käytät. Ettei ota sitä lääkettä väärin, ja sittehän se ei auta kun sitä otetaan väärin. Ja kaikkia insuliinikyniä, ja muutenki et miten se asiakaspalvelutilanne hoidetaan. Et on päässy tekemään sitä. Mutta nyt ku mul on keväällä harkka, niin sit mä pääsen oikeisiin töihin, ja siihen nyt valmistaudutaan. Et sillä lailla tosi iso kontrasti ykkös- ja kakkosvuoteen.
Oona: Niin, että teil vähä ykköset –
Inka: Ykkösellä opetellaan, ja sitte kakkosella laitetaan käytäntöön se opittu.
Oona: Mitäs kolmosella sitte?
Inka: Siä sitte meil alkaa tuo tutkielman teko, eli kandin teko.
Oona: Suoraan graduun!
Inka: (-) [20:29] gradu.
Oona: Skipitaan kandi.
Inka: Meil on farmaseuttinen tutkielma. Saadaan aiheet siihenki keväällä, niin sitä sitte tehdään se syksy. Sitten meillä on 15 opintopistettä valinnaisia, niin ne painottuu aika lailla kolmoselle. Ja sitte käydään kaikki meidän sektorit vielä läpitte; teollisuusfarmasia, sairaalafarmasia, ja on tällanen eläinlääkinnän kurssi. Käydään sellaset lisämausteet siihen, että saa todella sen kuvan, että mihin haluais työllistyä. Käydään ne kaikki, että no nyt te tiedätte mitä siel apteekis on olla, mutta on sitten vielä tätä muutaki. Tulee tosi sellanen kokonaisvaltainen kuva. Ja sitten vielä kolmosella on toinen pätkä sitä harkkaa.
Oona: Joo, noi harkat on kyl hyviä. Mä oon vähän jopa kateellinen. Meil ei kuulu meijän kandiin mitään pakollisia harkkoja. Et ois kyl jotenki ihana saada sitä käytäntöö myös. Ja muutenki must tuntuu, et meidän alat kyllä, yhteiskuntatieteet ja farmasia, ne on hyvin kaukana toisistaan [nauraa]. En oikein keksi mitään muuta (-) [21:29].. Tai no, toisaalta. Löydätkö jotain yhteläisyyksiä?
Inka: Täällä tehdään hyvää ihmisille. Ollaan merkittävässä roolissa yhteiskunnassa.
Oona: Se on totta. Toi oli hyvä pointti. Toivottavasti ollaan.
Inka: Muutetaan maailmaa.
Oona: Niin. Mitä mun piti sanoa omista odotuksista.. Mä luulen, et mä olisin ehkä odottanu enemmän. Meijän kandi on tosi yleismaailmallinen, ja sit siin maisterissa, ku tääl Kuopios voi valita joko hyvinvointi yhteiskunnassa tai sosiaalipsykologian linjan sit maisterissa, niin sit siin kandissa käydään vähän kaikkea sitte. Okei, nyt kakkosvuonna meil on tullu semmosii temaattisia kokonaisuuksia, et me voidaan tosi paljon ite valita kursseja. Tavallaan meil on pakollisii kursseja, jois on kuitenki valinnanvaraa, niin se on ollu tosi kiva, ja siin voi suunnnata sitä. Mut sit meil on ollu just paljon kakkosvuonna näit tutkimuskursseja. Sit ykkösvuonna oli just kaikesta vaan perusteita. Niin odotan kyl sitä, ja mä tiiän kyl et kolmosvuonna ja maisteris pääsee viel enemmän syventymään. Jotenkin sitä ehkä täl hetkel kaipaiski. Vaik on ollu kyl tosi mielenkiintosii kurssei, mut sit on aina välissä niit kurssei, jotka on ihan vähän ohi sen oman kiinnostuksen aiheen, vaikka tärkeistä aiheista puhutaanki. Must tuntuu, et tää koko ajan syventyy, niin se on sinänsä ihan palkitsevaa, et alotetaan vähän sieltä semmoselta isolta skaalalta, ja sitten pyramidi vaan koko ajan kapenee. Ei kyl ollu varsinaisia odotuksia, nyt ku mä mietin. Ku ei ollu toisaalt ehkä just mitään tarkkaa kokkemusta, eikä mul oikeestaan kukaan tuttukaan, tosi läheinen, milt ois kuullu.
Inka: Tultiin opiskeleen, sitä oli kovasti opettanu, niin oli vähä silleen et ”no niin, jes.” Toki sitte se koronavuosi, että ei ollu sitä yleistä opiskelijapöhinää. Että oli oikeestaan vaan se etäopiskelu, mikä jäi jäljelle. Mutta nyt on ollu kyllä kiva, ku on vähän Suomi vapautunut.
Oona: No joo. Siis, härre gud, tässä on itse kukin vapautunut. Mulla on sulle nyt vielä tämmöset loppukysymykset. Jaha, mistäs ne löytyy. Mä olen kirjoittanut ne tänne minun paperilleni. Elikkä täält tulee tämmöset kolme lausetta, joihin sun pitää täydentää yhdellä sanalla tai parilla, jatka sitä lausetta. Oletko valmis?
Inka: Uskoisin.
Oona: En olisi uskonut, että ___?
Inka: Löydän itseni erittäin aktiivisesta osasta opiskelijayhteisöä.
Oona: Vautsi, erittäin hyvä vastaus. Parasta opinnoissani on___?
Inka: Meidän tiivis opiskelijapporukka.
Oona: Loistavaa. Odotan innolla___?
Inka: Vitsi tekis mieli oikeen.. Siis sitä, että valmistun. Sitä, että pääsen töihin ja käyttämään tätä kaikkea ammattitaitoa, mitä tässä ammennetaan. Toivottavasti vielä pääsis maisterivaiheeseen proviisoriksi. Odotan kyllä.
Oona: Erittäin hyvät vastaukset, ja tuli sieltä ihan lonkalta. En ollu Inkalle kertonu aiemmin näitä alkuja. Mut joo, hei, tää alkaa oleen sit tässä. Ihan hyvät pölinät saatiin aikseksi. Kiitos sulle Inka, että –
Inka: Kiitoksia.
Oona: - saavuit tänne vieraaks. Toivottavasti sinne kuulijoillekki tuli jotain uusia näkemyksiä tai vinkkejä tai ajatuksia; ihan mitä vaan. Me sanotaan sitten täältä moikat, ja nähdään seuraavassa podissa.
Inka: Jes, moi moi!
Oona: Moi moi!