Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Pekka Laukkanen: Meillä on tossa ihan hyvin aikaa käytettäväksi.
Joo, tervetuloa Lainahaalareissa-podcastin pariin. Minun nimeni on Pekka Laukkanen.
Oletko koskaan miettinyt, millä koulutustaustalla yliopistoon voi hakea? Tilastoissa korostuu lukion käyneet, mutta lukio ei ole ainoa reitti yliopisto-opintoihin. Tiesitkö, että ammattikoulusta on valmistuessaan oikeutettu hakemaan yliopistoon valintakokeiden kautta?
Minulla on vieraana studiossa kaksi opiskelijaa, joiden opiskelutausta on tilastollisesti harvinaisempi yliopistomaailmassa. Pinja Saukko‚ monimateriaalisen käsityön opettajaopiskelija.
Pinja Saukko: Kyllä. Hyvin meni [naurahtaa].
Pekka Laukkanen: Tässä välissä kysyisin‚ että mitä se tarkottaa tuo.
Pinja Saukko: Siis mä pystyn opettamaan teknistä ja tekstiiliä. Eli siis hieno titteli ja näin ees päin, mutta siis mä pystyn tai mä opiskelen tällä hetkellä, että minusta tulee tekstiili- ja teknisen käsityön opettaja.
Pekka Laukkanen: Kiitos tästä selvityksestä [naurua]. Onneksi on kirjoitettuna ylhäällä tossa.
Pinja Saukko: Kyllä. Se on suullinen, jos ei muuta.
Pekka Laukkanen: Se on vaikea lausua. Toinen vieras on Jukka-Pekka Auroilla ja psykologian opiskelija olet.
Jukka-Pekka Auroilla: Joo, kyllä.
Pekka Laukkanen: Ja psykologia varmaan on sinällään ainakin käsitteenä monelle tuttu, mutta… miksi psykologia?
Jukka-Pekka Auroilla: Ehkä oikeestaan se laajuus, mitä psykologia tarjoaa. Must tuntuu‚ et ihmisillä on aika pitkälti käsitys, et se on sellasta kliinistä‚ että ollaan kuuntelemassa sairaalan päässä tai työterveydessä ihmisten huolia, mutta siinä on tosi paljon kans tutkimusta ja sit pystyy firmoissa korporaatiotasolla auttamaan ja henkilöarviointeja ja esim. urheilupsykologeja ja tällästä. Et siinä on tosi paljon vaihtoehtoja. Niin ei ollu oikeestaan ihan satavarma, et mitä haluaa isona tehdä, kun hän lähti‚ mutta ehkä se selvii tässä.
Pekka Laukkanen: Se kuulostaa hyvältä. Ihan aluksi voitas lähteä semmosella kevyellä kysymyksellä liikenteeseen. Mikä oli lapsuuden tämmönen haaveammatti teille?
[naurua]
Pinja Saukko: Ylläripylläri: käsityöopettaja. [nauraa] Toinen oli uimaopettaja, mutta se ei nyt sitten lähtenykään siiville se unelma, mutta aika lailla käsityöopettaja tai opettaja. Ei ehkä oo niinku mikään uniikein ammatti loppuvaiheilla.
Jukka-Pekka Auroilla: Joo. Mul oli palomies. Mun faija oli prankkarina -
Pinja Saukko: Uu!
Jukka-Pekka Auroilla: - tuolla Hyvinkäällä aikanaan ja sitten, no sitäkin tuli tossa 10 vuotta tehtyä, et kävin ton pelastusopiston.
Pinja Saukko: Uu.
Jukka-Pekka Auroilla: Sit nyt oon virkavapaa niistä hommista tai oikeastaan opintovapaalla.
Pekka Laukkanen: Joo, kyllä. Ja vähän tuossa sitten sivuttiinki jo, että seuraavana ois kouluasioista kysymys. Eli millaiset koulutaustat teillä on ennen yliopistoa ja pääsittekö sitten tekemään myös sitä koulutusta vastaavaa työtä?
Pinja Saukko: No mä voin alotella, et mulla on vähän pitempi ehkä. Mä oon kumminki mä oon käynyt peruskoulua 10 vuotta. Mä oon jääny luokalle‚ mut se on niinku… siis mul on erittäin vaikea oppimisvaikeus, niin tässä on sitäkin ehkä vähän buustaan, että se ei ole niinku ongelma täällä yliopistossa.
Sitten mä olen opiskellut, hieno titteli taas, vaatetusalan artesaani [nauraa]. Eli siis ammatti on semmonen, jossa suunnitellaan ja valmistetaan naisille enimmäkseen vaatteita, ja sit mä olen opiskellu ittestäni tarjoilijaksi ja kokiksi ja nämä on… Mä olen kuusi vuotta amiksessa ollu vaan. Että hyväksi luettua ja ku on aikuinen‚ niin ei tartte käyvän niitä perusopintoja niin paljon‚ mitä sitten niinku, jos ois suoraan yläasteelta tullu.
Ni silleen ihan kivasti ja olen yllättävästi kai… vaatetusompelijana en oo ollu kertaakaan elämässä, mutta tarjoilijana ja kokkina enimmäkseen oon ollu.
Pekka Laukkanen: Mites Jukka-Pekka?
Jukka-Pekka Auroilla: Mul on kans merkonomitutkinto taustalla ja mä tein… mitäköhän. Olinkohan mä neljätoistakesänen, kun mä menin puhelinmyyntiin ja sitten mä menin merkonomiksi ja sit siin samalla mä olin Jyskissä töissä. Sillee kyl tuli tehtyy sitten vähän niinku niitä alan hommia.
Mä kyl koko ajan tiesin tai mul oli tähtäin sinne pelastusopistoon, ni sit intissä mä kävin ton kuljettaja-aukin, niin sielt sai sitten kortin‚ ni sitte ei ns. tarttenu enää sitten tehä merkonomihommiin. Et pääs sit suoraan hakee pelastusopistoon, mutta kaikki koulut, mitä on käynny niin on kans tehnyt niitä hommia.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä. Eli tavallaan niinkun kuitenkin tähtäin on ollu semmoseen lapsuuden haaveeseen sitten tuolta osin.
Jukka-Pekka Auroilla: Joo.
Pekka Laukkanen: Ja pääsit sitä sitten tekemäänkin.
Jukka-Pekka Auroilla: Kyllä.
Pekka Laukkanen: Sitte ois hiukan tylsiä tilastotietoja. [naurua] Opetushallinto tai opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen mukaan vuonna 2022 Itä-Suomen yliopistossa oli opiskelijoita vähän reilu 17 000 kappaletta, joista 15 165 oli lukiosta tulleita ja sitten ainoastaan 2 529 ammattikoulusta. Ja tämä tarkoittaa sitä, että ammattikoulutaustaisia opiskelijoita on kokonaismäärästä vajaan 15 prosentin verran. Ja ainakin minun mielestäni niin se kuulostaa aika pieneltä määrältä.
Pinja Saukko: Hmm. Kuulsotaa.
Pekka Laukkanen: Sinällään, että varmasti valtion laajuisen tilaston mukaan, niin täällä on aika paljonkin ammattikoulutaustaisia. Mut millaisia ajatuksia nää lukemat teissä herättää? Eikö ammattikoulua sitten mielletä ehkä tämmöseks ponnahduslaudaksi yliopistoon?
Jukka-Pekka Auroilla: No ei välttämättä. Tai mulla on oikeestaan just yksi esimerkki. Tässä töistä lähti palokunnasta yksi kaveri suorittaa iltalukiota‚ että se voi hakea yliopistoon ja sit mä olin sillee, et minkä takia se niinku käyt sen iltalukion siit ja sitte oli sellainen yleinen käsitys muutenkin meillä töissä ja tuttavapiireissä, et vaatii lukiopohjan, että voi hakea yliopistoon. Ja sit esim. Kun mä sanoin, et mä aattelin hakee psykalle niin tosi moni kysyy, et niin, mut eihän sulla lukiopohjaa ja tällee. Että se varmaan jossain vaihees vaihtu.
Oliks jossain vaiheessa lukiopohjan pakollinen vai onko tää vaa tällee vinouma mun päässä? Meinaa tosi moni on luullut, että se vaatii sen.
Pekka Laukkanen: Tässäpä se, että vaikka itsekin ammattikoulua, niin kuin tuossa aikaisemmin juteltiin, ni on merkonomi ja talonrakentaja, ja silti niin kun en pysty sanomaan, että siitä ois koskaan puhuttu oikein, että hakekaa jatko-opintoihin. Että se sitten painottuu jotenkin ammattikorkeakouluun ihan äärimmäisessä tapauksessa, että jos jos jotain suositellaan ja tuohon en osaa sanoa vastausta, milloin tämä on tämä muutos tullu.
Pinja Saukko: No silleen niinku, mitä ite tietää, ku mä oon… voin myöntää, mul on seitsemän vuotta tässä talossa ollu ja loppua ei vielä näy [naurahtaa], mutta silleen, mitä niinku itellä mun alan puolella, että meillä on enemmän noita amiksesta tulleita ihmisiä kuin lukiosta‚ niin kyllä niitäkin löytyy. Mutta silleen kun suuri osa meidän käsityöopettajista ja -opiskelijoista on ammattitasoinen tausta, että on just talonrakentajia tai ompelijoita tai (kudontapuolella) [0:08:43] tai jotain tämmöstä. Että mulle se ei oo niinku… no ei se ikinä oo ollu ongelma, mut sillee [naurahtaa]. Ennennäkemätöntä ehkä jos parempi sana.
Mutta sille miä tiedän, että kun käsityö on meillä täällä yliopistossa siis niinku ihan tiedeaine, nii se on erittäin nuori. 70 vuotta‚ noin. Niin silleen, että noin 70 vuotta sitten se ei ollut yliopistojuttu‚ niin ni sinällänsä silleen vois aatella‚ et se on voinut olla noin 70 vuotta sitten vielä, että yliopisto on vaan mentiin lukion papereilla, jos näen näin karkeesti aatellaan [naurahtaa].
Pekka Laukkanen: Kyllä ja tietysti tietyille aloille, niin se on aikamoinen etu, esim. oma mediaosaaminen, niin se vaaditaan tavallaan‚ että pystyy hakemaan media-, kulttuuri- ja viestintäopintoihin, syventäviin opintoihin esimerkiks.
Ja just tommonen käsityöala, niin se on ihan selkeä yhteys‚ että siitä on hyötyä siitä käytännön osaamisesta varmasti, kun lähdet opettajaksi opiskelemaan.
Pinja Saukko: [naurua] No sehän riippuu, et minkälaiseksi opettajaksi lähdet opiskelemaan‚ että kyllähän meillä on näitä sivuaineen puolella, jotka on fysiikka pääaineena ja sitte ne on ottanut sivuaineeksi käsityön, että siinä sinällänsä tarvii osata. Et silleen voithan säkin tulla meille opiskelemaan käsityötä, jos ei fyysikka… eiku psykologi ei kiinnosta [nauraa].
Jukka-Pekka Auroilla: (- -) [0:10:25], mä oon niin kädetön kaveri, että mun -
Pinja Saukko: Ei haittaa! Siellä opetetaan kädestä pitäen, hehee!
Pekka Laukkanen: Mitenkäs tässä‚ Jukka-Pekka, miten se tuota näkyy tuo aikaisempi työura psykologin opinnoissa? Että onko siitä hyötyä?
Jukka-Pekka Auroilla: No joo, me ollaan kans oltu ambulanssissa aika paljon, tehty ensihoitajan hommaa. Siin tulee tosi paljon potilaskohtaamisia ja haastattelutilanteita ja sit tietenki sellast etiikkaa ja vaitiolovelvollisuushommii, ni ne ainaki tuntuu itselle tosi selkeiltä hommilta ja sit ku menee vierast ihmist haastattelemaan, meillä on esim. nytte ammatillisessa vuorovaikutuksessa on‚ et pitää suorittaa haastattelu tuntemattomalle henkilölle, niin se ei tunnu kynnykseltä itselle.
Et siit on kyl apuun, mutta sit taas se ehkä mis huomaa, että on vähän jäljessä on sitte, ku käydään kaikkii Jungin ja Freudii ja psykan historiaa lävitte ja sitte opettajat aika usein sanoo‚ et no nää on näissä lukioissa käyty ja siellä varmaan olin ainoa melt, kuka alotti ilman lukiopohjaa. Mä olin aina vaan ihan hissukseen siinä.
Pekka Laukkanen: Ei hätää, nämä on lukiossa käytyjä juttuja [naurahtaa].
Pinja Saukko: Siis, en mä tiiättekö tässä perinteisen meemin‚ että ala-asteella: ”Ei hätää opitte yläasteella” Ja sitte menee yläasteelle: ”Ei hätää opettaa lukiossa.” Sitten kun menee lukioon: ”Ei hätää opitte yliopistossa”, ja sitten kun menee yliopistoon: ”Teiän piti osata nämä jo aikoja sitten.” Niin sillee semmoset samat fiilikset edelleenkin [nauraa].
Pekka Laukkanen: Niin se tavallaan varmaan näkyy se semmonen lukion niin paljon yleissivistävampi ja siellä ehkä panostetaan siihen kirjottamiseen, ja tottakai se on se on juurikin sitä‚ että… ammattikoulusta tulee sitten eri erilaisia osaajia ja niinku tossa puhuttiinkin, että niille on kyllä tarvetta. Eli semmoselle käytännön osaajille, jotka haluaa oppia enemmän ehkä ja oppia ilmaisemaan asioita vielä sitte ja mahollisesti opettaa muille sitte.
Pinja Saukko: Joo. Et sillee ite‚ miten tuolla oman puolesta, että mähän ensimmäisen esseen täällä yliopistossa kirjotin‚ niin mulla meni mitä 12 tuntia. Nelisivunen essee ja meijän siihen aikainen professorini, ni en tiiä päästikö se säälistä läpi vai mitä, mutta nelonen tuli [nauraa]. Että siinä mielessä tai siis niinku loppuvaihella asteikkoo, et jos ei aikasemmat tiiä, niin ehkä ykkösestä vitonen ja vitonen paras. Niin nelonen, ni se on mitä kasin arvonen. Ni siinä mielessä oon ihan tyytyväinen, mutta mä uskon, et se on vaan varmaan silleen, et mitä tässä lukee, hän ei ymmärrä ja mä oon 12 tuntia yhtäkyytiä kirjottanu sitä. Et sillee. Mutta jos mä oon mä luin sen nyt ihan vasta ja mä melkein itkin, ku olin (- -) [0:13:37.0 nauraa]. Että kyllä taitotaso nousee, mitä enemmän täällä on ollu.
Pekka Laukkanen: Kehitystä tapahtuu, tieto tarttuu väkisin, mitä enemmän lukee ja mitä enemmän kirjoittaa ja mitä enemmän viettää sitten unettomia öitä [naurua].
Pinja Saukko: Onneksi on täällä yliopistossa näitä kirjotusavustus-kurssejakin, että oon käyny pariin, että helpottaa erittäin paljon.
Pekka Laukkanen: Kyllä, kyllä kyllä. Mites onko muistoja Jukka-Pekka sinulle ensimmäisistä esseistä?
Jukka-Pekka Auroilla: Joo on, ja mä oon sellanen‚ että mä teen yleensä 10 tunnin homman kolmeen tuntiin. Se ehkä vähän näkyy laadussa.
Pinja Saukko: Vau [naurua].
Jukka-Pekka Auroilla: Et ei ehkä niin vau aina. Mut nyt esim. kun kirjoittelee tota kandia, meillä on tosi hyvä toi… meil on ollu tiedotusviestintää ja kielikeskukselta on opettajat siinä‚ ni sielt tulee ihan törkeen iso apu ja ne ottaa huomioon, jos ei oo akateemisen kirjoittamisen taustaa ja muutenki opettajat, esim. kielissä muutenkin niinku enkku, ruotsi, mitkä on haastavampia, niin ottanu kyl sillee, et on tosi matala kynnys kysellä ja ne varmaan ehkä näkeekin, että voi olla, et vaatii vähän enemmän jeesii. Ni mä oon kyl saanu tosi hyvin ja meillä on tosi paljon oppimispäiväkirjoja, et ne vähän niinku ehkä menee esseetyyppiseks, mut niissä on enemmän sit sellaset omaa reflektointiin, niin sitä on tosi paljon helpompi kirjoittaa. Mutta mä en oo kokenu niissä ongelmia. Haasteita joo, mut en ongelmia.
Pekka Laukkanen: Kyllä.
Joo. Itekki oon kokenut, että aika hyvät työkalut tavallaan saa siihen tieteellisen tekstin kirjoittamisen, että kyllä siihen apua saa ja se tuntuu alussa kyllä hyvin hämmentävältä ja hiukan jäykältäkin‚ mutta kyllä senkin taidon oppii niinku ihan oikeestaan minkä tahansa muunkin. Että omat vaikeutensa siinä kyllä on.
Mutta voitais mennä pikkusen siihen, että miten itse käytännössä haitte yliopistoon. Eli minkälaiset hakuprosessit teillä oli? Ja oliko jotain semmosia toiveita ja odotuksia‚ et minkälaista niinkun yliopistossa opiskelu ehkä tulee olemaan ja että mitä kaikkea se voi sitten mahdollisesti tarjota tulevaisuudessa?
Aika laaja kysymys, mutta [naurua] puretaan pikkusen osiin.
Miten hakuprosessi sitten teillä meni, kun päädyitte hakemaan?
Pinja Saukko: No tää kuulostaa niin kauhealta, että kerran keskellä yötä istuin koneella, kattelin taas vaihteeksi [naurahtaa] sitä yleisen haun niitä nettisivuja ja sieltä löytyi tuo. Siihen aikaa sen UEF:n, tän nykyisen yliopiston niinku joku semmonen käsityö opettaja, semmonen hienon näkönen semmonen ”tervetuloa meille opiskelemaan käsityöopettajaks.” Semmosta kattelin keskellä yötä ja olin sillee, et no… mä haen.
Se oli vaan semmonen yhtäkkiä, että mäpä haen tänne. Toisinaan mää olin siihen aikaa töissä saaressa kokkina. Mä en päässy sieltä pois [naurahtaa], joten ehkä sekin vähän buustas tätä, että jos ei joku ikinä päätyy työskentelemään Hailuodossa ravintolassa, otan osaa ja siellä on K-kauppaa, josta saa kaiken, mutta ku ei oo autoa, niin sä et pääse mihinkään. Niin ymmärrän‚ miksi tähän päätyi.
Mutta siis hain siis keskellä yötä sinne ja sitten mä ilmotin siis minun miehelleni, että by the way hain, mutta en tiiä ees pääsenkö ja sehän sitten se hakuprosessiin meni silleen eteenpäin, että yllätyin, että pääsin ja sitten fiksuna ihmisenä, ku on lukihäiriö, niin unohdin ilmoittaa sinne pääsykokeeseen, että mä tarviin pidemmän tenttiajan, fiksuna ihmisenä, että sen kun tein, niin menin sinne vähän niinku sokkona, mutta mä olin käynyt valmennuskurssin siihen opettajaopiskelijoihin. En mä tiedä, onko… ei se taida enää olla, mutta vaka-kokeet tai ei ku vakava-kokeet, eli se semmonen niinku kirjotus-tutkimuskoe, tai en minä tiiä, miten selittää. Mut siis siellä niin kuin luetun ymmärtämistä ja sitten vastaa kysymyksiin ja voin sanoa, että lukihäiriöisen luetunymmärtämiset toimii erittäin hyvin ja yllätyin, että pääsin läpi seuraavaan soveltavat-kokeisiin, joka on sitte haastattelu koe ja sitten vielä ku on käsityöopettaja, niin meillä on vielä oma haku vielä.
Siinä ilmotetaan kaks viikkoa ennen sitä niinku palautuspäivää, niin sun pitää jotain valmistaa ja siihen tehdä siitä valmistuksesta kirjoittaa semmonen portfolio. Eli semmonen raportti, miten itse haluaakaan kutsua. Mutta miten teit, mitä meni vikaan, mitä olisit tehnyt toisin, onnistuuko hyvin tämmönen. Semmonen ja siit kauheesti kuvia.
Niin mulla oli nappi-teko. Voin sanoa, että saaressa tekeminen nappi on ihan niinku… priimaa kamaa. Siellä yksin kopissa, kun sain tehdä rauhassa, ni ihan onnistu, mutta työvälineitä ei ollu hirveesti. Niin siinä mielessä oli vähän hauskaa.
Mutta sitte ku pääsin tänne, siis miä oon Oulun seudulta, niin se on vähä… 400 kilsaa. Siis tää kuulostaa ylidramaattiselta tää tarina [naurua]. Mut siis isäni ajoi oliko keskiviikkopäivä, mulla oli seuraavana päivänä sitte se soveltavat kokeet, edellisenä päivänä olin vielä saaressa töissä, ni oli vähän silleen, että kaikki kamat kassaan aamulla ja ei oo tulostinta, ensimmäiseen kirjasto on, se ei oo tulostin käyny, ni se vaan jatkuu tämä tämmönen kauhea dominointi.
Sitte loppuvaihella, ku mä pääsin tänne, sain palautettua ja mä sanoin isälle, et varmaan en pääse ollenkaan‚ että ens vuonna mulla on paremmat mahikset, mie tiiän, miten mä teen ens vuonna, että aattelin näin. Ni sitten ku tuli sähköposti, että sinut on hyväksytty‚ ni mä menin ensin juosten mun miehelle: ”Lue, mä kumminkin luen tän väärin.” [naurua] Ja sit se oli, et sut on hyväksytty. Niin mä silleen itkin ilosta ja sit seuraava… miks mä tein näin [nauraa]? Ja täällä ollaan.
Pekka Laukkanen: Miten tästä selvitään [naurahtaa]?
Pinja Saukko: Niin se on kyllä se.
Pekka Laukkanen: Kiitettävä prosessi ja jännittävä tarina kyllä [naurua].
Pinja Saukko: Mä oon sillee, että ku se on tätä, että pääsee ees eteen päin ja sit sä pääset ja sit sä panikoit kahta kauheemmin ja sit sä alat soittelemaan kaikkea läpi, että kukaan kehtaa mut viiä ja kuka pystyy 400 kilsan päästä viemään ja ei oo yöpaikkaa ja mitä kaikkea tämmöstä. Loppuvaihella‚ ku ei kaikkia pystyy tekemään niinku… (vakava-kokeen) [0:21:07] pystyy lähimmällä yliopistolla tekemään‚ joten mä tein Oulun yliopistolla sen. Niin sen takia sit yhtäkkiä pitää tulla tänne Joensuuhun, ni oli vähän silleeä ää, voi ei.
Pekka Laukkanen: Mitenkäs tuota psykologian puolella?
Pinja Saukko: Toivottavasti ei oo näin dramaattista [nauraa].
Pekka Laukkanen: Ei oo kovin… sanoisi ehkä‚ että helppo paikka päästä ja kun on vähän katsellut tilastoja, ni ammattikoulupohjalta niin psykologian puolella ei paljoa taij opiskelukavereita sillä taustalla olla.
Jukka-Pekka Auroilla: Joo, se meinaa olla vähän hakupaineala ja sitte lukiopapereista vaatii varmaan kolmea viiva neljää L:ää ja Stadiin varmaa ehkä viittä L:ää, et pääsee sisään. Ni se tarkottaa sitä, et pääsykokeessakin on sitten tosi kova taso.
Mutta sielt tuli yhdeksän tieteellistä artikkeli ja ne on kaikki englanniks, ja sitte… pääsykoe on monivalintaa, oikein-väärin ja sit on loogista päättelyyn, ja sit on yksi artikkeli on tilastomatikkaa, mist tulee kans sit yksi osio.
Ja mä hain kaksi kertaa. Tokalla pääsin sisään. Ja… Mitäs mun piti siit sanoo. Mut niin joo, ammattikoulupohjalla ei oo paljoa kyllä. Toisaalta mä ymmärrän sen. Mulla oli valmennuskeskuksen kurssi, mikä autto tosi paljon se, että tokal kerran oli tosi paljon helpompi hakee, ku tietäs vähän, mitä lukee ja mitä ottaa niistä teksteistä. Et se oli ehkä se suurin ongelma. Molemmilla kerroilla luin mun mielestä ihan hyvin, mut sitte tokana vuonna mulla oli vähän onnellinen tilanne siinä‚ ku töissä esimerkiks mä sanoin‚ et mä aattelin hakee, että sit jos on jotain peruspäivähommia, et ei oo keikkoihin, et pääsiskö keskittyy lukemiseen, ni mulle annettiin se täysi aika siellä. Se autto. Mut se toi kyl vähän painettakin suoriutuu hyvin [naurua].
Pekka Laukkanen: Niin paine voi olla myös positiivista. Eli nyt kun tämä asia järjestyy työpaikan kanssa, niin se on parempi laittaa toimimaan.
Jukka-Pekka Auroilla: Jep.
Pekka Laukkanen: Mut joo tosiaan yliopistoon hakeminenhän vaatii kyllä pohjatyötä, että se ei välttämättä ole kyllä ihan niin suoraviivainen asia. Ja ehkä kuitenkin, en tiedä, mitä ootte mieltä‚ mutta ainakin omasta mielestä se vaatii jonkunlaisen motivaation tai intohimon seillä taustalle, et tuonne minä nyt haluan.
Pinja Saukko: No, tää on ihan hirveetä. Mulla on yks kaveri, joka hänellä ei ollut motivaatiota, mutta hän pääsi yliopistoon ja hän opiskeli itsestään opettajaksi Oulun yliopistolla‚ mut se oli sillä, et ei mulla ollu muutakaa, ni mä hain tänne.
Et silleen [naurua] hän tosiaan on hyvä niinku opiskelemaan, että oli sillee ysin–kympin oppilas, et sillee, mutta se että niitä löytyy erilaisia ihmisiä [naurahtaa]. En halua tyssätä tai mitään, mutta että kyllä siinä vaatii, ainakin omalta kohalta, että vaatii ihan hirveesti voimia‚ et mä kävin kans valmennuskeskuksen valmennuskurssin ja mä olin harjoittelussa vielä siihen aikaan, et mä en ollu vielä valmistunut kokiksi, ni voin sanoa‚ että teet näyttöä samaan aikaan, kun käyt valmennuskursseja ja sit ne on kaikki sillee‚ et mikä suo viiraa päässä‚ et sä oot edelleenkin koulussa, mut en tiiä, mä vaan haluan opiskella.
Jukka-Pekka Auroilla: Ja mä ehkä komppaisin tota motivaatiohommaa. Musta tuntuu, et kaikki ketkä on tullu pääsykokeilla ainaki psykalle vaikuttaa tosi tosi motivoituneilta ja tuntuu, että se on iso osa sitä.
Ja sit mä kans haluun sanoo noista valmennuskeskuksen kursseista, kun niistä tulee sitte tosi vahvasti sellanen olo, et ne maksaa monta tonnia, mut siel on tosi paljon vaihtoehtoja. Otinkohan mä jonku toisiks halvimman systeemin, mis oli vaan artikkelit, ni sielt sai tosi hyvän jeesin, mutta sit toisena vuonna tuli haettua kavereitten kanssa ja sitten käytyy yhdes niit lävitte, että se voi onnistua kans pelkästään sillä tavalla. Mutta ei tartte aina ajatella, että pitää ottaa se täydellisin valmennuskeskuksen kurssi, mis tulee kaikki.
Pekka Laukkanen: Kyllä ja yliopistossa on paljon opiskelijoita, jotka on… no sanotaan niin sanotusti aikuisikäisiä alanvaihtajia ja se tavallaan niinku luo ehkä erilaisen vielä motivaation, että jos on tarve kehittää ehkä nykyistä osaamista‚ et se tuo jotain mahdollisesti nykyiseen työhön tai sit jotain täysin muuta, niinku itselleni on käyny‚ ni en kadu päivääkään ja motivaatiohan on korkealla sitte kun on tänne asti päässyt. Ja jotenkin tuntuu, että aina opiskelijana on ollut hiukan semmonen, että ei se ehkä se ei oo, että ei musta siihen ole, mutta… no tässä sitä istutaan sitten kaikki kuitenkin, vaikka ollaan pikkuisen eri kautta tultu, kun mikä ehkä tavallaa semmonen tutuks havaittu reitti on.
Jukka-Pekka Auroilla: Mut tiiäkkö, mikä motivoi hyvi?
Pekka Laukkanen: Kerro.
Jukka-Pekka Auroilla: Kun menee kattomaan omaa eläkeikäänsä ja se on about [naurua] 74-vuotta ja sit kavereita‚ ketkä on jääny palokunnasta eläkkeelle on kuollu heti pari kuukautta eläkeiän jälkeen, mikä on ollu kuusvitonen ja sitten miettii, et jaa, näit hommia seiskaneloseen, että kyl ne jutut alkaa jäämään päähän sit siin vaihees, pääsykoejutut.
Pekka Laukkanen: Kyllä.
Pinja Saukko: No ei itellä ihan tommonen motivaatio oo [nauraa] onneksi. eE ole kyllä vähään aikaan käynyt kattelemassa. Viimeksi kun katto, niin se 71. Että kumminkin. Mutta itsellä sillee motivaationa on vaan se, että mie rakastan käsitöitä.
Mä en edes älynnyt, että mä hankin niinku monialasen käsityöopettajaksi. Mä olen tän ihan julkisesti radioon asti ja lehessä ja uutis-tv:ssä ja paikallisessa tv:ssä Ylellä oli, että Pinja Saukko ei niinku älynny, että hakee käsityöopettajaksi [naurua].
Ei mut siis, ku mä oon niin kovasti halusin olla niinku tekstiilipuolen, eli ei niinku olla niinku tekstiilien käsityöopettaja, niin enhän minä älyn, et se on monialainen, eikä se mua haittaa. Mä tykkään tästä. Että ainut vaan, että silloin ku mä tulin tänne, niin mä enimmäkseen vaan asuin täällä suoraan sanottuna. Eli kun meillä on laitoksella pystyy olemaan niinku viikonloppusinki ja hirveen myöhään, et siellä on semmonen‚ että sun pitää olla viimestään ulkona yhdeksältä illalla. Voitte kuvitella, et tuut kaheksalta ja lähet yhdeksältä. On semmonen fiilis, et olen kuolematon [naurua].
Mutta silleen niinku, et itellä on motivaationa on se, että mä haluan tätä (-) [0:28:28]. Ei mulla ollu muuta. En mä tiedä muista. Muilla voi olla ihan muu ajatus, mutta ku ite tykkään käsitöitä tehdä, mutta voin sanoa‚ että korona-aikaa se oli ihan hirveetä. Ei voi hitsata tiiäkkö kotona kerrostalon parvekkeella [naurua]. Et silleen neulota pystyy, mut sitten puutyöt oli aivan olematon. Vuosi sitä, niin voi sanoa, että vähän itketti.
Pekka Laukkanen: Ymmärrettävästi loi pieniä haasteita, mutta onhan se tietysti sitten ku… tavallaan ainakin itse koen silleen, että kun opiskelee alaa, mistä oikeasti välittää ja mikä oikeasti on oma juttu, ni sit se tuntuu, ettei siinä… niinku vanha sanonta, ni ei työskentele tavallan päivääkään tai ainakaan se ei ihan tunnu samalta, kun siellä talonrakennustyömaalla sohjossa kahlaaminen tai joku muu.
Mut lopuks voitais ottaa semmoset pienet terveiset ja vinkit ammattikoululaisille tai mahdollisilla alanvaihtajalle, joka kuuntelee tätä podcastia ja pohtii yliopistoon hakemista. Ni minkälaisia terveisiä lähettäisitte?
Jukka-Pekka Auroilla: No mä ehkä haluaisin sanoa sellaset, että ei pidä välittää muitten ajatuksista mitään. Meinaan ihmiset on tosi helppo dumaamaan ja sille, että ne on: ”Näinköhän sä pääset?” Siit pitäis ehkä vaan saada virtaa ja voimaa hakee sinne.
Ja sit et vaik sä et pääsis ekalla, ni sit vaan yrität uudestaan. Ei pidä yhden epäonnistumisen takia haudata unelmia.
Ja sitte se, et vaik sä pääset jollekin alalle, mikä ei välttämättä tunnu sun alalta, nii mitä väliä. Sit sä voit vaihtaa. A, aina sä pääset takas ja B, sit sä voit vaihtaa johonkin ihan kokonaan uuteen. Että se että on valmis ottamaan vastaan myös ne pettymykset, mitä siitä voi tulla ja sitten luottaa siihen, ne kasvattaa ja johdattaa sitte kohti sitä oikeat juttuun, mikä on sulle sopiva.
Pekka Laukkanen: Kyllä.
Pinja Saukko: No itellä on silleen, että oppimisvaikeus ei ole se syy‚ miks ei tulla tänne. Että tässä moneen otteeseen olen maininnut, että minulla on lukihäiriö. Mulla on keskivaikea lukihäiriö ja mä saan täällä on niin paljon avustusta‚ jos mä haen sitä. Et siinä mielessä et se ei ole niinku… se on sinusta kiinni, haluatko sinä siitä apua vai et, ja mä yritän täällä edelleenkin kun yliopistokavereille, että teillä on niitä mahdollisuuksien niinku tehä siinä omien rajojen puitteissa eikä sillee, että mennä massan mukana, joka on silleen… Mä olen yksi hyvä esimerkki siinä, että mä kuljen omaa tietä eteenpäin.
Mutta silleen, että hakekaa, ei hakemisessa oo ikinä mitään vikaa. Sä vaan osaat sen seuraavalla kerralla paremmin.
Pekka Laukkanen: Kyllä. Jos jotain alaa kohtaa on semmosta intohimoa ja halua oppia ja oppia niinkun erilaisia näkökulmia ja asioita, mitkä alaan liittyy, niin yliopisto on loistava paikka siihen ja kaikkien kiinnostuneitten ainakin omasta mielestäni pitäisi ihan hakea. Että tämä on kyllä paikka kaikille, jotka vaan yrittää.
Jukka-Pekka Auroilla: Ja tohon liittyen viel mä haluan sanoa sen‚ et mul oli alkuun vähän semmosia fiiliksiä, ku ei ollu amispohjasi paljoakaan‚ että mitä muut ajattelee, sit nää lukiopohjaset, et on tullut amispohjalla, ni se oli oikeestaan ehkä enemmänkin jengi ollu sillee‚ et vähän siistii, et sä oot ollu erilaisesta. Et ei oo ollu sellai, että ää… amiksesta.
Ja sitte mun on pakko sanoa sekin, että me ollaan tehty… mä oon löytäny hyvän porukan tuolt koulusta, kenen kaa me tehään hommia ja ne on kans tosi fiksua, ketkä on käynyt lukion, niin ne on sit taas auttanut tosi paljon ja kanssa repiny eteenpäin ja sitte omis jutuis on voinu kans antaa oman panoksensa. Et semmosta ryhmätyötä sekä.
Pinja Saukko: Vielä itellä, että pitää vaan hoksata, että ku tulee yliopistoon, niin tää vaatimustaso on korkeampi mitä amiksessa. Että se saattaa järkyttää, koska eka shokki ku älyää, että mun pitää oikeasti lukea, mun pitää oikeasti kirjottaa, mun pitää oikeasti näitä tehä. Eikä mennäkään sillee, että edellisenä iltana tehä‚ mitä… Kyllä sitä pystyy, mut sitte taso on just sitä, mitä on… se tulee.
Pekka Laukkanen: Osa yliopistoa ja korkeakouluja yleensäkin on se ittensä aikatauluttaminen ja sen sen kalenterin käytön oppiminen. Ja se ainaki itelleni omasta puolesta voin sanoa, että se on semmonen oppimiskäyrä on ollut tässä vuosien saatossa, minkä on joutunut ottamaan haltuun. Mutta kyllä se sieltä tulee, sitten ku alkaa tarpeeks olemaan asioita päällekkäin [naurua].
Pinja Saukko: Kyllä. Siinä viime tingassa yleensä
Pekka Laukkanen: Kyllä. Kiitos Pinja ja kiitos Jukka-Pekka, ja kiitos sinulle kuuntelija.
Ja mikäli kiinnostuksesi heräsi yliopistoelämää kohtaan‚ niin lisää tietoa Itä-Suomen yliopiston opiskeluvaihtoehtoehdoista löytyy netistä osoitteesta www.uef.fi. Sinne siis katsomaan. Kiitoksia
Jukka-Pekka Auroilla: Kiitos.
Pinja Saukko: Kiitos.