Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF liput lipputangoissa

Ortodoksinen kuoro viettää juhlavuotta

Johannes Teologin Laulajat eli Itä-Suomen yliopiston ortodoksinen kuoro täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Kuoro syntyi ortodoksisen teologikoulutuksen myötä Joensuun yliopistossa syksyllä 1988, ja on siitä lähtien toiminut opiskelijoiden konsertoivana kuorona sekä kuoronjohdon harjoittelukuorona.

– Kuoro on siis perustettu kirkkomusiikin opintoihin kuuluvaksi, ja sen ydin on yhä koulutus. Kuoron tavoitteena on kouluttaa opiskelijoita vaativampien kuoroteosten esittämiseen, summaa kuoronjohtaja ja kirkkomusiikin opettaja Petri Nykänen.

Jokaisen kirkkomusiikin opiskelijan on suoritettava kuorolaulukurssi sekä vähintään kaksi pakollista kuoronjohtokurssia. Näin opiskelija harjaantuu kanttorin tehtäviin kuoronjohtajana ja laulajana.

– Mutta koska kuoro tarvitsee toimiakseen, konsertoidakseen ja matkustaakseen rahaa, perustettiin kuoron ympärille yhdistys. Sen nimissä varainhankinta, sponsorointi ja apurahojen hankinta onnistuvat paremmin.

Kuorotoimintaa ei kuitenkaan voi pitää rahasampona. Nykäsen mukaan julkista koulutusta edustavan kuoron konsertit eli taiteellinen julkaisutoiminta on oltava vapaasti saatavilla. Käsiohjelmista sen sijaan voi pyytää pientä hintaa.

– Mottomme onkin, että jos pääsemme nollille, niin konsertointi kannattaa.

Koulutuksen ja konsertoinnin lisäksi Nykänen mainitsee kuoron sosiaalisen puolen – kuorossa halutaan usein pysyä, vaikka siihen kuuluvat pakolliset opinnot olisi jo suoritettu.

Muuttuvat äänet

Johannes Teologin Laulajat on suomalaisten ortodoksikuorojen kärkikaartissa. Opiskelijoiden lisäksi mukana on myös yliopiston ulkopuolisia laulajia, kuten kanttoreita.

– Meillä opiskelijat ovat pääosin naisia ja sävellykset taas on usein tehty sekakuorolle, joten on hyvä, että saamme vahvistusta kuorolaulun kokeneista harrastajista sekä ammattilaislaulajista.

Nämä laulajat muun muassa tasoittavat kuoron tilannetta, kun opiskelijat vaihtuvat.

– Kun opiskelija valmistuu, jättää hän myös kuoron. On harmillista, että juuri kun saamme hiottua opiskelijasta upean laulajan, hän lähtee. Toki iloitsemme jokaisesta valmistuneesta.

Näin kuoro joutuu usein palaamaan lähtöruutuun.

– Opiskelijoiden taitoja venytetäänkin äärimmilleen, koska tällä tasolla esiintyvällä kuorolla on oltava laadukas ohjelmisto ja taitavat laulajat.

Harjoituksia kuorolla on viikoittain. Nykäsen mukaan jatkuva treenaaminen ja puurtaminen ovat oleellisin osa kuorotoimintaa.

– Olemme tekemisissä elävän instrumentin kanssa, joka ei toimi joka kerran samalla tavalla. Siksi säännölliset kokoontumiset ovat välttämättömiä.

Nykänen pitää tärkeänä myös harjoitusten sosiaalista puolta. Harjoitusten yhteydessä usein myös kahvitellaan ja jutellaan muistakin asioista.

– Niistä hetkistä syntyy yhteisöllisyys ja kuoron kiinteys.

JoTeLa vai Jokela?

Juhlavuoden kunniaksi kuoro toteuttaa aivan uudenlaisen projektin. Konsertin ohjelmaksi valittiin moninkertaisen Joensuun kävijän ja kuoron ystävän, brittisäveltäjä Ivan Moodyn teos Passion and Resurrection kuorolle, solisteille, jousiyhtyeelle sekä putkikelloille.

– Teos on alun perin Tampereen Sävel -kuorofestivaalin tilausteos vuodelta 1993. Tiettävästi sitä ei ole kantaesityksen jälkeen esitetty Suomessa. Vastaavanlaisia taidemusiikillisia kokonaisuuksia ei maailmassa ylipäätään juuri ole.

Nykänen korostaakin, että hän kuoronjohtajana haluaa pitää silmät ja korvat auki kaikelle uudelle.

– Tavoitteena on tehdä ennakkoluulottomasti monenlaista musiikkia. Uudenlaiset avaukset kulkevat sujuvasti kuorossamme perinteisemmän musiikin rinnalla.

Juhlakonserteista päästään nauttimaan marraskuun lopussa Kuopiossa, Joensuussa sekä Valamon luostarissa. Konsertteja varten on harjoiteltu ja tehty paljon töitä. Siksi rupeaman jälkeen on myös lupa nauttia.

– Kuoroelämään kuuluvat myös karonkat. Kun on nähty paljon vaivaa, on aika vaihtaa vapaalle ja nauttia työn hedelmistä – ennen kaikkea kiittää tehdystä työstä.

Nykänen kertoo nauraen, että kuoron nimestä käytetty lyhenne JoTeLa saattaa tuoda mieleen erään Joensuussa jo edesmenneen kulttuuriravintolan. Konserttien jälkeen askeleet suuntautuivat usein sinne.

– Myönnetään, että nimillä saattaa olla tiettyjä yhtymäkohtia.
 
Ivan Moody: Passion and Resurrection. Johtaa Petri Nykänen.

17.11. Kuopio, Alavan kirkko kello 16    
20.11. Joensuu, Evankelis-luterilainen kirkko kello 19
25.11. Valamon luostarin pääkirkko noin kello 13. Konsertti on osa Suomen ortodoksisen kirkon 100-vuotisjuhlaa ja alkaa juhlalounaan ja tervehdyssanojen jälkeen. Konsertin yhteydessä puhuu kirkkomusiikin emerita professori Hilkka Seppälä.
Konsertteihin on vapaa pääsy. Käsiohjelmaa myydään erikseen.

Lisätietoja: www.johannesteologinlaulajat.fi

Ortodoksinen kuoro.
Kuoro on myös levyttänyt. Tämä kuva otettiin levyn kanteen pari vuotta sitten Valamossa. Petri Nykänen (kuvassa etualalla) kertoo kuvauksen jääneen mieleen erityisesti siksi, että vanhassa kirkossa oli kuvanottohetkellä sisälläkin -17 astetta pakkasta.