Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Opiskelijoita luennolla.

Tutkimus: Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys voi olla ongelmallinen myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtorin, dosentti Matti Muukkosen tuoreen vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan Suomessa on niin lainvalmistelussa kuin tuomioistuintoiminnassa ymmärretty virheellisesti, milloin jokin yhteisö kuuluu tai ei kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan soveltamisalaan. Asialla on merkitystä siksi, että mikäli yhteisön ei katsota kuuluvan artiklan soveltamisalaan, ei kyseessä voi myöskään olla tilanne, jossa esimerkiksi yhteisöön asetettu pakkojäsenyys olisi ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Nordic Journal of Human Rights -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisoikeussopimusta tulkitsevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä on löydettävissä perusteet sille, että tuomioistuin suhtautuisi kriittisesti suomalaisten ylioppilaskuntien jättämiseen artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Näin siitäkin huolimatta, että aikanaan ruotsalaisten ja brittiläisten ylioppilaskuntien on katsottu olevan julkisia insituutioita (Public Institution tai Public-Law institution). Tuoreempi oikeuskäytäntö nimittäin osoittaa, että jakolinja yhdistyksen ja julkisen instituution välillä näyttäisi kulkevan siinä, onko kyse esimerkiksi ammattikuntaa valvovasta yhteisöstä tai onko yhteisö hyvin kiinteässä yhteydessä julkiseen hallintoon vai ei esimerkiksi siten, että sen jäsenmaksu kerättäisiin osana julkista verotusta.

– Ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä on keskusteltu Suomessa pitkään. Viimeksi YTHS-lain säätämisen yhteydessä perustuslakivaliokunta edellytti valtioneuvostoa selvittämään, onko pakkojäsenyydelle enää edellytyksiä. Useiden oikeustieteilijöiden mukaan ei enää ole, Muukkonen kertoo.

Vuonna 2021 opetus- ja kulttuuriministeriön asettama selvitysryhmä päätyi vastakkaiseen näkemykseen. Muukkosen mukaan yhtenä syynä on ollut se, että on ajateltu, ettei ihmisoikeussopimus aseta ongelmia.

– Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa käsityksen olleen virheellinen, joten tulevalle hallitukselle jää jo hallitusneuvotteluissa pohdittavaksi, tulisiko pakkojäsenyydestä luopua, Muukkonen selventää.

Hänen mukaansa nyt tehty havainto on merkityksellinen erityisesti siksi, että ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan piiriin kuuluvissa yhdistyksissä pakkojäsenyys on mahdollinen vain, jos se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. – Näin ei varmasti ole, Muukkonen toteaa.

Muukkosen tutkimus on avoimesti luettavissa osoitteesta: https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/18918131.2023.2192075

Lisätietoja:

HTT, OTT Matti Muukkonen, yliopistonlehtori, oikeustieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, matti.muukkonen(at)uef.fi, puh. 050 352 2394

Tutkimusartikkeli:

Matti Muukkonen. Finnish Student Unions as Associations in the Context of ECHR Article 11. Nordic Journal of Human Rights. 2023. https://doi.org/10.1080/18918131.2023.2192075