Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
[musiikkia]
PEKKA LAUKKANEN: Tervetuloa Lainahaalareissa-podcastin pariin. Minun nimeni on Pekka Laukkanen. Tiesitkö, että Itä-Suomen yliopistossa voi opiskella monia eri kieliä, esimerkiksi englantia, ruotsia ja venäjää? Sivuainevalikoimista löytyy muun muassa karjalan, suomen, japanin, ranskan ja saksan kielet.
[musiikki jatkuu ja päättyy]
No, millaista kieltenopiskelu yliopistossa sitten on, ja mikä houkuttelee kieltenopiskelun pariin? Vieraana minulla täällä studiossa on venäjän kielen opiskelija ja venäjän kielen opiskelijoiden ainejärjestön, Iskra ry:n varainhoitaja Karoliina Keskitalo.
KAROLIINA KESKITALO: Moikka!
PEKKA LAUKKANEN: Sekä ruotsin kielen opiskelija ja ruotsin kielen opiskelijoiden ainejärjestön, Godis ry:n puheenjohtaja Joni Leppänen.
JONI LEPPÄNEN: Morjes!
PEKKA LAUKKANEN: Miten työ päädyitte opiskelemaan kieliä? Oliko teillä joku tietty syy siihen, että kielet vei mennessään?
KAROLIINA KESKITALO: No, mul on vähän niinku ehkä käyny se yliopistoon päätyminen sillee vahingossa. Mä oon kyllä alottanu siis venäjän kielen jo kasiluokalla valinnaisena, koska mua kiinnosti, mä aina ollu hyvä kielissä ainaki omasta mielestäni ja halusin siihen sit jonkun muun, ja se venäjä vaikutti sillee ehkä mielenkiintosimmalta. Meil oli myös muita valittavia siinä, mutta päädyin sit siihen venäjään. Ja jatkoin sitä sitten koko lukion, kirjotin sen, ja sitte ku piti jonnekki hakee, niin sit mä aattelin, no mä haen lukee venäjää. Ja sitten sattuki nii, et pääsin sisälle, ja nyt täällä ollaan sitte kuudetta vuotta, että hyvä päätös, mutta ihan täysin vahingossa päädyin yliopistoon!
PEKKA LAUKKANEN: Sitä sattuu [nauraa]!
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä, kyllä.
PEKKA LAUKKANEN: Mites Joni?
JONI LEPPÄNEN: No miul oli silleen, niinku, pienestä pitäen ollu sillee, että opettaja halluisin olla. Ja seiskalla ku alko ruotsi, niin meil oli tosi hyvä ruotsinope siinä meiän Enon koulussa. Hän sitte sai jotenki kielen iskostummaan tuonne miunki päähän, ja tykästyin heti ruotsinkieleen, ja sit otin saksan myös sivuaineeks kasilla, en sivuaineeks ku valinnaiseks aineeks. Sit tykästyin siihen saksaan ja saksalaiseen kulttuuriin myös aika kovasti. Lukiossa sitte jatkoin saksan lukemisen ihan päätyyn asti. Oisin ehkä ottanu saksan pääaineeks myös yliopistossaki, mutta sitä ei ennää Joensuussa tarjota, mut en sit halunnu myöskään muuttaa kauemmas opiskelujen perässä, nii otin sitten ruotsin pääaineeks tässä, ja saksa on sivuaineena vielä mukana laukussa.
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä. (Tuossahan on ainakin meikäläisittäin) [02:52] aika jännästi sillee, et ku Suomihan tuntuu jakautuvan tavallaan, on ollu semmonen käsitys, et jotenki täällä idässä tarvitaan venäjää enemmän. Se on ihan ehkä geografinen juttuki sitte, et ne naapurit on ollu tuossa rajan toisella puolen. Sitten taas toisella puolella Suomee on se ruotsi sitten painottunu. Kyllä, ihan mielenkiintosta kuulla, et se oli se opettaja, joka sinnuu alun alkaen tavallaan inspiroi tähän, että ku ollaan täällä itäpuolella, missä ehkä valitettavasti koetaan joskus, et ruotsin kieli on semmonen, vaikka se on meiän kakkoskieli, et koetaan, et se ei sitte jotenki vetoa. Mutta kaikki kielet on hienoja, ja miusta ainaki se on valtava rikkaus, jos osaa niitä.
JONI LEPPÄNEN: Ehottomasti.
PEKKA LAUKKANEN: No, mites, onko teillä kieliopinnoissa tullu jonkunlaisia yllätyksiä vastaan sitten, tälleen niinku yliopiston puolella? Et yllätyksiä tai haasteita tai jotain tällästä? Muistatteko, kun ootte alottanu, että…
KAROLIINA KESKITALO: Itellä siitä kandivaiheestaki alkaa jo olla jonku aikaa, et maisterivaiheessa nyt ei oo sinällään tullu hirveesti mitään yllätyksiä, mut sit ehkä siinä kandivaiheessa, niin se ensimmäinen… Muistan sen ekan viikon, ku alko opinnot, ja sit sut heitettiin sinne tunneille, jonnekki suullisen viestinnän tunnille, ja siellä puhutaan pelkkää venäjää. Ja sit ku on kuitenki, vaik on lukenu siis pitkään sitä kieltä, nii silti jotenki, että joutu semmoseen ympäristöön, missä piti oikeesti… Jossei ymmärtänyt sitä, niin sitten tunnista ei ymmärtänyt mitään, että se oli tosi mielenkiintonen semmonen shokki, ja tokihan se on tosi hyväki heittää vähän sillee syvään päätyyn, et kyllähän se sitten tosi nopeesti kehitty se kielitaito, ja rupes ymmärtään sitä sellasta opettajan puhumaa venäjää, ku taas sitten lukio-opettaja vaikka puhu suomee suurimmaks osaks tunnilla, et se ei ihan ollu niin sitte pelkkää sitä venäjän kieltä. Mutta se on ehkä semmonen, minkä mä nostasin.
JONI LEPPÄNEN: Joo, no miul oikeestaan aika samanlainen kokemus, että lukiossa ihan hyvät pohjat tuli ruotsin kieleen. Mut sitte tänne ku tuli ja kielioppiykköskurssille heitettiin, ja opettaja puhhuu pelkästään ruotsia, ja kieliopin ilmiöt on pelkästään ruotsiks. Että silleen se eka viikko meni vähä sillee, että hetkinen, että pyssyykö tässä nyt yhtään perässä. Mut sen jälkeen se oli täysin luonnollista, et se oli ruotsiks, ja pysy hyvin mukana. No ehkä se oma tuottaminen vähän laahas perässä, mut on sekin nyt vähän silleen noussu. Ja nyt vielä itsassa tällä viikolla tuli yllätyksiä tuolla… No vähän niinku kieliopin kolmoskurssi, nii siellä oikeestaan laitetaan kaikki edelliset käsitykset vähä uusiks, että sanat voiki olla vähä eri paikoissa, missä ne on oppinut aiemmin, että ne on. Tässä oppii koko ajan uutta.
PEKKA LAUKKANEN: Ruotsin kieli yllättää vielä –
JONI LEPPÄNEN: Kyllä, kyllä!
PEKKA LAUKKANEN: [nauraa]. Jollain tavalla! Joo, ja se on ehkä… En tiiä sitten, ku tavallaan, kun alottaa yliopiston, niin siinä pitää oppia se akateeminen kieli myös ihan niinku suomeks, että se on jo ihan oma… Ainaki ite koen, et se on niinku oma kielensä, mitä pittää oppia tulkitsemaan jotenki. Mut sitten vielä sama ruotsiks ja venäjäkski ehkä, nii [nauraa]!
KAROLIINA KESKITALO: Tunnistan kyllä ton, kielioppipaperit pelkästään venäjäksi, ja sitten niistä pitäs jotenki saada… Ei mitään suomennoksia missään, ja sitten opettaja vetää kauheella vauhilla ne läpi, ja yrität vaan pysyy mukana, mikä tää nyt oli, onko tämä gerundi vai partisiippi, mikä tämä –
JONI LEPPÄNEN: Joo.
PEKKA LAUKKANEN: No mutta onko se niin vähän niinku kieltenki kanssa, että sit kun vaan hyppäät syvään päätyyn, alat käyttämään sitä, nii sit sen tavallaan oppii tehdessä?
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä, ja siis varmaan sillee itekki ois… Tai koko ajan yritän luoda itse ympärilleni enemmän sellasta kielimaisemaa, että sitä pääsis käyttää ja uskaltas käyttää, koska ei se muuten kehity, jos se vaan… Varsinkin nyt, kun maisterivaiheessa esimerkiks oo enää tällasia kieliopin kursseja, tämmösiä perusjuttuja, niin se pitää tosi paljon ite tehä se ympäristö, missä sitä käyttää. Ja sitte ku tällä hetkellä on tilanteet mitkä on, ja ei ole ihan samalla tavalla mahdollisuutta vierailla vaikka semmosissa maissa, missä puhuttas venäjää, tai täällä ei ihan niin paljo oo vaikka venäjän kieltä puhuvia, kun on ollu, niin se pitää luoda tosi paljo itse sitten. Ja ollaan nyt sit vaikka tän Iskran kanssa tehty sellasta puhekerhoo, missä sitte puhutaan viikottain, yritetään sitä kehottaa. Ja siel o eritasosia puhujia, nii sit kaikki saa siitä vähän jotain irti, et yritetään myös sitä, ettei sitte vaan äidinkieliset puhu keskenään, vaan sitten vähän vaihdellen.
PEKKA LAUKKANEN: Nii, se on… Ainakin näi-, sillä tavalla ite nään asian, että esimerkiks englannin kieli, nii sehän on suomalaisille… Suomalaiset keskimäärin puhuu, vaikka aina sanotaan, että anteeksi huono englantini, ja ulkomaalaiset on sillee, että ettekö työ ymmärrä, miten [naurahtaa] hyvin työ ymmärrätte ja puhutte englantia! Et ku sitä tullee joka paikasta: elokuvista, televisiosta, teksteistä. Et se on ehkä semmonen pakollinenkin tietysti, ku Suomi on pieni maa, meiän on osattava muita kieliä, että myö pärjätään.
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä, siltä ei oikeen pääse välttymään mun mielestä, et jos avaat television tai ihan minkä tahansa somen, niin englanniks on tosi paljon sisältöö. Toisin kun taas sitten venäjäksi ei ole, eikä kyllä ruotsikskaan.
JONI LEPPÄNEN: Ei ruotsikskaan. Se on vähän sama, että pittää se… Varsinki täälläpäin Suomee pittää ite luua se ruotsinkielisyys siihen ympärille. Tossa ku käytiin pelimatkalla esim. Vaasassa, niin siellähän on kaikki kadunnimet ja kaikki on ruotsiks myös. Ja vastustajat puhu ruotsia keskenään, nii se on sillee vähän erilainen maailma kuitenki siellä toisella puolella Suomee, mitä täällä meillä.
PEKKA LAUKKANEN: Se on, ja itelläni ainaki, Suomessa kun liikkuu, niin liikennemerkit on jotenki semmonen, mistä huomaa, että nyt tullaan seudulle, missä kielijakauma on erilainen, et sen näkee suoraan vaikka ensimmäisenä niistä liikennemerkeistä.
Mut millasia kokemuksia kielitaito on teille tuonu, mitä ette ois ehkä sitten kokenu ilman kielitaitoo? Ja tarkotan, että onko tullu lähettyä ulkomaille sen takia, että pääsee kieltä puhumaan? Onko tullut ystäviä näistä muista kulttuureista tai ehkä työmahollisuuksiakin sitte?
JONI LEPPÄNEN: Joo, no, ite armeijan jälkeen lähin Saksaan asumaan puoleks vuotta. Ei ois varmasti onnistunu ainakaan siinä mittakaavassa, jos ei ois osannu saksan kieltä. Siellä siis asuin au pairina saksalaisessa perheessä, ja elettiin arki täysin saksan kielellä, et se oli semmonen tosi mukava kokemus saksaks. Ja sitte, no meillä kuuluu ruotsin opintoihin semmonen pakollinen kieliharjottelu. Sen voi tehä joko olemalla töissä tai muuten oleilemalla ruotsinkielisellä alueella, eli käytännössä Ahvenanmaalla tai Ruotsissa, tai sitten voi käyä kielikurssin jossain pohjoismaisessa maassa. Ja ite kävin sitte sen kielikurssin tuolla Islannissa, ja se oli tosi semmonen hieno kokemus, että ei ois välttämättä tullu lähettyy, vaikka on kiinnostanu Islanti ihan yläasteikäsestä asti, niin nyt oli semmonen ns. hyvä tekosyy lähtee sinne, ja sai kuukauen olla. Niin se oli tosi mukava semmonen kokemus. Ja vaikka siellä nyt opetus oli norjaks, nii sitte ruotsin pohjalta siitä kuitenki ymmärs tarpeeks, vaikka se oli vähän rankkaa välillä. Mutta se oli kans semmonen, että ilman ruotsin kielen taitoo ei ois kyllä onnistunu semmonen kurssi.
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä, joo, tuota just mietinki, että ku tuota ruotsin kielen kokemusta [naurahtaa] sinulla on, nii että miten se vertautuu näihin muihin pohjoismaalaisiin kieliin, että sillee ymmärrystasolla pysyy kärryillä hyvin varmaan?
JONI LEPPÄNEN: No ainaki ite tälleen kouluruotsin pohjalta, niin norjaa ymmärtää melkein täysin. Siel on muutamia sitte semmosia sanoja, jotka ehkä pittää kyssyy, et hetkinen, että mitäs tuo tarkotti. Mut silleen keskustelussa pyssyy hyvin mukana. Mutta sitte, jos on tanskaks, niin se on sitte aika vaikeeta. Kirjotettuu tanskaa ymmärtää kyllä ihan hyvin, mut se tanskan ääntäminen on niin vaikeeta, että sitä ei pysy mukana. Siellä Islannissa oli myös tanskalainen opettaja, joka ekana päivänä kerto jonku vitsin: kaikki muut nauro, [naurahtaa] ja sitten mie olin hiljaa, et mie en tajunnu sitä vitsii, ku mie en ymmärtäny sitä, mitä se sano! Mutta siinäki sitte sen kuukauen aikana ihan jonkun verran se kehitty, mut ei kyllä kovin hyvin.
PEKKA LAUKKANEN: Joo. Nyt ajattelin kysyä, kun (--) [12:05] miettiny sitä, että miten se vertautuu –
JONI LEPPÄNEN: Joo, norjaa ymmärtää, tanskaa ei ehkä ihan, paitsi natiiviruotsalaiset ehkä, ja islantia ei kyllä: se on niin pitkä aika sitte eriytyny siitä, niin se on hirmuvaikee ymmärtää ruotsin pohjalta.
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä, kyllä. Tuo on vähän silleen, niinku itekki tietyst tän perus- suoritetun ruotsin ohella, niin on aina ajatellu, et onkohan se näin. Ikinä ei oo tullu ketään vastaan, [naurahtaa] keltä kysyä, niin nyt oliki hyvä –
KAROLIINA KESKITALO: Jonkun verran sitte, ku o ite myöskin käynyt tämän pakollisen ruotsin oppimäärän aikanaan, niin sitte jotain norjalaisia sarjoja on pystyny sillee jonkun verran ymmärtään, mut et ei niistäkään kyllä siis ehkä ihan kaikkea. Kuitenki huomannu, et jotain samaa (niis on).
PEKKA LAUKKANEN: Mites semmonen väite, että vieraan kielen osaaminen toimii siltana vieraisiin kulttuureihin? Ootteko samaa mieltä?
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä mä oon hyvinki samaa mieltä. Mä vastaan vielä tohon edelliseen kysymykseen [nauraa] omista kokemuksistani, että meillä kanssa venäjän kielen oppiaineeseen kuuluu siis tämmönen kielivaihto, mutta sattuneesta syystä se on aikasemmin ollu Venäjällä. Ja mä oon vielä sitä ikäpolvee, joka on käyny sen sielt Tverin yliopistosta, mutta etämuodossa. Meillä ollu tämmönen kuukauden etäkurssi, mikä ei ihan täsmää sitä aikaisempaa kolmea kuukautta, mitä on vietetty siellä. Ja tällä hetkellä se suoritetaan sitten Baltiassa, joko Virossa tai Latviassa, vähän vuodesta riippuen, semmosella venäjänkielisellä alueella, Daugavpilsissä tai Narvassa. Et näitä venäjänkielisiä alueita on todella paljon entisissä Neuvostoliiton alueilla.
Mutta kävin siis itse Uzbekistanissa nyt viime keväänä opintomatkalla, ja tiesin jo siinä lähtiessä, että onpa kiva päästä näkeen, että puhutaanko siellä oikeesti sitä venäjää vielä, koska he on… Siit on toki hyvin kauan, ku he on ollu osa Neuvostoliittoo, mutta oli mielenkiintosta nähdä. Ja kyllähän siellä tosi paljon sitä venäjää puhuttiin, pääkaupungis erityisesti. Että ei sielläkään tää väite, että kaikki puhuu englantia kaikkialla, niin ei se kyllä siellä ihan paikkaansa pitäny, että ihan taksikuskien ja kauppiaiden ja muiden kanssa puhuttiin venäjää, että sit jos ei hekään osannu ihan täydellisesti sitä, niinkun en minäkään, nii sit se oli vähän sellasta, kaks vieraskielistä keskustelee keskenään, mutta kyllä siel tosi… Ja paras kokemus oli se, et tuli ymmärretyks itsekin siinä, et hei, et mä osaan oikeesti venäjää. Että kun ei oo saanu niitä kokemuksia pitkään aikaan, sellasia, että… No kavereiden kanssa nyt, joo, mutta he nyt saattaa [nauraa] sanoa, että puhut tosi hyvin, ihan vaan päästäkseen tilanteesta pois. Mutta siellä oli kyl mahtavaa. Ja siel tosi paljon ihmiset oli käyny Suomessa, ja he oli tosi innostuneita siitä, että sä oot Suomesta, ei vitsi, että oon joskus ajanu rekkaa siellä Suomen rajan yli! Että pieni maailma siinä mieles.
PEKKA LAUKKANEN: Eli tavallaan vois väittää, et se on tietynlainen silta, et kun tietysti yhteinen kieli on se tärkein asia, mikä yhistää aika helposti ihmisiä sitte, että tavallaan… Mut auttoko se siun reissulla sitten kulttuurin ymmärtämistä paremmin?
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä jonkun verran. Pysty keskustelee paikallisten kanssa sitten, kun ei itse nyt uzbekkia osaa, se kyllä on tosi mielenkiintonen kieli myös, että jos tässä joskus innostuis, niin vois vaikka sitäkin jotain alkeita opiskella! Mutta siis kyllä, heidän kanssaan pysty keskusteleen semmosist ajankohtaisista aiheista, ja sit ku pysty kysyy vaikka, et ku he ei puhunu englantia, niin kysy sitten venäjäks, että hei, no mitä tää meinaa, ku teillä on tällasta ja tällasta ja tällasia kulttuurisia elementtejä, niin miten ne liittyy sitten taas tähän, niin pysty saamaan tietoo sit siitä.
PEKKA LAUKKANEN: Mietin tuossa, että sit jos on vaikka tavallaan kaks osapuolta, jotka puhuu eri kieltä, ja sit puhutaan yhessä kolmatta kieltä, vaikka englantia, tai mitä ikinä se onkaan, nii sit tavallaan jotain jää puuttumaan käännöksestä.
JONI LEPPÄNEN: Joo, se käännös jää, niinku, vähän siitä jää jotaki pois, jos se on vieraalla kielellä. Itekki tossa… Kyl siihen yhteiskuntaan pääsee paremmin sisälle, jos puhhuu sitä ns. maan kieltä. Koska, no, ussein, jos puhutaan englantia sitte jossain muussa vieraassa maassa, nii just siitä jää jotakin siitä käännöksestä pois. Ja tietysti maat ite markkinoi itteensä englanniks tietyillä tavoilla, että sieltä näytetään ne kauneimmat kohat ehkä. No sitten yhteiskuntaan just pääsee paremmin sisälle, jos ossaa sitä paikallista kieltä.
KAROLIINA KESKITALO: Se on myös aika semmonen tietynlainen luottamuksen osotus, tai paikalliset ehkä saattaa luottaa (--) [16:54] puhuu sillä heidän kielellään, että ei tulla tänne vaan puhumaan englantia tai muuta.
PEKKA LAUKKANEN: Joo, ja täähän on ihan suomalaisille [naurahtaa] varmaan tuttu ilmiö, jos tulee joku ulkomaalainen, joka puhuuki suomee. Sitä ei tarvi osata ees erityisen hyvin, niin myöhän ollaan niin vaikuttuneita, että miten olet jaksanut, miten pystyt tuohon –
KAROLIINA KESKITALO: Toi kävi just siellä Uzbekistanissa, koska siellä on siis yliopisto, joka opettaa suomen kieltä, ja he puhu sitten suomea [naurahtaa] minulle, niin olin… Ja siis todella hyvää suomea, siis ihan älyttömän hyvää suomee siihen nähden, et he on lukenu vasta vuoden tai muuta-, niinku, vähemmän aikaa, niin todella hämmästyin oikein, että vautsi. Et se arvostus myös sille suomen kielelle oli tosi korkee, mikä saattaa ehkä jäädä unohtumaan sitten –
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä. Ja sit on paljon musiikissa esimerkiks ilmiöitä, että ihmiset kuuntelee suomalaisia bändejä, jotka laulaa mahollisesti englanniksi, mutta yhtäkkiä tuleeki kiinnostus. Kuten meiän täällä Pohjois-Karjalassa tärkee Nightwish: heiän faninsa ovat tulleet ihan Suomeen asti, että pääsevät suomea puhumaan, koska –
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä, ja siis sama insomniumit ja kaikki tälläset isot hevibändit, et Suomessa hyvin aliarvostettuja, mutta sitten kun mennään maailmalle jonnekki Brasiliaan, Etelä-Amerikkaan, nii herranen aika, ne on suosittuja siellä!
JONI LEPPÄNEN: Nää on yllättävän iso vientituote –
KAROLIINA KESKITALO: On kyllä. Ja sitten Tuomas Holopaisen voi nähdä Prismassa [nauraa]! Et se on myöski osotus siitä, että…
PEKKA LAUKKANEN: Sit tämmöset, niinku hevimusiikki tai joku, nii se voi olla yllättävä kieli-, tämmönen -lähettiläs melkein sitte. Sama just niinku saksan kieli, nii on hevibändit, rammsteinit sun muut, ja ihmiset pyrkii tulkitsemaan saksan kieltä sitten, että saavat tietää –
KAROLIINA KESKITALO: Sehän on ainakin jonkun verran nostanu mun mielestä saksan kielen opiskeluaki jossain vaiheessa, niinku Rammstein ihan pelkästään. Muistan, joskus oli uutisissa sellanen, et oli ihan kielikurssi, missä opeteltiin [naurahtaa] Rammsteinin lyriikoita ja opeteltiin saksaa!
JONI LEPPÄNEN: No siis lukioaikana tuli aika pitkälti kuunneltua Rammsteinin tuotanto monta kertaa läpi, ja siinähän sitä oppii. Rammsteinin ja saksalaisen iskelmän avulla [naurahtaa] (mie oon saanu) [19:09] sitä kielitaitoa, kyllä!
PEKKA LAUKKANEN: Jopa itsekki opin saksaa ihan satunnaisesti teini-ikäsenä Rammsteinia kuuntelemalla, kun kävi miettimään: no mitähän ne tässä nyt oikein sannoo, ku ne jauhaa tätä samaa asiaa, ja sit ku asian tarkisti, nyt osaan aavistuksen kieliä.
KAROLIINA KESKITALO: Nyt olen oppinut!
JONI LEPPÄNEN: Ja oli varmasti fiksuja juttuja [naurahtaa] (--). Hyvin yksinkertasia sanotuksia: sen takia se ei Saksassa ehkä oo niin suosittu bändi itse asiassa, koska ne o aika yksinkertasia juttuja, mitä ne laulaa siinä.
PEKKA LAUKKANEN: En tiiä, se on jotenki sit tavallaan, ku otat sen mielikuvituksen pois kuvioista, nyt tiedän [nauraa]! Nii sitte jättää sävellyksille tilaa, mutta! Joo. Minkäslaisia tulevaisuuden suunnitelmia tai tavotteita teil on kielen opiskelun suhteen? Vieläkö on kielipäätä opiskella lisää kieliä, vai onko nyt semmonen tältä osin sopiva tilanne?
JONI LEPPÄNEN: No, ite näkisin ainaki omalla kohalla, että kieltenopiskelu on semmonen myös vähä harrastus tai semmonen elämäntapa [naurahtaa] tai silleen, niin… Hirmuiso sana, mutta että silleen se on semmonen kiinnostuneisuus vähän kaikkia kieliä kohtaan, että itelläki nyt on opetettavina aineina sitte, kun täältä valmistuu, ruotsi, saksa ja englanti. Et siinä tullee jo aika hyvä kombo sillee, ja aika paljo opintopisteitä tässäki yliopistossa. Mut sitte kuitenki kiinnostas esim. norjan opiskelu tai islannin opiskelu, niin nää on sit varmaan semmosta vapaa-ajan hauskaa puuhaa sillee, sillon ku joutaa, nii niitä voi tehä.
KAROLIINA KESKITALO: Joo, mä kanssa… En ole lopussa vielä kieltenopiskelun kanssa, vaan kiinnostas kyllä, ja nyt meillä alkaa ens syksystä täällä Joensuussa sit toi ukrainan kielen sivuaine, niin se kiinnostaa tosi paljon, koska vähän sama, mitä noitten, niinku, norja-ruotsi-akselilla on se, et jos osaa jotain slaavikieltä, niin oppii aika äkkiä toisen slaavikielen. Että sitten venäjän pohjalta on suhteellisen helppo oppia ukrainaa tai toisinpäin, ja sit ehkä siihen vois vielä miettiä sitte ton valkovenäjän, jos ois semmosta jaksamista, nii jossain vaiheessa vois harkita sitäki.
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä. Koska kaikella koulutuksella on se päämäärä, että tavallaan [naurahtaa] pyritään sitten työllistymään siihen lukemaamme ammattiin, niin miten työ näätte teiän työmahollisuuet, minkälaisilla kentillä se saattaa olla sitten näin yliopiston jälkeen?
KAROLIINA KESKITALO: Sul on varmaan vähän helpompi (--) [21:57]!
JONI LEPPÄNEN: Miul on aika selkee se polku, että minne tästä jatkettaan, että se on sit se opettajaura.
KAROLIINA KESKITALO: Joo, no ite oon siis asiantuntijalinjalla. Joskus aikanaan mietin sitä opettajaakin, mut sit totesin, et se ei ehkä oo minulle, ja varsinkin meiän alalla jätän sen niille, kellä oikeesti on sitä kiinnostusta siihen todella, et jätän ne työt sit heille. Mutta mua kiinnostas itteeni siis mahollisesti järjestökentälle työllistyä: oon aika aktiivinen ollu näissä ainejärjestöhommissa ja päässy näkeen sitä kolmatta sektoria. Niin sinnepäin, ja mahollisesti sitten maahanmuuttajien kautta kotoutumisen parissa työskentelisin tulevaisuudessa. Et se on semmonen nyt, sanotaan, ehkä tänhetkinen fiilis, mutta sitte en oo poissulkenu ulkomaille lähtemistä myöskään.
PEKKA LAUKKANEN: No just tätä meinasin kyssyy, että teillä molemmilla sitten pystyy… Siinä on se mahollisuus työskennellä sitte ulkomaillaki, että ei haittaa yhtään hyvä kielitaito siinä asiassa.
KAROLIINA KESKITALO: Joo, ei oo haitaks, ja just yks ystäväni onkin tällä hetkellä työllistettynä Uzbekistaniin meidän tämän opintomatkan pohjalta, venäjän kielen taitoinen, niin se on myös ihan mahdollisuus sitten.
PEKKA LAUKKANEN: Kyllä, kieltä puhuva yliopistokoulutettu on ihan… [nauraa] Sanotaan näin, että hyvää valuuttaa myös ulkomailla, että –
KAROLIINA KESKITALO: On, ja se on suhteellinen harvinaisuus edelleen, jos puhutaan muista kielistä ku englannista. Ei meitä liiaks oo.
JONI LEPPÄNEN: Joo. On siis itelläki sillee ollu ajatuksissa ehkä se ulkomaat joskus, ehkä, mutta katotaan nyt ensin tää opettajakortti! Jos se ei sitten lähe, nii sit on tietysti kaikki vielä auki. On eri polkuja, jonne voi sitten mennä, mutta –
KAROLIINA KESKITALO: Niin, tai aina voi lähtee opettajaks toiseen maahan.
JONI LEPPÄNEN: Nii.
PEKKA LAUKKANEN: Aina voi suunnata ja päättääkki, että otan nyt sen japanin kielen tällä kertaa [nauraa]! Jos tosiaan kiinnostusta vieraita kieliä kohtaan on.
KAROLIINA KESKITALO: Kyllä, ehottomasti.
PEKKA LAUKKANEN: Sit ehkä, että oisko teillä joku yks semmonen innostava ajatus kieltenopiskelusta, jota voitte sanoa sillekki, joka kuuntelee tätä, et jos joku nyt miettii vaikka lukiossa tai ammattikoulussa tai ihan vaan työelämässä, ja miettii, että ehkä kieltenopiskelu vois olla minun juttu, nii mikä ois semmonen innostava?
KAROLIINA KESKITALO: (-) (itse asiassa) [24:28] just kysyttiin tätä alkuviikosta, että miksi opiskella kieltä ylipäätään. No, ihan helppo vastaus: ei siitä haittaakaan ole! Ja toinen on se, että ihmiset… Meillä ei ihan hirveesti oo kielitaitosta porukkaa, jos puhutaan vieraista kielistä, niin se on todella iso valtti ihan mihin tahansa, ja se kasvattaa semmosta omaa ymmärrystä tosi laajasti. Et ehottomasti, jos yhtään kiinnostaa, nii kokeilemaan vaan. Ja sit jos ei tunnukaan siltä, et okei, tää onki vähä, ei ookkaan itelle, nii ei sitä tarvi loppuun asti jatkaa. Mutta ihan perusteet vaikka ihan mistä tahansa kielestä, nii se on ihan todella hienoa, et osaa.
JONI LEPPÄNEN: Kyllä, ja kaikki on valttia työelämässä ja itsassa ihan muussaki elämässä. Nykyään englantia ossaa Suomessa melkein kaikki, varsinki yliopistotutkinnon saaneet, niin sitte, jos sul on vielä joku muu kieli kun suomi ja englanti, nii sie pystyt sillä erottumaan työmarkkinoilla. Ja sitten just, että jos ei ihan pääaineeks asti halluu ottaa, nii UEFilla esim. sivuaineoikeus on aika vappaa. Sinne vaan hakemaan, ja eiku sissään ja kokkeilemmaan. Meilläki ruotsissa kurssit on oikeestaan, niinku, et siel on muutama pääaineopiskelija, ja loput on sit sivuaineopiskelijoita. Et usein on enemmän sivuaineopiskelijoita ku pääaineopiskelijoita. Että siitä sivuainestaki on hyötyä.
KAROLIINA KESKITALO: Ehottomasti, kyllä.
PEKKA LAUKKANEN: Ja tuo on, ainaki itekki oon sitä mieltä, että mahollisimman paljon kieliä: se on tosi ihailtavaa, kun ihmiset osaa kieliä ja kommunikoia keskenään. Se kuitenkin purkaa tiettyjä raja-aitoja [naurahtaa], ku ymmärretään to-… Tarkotan sillä, et kaikkien ei tarvi osata kaikkee, mut kunhan meillä on ihmiset, jotka osaa, niin ehkä meiän keskusteluki on sitte paljon jotenki syvällisempää ja semmosta. Meil on jonkunlainen yhteys toisiimme. Ihmiskunta perustuu eri kielille kuitenkin!
Haluatteko lähettää lopuks terveisiä? Saatte lähettää ihan millä vaan kielellä [nauraa]!
KAROLIINA KESKITALO: Kelles tässä nyt lähettäs?
JONI LEPPÄNEN: Jaa-a, no, ite lähetän kaikille, jotka on kiinnostuneita kieltenopiskelusta ja myös tyttöystävälle, joka lupas kuunnella tämän jakson. Lähetettään Viiville terveiset!
KAROLIINA KESKITALO: Hyvä, hyvä! No mä lähetän terkkuja sitte kaikille sekä Iskran että Godiksen kuuntelijoille!
[musiikki voimistuu]
JONI LEPPÄNEN: Joo, tietysti myös godislaisille – ja iskralaisille!
KAROLIINA KESKITALO: Me tehdään paljon hyvää yhteistyötä.
JONI LEPPÄNEN: Kyllä.
KAROLIINA KESKITALO: Kaikille, ja myöskin tietysti, jos kiinnostaa kielet, niin ihan mahtavaa, jatkakaa samaan malliin!
JONI LEPPÄNEN: Kyllä.
PEKKA LAUKKANEN: Kiitoksia. Tosiaan lisätietoja Itä-Suomen yliopiston kieliopinnoistakin, kuten kaikista muista, löytyy sitte osotteesta www.uef.fi. Kiitos, Karoliina, ja kiitos, Joni, teiän ajasta, ja kiitos kaikille, jotka oli meidän kanssa loppuun asti tässä podcast-jaksossa. Kiitoksia!
KAROLIINA KESKITALO: Kiitos!
JONI LEPPÄNEN: Kiitos!
[musiikki jatkuu]