Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tutkimuslaitteita Puijon tornissa.

Puijon tornin mittausasema leimattiin viralliseksi kasvihuonekaasujen mittausasemaksi

Kansainvälisen kasvihuonekaasujen mittausverkosto ICOSin yleiskokous myönsi toukokuun 2021 kokouksessaan Puijon tornissa toimiville kasvihuonekaasujen mittauksille virallisen ICOS-statuksen.

Puijon mittausaseman toiminnasta on allekirjoitettu sopimus Itä-Suomen yliopiston ja ICOS:n päämajan kesken, ja leimauksen kruunaa mittausaseman läheisyyteen sijoitettava laatta, johon on kaiverrettu Puijon asematiedot.

Puijo on ICOS-verkostossa luokan 2 ilmakehämittausasema, jolla mitataan jatkuvatoimisesti ilmakehästä hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuksia (CO2 ja CH4) sekä vastikään tehdyn uuden mittalaitehankinnan turvin myös hiilimonoksidipitoisuuksia (CO). Jatkossa tavoitteena on kehittää Puijo luokan 1 asemaksi, joilla mitataan edellisten lisäksi muun muassa typpioksiduulia (N2O) ja radiohiiltä (C-14) sekä kerätään ilmanäytteitä analysoitavaksi ICOS:n keskusanalyysilaboratoriossa.

Puijon lisäksi Suomessa on ICOS-ilmakehäasemia Muonion Sammaltunturilla (Pallas), Juupajoen Hyytiälässä ja Paraisten Utön saarella. Suomessa on lisäksi noin kymmenen ICOS-ekosysteemiasemaa.

Kasvihuonekaasujen mittaushistoriaa Puijolla on jo vuodesta 2011, jolloin siellä aloitettiin ICOS:ia valmisteleva toiminta. Puijolta on siten olemassa yli kymmenvuotinen hiilidioksidin ja metaanin aikasarja, josta on luokiteltu ICOS-kelpoiseksi – monimutkaisten alkutaistelujen ja kehitystyön jälkeen – marraskuusta 2020 alkaen kerätty data.

Puijon mittausaseman erityispiirteitä ovat tornista katsottuna tietyillä ilmansuunnilla sijaitsevat päästölähteet ja tietyllä ilmansuuntasektorilla oleva lähilähteetön alue, sekä se, että Puijon torni on keskimäärin noin kymmenen prosenttia ajasta pilven sisällä. Nämä tarjoavat mahdollisuuksia tuoreiden päästöjen ja taustapitoisuuksien vertailuun sekä vuorovaikutusten tutkimiseen pilvien kanssa, ei pelkästään kasvihuonekaasujen vaan myös ilmakehän pienhiukkasten ja muiden kaasujen osalta.

Puijon ICOS-mittausaseman vastuullisena johtajana toimii professori Kari Lehtinen, Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitos, ja päätutkijana (PI) erikoistutkija Ari Leskinen, Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitos ja IL, Itä-Suomen ilmatieteellinen tutkimuskeskus. Mittausaseman toimintaan on saatu rahoitusta muun muassa Suomen Akatemialta ja Pohjois-Savon aluekehitysrahastosta. Myös Itä-Suomen yliopiston oma rahoitus ja Ilmatieteen laitokselta saatu taustatuki ovat merkittävässä roolissa pitkäaikaisen mittausaseman toiminnan jatkumisessa ja kehittämisessä.

Lisätietoja:

Professori Kari Lehtinen, Itä-Suomen yliopisto, kari.lehtinen (a) uef.fi
Erikoistutkija Ari Leskinen, Itä-Suomen yliopisto ja Ilmatieteen laitos, ari.leskinen (a) fmi.fi

Integrated Carbon Observation System www.icos-cp.eu

 

Avainsanat