Tämä on Lainahaalareissa -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta.
Sara [00:00:02]: Tämä on Lainahaalareissa-podcast, jossa käydään läpi opiskelijaelämän iloja, suruja, kokemuksia ja pohdintoja. Mun nimi on Sara Koskinen ja tämän lukuvuoden ajan pääset kuulemaan mun ja vaihtuvien vieraiden tarinoita opinnoista, opiskelijaelämän eri puolista ja Itä-Suomen yliopistosta. Tervetuloa mukaan. Moikka vaan kaikille ja tervetuloa uuden Lainahaalareissa-podcast-jakson pariin. Tänään päästään keskustelemaan monia mietityttävästä aiheesta, eli yliopistoon hakemisesta ja välivuosista. Vai kannattaako niitä oikeastaan sanoa edes välivuosiksi? Mulla on tänään vieraanani Jenna, joka on tullut jakamaan oman hakutarinansa, sekä vinkit ja kokemukset oman näköisen asiantuntijuuden ja uran rakentamisesta. Tervetuloa, Jenna.
Jenna [00:00:43]: Kiitos, Sara.
Sara [00:00:45]: Haluaisitko sä ekana esitellä itsesi, eli kuka sä olet ja mitä sä teet?
Jenna [00:00:51]: Joo, eli moikka vaan kaikille kuulijoille. Mä oon tosiaan Jenna Hokkanen ja toimin tänä vuonna UEF-lähettiläänä. Opiskelen tällä hetkellä maisterivaiheen opintoja. Mä teen kahta tutkintoa samanaikaisesti. Opiskelen ravitsemustiedettä ja terveyden edistämisessä liikuntalääketiedettä pääaineena. Vapaa-ajalla aika kuluu aika lailla urheillessa ja tykkään myös tehdä ruokaa ja leipoa. Myös meikkaaminen on mulle tosi tärkeä osa elämääni.
Sara [00:01:20]: Yes. Ihanaa, että olet täällä. Aloitetaan muutamilla lämmittelykysymyksillä, että päästään vähän virittäytymään tunnelmaan. Mikä on oudoin paikka, jossa olet tehnyt opiskeluhommia?
Jenna [00:01:32]: Mä oon ehkä siinä mielessä vähän outo ihminen, että mä yritin miettiä tätä kysymystä vähän etukäteen ja mä oikeastaan opiskelen vaan kotona. Että ei ole oikein semmosia outoja paikkoja. Mutta mulla tuli mieleen yksi paikka. Mä toivon, että mun esihenkilöni ei kuuntele tätä podcastia, mutta olen opiskellut työpaikallani. Eli toimin tosiaan asiakaspalvelijana, niin siinä kassalla olen sitten tyhinä hetkinä, kun asiakkaita ei ollut liikkeessä, niin siinä olen opiskellut sitten valintakokeisiin aikoinani.
Sara [00:01:58]: Tehokasta ajankäyttöä.
Jenna [00:02:00]: Kyllä.
Sara [00:02:01]: Kuinka monta välilehteä sulla on tyypillisesti auki tietokoneella?
Jenna [00:02:04]: Mä oon aika järjestelmällinen ihminen ja tykkään semmoisesta siisteydestä, niin mulla ei hirveästi ole yleensä välilehtiä auki, niin ehkä semmoinen kolme tai neljä välilehteä on yleensä auki.
Sara [00:02:13]: Aika vaikuttavaa, koska mulla on siis yleensä... Mäkin tykkään siis järjestelmällisyydestä ja pidän itseäni aika järjestelmällisenä ihmisenä, mutta mulla on siis silti se joku... No, hyvinä hetkinä ehkä viisi välilehteä, mutta usein jos on joku homma vähän niinkun kesken, niin sitten ne on siellä auki, että mä löydän ne helposti. Mukamas helposti, ainakin.
Jenna [00:02:34]: Kyllä.
Sara [00:02:35]: Sitten niitä vähän kertyy. Ihailtavaa. Mikä on ollut oudoin neuvo, jonka sä oot kuullut yliopistoon hakemiseen liittyen?
Jenna [00:02:42]: Mulla ehkä ekana tulee mieleen semmoinen, kun ekoja kertoja haki ravitsemustieteelle, kun se oli alusta asti lukiossa semmoinen unelma-ala, niin silloin mä jotenkin olin vähän epävarma, että miten niihin valintakokeisiin valmistaudutaan. Sitten mä kysyin henkilöltä, joka oli päässyt ravitsemustieteelle, että mitä mun kannattaisi lukea ja miten. Se vastaus oli, että kannattaa vaan lukea, että se taso on niin kova. Niin, sitten tämä oli aika tämmöinen ympäripyöreä vastaus, että siitä ei oikein saanut semmoista konkreettista vinkkiä. Niin, ehkä tuommoiset aika ympäripyöreät vastaukset tai neuvot vaikka siihen valintakokeeseen valmistautuessa, niin se oli ehkä vähän semmoinen outo kommentti. Mä olin silleen - no, kiitos tästä.
Sara [00:03:24]: Niin, jep. Varmaan siinä viitataan siihen, että töitähän se vaatii totta kai ja ihan siis istumalihaksia, että jaksaa opiskella.
Jenna [00:03:28]: Kyllä.
Sara [00:03:29]: Mutta ehkä, kun säkin olit... Olitko sä ekoja kertoja hakemassa, niin kyllähän sulle oli jo tuttua tavallaan se opiskelu siinä vaiheessa todennäköisesti.
Jenna [00:03:35]: Niin. Kyllä.
Sara [00:03:37]: Olisi aina kiva, jos saisi vähän konkreettisempia vinkkejä.
Jenna [00:03:41]: Kyllä.
Sara [00:03:42]: Nyt jos täällä kuuntelee joku, joka haluaa vaikka ravitsemustieteelle tai jollekin muulle alalle, niin meidän opiskelijatarinoistamme UEF:n nettisivuilta löytyy aika hyviä vinkkejä eri aloille hakemiseen liittyen nykyisiltä ja entisiltä UEF-lähettiläiltä. Kantsii käydä ne katsomassa. Mikä on sellainen yliopisto-opiskeluun liittyvä myytti tai stereotypia, jonka voisi sun mielestäsi jo unohtaa?
Jenna [00:04:08]: Mä ehkä sanoisin sen, mikä mulla ehkä itselläkin oli, kun yliopistoon hain, että se olisi hyvin semmoista teoriapainotteista ja istuttaisiin vain luennoilla ja professori siellä kertoo kaikkia juttuja ja sitä faktaa tulee paljon. Mutta ainakin nyt maisterivaiheessa on huomannut, että se on tosi käytännönläheistä. Mekin päästään harjoittelemaan ravitsemusohjausta etukäteen, niin se ei ole sitten niin jännittävää, kun tulee se eka potilastentti esimerkiksi. toi on ehkä semmoinen myytti, mitä mä haluaisin murtaa. Monesti ehkä ajatellaan, että ammattikorkeakoulussa saattaa olla sellaista käytännönläheistä, mutta kyllä yliopistossakin mun mielestä on.
Sara [00:04:42]: Niinpä. Ja toi on varmaan aika paljon alasta kiinni, että just kun ravitsemusterapeutin tutkinto on semmoinen, että harjoitellaan siihen tiettyyn ammattiin, niin meillähän on tosi paljon käytännön harkkaa. Sekä ihan keittiöllä ruoanvalmistusta, että sitten potilastapaamisia ja muita. Niin, voi toki olla, että jollain toisella alalla on eri juttu, mutta sullahan on nyt kahdesta eri maisterin tutkinnostakin kokemusta, niin tähän varmasti pureudutaan tänään.
Jenna [00:05:06]: Kyllä.
Sara [00:05:04]: Kuvaisitko sä yliopisto-opiskelua ennemmin maratoniksi, vai sitten pikajuoksu-sprintiksi?
Jenna [00:05:11]: No, ehkä tällä hetkellä se tuntuu aika pikajuoksulta, kun on tosi paljon kaikkea ja paljon asioita opittavana hyvin lyhyessä ajassa. Ja kohta on ensimmäinen harjoittelu ja tuntuu, että pitäisi olla jotenkin valmis. Niin, aika lailla saa silleen läpijuosta niitä asioita. Ja sitten graduakin pitäisi kirjoittaa. Mutta ehkä sitten silleen, jos miettii sitä koko matkaa ja ylipäätään, että pääsi sinne yliopistoon, ja sitten se kun pääsee joskus valmistumaan, niin kyllä se sitten lopulta on semmoinen aika monivaiheinen ja pitkä. Se on vähän semmoinen kaksipiippuinen juttu, mutta tällä hetkellä aika juoksulla mennään kyllä kohti sitä ekaa harjoittelua.
Sara [00:05:46]: Joo, tämä oli aika hyvä kuvaus. Kuulijoille muistutuksena, että olemme siis samalla alalla. Mäkin opiskelen ravitsemustiedettä ja voin kyllä hyvin allekirjoittaa tuon, että hyvin kuvattu. No, haluaisitko vielä kuvata, että miltä sun opiskeluarkesi just tällä hetkellä näyttää? Kiireistä vissiin on, mutta mitä siihen kuuluu.
Jenna [00:06:05]: Kyllä, aika kiireistä se on. Tosiaan on paljon nyt opintojaksoja ja paljon asioita opittavana, niin kuin tuossa äskenkin sanoin. Mutta on onneksi myös sitä käytännön harjoitusta ja semmoista ihan konkreettista, että pääsee vähän harjoittelemaan niiden potilaiden kanssa tekemistä. Ja gradun yritän saada tässä valmiiksi myös ennen harjoittelua. Mutta tosi kivaa on, että asiat ovat semmoisia innostavia, niin mä tykkään kyllä siitä. Mulla on se motivaatio kyllä opiskella ja tulla aina kampukselle.
Sara [00:06:34]: Joo, ihana kuulla. Ja mun mielestä ne potilasharjoitukset ovat siitäkin kivoja, että kun tulee hirveästi tietoa luennoilla, niin sitten ne potilastapaamiset ja käytännön harjoitukset palauttavat vähän maan pinnalle, että okei, että kyllä mä nyt sittenkin ehkä osaan jotain, vaikka tuntuu että tietoa tulee hirveästi.
Jenna [00:06:45]: Kyllä. Pääsee soveltamaan sitä oppimaansa, niin se on tosi kivaa kyllä.
Sara [00:06:52]: Joo. Sitten mä toivoisin, että sä voisit jakaa tänään sun hakutarinasi. Sä opiskelet nyt kahta eri maisterin tutkintoa, niin missä vaiheessa sä oot tällä hetkellä näissä sun nykyisissä opinnoissasi. Ja miten tähän pisteeseen on päädytty?
Jenna [00:07:08]: Joo. Mun matkahan tosiaan on aika monivaiheinen. Se on ehkä semmoinen paras adjektiivi kuvaamaan sitä, että hyvin monen mutkan kautta ollaan tultu siihen, missä ollaan nyt. Mutta tosiaan, missä vaiheessa mä oon tällä hetkellä, niin terveyden edistämisen koulutuksessa, kun opiskelen sitä liikuntalääketiedettä pääaineena, niin siinä mulla nyt olisi viimeinen vuosi. En tiedä vielä, milloin valmistun. Ehkä nyt keväällä, tai syksyllä. Katsotaan vähän, miten gradukin menee ja miten nuo opinnot. Mutta hyvin loppusuoralla. Ja maisterivaiheessa tosiaan nyt on sitten tämä ensimmäinen maisterivuosi, eli periaatteessa neljäs vuosi, vaikka pääsin siis ravitsemustieteelle 2024. Eli olen tehty aika nopeutetusti nämä molemmat tutkinnot kyllä. Mikäs se oli se toinen kysymys? Että miten mä päädyin tähän?
Sara [00:07:55]: Niin, miten tai missä vaiheessa päädyit vaikka siihen terveyden edistämisen tutkintoon, mikä sun aiempi koulutus on? Missä vaiheessa nämä ideat ovat tulleet, mihin sä oot halunnut?
Jenna [00:08:04]: Joo, oli monta kysymystä samaan aikaan.
Sara [00:08:08]: Voit kertoa ihan vapaasti.
Jenna [00:08:11]: Kyllä. Tosiaan lukiossa abivuonna kuulin ravitsemustieteistä ihan ensimmäisen kerran. En oikein lukiossa tiennyt, että mikä musta tulee isona, mutta silloin lukiossa kiinnosti kaikki terveyteen ja ravitsemukseen liittyvä. Ehkä vähän seurasi semmoisia somessa olevia ravitsemustrendejä tosi paljon. Esimerkiksi join joka aamu rasvakahvia, mikä oli sillon semmonen aika kova buumi. Ja käytin jotain MCT-öljyä. En tiedä miksi, mutta seurasin kaikkea sitä, mitä kaikki fitnessvaikuttajat tekivät. Sitten lopulta ehkä uupui aika paljon siitä, kun harjoitteli tosi paljon, mutta se ravitsemus ei ollut kunnossa. Sitten mä mietin, että olisiko tälle jotain tieteellistä perustetta, että pakkohan on olla joku järki tälle ravitsemukselle, että sen ravitsemuksen pitäisi tukea mun harjoitteluani. Sitten kuulin ravitsemustieteestä ja olin silleen, että ei vitsi, että tuohan voisi olla se juttu. Mä haluaisin kyllä auttaa ihmisiä löytämään semmoisen tieteellisen perustan niille ravitsemuspäätöksille. Tosiaan silloin hain sitten ekan kerran ravitsemustieteelle lukiosta. En silloin päässyt yliopistoon vielä, mutta hain myös ammattikouluun ja pääsin sitten opiskelemaan kauneudenhoitoalaa. Valmistuin sitten kosmetologiksi. Pari vuotta kesti se koulu. Ja siinä sitten välivuosina opiskelin myös Itä-Suomen avoimessa yliopistossa erilaisia opintoja. Olen myös tehnyt kaikki nämä ns. välivuodet töitä sitten, kun sain sen ammatin. Se oli ihan kiva, että sitten kuitenkin sai ammatin, vaikkei heti siihen unelma-alaan päässyt kiinni. Ja sitten tuossa 2020 oli ehkä vähän semmoinen ikäkriisi. En tiedä mikä se oli, mutta tuntui, että kaikki ympärillä ovat saaneet koulupaikan ja ne etenevät elämässä. Ja mä oon tässä samassa pisteessä edelleen. Mä asun vielä täällä porukoilla ja en ole oikein edennyt mihinkään. Pitäisikö mun keksiä jotain muuta? Sitten mä löysin tuon terveyden edistämisen koulutuksen. Se kuulosti tosi mielenkiintoiselta ja hain sitten sinne muutaman kerran ja pääsin sitten sinne 2022 opiskelemaan. Tosiaan sitten yhdeksännen hakukerran jälkeen pääsin sitten 2024 ravitsemustieteelle. Että hyvin tämmöinen monivaiheinen ja rikas ollut nämä välivuodet, mitä olen viettänyt, ennen kuin pääsin sinne ihan unelmien alalle. Tuossa ehkä silleen lyhyesti sanottuna.
Sara [00:10:18]: Joo. Ja tuo on jännä, miten siinä tulee niin semmoinen jotenkin vertaileva olo, että kaverit ovat edenneet elämässä. Vaikka säkin opiskelit kuitenkin ammatin ja opiskelit yliopistossa niitä opintoja, jotka vievät sua kuitenkin kohti sitä sun unelma-alaasi, niin onhan siinä menty ihan huimasti eteenpäin verrattuna vaikka siihen, mitä se lukiossa oli. Tai sitten on tehnyt minkä tahansa alan töitä siinä, tai mitä onkaan välivuosina tehnyt, mutta silti siinä tulee semmonen olo, että nyt mä oon jotenkin jäljessä, tai pysähtynyt, tai jotain.
Jenna [00:10:48]: Niin, se on kyllä ihan totta. Ehkä silleen jälkikäteen kun ajattelee, niin miettii, että minähän olen saavuttanut ihan tosi hienoja asioita vaikka minun kosmetologiurani aikana. Olen edennyt siinä tosi paljon ja vieläkin on sellaisia työmahdollisuuksia, mihin haluaisi edetä. Toisaalta se oli niin kuin lottovoitto, että vaikka ei päässytkään sitten niinä vuosina, että sai viettää ne välivuodet sitten siellä työelämässä, muun muassa. Ja oppi työelämätaitoja, mitä ei sitten muuten olisi oppinut. Siinä on kyllä paljon hyvääkin siinä elämässä niiden välivuosien aikana.
Sara [00:11:17]: Niinpä. Ja kuitenkin kun miettii, että jos ravitsemusterapeutti on ollut se sun unelma ja päämäärä, niin kyllähän vaikka voin kuvitella, että kauneudenhoitoalakin on aika ihmisläheistä helposti. Riippuu ihan, mitä työtä tekee. Mutta kyllähän siinä jo tulee semmosta kokemusta, mistä on sitten hyötyä siinä unelma-alallakin, mihin sitten loppujen lopuksi haluaisi päätyä, niin ei kyllä mikään mene ikinä hukkaan.
Jenna [00:11:40]: Kyllä, ehdottomasti. Täysin samaa mieltä.
Sara [00:11:42]: No, toi yhdeksän hakukertaa ja välissä vielä toisen tutkinnon aloittaminen, niin mikä sai jatkamaan niin sinnikkäästi. Harkitsitko missään kohtaa, että pitäisikö vaan jotenkin luovuttaa, lopettaa?
Jenna [00:11:57]: No, en mä oikeastaan miettinyt missään vaiheessa, että pitäisi luovuttaa. Totta kai aina kun tuli se... Opintopolusta sä luit, että nyt olet varasijalla kaksi... Oli tosi lähellä ja se oli ihan sen pari pistettä. Totta kai siinä tuli se syvä pettymys. Siinä sitten ehkä pari päivää oli vähän semmoinen masentunut ja itki. Mutta kyllä siitä aika nopeasti nousi ja siitä alkoi katsomaan niitä valintakokeen oikeita vastauksia ja miettiä, että miten mä sitten seuraavalla kerralla osaisin paremmin tehdä nämä tehtävät. Aika nopeasti jotenkin sai kerättyä itsensä ja ehkä ajatteli, että se on enemmän sellainen oppimiskokemus, että ei kuitenkaan sellainen epäonnistuminen. Ehkä jossain vaiheessa sitten, kun mietin tuota terveyden edistämisen koulutusta, niin mä mietin ehkä sellaisia toisia väyliä ja reittejä saavuttaa se mun unelmani. Mietin vähän just sen suunnan vaihtamista, mutta en niinkään sitä, että luopuisin siitä unelmasta sitten kokonaan. Ja onneksi en luopunut.
Sara [00:12:54]: Niinpä. Jep. Silloin kun tuli ajatus siitä, että haluat hakea ravitsemustieteelle ja yliopistoon, ja sitten pääsit sinne ammattikouluun, niin oliko se kuitenkin ajatus yliopistosta ollut sinulle aiemmin sellainen toive, että ajattelitko aina, että haluat nimenomaan yliopistoon? Vai tuliko se siinä kohtaa sen ammattihaaveen kautta, vai mitä kautta se tuli?
Jenna [00:13:15]: No, oikeastaan silloin kun pääsin lukioon, niin silloin mä ajattelin... Mä muistan, se oli ehkä ensimmäinen viikko, kun pääsi lukioon ja olin kaverin kanssa bussissa ja hän kertoi, että hän aikoo hakea yliopistoon. Ja mä olin aika epävarma, että en mä tiedä, mikä musta tulee isona, mutta yliopistoon mä en ainakaan hae. Mä jotenkin ajattelin, että en mä ole tarpeeksi hyvä sinne. Jotenkin tuli ehkä semmoinen tunne. Mutta sitten kun kuuli siitä ravitsemustieteestä ja... No, ainut vaihtoehto oli, että se on yliopistossa, niin en mä siinä vaiheessa enää miettinyt yhtään. Sitten mä ajattelin, että vaikka se oli tosi vaativa se valintaprosessi ja ei esimerkiksi biologiasta ja kemiasta mulla ollut kokemusta, kuin ne pakolliset kurssit, niin mä vähän niinkun aloitin sitten nollasta. Mutta mä olin vaan päättänyt, että mä haluan hakea sinne, niin sitten opiskeli vaan itsenäisesti niitä aineita.
Sara [00:13:58]: Niinpä. No, mitä sä haluaisit sanoa nyt semmoiselle ihmiselle, joka vaikka miettii, että onko tarpeeksi hyvä yliopistoon, tai joka on vaikka hakenut pari-kolme kertaa sisään, mutta ei ole päässyt? Millaiset terveiset lähetät?
Jenna [00:14:10]: Haluan ehdottomasti vain kannustaa, että jos sinulla on joku unelma, oli se sitten se joku ala siellä yliopistossa tai ihan mikä tahansa, niin ei kannata luovuttaa, vaan kannattaa uskoa itseensä ehdottomasti. Jos on joku sellainen tarkoitus... Jos sinut on tarkoitettu... Jos joku asia on tarkoitettu siihen sinun elämääsi, niin se tulee ihan varmasti jossain kohtaa sitten eteen, että usko vain itseesi ja ole valmis tekemään töitä. Koska olen elävä esimerkki siitä, että se voi viedä sen yhdeksän vuotta. Koskaan ei tietysti ole ihan täysin valmis, mutta sä voit olla riittävän valmis siihen, että sä läpäiset sen valintakokeen ja pääset sitten sinne kouluun sisään, jos valintakokeella haet.
Sara [00:14:48]: Juuri näin. Ihanasti sanottu. Sä oot tosiaan tehnyt ainakin tämän ravitsemustieteen tutkinnon tosi nopeutetulla aikataululla. Kandiin yleisesti menee se kolme vuotta, mutta sä teit sen vuodessa. Miten se prosessi meni? Olitko sä tehnyt paljon opintoja etukäteen? Pystyitkö hyväksilukemaan sun edellisestä tutkinnosta? Miten se käytännössä meni?
Jenna [00:15:07]: Joo, oikeastaan vähän noita molempia. Olin just tehnyt siellä avoimen puolella tosi paljon opintoja. Ja sitten toi edellinen tutkinto, mikä mulla oli, tuo terveyden edistämisen kandidaatin tutkinto, niin pystyin sitten niitä vähän yhdistelmään, niin se kyllä helpotti, että sai nopeutettua. Ei tarvinnut molempia tutkintoja käydä sitten silleen viiteen vuoteen. Se oli kyllä tosi hyvä. Tavallaan oli hyvä, että välivuodet käytti sitten hyödyksi myös opiskellessa esimerkiksi siellä avoimen puolella.
Sara [00:15:32]: No, muistatko sen hetken, kun sä sitten sait paikan ravitsemustieteellä?
Jenna [00:15:40]: Muistan kyllä, oikein hyvin. Mä olin menossa spinning-tunnille silloin ja meillä oli semmoinen valmennuskurssilaisten WhatsApp-ryhmä. Sinne sitten joku laittoi, että nyt ne tulokset on tullut. En mä malttanut sitten odottaa, että mun oli pakko katsoa ne tulokset. Mä avasin se Opintopolun ja se tunne, kun ensimmäistä kertaa sä näet siellä, että siellä on se vihreä palkki. Kyllä mä tiesin heti, mitä se tarkoittaa. Kyllä mä sitten olin mun avopuolisolle silleen, että onko tämä nyt oikeasti hyväksytty, vai huijataanko mua.
Sara [00:16:08]: Niin. Näenkö mä oikein?
Jenna [00:16:10]: Niin, kyllä. Että paina sinä siitä, että mä otan sen opiskelupaikan vastaan, että mä en vahingossa paina väärin.
Sara [00:16:16]: Joo. Se on kyllä jännä hetki se, kun se on niin... Tai jotenkin moni stressaa sitä, että nyt pitää painaa oikeasta paikasta ja ei nyt missään muualla jotenkin katso niin tarkasti, että laitoinko mä nyt vahingossa väärän.
Jenna [00:16:27]: Kyllä.
Sara [00:16:28]: Mutta se on jotenkin niin vielä rankasti ilmaistu siinä, että tätä valintaa et voi enää muuttaa, tai jotenkin näin, niin se on hyvin jännittävä hetki kyllä varmasti monelle.
Jenna [00:16:36]: Kyllä. Mutta siitä sitten lähdin iloisin mielin treenaamaan. Sitten jo tyyliin heti katselin vähän asuntoja ja mietin kaikkia järjestelyjä, että saa sitten kaiken syksyllä kuntoon. Mutta oli kyllä sellainen sanoinkuvaamaton tunne, että ei sitä oikein osaa selittää, että miltä se tuntuu. Mutta tosi sellainen ylpeä olo siitä, että on ollut niin sinnikäs vuosien ajan.
Sara [00:16:57]: Joo, todellakin. Miltä tuntui sitten aloittaa opinnot ravitsemustieteellä vuosien hakuprosessin jälkeen?
Jenna [00:17:03]: No, oli kyllä hyvin semmoiset innostuneet tuntemukset. Ja sitten, kun oli muutamia tuttuja kasvoja just valmennuskurssilta, niin oli semmoinen tunne, että ei ole ihan yksin täällä. Totta kai se oli aika jännittävä se ensimmäinen päivä, mutta tuntui, että heti jotenkin pääsi siihen porukkaan kyllä mukaan. Oli kyllä tosi kiva ensimmäinen päivä ja ensimmäinen viikko. Ja koko fuksivuosi oli kyllä semmoinen, että oli kaikessa mukana ja pääsi myös aina järjestötoimintaan mukaan, niin se oli kyllä tosi ihana juttu.
Sara [00:17:30]: Niinpä. Ja se eka päivähän nyt on kaikille aina jännittävä. Ihmettelen, jos jota kuta ei yhtään jännitä se jotenkin eka viikko, tai eka päivä. Mutta ihanaa, että on myös tuommoinen kokemus, että vaikka se on periaatteessa toisessa tutkinnossa fuksivuosi ja on jo kuitenkin yliopistomaailma tuttu, niin kuitenkin on sitten... Ja vaikka menee eri tahtiin kuin se oma vuosikurssi, niin sitten on jotenkin saanut sieltä semmoisen oman porukan.
Jenna [00:17:53]: Kyllä. Se on kyllä tosi ihana asia.
Sara [00:17:56]: Hyvä. Oliko sinulle kuitenkin selvää, että haluat tehdä myös liikuntalääketieteen tutkinnon loppuun?
Jenna [00:18:03]: Kyllä se ehkä siinä vaiheessa, kun mä olen senkin tehnyt vähän nopeutetussa aikataulussa. Ja mä ajattelin, että näitä vuosia nyt tässä on kuitenkin mennyt, että mä en ole vielä päässyt sinne ravitsemustieteelle. Että kyllä mä sitten ajattelin, että se on kuitenkin järkevää ehkä käydä se. Ja ehkä opintojen alussa oli vähän semmonen, että en mä oikeastaan tiedä, mitä mä oon tullut opiskelemaan. Mutta sitten kuitenkin sai semmoisen tosi kattavan käsityksen siitä terveyden edistämisestä ja elintavoista ja just siitä liikunnasta, mikä on kanssa semmonen, mikä kiinnostaa mua tosi paljon. Kyllä se sitten siinä pikkuhiljaa alkoi kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Ja ajattelin, että se on kyllä hyvä ja järkevä käydä. Ehdottomasti oli hyvä päätös, että kohta sitten saa ne maisterin paperit sieltä ulos.
Sara [00:18:45]: No niin. Ja tuo voi olla aika kivakin, että jos sun se vähän niin kuin alkupiste on ollut se, että sä haluat tietää, että miten ravitsemus voi tukea oikeasti liikunta- ja urheiluharrastusta, niin aika kiva, että se polku on kuitenkin sitten mennyt noin jotenkin, että tulee myös sitä sitten noin syvällisesti.
Jenna [00:19:05]: Niinpä.
Sara [00:19:06]: Millaista on nyt tehdä kahta maisterin tutkintoa samaan aikaan? Miten se onnistuu? Onko siinä jotain haasteita, tai onko se ollut tosi raskasta?
Jenna [00:19:11]: Minusta tuntuu, että se on sujunut yllättävän hyvin. Tuo ehkä ensimmäinen vuosi, kun ravitsemustieteelle pääsin, niin se oli tavallaan ravitsemustieteen osalta silleen aika kevyt. Minulla ei siinä hirveästi ollut, niin pystyin sitten tekemään ne liikuntalääketieteen maisteriopinnot aika lailla hyvin. Ja sitten oli harjoittelua myös siinä meillä. Se oli ehkä vähän rankka kokemus sitten, kun piti tehdä kahta tutkintoa ja harkkaa samaan aikaan. Mutta sanoisin, että semmoinen aikatauluttaminen on kyllä auttanut tosi paljon. Ja sitten, kun liikuntalääketieteessä ne on tosi kivoja olleet ne kurssit, niin on silleen motivoitunut kuitenkin oppimaan uutta. Että ihan hyvin se on sujunut kyllä, että ei ole ollut liikaa haasteita.
Sara [00:19:49]: No niin. Ja ihan hyvä, että jos se eka vuosi ravitsemustieteellä ei vaikka vaatinut hirveästi läsnäoloa, että sitten jos olisi tosi paljon läsnäoloa molemmissa tutkinnoissa, tai läsnäoloa vaativaa opetusta, niin sitten siinä voisi ehkä olla haasteitakin.
Jenna [00:20:02]: Kyllä. Se olisi ollut ehkä mahdotonta jopa suorittaa, jos olisi ollut vaikka läsnäolopakkoa molemmissa. Sitten olisi pitänyt vähän miettiä, että miten tästä selvitään. Mutta ehkä se oli tarkoitettu, että se meni just näin.
Sara [00:20:15]: Jep. Tätä ehkä pikkusen sivuttiinkin, mutta mitä hyötyä noista kahdesta tutkinnosta voi olla toisilleen, tai sun tulevan asiantuntijuuden kannalta?
Jenna [00:20:24]: Niin kuin sanoinkin tuossa alussa, että ehkä se kiinnostus ravitsemustieteeseen lähti sieltä oman liikuntaharjoittelun kautta, että miten se ravitsemus voisi tukea sitä, niin on vahvistunut vuosien varrella se, että semmoinen urheiluravitsemus ja urheilijoiden parissa toimiminen voisi tällä hetkellä ainakin olla semmoinen itseä kiinnostava. Ehkä sekin oli se yksi syy, miksi halusi jatkaa liikuntalääketieteen opintoja, että saa semmosen monipuolisen osaamisen tulevaa työelämää varten. Uskon, että näitä voisi ehkä yhdistääkin sitten tulevassa työelämässä.
Sara [00:20:58]: Joo, ihan varmasti. Ja kuitenkin sinä olet niitä urheiluravitsemuksenkin opintoja tehnyt pitkälti.
Jenna [00:21:04]: Joo.
Sara [00:21:05]: Sitten on aika syvä asiantuntijuus varmasti ravitsemusohjauksesta, siitä urheiluravitsemuksesta ja siitä liikuntapuolesta ja liikuntafysiologiasta.
Jenna [00:21:12]: Kyllä.
Sara [00:21:13]: Aika laaja, mutta sitten sellainen syväluotaava paketti varmasti.
Jenna [00:21:22]: Kyllä, ehdottomasti.
Sara [00:21:25]: Sitten jos miettii, että sä olisit vaan päätynyt suoraan ravitsemustieteelle, niin miten sun vaikka ehkä tulevat työelämähaaveet eroaisivat nykyhetkestä. Tai mitä sellaista sä olet nyt saanut näiden vaiheiden kautta sun asiantuntijuuteesi, mitä sä et olisi saanut, jos sä olisit lähtenyt vain yhdelle alalle?
Jenna [00:21:43]: No, jos mä olisin vaan ravitsemustiedettä opiskelemassa, niin mä luulen, että mulla ei ehkä olisi niin semmosta monipuolista käsitystä just siitä terveyden edistämisestä ja miten ne eri elämäntapatekijät vaikuttavat siihen terveyteen. Niitä on just tosi paljon käyty opinnoissa, että on esim. vaikka työhyvinvoinnin näkökulmasta käyty läpi. Ergonomian... Hyvin tämmöisten erilaisten vaiheiden kautta, että millaiset tekijät vaikuttavat siihen terveyteen. Koska ravitsemustiede on kuitenkin niin spesifi ala, että me käydään jotenkin niin syvällisesti sitä ravitsemusta, niin ei siellä hirveästi puhuta esimerkiksi vaikka siitä liikunnasta. Toki vähän sivutaan. Mutta toisaalta se on hyvä, että on ne kaksi tutkintoa, niin saa semmoisen laaja-alaisen käsityksen. Ohjaustyössäkin se auttaa tosi paljon, että osaa ohjata myös potilaita monipuolisesti.
Sara [00:22:31]: No, sepä. Ja kuitenkin urheiluravitsemuskenttäkin on aika laaja, että urheilijat kaipaavat paljon ravitsemustietoa ja ravitsemusohjausta, niin kuitenkin nämä ravitsemusterapeutin opinnot on tosi sinne ravitsemushoitoon syventyvät. Siinä mennään... Toki opiskellaan varmaan kaikki, mitä nyt tässä voi, mutta sitten ei sitä... Tai se urheiluravitsemus on kuitenkin tosi erilainen ala sitten, loppujen lopuksi.
Jenna [00:22:56]: Kyllä.
Sara [00:22:58]: Mitä sitten, kun sä ehdit kuitenkin olemaan myös työelämässä, että jos ei mietitä vaan näitä tutkintoja, niin mitä ne vuodet työelämässä, tai se sun edellinen ammattisi on opettanut, mistä on hyötyä tänä päivänä?
Jenna [00:23:10]: Mä koen, että kun mä oon asiakaspalvelusta tosiaan työskennellyt melkein kahdeksan vuotta, niin kyllä semmoisia just vuorovaikutustaitoja oon saanut oppia tosi paljon. Kyllä mä oon aina ollut semmoinen aika rauhallinen. Lukiossakin aika semmoinen ujo. Mutta kyllä semmoista rohkeutta ja esiintymistaitoja on saanut esimerkiksi siinä työssä oppia, mitkä ovat tosi hyödyllisiä myös sitten tulevassakin ravitsemusterapeutin työssä. Ja semmoista ihmisten lukutaitoa, tunnetaitoja muun muassa. On oppinut sitä. Ja aika paljon myyntityössä käytetään myös motivoivaa haastattelua, mikä on ravitsemusterapeutin työssä myös tärkeä työkalu. Niin, sitten on vähän käsitystä siitäkin. Tosi paljon semmoisia hyödyllisiä taitoja, mitä kyllä tarvitsee sitten tulevassa ammatissa.
Sara [00:23:53]: Niinpä. Ja olen vähän miettinyt sitä välivuosi-termiä, että mikä välivuosi se sinällään on, koska kyllä lähtökohtaisesti mitä tahansa sen välivuoden aikana tekee, niin siitä oppii jotain ja se on jotenkin hyödyllistä myös tulevaa varten. Tai ehtii näkemään maailmaa, tai mitä nyt ikinä tekeekään. Mutta en mä näe, että se on joku sellainen välivaihe, joka menisi vähän niinkun hukkaan, jossa vain odoteltaisiin tulevaa.
Jenna [00:24:19]: Niin. Kyllä.
Sara [00:24:20]: Mutta kuitenkin ymmärrän toki myös sen, että ne ovat sellaisia välivuosia tiettyjen elämänvaiheiden välissä, mutta onko se kuitenkaan sitten paras termi kuvaamaan,
Jenna [00:24:30]: Niin. Ehkä sen termin voisi muuttaa kyllä. Toki siinäkin pystyy oppimaan paljon uusia taitoja ja pystyy tekemään ihan mitä vaan.
Sara [00:24:37]: Niin. Ja aina se opettaa. Kun vaikka kaupan kassallakin ollut ja asiakaspalvelutöistä puhutaan silleen, että ne on nyt tuommoisia töitä, mitä on vaan pakko tehdä tuossa vaiheessa, niin kyllä mä koen, että kun mäkin olen ollut kaupan kassalla töissä, niin siitähän on ihan hirveästi hyötyä tässä, kun vaikka ravitsemustiedettä opiskelee ja on tuleva ravitsemusterapeutti, että näkee, mitä suomalaiset oikeasti ostavat. Millaisia tuotteita kaupassa on? Ylipäätään elintarviotuntemusta. Ja sitten se asiakaspalvelutaidot ja ihmisten kohtaaminen. Ei niinkun mikään mene hukkaan.
Jenna [00:25:07]: Niinpä, kyllä. Tuo olisi kyllä mielenkiintoista olla ruokakaupassa töissä, niin näkisi vähän tuotakin puolta enemmän ja pääsisi tutustumaan niihin elintarvikkeisiin sitten.
Sara [00:25:15]: No, jep. Ja kyllähän meillä kävi joku meiltä valmistunut just kertomassa syksyllä siitä, että hän oli ollut ruokakaupassa töissä ja sen takia hän oli ravitsemusterapeuttina saanut yhden työpaikan, koska katsottiin, että hänellä on niin paljon elintarviketuntemusta sen takia, että hän on ollut siellä hyllyttämässä sen jonkun osaston tuotteita.
Jenna [00:25:30]: Kyllä.
Sara [00:25:32]: Niin, voi siitä sitten olla aina jotain ehkä yllättävääkin hyötyä, mitä ei välttämättä sillä hetkellä ajattele.
Jenna [00:25:40]: Niinpä. Mä uskon, että kaikki kokemus, mitä saa työelämästä, niin se on hyödyllistä.
Sara [00:25:42]: Todellakin, ehdottomasti. Mitä unelmia sulla on nyt sitten tulevaan elämään, tai työuraan liittyen? Mikä susta tulee isona?
Jenna [00:25:52]: Ehkä semmoisia lähitulevaisuuden unelmia on se, että saisi tuon gradun tehtyä.
Sara [00:25:59]: Ymmärrän.
Jenna [00:26:01]: Se on ehkä semmoinen opintoihin liittyvä. Mutta kyllä mä haaveilen, että valmistumisen jälkeen pääsisi heti kiinni siihen työelämään ja pääsisi tekemään sitä ravitsemusterapeutin työtä. Ja ehkä semmoinen unelma, jos työnantajaa miettii, niin esimerkiksi urheiluakatemia voisi olla semmoinen. Mutta olisi kyllä kiva perustaa myös oma yritys ja tehdä sitä kautta sitten vaikka ravitsemusohjausta tai liikuntaohjausta, elintapaohjausta - mitä ikinä. Hyvin semmoinen laaja skaala. Kun on sitä osaamista niin paljon, niin pystyisi tarjoamaan erilaisia palveluja. Senkin näen kyllä mahdollisuutena.
Sara [00:26:34]: Juuri näin. Ovatko nämä sun unelmasi muuttuneet tässä matkan, vuosien varrella?
Jenna [00:26:41]: En mä oikeastaan tiedä. Musta tuntuu, että kyllä tuo urheiluravitsemus on ollut niin sanotusti ehkä alusta asti sellainen selkeä juttu. Mutta toisaalta mä en ole vielä ollut harjoittelussa. Mä en tavallaan tiedä, että millaista se ns. perinteinen ravitsemusterapeutin työ voi olla. Ei ole kokemusta siitä potilastyöstä vielä, niin ehkä sekin voi sitten viedä mukanaan. Tällä hetkellä se on se urheiluravitsemus, mutta voi olla, että vuoden päästä on sitten eri mielipide. Katsotaan, jos kysyt sitä silloin uudelleen, niin mitä mä vastaan.
Sara [00:27:09]: Niin. Joo, siis tuo on kyllä hyvä pointti, että kun ei olla vielä harjoitteluissa oltu, niin vaikea sitten sanoa. Tällä hetkellä musta tuntuu, että mun mielenkiinnot menevät aina sen mukaan, että mitä kursseja käsitellään. Silloin, kun käsiteltiin elintapasairauksia, niin tuntui, että joo, nämä kiinnostavat ja nimenomaan näiden parissa haluaa tehdä töitä. Mutta nyt käsitellään suolistovaivoja, niin nyt tuntuu siltä, että nämä ovat ihan sairaan mielenkiintoisia, että näihin haluaisi syventyä enemmän.
Jenna [00:27:30]: Kyllä.
Sara [00:27:31]: Mutta saa sitten nähdä, miltä ne sairaalassa hoidettavat, tai sairaalan ravitsemushoito sitten tuntuu ensi vuonna, tai sitten kun pääsee oikeasti sinne harjoitteluun keväällä.
Jenna [00:27:43]: Kyllä.
Sara [00:27:44]: Siitähän sen vasta ehkä tietää.
Jenna [00:27:46]: Se on totta. Ja se on kiva, että saa monipuolisesti kokemusta opintojen aikana siitä, että millaisia erilaisia työtehtäviä pystyy tekemään. Ehkä siitä löytää sen oman suunnankin sitten valmistumisen jälkeen.
Sara [00:27:58]: Niin. Ihan varmasti. Mitä sä toivoisit, että joku olisi sanonut sulle sillon, kun sä hait ihan ekoja kertoja ravitsemustieteelle?
Jenna [00:28:04]: Tämä on aika vaikea kysymys. En mä oikeastaan tiedä, olisiko mulle tarvinnut sanoa mitään toisin tai silleen, jos mä ymmärrän tämän kysymyksen oikein. Musta tuntuu, että oli hyvä tukiverkosto, että kaikki ympärillä kuitenkin kannustivat siihen, että kai sä nyt vielä haet. Oli semmonen ihana kannustus kyllä. Ei oikeastaan tullut mitään semmoista ns. negatiivista palautetta, että miten sä taas jaksat hakea, että pitäisikö sun keksiä jotain muuta. Ehkä toivoo just, että jos jollakin on vaikka semmoinen tilanne, että joku ei ehkä kannustaisi niin paljon, niin löytäisi vaikka jonkun ihmisen, joka kannustaisi siihen, että kannattaa ehdottomasti sitten hakea, jos on vaikka joku ala joka kiinnostaa. Semmoinen kannustus on kyllä tosi tärkeää, myös lähipiiristä. Pitää myös uskoa itseensä, mutta kyllä tarvitsee myös välillä sitä, että kaveri tai perheenjäsen sanoo, että hyvä sinä, että olet päässyt näinkin pitkälle.
Sara [00:28:59]: Niin. Ja tuo on kyllä ikävä, kun välillä kuulee just semmosia tarinoita, että vaikka vanhemmilta voi alkaa tulemaan, tai vaikka isovanhemmilta alkaa tulemaan semmoista, että nyt sä olet jo kaksi kertaa hakenut, että pitäisikö vaan joku koulupaikka nyt ottaa vastaan, että pääsisit opiskelemaan. Mutta se on toki heidän näkökulmansa. Eihän sitäkään voi mitenkään jotenkin lytätä. Mutta kyllä jos on joku semmoinen unelma-ala, niin kyllä mä haluaisin uskoa, että sinne loppujen lopuksi pääsee, kun vaan jaksaa tehdä töitä sen eteen. Se voi olla pitkä tie, mutta kaikki on mahdollista. Haluaisin ajatella näin.
Jenna [00:29:34]: Kyllä, ehdottomasti.
Sara [00:29:35]: Tähän liittyen vielä. Mitä mieltä olet ensikertalaiskiintiöstä? Kuinka tärkeä asia se vaikka on? Mietitkö silloin, että uskallatko ottaa liikuntalääketieteen paikkaa vastaan, että sinulla menee ensikertalaisuus siinä?
Jenna [00:29:52]: En oikeastaan ajatellut sitä silloin, kun hain valintakokeella. Siinä se kiintiö oli aika pieni, niin en jotenkin ajatellut, että se vaikuttaisi. Niin, en oikeastaan ajatellut sitä millään tavalla. En oikein ajatellut tuota ensikertalaiskiintiötä, niin ei ole silleen ehkä yleisesti muodostunut siitä mitään mielipidettä. Mutta esimerkiksi just ravitsemustieteelle jos valintakokeella hakee, niin kun se kiintiö on vähän pienempi, niin sitten on tavallaan mahdollisuus, että vaikka olis toinen tutkinto esimerkiksi, niin se ei ole tavallaan sitten myöskään este. Koska monihan tuota kyllä vähän silleen ehkä pelkääkin, tuota ensikertalaiskiintiötä. Ei vaikka sitten uskalla ottaa paikkaa vastaan.
Sara [00:30:29]: Niin, sepä se. Ja kyllä mä vaikka just sanoin sen, että hae vaan sille sun unelma-alalle, niin kyllä toki voi ottaa senkin huomioon, että ei se ole mahdotonta missään nimessä päästä sille unelma-alalle, vaikka olisi jo ensikertalaiskiintiö mennyt. Toki se on tehty vähän vaikeammaksi nykyään, mutta ei sitä kannata sellaisena liian isona asiana myöskään pelätä. Vaikka sun tapauksessasi on kuitenkin löytynyt semmoinen tie, jossa sä yhdistät noita sun asiantuntijuuksiasi. Sä saat siitä sen näköisen asiantuntijuuden, mitä sä haluat ja mikä sinulle nyt sopii.
Jenna [00:31:03]: Kyllä.
Sara [00:31:04]: Jos et olisi ikinä ottanut liikuntalääketieteen paikkaa vastaan, niin voisi olla aika eri tilanne nyt, tai mitä vaikka haluat tulevaisuudelta, tai näin. Vai miten itse ajattelet?
Jenna [00:31:12]: Niin, kyllä. Se on ihan totta. Olisi varmasti ihan erilainen lopputulos sitten, jos ei olisi tavallaan tehnyt näin. Olen kyllä iloinen siitä, että otti sen ensimmäisen koulupaikan vastaan. Enkä silloin kyllä edes miettinyt. Mä vaan olin, että no niin, nyt olen johonkin päässyt. Nyt otetaan tämä vastaan ja katsotaan, mitä tällä kortilla on tarjota. Se oli kyllä tosi hyvä päätös.
Sara [00:31:32]: Niin. On ollut aika paljon tarjota sitten kuitenkin.
Jenna [00:31:33]: Kyllä.
Sara [00:31:35]: Jos sä saisit sanoa vielä yhden asian yliopistoon hakevalle just nyt, niin mikä se olisi?
Jenna [00:31:42]: Jos mä saisin sanoa vaan yhden asian, niin mä sanoisin, että usko itseesi. Sellainen hyvin kliseinen lause, mutta se on täysin paikkaansa pitävä. Jos sulla on joku unelma, niin usko itseesi ja jaksa tehdä työtä sen sun unelmasi eteen, niin kaikki on oikeasti mahdollista. Mä ainakin uskon niin.
Sara [00:32:01]: Niinpä. Ja oma polku ei välttämättä ole se suoraviivainen, että hakee lukion jälkeen kouluun ja sitten pääsee sinne, tykkää siitä alasta ja haluaa siitä itselleen uran. Vaan se jotenkin omannäköinen työhaave tai työtavoitteet, uraan liittyvät tavoitteet, niin ne voivat tulla sitten mutkienkin kautta, mutta ne ovat kuitenkin ihan yhtä hyviä polkuja, kuin suoremmatkin. Tai jopa parempia, niin kuin ehkä sun tapauksesi mun mielestäni näyttää.
Jenna [00:32:32]: Kyllä.
Sara [00:32:35]: Haluaisitko vinkata tähän loppuun vielä, että missä kannattaa seurata somessa, jos yliopisto-opiskelu kiinnostaa?
Jenna [00:32:40]: Jos haluatte seurata meitä UEF-lähettiläitä, niin meiltähän tosiaan löytyy Instagram, eli UEF-lähettiläs. Sinne tosiaan päivitellään ihan tämmöistä arkista sisältöä. Meillä on aina someviikot, niin siellä aina kasvot sitten vaihtuvat. Ja sitten Snapchat löytyy myös - UniUEF. Samankaltaista sisältöä. Ja aina saa heitellä kysymyksiä sitten sinne tulemaan. Jos tulee jotain mieleen opiskeluun liittyen, tai Kuopioon, Joensuuhun tai ihan mihin tahansa littyen, niin siellä ollaan sitten teitä varten. Ja mulla taisi nyt olla tuossa maaliskuun puolivälissä, kun lähden tuonne ekaan harjoitteluun Rovaniemelle, niin pääsette näkemään, että miten se harkka on lähtenyt käyntiin ja millaista se elämä on siellä Lapissa. Se onkin aika jännittävä uusi luku elämässä.
Sara [00:33:23]: Niin. Mä ainakin seuraan just mielenkiinnolla, kun mulla alkaa harjoittelu vähän myöhemmin, niin näkee sun juttuja sitten.
Jenna [00:33:27]: Mahtavaa.
Sara [00:33:29]: Hei, kiitos paljon Jenna, kun olit vieraana. Ihanaa, kun tulit jakamaan sun hakutarinan ja opiskelutarinan.
Jenna [00:33:35]: Kiitos. Kiva, kun kutsuit.
Sara [00:33:37]: Kiitos myös kuulijoille. Toivottavasti tämä jakso muistutti sua siitä, että polun oman näköiselle uralle ei todellakaan tarvitse olla heti selkeä tai suoraviivainen, vaan se oma matka kyllä rakentuu sitten ajan ja kokemuksen kautta. Kuullaan taas ensi jaksossa. Moi, moi.
[äänite päättyy]