Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kaksi naista työskentelee laboratoriossa.

RNatives-yrityksen perustajiin kuuluva tutkijatohtori Tiia Turunen (vas.) ja tuotantopäällikkö Pia Laitinen. Kuva: RNatives.

Tutkijoiden mikroRNA-löydöstä kaupallistetaan uutta sydänlääkettä

Verisuonten kasvua edistävä mikroRNA-lääke voi tulevaisuudessa olla uusi vaihtoehto iskeemisten sydän- ja verisuonitautien hoitoon. Arvostettu PLOS ONE -lehti julkaisi juuri Itä-Suomen yliopiston ja kansainvälisten yhteistyökumppanien tutkimuksen, jossa löydettiin uudella tavalla vaikuttava mikroRNA-molekyyli. Tutkijat ovat patentoineet tuloksiin liittyvät keksinnöt ja kaupallistavat niitä perustamassaan yrityksessä.

MikroRNA:t ovat pieniä RNA-molekyylejä, jotka säätelevät geenien ilmentymistä. Normaalisti ne hiljentävät geenien ilmentymistä kohdentumalla geenien lähetti-RNA:han tuman ulkopuolella solulimassa. Tutkijoiden löytämä uusi mikroRNA, miR-466c, vaikuttaa kuitenkin toisella tavalla. Se lisää verisuonen kasvutekijän VEGFA:n ilmentymistä kohdentumalla kasvutekijän geenin säätelyalueelle tumassa.

Sen lisäksi että tulokset laajentavat kuvaa mikroRNA:iden biologisesta roolista, niillä on myös kaupallista merkitystä uusien RNA-lääkkeiden kehittämisessä. Lisäämällä VEGFA-geenin ilmentymistä pienten RNA-molekyylien avulla voidaan mahdollisesti hoitaa täysin uudella tavalla iskeemisiä sydän- ja verisuonitauteja, joissa heikentynyt verenkierto aiheuttaa hapenpuutetta. VEGFA-geenin aktivoituminen lisäisi uusien verisuonten kasvua ja parantaisi siten kohdekudoksen hapensaantia.

    RNA-aktivaatio on tunnettu jo 16 vuotta, mutta vasta hiljattain sen kaupallinen potentiaali on huomattu.

    Dosentti Mikko Turunen

    Hallituksen puheenjohtaja, RNatives

    Mikko Turunen.