Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Reino Pöyhiä.

Reino Pöyhiä palliatiivisen lääketieteen professoriksi

Tasa-arvoisempaa hoitoa parantumattomasti sairaille

Laadukas palliatiivinen hoito ja saattohoito eivät ole Suomessa vielä kaikkien ulottuvilla. – Valitettavasti hoidon taso riippuu asuinpaikasta. On myös potilasryhmiä, jotka jäävät katveeseen, palliatiivisen lääketieteen professori Reino Pöyhiä toteaa.

Itä-Suomen yliopistoon perustettu palliatiivisen lääketieteen professuuri on vasta kolmas Suomessa. Pöyhiä aloitti osa-aikaisessa tehtävässä maaliskuun alussa. Lisäksi hän toimii ylilääkärinä Essoten palliatiivisessa keskuksessa Mikkelin keskussairaalassa.

Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan oireenmukaista, kokonaisvaltaista hoitoa, jolla pyritään lievittämään kärsimystä ja vaalimaan elämänlaatua. Sen tarve kasvaa erityisesti kroonisten sairauksien edetessä ja elämän loppuvaiheessa. Viimeisinä elinpäivinä tai -viikkoina annettava palliatiivinen hoito on saattohoitoa.

WHO:n arvion mukaan kuolemaa lähestyvistä potilaista yli 40 prosenttia tarvitsee palliatiivista hoitoa. Suomessa vuosittain noin 30 000 potilaan on arvioitu tarvitsevan palliatiivista hoitoa elämänsä loppuvaiheessa ja vielä useamman jo ennen sitä. – Kuolevalla potilaalla tavallisia fyysisiä oireita ovat esimerkiksi kipu, hengitysvaikeudet ja pahoinvointi. Hoidossa on lisäksi huomioitava sosiaaliset tarpeet ja eksistentiaaliset kysymykset, joita useimmilla on tarve käsitellä, Pöyhiä sanoo.

Palliatiivisen hoidon saatavuus ja osaaminen vaihtelevat suuresti eri puolilla Suomea. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2019 julkaiseman suosituksen ja mallin mukaan koko maahan tulisi rakentaa kattavat palliatiivisen hoidon palveluketjut sosiaali- ja terveydenhuollon perustasolta aina vaativalle erityistasolle, josta vastaavat yliopistosairaalojen palliatiiviset keskukset. Myös kaikkiin sairaanhoitopiireihin on määrä perustaa palliatiiviset keskukset, joissa on muun muassa avovastaanotto, saattohoito-osasto ja kotisairaalatoimintaa.

– Uudet hyvinvointialueet vaikuttavat vielä malliin, mutta siihen on jo sitouduttu ja sitä jalkautetaan ympäri maata, sanoo Pöyhiä, joka on vastannut palliatiivisen keskuksen käynnistämisestä Essotessa.

Palliatiivinen hoito voi olla myös tukihoitoa esimerkiksi syövän aktiivihoidon rinnalla. – Sen tehosta saatiin tärkeää näyttöä NEJM-lehden kymmenisen vuotta sitten julkaisemassa tutkimuksessa. Varhaista palliatiivista tukihoitoa saaneilla keuhkosyöpäpotilailla oli vähemmän masennusta, heille tehtiin vähemmän aggressiivisia hoitotoimenpiteitä elämän loppuvaiheessa ja he elivät silti hieman pitempään kuin vertailuryhmän potilaat. Vastaavia tuloksia on sittemmin saatu muistakin tutkimuksista.

Palliatiivista hoitoa tarvitsevista suuri osa sairastaa syöpää. – On kuitenkin iso joukko erityisesti sydän- ja keuhkopotilaita, joilla palliatiivisen hoidon tarve tunnistetaan huonommin. Tulee tarpeettomia kuormittavia hoitoja, tutkimuksia ja sairaalakäyntejä sen sijaan, että potilas saisi kotona mahdollisimman tehokasta oireita lievittävää hoitoa. Kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu myös kuolemasta puhuminen, joka on lääkäreille ja hoitajille monesti edelleen vaikeaa.

Suomessa havaittua palliatiivisen ja saattohoidon osaamisvajetta pyritään jatkossa paikkaamaan sote-alan koulutuksissa. Lääkäreille on ollut jo pitkään tarjolla palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskoulutus ja hiljattain myös sairaanhoitajille on aloitettu oma lisäkoulutus. Itä-Suomen yliopisto on ensimmäisten joukossa tuomassa palliatiivisen lääketieteen opetusta omana kokonaisuutenaan myös lääketieteen perusopintoihin.

– Vuonna 2020 erityispäteviä lääkäreitä oli 183, ja lähivuosina tarpeeksi on arvioitu 307. Luku on jo nyt maailman korkeimpia asukaslukuun nähden, mutta tarve ja tarjonta eivät kohtaa, kun osaaminen keskittyy suuriin asutusalueihin.

Tutkimustyössään Pöyhiä tarkastelee muun muassa kivun hoitoa ja sedaatiota, palliatiivisen lääketieteen opetusmenetelmiä, hengellisten ja henkisten tarpeiden huomioimista palliatiivisessa hoidossa sekä kotisairaalatoimintaa, josta hän on toimittanut myös oppikirjan. Pöyhiän mukaan sairaalatason hoitoa on mahdollista viedä yhä enemmän kotiin, missä useimmat haluavat viettää elämän loppuvaiheen. – Kotisairaala on toki muutakin kuin palliatiivista hoitoa, keskeinen palvelu on esimerkiksi laskimonsisäinen antibioottihoito keuhkokuumepotilaille. Oikein innovatiivisesti ajatellen sairaaloita tarvittaisiin tulevaisuudessa vain leikkaustoimintaan ja tehohoitoon ja muu hoituisi kotona.

–  Palliatiiviseen lääkehoitoon liittyy vielä paljon tutkimattomia kysymyksiä, kuten lääkkeiden vaikutusmekanismit ja käyttäytyminen sairauden vaurioittamassa elimistössä. Terveillä tutkitut lääkkeet voivat toimia eri tavalla elämän loppuvaiheessa, Pöyhiä toteaa.

Hän on tutkinut myös itsesedaatiota esimerkiksi kivuliaan tai pelottavan toimenpiteen yhteydessä. Lääkeannostelijalla potilas voi itse säätää nukutuslääkkeen määrää toimenpiteen aikana, mikä on tutkimuksissa osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi. Lääkettä kuluu vähemmän, kun potilas vastaa itse annostelusta.

– Opetuksen kehittämiseksi olemme hiljattain selvittäneet opiskelijoiden asenteita kuolemaan ja elämän loppuvaiheen hoitoon. Se auttaa opettajia huomaamaan paremmin, mistä opiskelijoiden kenkä puristaa.

Tutkimusryhmä kehittää työkaluja myös spirituaalisen hyvinvoinnin mittaamiseen palliatiivisessa hoidossa. Yhteistyökumppaneita on muun muassa Tansaniassa, jonne Pöyhiä päätyi alun perin Suomen Kristillisen Lääkäriseuran kautta tukemaan palliatiivisen hoidon kehittämistä. – Oppiminen on ollut ilman muuta molemminpuolista, erityisesti yhteisöllisyydessä voisimme ottaa sieltä mallia. Monissa Afrikan maissa palliatiivinen hoito on suhteellisen kehittynyttä. Kun sairauksien diagnostiikkaan ja hoitoon on niukasti resursseja, voidaan tarjota edes hyvä loppuvaiheen hoito ja huolehtia, ettei kuoleva jää yksin.

Reino Pöyhiä

  • Itä-Suomen yliopiston palliatiivisen lääketieteen oa. (30 %) professori 1.3.2022–
  • LL 1986, Kuopion yliopisto
  • LT ja anestesiologian erl 1994, Helsingin yliopisto
  • Palliatiivisen lääketieteen dosentti 2013, Turun yliopisto
  • Anestesiologian dosentti 2005, Kuopion yliopisto ja 2008, Helsingin yliopisto
  • Kivunhoidon, palliatiivisen lääketieteen, sydänanestesian ja lääkärikouluttajan erityispätevyydet

Tärkeimmät tehtävät

  • Ylilääkäri, ESSOTE, Palliatiivinen keskus 2020–
  • Johtava ylilääkäri, Kaunialan sairaala 2016–2020
  • Osastonylilääkäri, HUS Meilahden sairaala, anestesiayksikkö 2008–2016
  • Ylilääkäri, Uppsalan Akateeminen sairaala, Palliatiivinen keskus, 2015
  • Osatonylilääkäri, Jorvin sairaala, kipuklinikka, 2007–2008
  • Vieraileva apulaisprofessori, McGill University, Kanada 1998–2000

Lisätietoja: Professori Reino Pöyhiä, reino.poyhia (a) essote.fi, p. 0404 3599514