Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yliopisto rahoittaa strategisella rahoituksella 10 tutkijatohtorin paikkaa vuosina 2019-2021

Itä-Suomen yliopisto haki 7.6.2018 päättyneessä sisäisessä haussa esityksiä yliopiston strategian mukaisten profiilialueiden vahvistamiseen.

Esitettävän tutkijatohtorin tehtävän tulee tukea profiilialueiden vahvistettavan osaamisen tutkimusta https://strategia.uef.fi/. Rahoitus on kokonaisuudessaan 1,5 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden ajalle.

Esityksiä pyydettiin koko yliopistoyhteisöltä ja niitä saatiin yhteensä 79. Seuraavat esitykset saivat rahoituksen (suluissa vahvistettava osaaminen profiilialueittain):

Ikääntyminen, elintavat ja terveys (HEALTHLIFE)

Markku Laakso: Systems biology (Big data ja bioinformatiikka)

Ismo Linnosmaa: Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja interventioiden vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus (Hoidon ja palvelujen vaikuttavuustutkimus)

Janne Martikainen: Uudet menetelmät terveydenhuollon rekisteriaineistojen, erityisesti sähköisten potilastieto- ja reseptijärjestelmien, hyödyntämiseen lääkehoitojen ja muiden terveydenhuollon menetelmien arkivaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustutkimuksessa (Hoidon ja palvelujen vaikuttavuustutkimus)

Arto Urtti: Lääkkeen saatto silmän verkkokalvoon (Täsmälääketeknologiat)

 

Kulttuurien kohtaaminen, liikkuvuus ja rajat (CULTCHANGE)

Janet Anand: Migration and family welfare (Maahanmuuttotutkimuksen metodit ja politiikka)

Mikko Laitinen: Digitaalinen kielentutkimus (Big data ja digitaaliset metodit)

 

Oppiminen digitalisoituneessa yhteiskunnassa (DIGILEARN)

Eija Kärnä: The effectiveness of self-directed pace versus a tutor supported pace of a special education MOOC (Interventiotutkimus)

 

Ympäristön muutos ja luonnonvarojen riittävyys (SUSTENVIRON)

Timo Kumpula: Ympäristön tilan seurantaan kehitettävien spatiaalisten mittareiden kehittäminen (Geoinformatiikka)

Mikko Vastaranta: Pistepilviekosysteemin hyödyntäminen metsien kehityksen ymmärtämisessä (Geoinformatiikka)

Annele Virtanen: Next generation fuels and the overall effects of technological transformation on secondary air pollution production (Energiatekniikka)

 

Tutkijatohtorin tehtävät täytetään rahoituspäätöksen saaneiden esitysten mukaisesti. Tiedekunnat vastaavat rekrytointien toteuttamisesta syksyllä 2018. Tutkijatohtorit aloittavat tehtävissään 1.1.2019 alkaen.

Lisätietoja:

Johtava hallintopäällikkö Arja Hirvonen, arja.hirvonen@uef.fi