Syöpäkuolemat ovat vähentyneet hoitojen kehittymisen myötä, mutta toisaalta syöpähoidoilla on usein haitallisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen. – Rintasyövän sairastaneilla sydän- ja verisuonitaudit ovat itse asiassa nyt yleisin kuolinsyy, kertoo professori Andreas Beyer.
Beyer toimii lääketieteen ja fysiologian professorina Medical College of Wisconsin (MCW) -korkeakoulussa USA:ssa. Yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kardiovaskulaarisen genomiikan professorin Minna Kaikkonen-Määtän kanssa hän selvittää, miten syöpähoitojen vaikutukset verisuoniin ovat yhteydessä potilaiden geeniperimään. Tukena on Beyerin saama Fulbright Saastamoinen Distinguished Chair in Health Sciences -apuraha, jonka turvin hän vieraili Itä-Suomen yliopistossa ensimmäisen kerran alkuvuonna. Apurahakauden jälkeen Beyer jatkaa yhteistyötä osa-aikaisessa UEFDiPro-kutsuprofessuurissa.
Beyer edustaa nousevaa alaa, kardio-onkologiaa, jolla pyritään edistämään syöpäpotilaiden sydänterveyttä. – Nykyisten tehokkaiden syöpähoitojen ansiosta potilaat elävät pitempään, jolloin myös sydän- ja verisuonitaudeilla on aikaa kehittyä. Lisäksi jotkut potilaat ovat muita alttiimpia syöpähoitojen sydän- ja verisuonihaitoille, ja syitä tähän on tärkeää selvittää.
Mikroverisuonten muutokset ennakoivat pitkän aikavälin haittoja
Beyerin mukaan syöpähoitojen haittoja sydämelle on tutkittu jo paljon, mutta ne eivät täysin selitä sydän- ja verisuonitautien kehittymistä. – Tämän vuoksi aloimme tarkastella vaikutuksia verisuonistoon ja erityisesti mikroverenkiertoon – kaikkein pienimpiin verisuoniin. Sieltä onkin alkanut löytyä pieniä eroavaisuuksia, jotka voivat osin selittää erilaiset lopputulemat syövän sairastaneiden sydänterveydelle.
Hänen tutkimusryhmänsä on osoittanut, etteivät syöpähoitojen sydän- ja verisuonihaitat ehkä näykään ensimmäisenä sydämessä, vaan mikroverisuonten endoteelissa. Endoteeli on verisuonten sisäkerros, joka säätelee monia tärkeitä toimintoja sydän- ja verenkiertoelimistössä. – Mikroverisuonten endoteelin toiminnan häiriöistä voi itse asiassa erittäin hyvin ennakoida merkittäviä sydän- ja verisuoniterveyden ongelmia pitkällä aikavälillä.
Toimintahäiriötä pahentavat endoteelisolujen mitokondrioiden vauriot, jotka haittaavat niiden viestintää ja energiantuotantoa. Endoteelisolujen mitokondrioiden energiantuotannolla näyttääkin olevan suurempi merkitys verisuonten toiminnalle kuin on aiemmin ajateltu.
– On ilmeistä, että lopputulemaan vaikuttavat sekä geneettiset että ulkoiset tekijät yhdessä. Itä-Suomen yliopiston tutkimusympäristöt, suomalaiset terveysrekisterit ja FinnGen-biopankkidata tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet näiden vuorovaikutusten selvittämiseen. Omassa laboratoriossani puolestaan voidaan varmistaa mahdollisten löytöjen merkitys potilaiden kannalta. Meillä on hyvin yhteensopivaa osaamista, Beyer sanoo.
Hänen laboratoriossaan MCW:ssä tutkitaan ihmisen verisuonibiologiaan liittyviä mekanismeja ihmisten kudosnäytteiden avulla. Kaikkonen-Määtän tutkimusryhmä puolestaan hyödyntää yksisolugenomiikan ja toiminnallisen genomiikan menetelmiä sydän- ja verisuonitautien geneettisen taustan tutkimiseen.
Beyer toivoo voivansa tutkimuksellaan edistää paitsi sydänhaittojen ennakointia, myös niiden ehkäisyä ja hoitoa syöpäpotilailla. – Kun tätä ongelmakokonaisuutta aletaan paremmin ymmärtää, ehkäiseviä hoitoja voitaisiin ehkä kehittää. Vähintäänkin voitaisiin paremmin arvioida eri syöpälääkkeiden turvallisuutta eri potilaille.
Syövän sekä sydän- ja verisuonitautien välillä on yhteys myös yhteisten riskitekijöiden kautta. Näitä ovat esimerkiksi lihavuus ja tyypin 2 diabetes. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan sydän- ja verisuonitaudit saattavat myös altistaa syövälle tai syövän nopeammalle etenemiselle.
Beyerin äskettäiseen Kuopion-vierailuun sisältyi myös opetusta. Opiskelijoille ja tutkijoille pitämällään luentokurssilla hän tarkasteli verisuonifysiologian ajankohtaisia teemoja, kuten kardio-onkologiaa ja mikroverisuonten merkitystä.
– Tutkimuksen kannalta oli antoisaa tavata monia tutkijoita ja tutustua heidän tekemäänsä erinomaiseen tutkimustyöhön sekä käytössä oleviin genetiikan ja kuvantamisen menetelmiin. Minnan tiimin kanssa löysimme jo vastauksia joihinkin tutkimuskysymyksiin ja pystyimme muotoilemaan uusia hypoteeseja. Tästä voimme yhdessä jatkaa hyvän tieteen tekemistä.
