Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Vuorovaikutus, tuki ja palaute avainasemassa työstä innostumisessa

Väitös psykologian alalta

Väittelijä PsL Petri Karkkola

Aika ja paikka: 31.1.2020 klo 12, sali N100, Natura-rakennus, Joensuun kampus

Työn mielekkyys, työssä jaksaminen ja työkykyisyys ovat erittäin ajankohtaisia ja paljon puhuttavia aiheita. Psykologian lisensiaatti Petri Karkkola havaitsi väitöstutkimuksessaan, että työelämässä vuorovaikutuksella on suuri merkitys, ja se korostuu kaikille tärkeiden psykologisten perustarpeiden täyttämisessä. Johtajien teot, mutta myös arkinen vuorovaikutus työtovereiden kanssa, tuki ja palaute voivat vaikuttaa hyvinvointiin työssä edesauttamalla psykologisten perustarpeiden toteutumista.

Psykologisia perustarpeitamme ovat autonomia, kompetenssi ja yhteenkuuluvuus. Autonomia työelämässä tarkoittaa sitä, että henkilö toimii työssään riittävästi vapaasta tahdostaan ja kiinnostustensa mukaisesti ja on sinut sen kanssa, mitä työssään tekee. Kompetenssin kokemus taas tulee siitä, että pääsee työssään käyttämään ja kehittämään osaamistaan ja onnistuu saamaan asioita aikaan. Yhteenkuuluvuuden tunnetta työssä tunnetaan, kun työyhteisö koostuu ihmisistä, joiden kanssa voi olla lämpimässä vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa.

Tutkimustulosten mukaan tuki niin esimieheltä kuin työtovereiltakin voi edesauttaa kaikkien kolmen perustarpeen täyttymistä, jolloin työstä saadaan energisyyden kokemuksia.
Teorioita perustarpeiden, työn ominaisuuksien ja hyvinvoinnin yhteyksistä voidaan yhä tarkentaa

Autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden psykologiset perustarpeet on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu psyykkisen hyvinvoinnin keskeisiksi tekijöiksi, mutta niitä ei ollut aikaisemmin tutkittu yhdessä sosiaalisen tuen kokemusten, työn rooliominaisuuksien ja elinvoimaisuuden kanssa.

Karkkola tutki väitöksessään sosiaalisen tuen ja työn rooliominaisuuksien eli työroolien selkeyden ja työssä koettujen ristiriitaisuuksien yhteyttä perustarpeiden täyttymiseen ja koettuun elinvoimaisuuteen. Työn rooliominaisuuksien suhteen tulokset olivat hieman monimutkaisia: Karkkolan mukaan työn ominaisuudet voivat vaikuttaa psykologisten perustarpeiden toteutumiseen eri tavoin, jolloin sekä työn ominaisuuksien että psykologisten perustarpeiden laadukas arviointi ja teoreettiset perustellut näkemykset niiden keskinäisistä yhteyksistä ovat olennaisia tiedon karttumisen kannalta.

Väitöstutkimus perustuu itäsuomalaisessa kuntoutuskeskuksessa vuosina 2014 ja 2015 kerättyyn aineistoon.

Psykologian lisensiaatti Petri Karkkola väitöskirja Basic psychological need satisfaction at work: Measurement and associations with social support, role characteristics and vitality tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Anne Mäkikangas Tampereen yliopistosta ja kustoksena apulaisprofessori Taina Hintsa Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painolaatuinen kuva on osoitteessa
https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/35786?encoding=UTF-8