Itäisen ja läntisen kirkollisen kulttuurin ja erilaisten teologisten traditioiden kohtaaminen Venäjällä 1400-luvulta lähtien johti vuosisatojen kuluessa kehittyneeseen ja 1900-luvulla kulminoituneeseen identiteettikriisiin ortodoksisessa teologiassa ja ekumeenisessa ajattelussa. Tämä selvisi TL Veikko Purmosen kirkkohistorian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa. Väitöskirja tarkastetaan keskiviikkona 2. joulukuuta 2020 klo 12 alkaen. Tilaisuutta voi seurata verkon kautta.
Väitöstutkimuksessa paneuduttiin Sergei Bulgakovin ja Georges Florovskyn väliseen ortodoksisen teologian identiteettiä ja ekumeniakäsitystä koskevaa debattiin. Samalla tutkittiin venäläisen teologian kahden tien syntyä ja kehitysvaiheita. Vuonna 1937 julkaistussa teoksessaan Venäläisen teologian tiet Florovsky kuvaa, miten nämä kaksi tietä – kirkkoisien perintöön nojautuva teologia ja läntisiä vaikutteita omaksunut suuntaus – saivat alkunsa ja kehittyivät. Kun Bysantin kukistuttua lähes kaikki ortodoksiset teologiset koulut jouduttiin lakkauttamaan, kirkon palvelukseen hakeutuvat lähetettiin katolisiin tai protestanttisiin oppilaitoksiin. Florovskyn mukaan tämä johti ortodoksisen teologian läntiseen vankeuteen ja pseudomorfoosiin, mikä merkitsi oman identiteetin kadottamista, kun vieras kieli ja symbolismi omaksuttiin itseilmaisun välineeksi.
Menneisyyteen ja tulevaisuuteen suuntautuvat lähestymistavat
Tutkimuksessa tuli esille, että Bulgakovin edustamaa suuntausta alettiin kutsua venäläiseksi koulukunnaksi, ja sille vastareaktiona syntynyttä Florovskyn johtamaa ohjelmaa uuspatristiseksi koulukunnaksi. Näiden kahden teologisen suuntauksen pohjalta syntyi myös kaksi erilaista lähestymistapaa ekumeniassa. Florovskyn hahmottama ekumeeninen ohjelma tuli tunnetuksi papillisena ja Bulgakovin lähestymistapa profeetallisena ekumeniana. Edellinen edustaa kirkon staattista, menneisyyteen suuntautuvaa ja jälkimmäinen enemmän dynaamista ja tulevaisuuteen suuntautuvaa lähestymistapaa.
Olennainen eroavuus Florovskyn ja Bulgakovin kirkkokäsityksessä on siinä, että Florovsky määrittelee kirkon ensisijaisesti sen historiallisessa, institutionaalisessa ja sakramentaalisessa ulottuvuudessa. Sen sijaan Bulgakovin teologia kaikkiykseyttä korostavassa sofiologisessa ajattelussa liikkuu kahdella eri tasolla kuvaten kirkkoa sekä sen historiallisessa että kosmisessa ulottuvuudessa. Tästä lähtökohdasta avautuu kirkkoisien teologiasta poikkeava uudenlainen ekumeeninen visio: historiallisten kirkkojen yläpuolella on näkymätön universaalinen kirkko, Eccelsia supra ecclesias, Una Sancta, joka kutsuu historiallisia kirkkoja palaamaan tähän jo olemassa olevaan ykseyteen. Siihen koko ihmiskunta ja luomakunta potentiaalisesti kuuluvat.
Bulgakov ja Florovsky olivat yksimielisiä siitä, että ortodoksiseen kirkkokäsitykseen pohjautuvassa ajattelussa ekumenian lopullisena päämääränä on kaikkien kristittyjen liittyminen ortodoksisuuteen. Bulgakov katsoi, että se ei voi merkitä yhdistymistä tarkasti rajattuun kirkolliseen organisaatioon, koska ortodoksisella kirkolla ei ole yhtä keskitettyä hallintoa, vaan pelkästään erillisiä autokefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Florovsky puolestaan katsoi, että todellinen kristittyjen ykseys merkitsee näkyvää ykseyttä yhden kirkon sisällä. Se merkitsee kaikkien siihen liittyneiden opillisen yksimielisyyden saavuttaneiden yhteisöjen kuulumista samaan kanonisten säännösten mukaisesti organisoituun kirkkoon.
Edellä todettujen teologisten suuntausten historiallinen tarkastelu on osoittanut, että uuspatristisessa ohjelmassaan Georges Florovsky on asettanut hellenistisen kulttuurin ja sen kontekstissa syntyneen patristisen tradition kaikki muut kulttuurit ja teologiset traditiot poissulkevaan erityisasemaan. Tällaiseen yhden kulttuurin ja sen perustalle rakentuvan teologian pysyvää luonnetta korostavaan ajatteluun pohjautuva kirkkokäsitys on ristiriidassa monikulttuurisen kristinuskon universaalisuuden ja kaikille kansoille suunnatun lähetystehtävän kanssa. Se on ongelmallinen kriteeri arvioitaessa muita kulttuureja ja niiden pohjalta muodostuneita kirkkokäsityksiä ja ekumeenisia visioita.
Sergei Bulgakovin edustama kirkon universaalisuutta ja dynaamisuutta painottava profeetallinen lähestymistapa voidaan nähdä Georges Florovskyn hellenistiseen kulttuuriin ja kreikkalaiseen patristiseen traditioon ahtaasti pitäytyvän argumentaation korrektiivina.
TL Veikko Purmosen kirkkohistorian (ortodoksinen teologia) alaan kuuluva väitöskirja Venäläisen teologian kaksi tietä – Sergei Bulgakovin ja Georges Florovskyn välinen ortodoksisen teologian identiteettiä ja ekumeniakäsitystä koskeva debatti tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Lapuan hiippakunnan piispa, dosentti Simo Peura (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Matti Kotiranta (Itä-Suomen yliopisto).
Väittelijän painolaatuinen kuva