Itä-Suomen yliopiston podcast-sarja menee tieteen ja tutkimuksen juurille. Sarjan päätösjaksossa kysytään, miten yliopiston tutkimus ja koulutus pysyvät ajankohtaisina muuttuvassa maailmassa.
Mistä tiede syntyy -podcast-sarjan päätösjaksossa Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä ja filosofisen tiedekunnan dekaanina aloittava professori Ilkka Huhta keskustelevat, miten yliopistot vastaavat yhteiskunnan tiedon tarpeisiin jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.
Lisäksi kuulet Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen painopisteistä, ja millaista osaamista Suomen monialaisimmassa yliopistossa on erityisesti. Jakson juontaa yliopiston viestintäpalveluiden harjoittelija, kulttuurintutkimuksen opiskelija Karina Huttunen.
Podcast-sarjan kaikki osat julkaistaan syyskuussa 2025. Podcast-sarja on kuunneltavissa yliopiston kanavalla Soundcloud-palvelussa sekä Spotifyssa ja Apple Podcastissa.
Karina Huttunen: Haastattelija
Tapio Määttä: Vastaaja 1
Ilkka Huhta: Vastaaja 2
Karina Huttunen: Mitä on tieteellinen tieto? Vastaus ei aina ole yksiselitteinen, ei tiedemaailman ulkopuolella eikä aina tutkijoidenkaan kesken. Tässä podcastissa sukelletaan tutkimuksen tekemisen vaiheisiin ja pohditaan, mitä tiede oikeastaan tarkoittaa. Tervetuloa kuuntelemaan Mistä tiede syntyy -podcastia.
Tällä kertaa puhutaan muun muassa siitä, millaista tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa tehdään ja mitä visioita tulevaisuudelle on. Minä olen Karina Huttunen, ja vieraanani ovat tässä jaksossa rehtori Tapio Määttä sekä kirkkohistorian professori ja teologian osaston johtaja Ilkka Huhta. Kiitos, kun pääsitte mukaan, ja tervetuloa.
Ilkka Huhta: Kiitos.
Tapio Määttä: Kiitos.
Karina Huttunen: Aloitetaan sillä, että voitte kertoa lyhyesti itsestänne ja urastanne. Aloitetaan Tapiosta.
Tapio Määttä: Olen siis Tapio Määttä, tämän vuoden alusta Itä-Suomen yliopiston rehtori, edelliset viisi vuotta akateeminen rehtori, käytännössä koulutuksesta vastaava vararehtori. Mähän oon ollut täällä yliopistoilla nyt töissä 25 vuotta. Aloitin elokuussa 2000 ympäristöoikeuden proffana ja olin siinä professuurin ohella oikeustieteiden laitoksen johtaja myöskin runsaat kymmenen vuotta.
Ilkka Huhta: Mä oon tosiaan Ilkka Huhta. Toimin kirkkohistorian professorina tuolla teologian osastolla. Oon toiminut kahdeksan vuotta teologian osaston johtajana myöskin. Ja ensi vuoden alusta aloitan filosofisen tiedekunnan dekaanina. Mäkin oon ollu pitkään täällä Joensuussa. Tulin Joensuun yliopistoon 2005 kirkkohistorian lehtoriksi, ja yliopistonlehtorina toiminut kirkkohistorian alalla. Ja nyt viimeisen viisi vuotta kirkkohistorian professorina. Mä oon erityisen kiinnostunut uusimman ajan uskonto- ja kirkkohistorian ilmiöistä ja kirkkojen ja uskontojen yhteiskunnallista roolista. Tällaisia asioita mun tutkimukset on käsitelly.
Karina Huttunen: Monipuolisia tehtäviä teillä takana molemmilla. Mutta hypätään tästä jakson aiheeseen. Aloitetaan sillä, että mitkä ovat Itä-Suomen yliopiston strategiset lähtökohdat.
Tapio Määttä: Meidän strategiassa, josta hallitus on päättänyt pitkän, koko yliopistoyhteisön kanssa käydyn keskustelun jälkeen, on määritelty meidän tutkimuksen ja koulutuksen profiilialueet: neljä isoa, globaalia haastetta, mihin me yliopistona haluamme vastata. Siellä on siis ikääntymistä, terveyttä. Toisena ympäristön muutosta, luonnonvarojen kestävää käyttöä. Kolmantena kulttuurien kohtaamista, rajoja, liikkuvuutta, tämän tyyppistä. Ja neljäntenä tämmöstä oppimiseen, moninaistuvaan oppimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä teemoja. Näillä neljällä alueella me ollaan todella vahvoja, nää on ne meidän strategiset valinnat.
Ilkka Huhta: No joo, ei tähän oo tietysti lisättävää, mitkä yliopiston strategiat on. Me tietysti filosofisessa tiedekunnassa ja teologian osastossa, erityisesti kulttuurien kohtaaminen, rajat, rajakysymykset on ne, missä… Mut myöskin ympäristö, ilmastonmuutostutkimukset, tämän tyyppiset, kuuluu myös meidän tieteenalojen, siis humanististen ja ylimalkaan ihmistieteiden kokonaisuudessa sitten. Itä-Suomen yliopiston strategia on hyvä, ja siihen on eri tieteenalojen näkökulmasta hyvä kiinnittyä. Ja näin mekin olemme toimineet.
Karina Huttunen: Miten tällainen yliopiston strategia päätetään? Tai miten tällaiset tutkimuksen ja koulutuksen profiilialueet on valikoitunu ja miksi?
Tapio Määttä: Lähtökohtana on ollut jotenkin se, että mitkä ovat niitä isoja teemoja, joihin tarvitaan tutkimustietoa. Kuten vaikkapa nämä Ilkan mainitsemat esimerkit kulttuurien kohtaamisesta ja rajoista. Me nähdään arjessamme koko ajan, et ne ovat sellaisia teemoja, jotka kaipaavat syvempää ymmärrystä ja syvempää tietoa.
Nämä tän tyyppiset valinnat ja päätökset on sellaisia, että ne edellyttää koko yliopistoyhteisön keskustelua. Ja näistä valinnoista on tärkeää, et me koko ajan keskustellaan koko yliopistoyhteisön kanssa. Muodollisesti näistä nyt päättää, esimerkiksi strategian tämäntyyppisistä profiloitumisesta, yliopiston hallitus. Mutta mä pidän hyvin tärkeänä sitä, että tällaiset päätökset ja valinnat tehdään osallistavasti vuorovaikutuksessa niin, että kaikki saavat kertoa omia ideoitaan. Ja haluan tähän myöskin lisätä sen, että aivan keskeinen osa meidän toimintaa myöskin se, että meillä on herkkyyttä nähdä semmosia nousevia tutkimusaloja, et me ei liikaa lukkiuduta niihin asioihin, joissa me ollaan jo vahvoja.
Ilkka Huhta: Joo, jaan tämän täysin ja ehkä lisään, että profiilialueet on toki aina jonkun tekemisiä ja valintoja. Mutta jos katsotaan laajemmin, niihin vaikuttaa alueelliset, kansalliset ja kansainväliset tarpeet myöskin. Totta kai. Ja sitten katsotaan, kun me ollaan näin monialainen yliopisto, et missä me ollaan jo valmiiksi vahvoja, se on niinku yhtäältä. Ja sit aivan niin kuin Tapio sanoi, niin toisaalta se vaikuttaa, että mikä liikkuu ajassa ja mihin meillä on valmiutta nopeasti reagoida. Mut sanoisin, että alueelliset, kansalliset ja globaalit tarpeet on myöskin se, joka suuntaa, on suunnannut näitä valintoja profiilialueittain.
Karina Huttunen: Niin, täällä Itä-Suomen yliopistossa ja tällä alueella ainakin kulttuuriset kohtaamiset ja rajat on hyvin ajankohtaisia ja näkyviä. Että on toisaalta todella luonnollista, että on juuri tämä valikoitunut profiilialueeksi. Miten profiilialueet ja strategia sitten ohjaa yliopistossa tehtävää tutkimusta?
Tapio Määttä: Yliopistohan on sellainen paikka, jossa jokainen tekee mitä haluaa. Se on se lähtökohta, jota mä haluan toistaa rehtorina. Että kukaan ei täällä päätä sun puolesta, mitä sä tutkit. Tutkimuksen vapaus on erittäin tärkeä arvo yliopistolle, meille Itä-Suomen yliopistolle ja myös länsimaisissa demokratioissa. Parhaimmat tutkimusideat syntyvät siitä, että yksittäiset tutkijat itse löytävät jonkin aiheen, jonka äärelle haluavat paneutua.
Se, mikä määrittää toki sitä, mihin esimerkiksi me palkataan uusia ihmisiä, on rahoitus. Ja näillä strategisilla valinnoilla, mitä me ollaan tehty, on merkitystä siihen, miten me saamme eri lähteistä rahoitusta. Esimerkiksi Suomen Akatemian yliopistojen profilointiin on omaa rahoitusta, joka sit kohdennetaan just näille meidän, niin kuin Ilkka muotoili, jo valmiiksi vahvoille alueille. Niitä niin kuin poliittisesti valtakunnassa halutaan vahvistaa, ja siihen on erillistä rahoitusta. Mutta siis lähtökohta kaikessa tutkimuksessa on tutkimuksen vapaus ja tutkijan oma mahdollisuus päättää siitä, mitä hän tutkii.
Ilkka Huhta: Joo, ei tähän oo lisättävää. Mutta strategiat toki ohjaa rahoituksen suuntautumista ja rekrytointeja sitten sitä kautta. Mutta mä ajattelen ehkä niin, että se auttaa myös kaikkea sitä muuta, mitä tahansa täällä tutkitaankin. Se esimerkiksi kannustaa, tällainen strateginen rahoitus, tutkijoita tekemään yhteistyötä yli tieteenrajojen, koska usein nää on nää strategiset valinnat sellaisia, että ne kannustaa sitten ajattelemaan vähän ”out of the box”, jos se oma ala on suuntautunut toisin kuin juuri sillä hetkellä vaikkapa tiedepolitiikan rahavirrat on menossa toiseen suuntaan tai siltä näyttää.
Tapio Määttä: Tämä Ilkan mainitsema lähtökohta on tosi tärkeä meidän strategisena orientaationa myöskin. Eli tieteidenvälisyys ja monitieteisyys. Siis se, että kyse ei näissä meidän profiilialoissa tai tutkimuksen profiloitumisessa ole yhdestä oppiaineesta tai yhdestä tieteenalasta vaan aina laajemmasta kokonaisuudesta. Vaikkapa tossa kulttuurien kohtaamisessa ja rajateemassa työskentelee humanisteja, teologeja ja keitä kaikkia muitakin siellä työskentelee.
Ilkka Huhta: Ja yhteiskuntatieteilijöitä yhtä lailla. Siis se ei oo mitenkään tiedekuntarajattu (niin kuin ---) [8:52]. Ja monenlaisia tulokulmia ympäristötutkimuksesta kielentutkimukseen. Kaikkea siltä väliltä. Psykologiakin mahtuu mukaan.
Karina Huttunen: Joo, monitieteisyys on kyllä todella mielenkiintoinen aihe, ja palataan siihen ihan hetken kuluttua vielä syvemminkin. Kun tutkimusta paljonkin tehdään täällä ja eri aloilla, et on todella monitieteinen tää Itä-Suomen yliopisto, ihan kaikkia tutkimuksia tässä ei varmastikaan voida luetella. Mutta millaisia ilmiöitä ja asioita Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan tällä hetkellä?
Tapio Määttä: No, me voidaan tietenkin meidän tietynlaisia kärkialoja tunnistaa esimerkiksi sitä kautta, että mitkä ryhmät, mitkä teemat ovat saaneet Suomen Akatemialta kilpailtua rahoitusta tai Euroopan unionin rahoituslähteistä kilpailtua rahoitusta. Silloin me nähdään semmosia teemoja kuin biolääketiede tai tietyt metsätieteen jutut, vaikkapa noissa Akatemian lippulaivoissa. Tämmöstä matemaattista mallinnusta, kuvantamista. Sit ilmakehää, ilmastoteemoissa me ollaan tosi vahvoja. Geeni-, solu-, nanoterapiaa tuolla terveystieteiden puolella, syöpälääketiede. Fotoniikka täällä Joensuun kampuksella, missä me nyt parhaillaan ollaan.
Kun tällä tavalla lähtee kattoon meidän tekemistä, niin olennaista on aina muistaa se, että esimerkiksi viime vuonna meiltä julkaistiin lähes 4 000 tieteellistä julkaisua. Silloin tämä iso tekeminen, mikä meidän yliopistoa määrittää, ei tällaisessa huippututkimuksen tunnistamisessa tule ikinä näkyviin. Et kyl meidän vahvuus on juuri siinä monialaisuudessa ja siinä monipuolisuudessa, kuinka laajasti meillä tehdään erilaista tutkimusta. Esimerkiksi erilaisia hankkeitahan meillä on satoja käynnissä. Ne näkyvimmät tutkijat muodostaa vain pienen osan meidän tekemisestä.
Ilkka Huhta: Se on juuri näin, että tässä jos ryhtyy luettelemaan, mitä kaikkea meillä tutkitaan, niin enemmän jää ulkopuolelle, kuin siihen luetteloon ehtii tässä podcastin aikana.
Meillä filosofisessa tiedekunnassa tehdään vahvaa kieli-, kulttuurintutkimusta, meillä tehdään kasvatustieteissä eri näkökulmista erilaista tutkimusta. Sitten kun on psykologiaa, psykologista tutkimusta. Ja uskonnon ja teologian tutkimusta. Joitakin esimerkkejä: meillä tehdään tutkimusta vaikka Venäjän historiasta, kulttuuripolitiikasta, mikä tarjoaa syvällistä ymmärrystä vaikka siihen, miten ideologiat ja kulttuuriset rakenteet vaikuttaa yhteiskuntiin. Joka on muuten tärkeä näkökulma vaikkapa nykyään turvallisuus- ja ulkopolitiikan näkökulmasta. Sitä on tehty pitkään, tän tyyppistä tutkimusta.
Sitten meillä on huippututkimusta vaikka koulutuksen eriarvoistumistrendeistä. Se on tietysti keskeinen osa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tämän tyyppistä. Että hyvin ajassa kiinni olevaa, tämän tyyppistä tutkimusta. Ja sitten paljon sellaista perustutkimusta, jonka merkityksen aina huomaa sitten, kun jotakin tapahtuu. Meillä on esimerkiksi ollu vuosikymmenen ajan jo vahvaa Ukraina-tutkimusta, ja nyt sen käyttöarvoa ei kukaan ehkä kyseenalaista. Joitakin esimerkkejä tässä meiltä mainitakseni.
Karina Huttunen: Tossa vähän mainitsittekin eri aloja, missä on vahvaa osaamista. Mutta tuleeko mieleen joitain tiettyjä aiheita spesifimmin eri aloilta, missä Itä-Suomen yliopiston asiantuntijoiden osaaminen erityisesti korostuu?
Tapio Määttä: Eri tieteenaloiltahan me voidaan tunnistaa sellaisia teemoja, joissa me ollaan parempia. Vaikkapa Ilkka voi kertoa, että teologiassa on näitä ja näitä aloja, joissa me olemme parempia kuin mikään muu teologian alan yliopisto. Et ehkä täytyy kattoa tällä tavalla, kun meillä on kuitenkin se yli sata erilaista oppiainetta. En pysty mitenkään sanomaan niistä sadasta oppiaineesta: ”tässä ja tässä me ollaan nyt parhaita”. Monessa me ollaan parhaita meidän oppiaineissa. Me saadaan erittäin hyvää palautetta meidän koulutuksesta ja meidän tutkimuksen laadusta.
Et pitää lähtee kattoon alakohtaisesti, että millä vaikkapa kasvatustieteen aloilla – ja Ilkka vähän mainitsikin jo esimerkkejä – me ollaan vahvoja. Ja samalla tavalla mä voin sanoa, että oikeustieteessä, joka on siis mun oma alani, ilmasto-, energia-, ympäristöoikeus on sellainen keskittymä, jota ei löydy mistään muualta Euroopasta. Tai jossakin meidän yhteiskuntatieteissä, laajasti ottaen yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus on yksi alue, jossa me ollaan... johon me ollaan panostettu vahvasti ja jossa me ollaan muihin suomalaisiin yliopistoihin verrattuna erittäin vahvoja. Tai sitten, kun mennään luonnontieteisiin tai tekniikkaan, niin fotoniikan keskittymä täällä Joensuussa on todella vahva. Metsätieteissä tiettyjä aloja, joissa ollaan ehdottomasti maailman huipulla.
Vaikkapa tällä tavalla voidaan tätä lähteä erittelemään, mut ei niin, että me niistä sadasta valittaisiin ne oppiaineet, jotka on jotenkin muita parempia, vaan oppialojen sisällä voidaan nähdä ne vahvuudet.
Ilkka Huhta: Se on juuri tällä tavalla, että tulevan dekaanin positiossa en tietysti rupea kertomaan, että oma tutkimukseni on kaikkein tärkeintä. Se on juuri näin, että –
Tapio Määttä: Minä kerroin. [naurahtaa]
Ilkka Huhta: Niin, että se on… Meillä tehdään monen… Oikeestaan palaan vielä siihen, että keskeinen, meillä ihmistieteiden ja yhteiskuntatieteidenkin alueilla tässä yliopistossa, on monitieteisyys. Ja moninäkökulmaisuus erilaisiin tutkittaviin, ajankohtaisiin tai tutkimuksellisesti ajankohtaisiin, jotka ei oo ehkä ajassa tai julkisuudessa liikkuvia, mut tutkimuksessa ajankohtaisia teemoja. Moninäkökulmaiset ja monitieteiset lähestymistavat keskeisiin tämäntyyppisiin kysymyksiin on meidän vahvuus. Ilman muuta.
Karina Huttunen: Tällaista tutkimusten näkyvyyttä mitataan erilaisilla mittareilla, erilaista näkyvyyttä, mitä voi saada tutkimukset. Miten Itä-Suomen yliopisto näyttäytyy, millaista näkyvyyttä meidän asiantuntijat tai tutkimukset saa?
Tapio Määttä: Tätähän seurataan meillä tuolla viestinnässä, millä tavalla Itä-Suomen yliopisto näyttäytyy mediassa ja ketkä siellä näyttäytyy. Ja kyllähän meidän medianäkyvyys vaikkapa sitä kautta, kuinka paljon meidän tutkijoita haastatellaan mediassa, on erittäin hyvällä tasolla. Mä oon tosi iloinen siitä, että meidän tutkijat suostuvat – ja tykkäävät monet – olla haastateltavina ja antavat asiantuntemuksensa laajemmin yhteiskunnan käyttöön. Tää on todella tärkeää.
Toinen asia mistä oon hirmu iloinen on se, että meillä on paljon tutkijoita, jotka myöskin keskustelevat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Kuten Ilkka näyttää esimerkkiä. Ja ovat sillä tavalla mukana siinä keskustelussa, mitä heidän omista teemoistaan käydään niissä paikoissa, joissa ihmiset nykyisin tykkäävät keskustella asioista.
Ilkka Huhta: Joo, se on näin. Siteeraukset ja kansainväliset yhteistyöt, nehän on tietysti yksi näkyvyyden mittari. Mut toisaalta ehkä sellainen kiinnostava minunkin kannalta on se näkyvyys, mikä näkyy kotimaisessa, kansainvälisessä julkisessakin keskustelussa. Ja kuten Tapio sanoi, me ollaan aika hyviä siinä.
On hyvä, et on paljon tutkijoita, jotka rohkaistuu ikään kuin omia tutkimustuloksia… Kaikkien ei muuten tarvitse olla sellaisia, mut on hirveen tärkeetä, että aloilla on sellaisia toimijoita, jotka osaa nostaa myös omaa alaa esille. Koska yhteiskunnallinen vaikuttavuus, tieteen yhteiskunnan vaikuttavuus, niin kuin julkisesta keskustelusta on nähty, ei oo jotenkin kaikille itsestäänselvää.
Me eletään sellaisessa ajassa, jossa on tärkeetä, että me pystytään argumentoimaan myös ymmärrettävällä kielellä meidän tekemän työn tarpeellisuutta. Se on joskus vähän työlästä ja se on vähän haastavaa, ja siinä voi tulla joskus vähän lunta tupaan. Mutta on hyvä, et meil on tutkijoita, jotka uskaltautuu tähän mukaan ja tekee mahdolliseksi sillä tavalla myöskin niiden työn, jotka ei sitten mielellään sitä tiedeviestintää ota omalle tontillensa. Ja se on täysin sallittua myös.
Karina Huttunen: Itsekin ajattelen, että on hienoa, jos haluaa tuoda omaa tutkimusta ja alaa esille julkiseen keskusteluun ja tuoda sitä lähemmäs ihmisiä, jotka eivät ole tiedemaailmassa vaikka tutkijoina tai parhaillaan opiskelijoina tai muuta vastaavaa. On hienoa, että sellainen on yleistynyt.
Tapio Määttä: Se on tosiaankin yksi tutkijan taito nykyisin, johon myöskin meidän tutkijakoulutus antaa parempia valmiuksia kuin joskus aikaisemmin. Et miten popularisoida sitä omaa tutkimusta ja miten puhua. Vaikkapa nyt itse olen juristi. Juristit monesti peruskoulutuksensa vuoksi puhuvat asioista niin monimutkaisesti, että on vaikea pysyä perässä. Mutta... Kyllä meidän tutkijakoulutuksessa hyvin vahvasti tänä päivänä puhutaan tiedeviestinnästä ja juuri popularisoinnin tarpeesta osana yhteiskunnallista vaikuttavuutta, jonka merkitys tiedepoliittisessa keskustelussa on noussut.
Ilkka Huhta: Se on juuri näin. Ja asioitten, monimutkaisten asioitten vähän yksinkertaisella tavalla sanoittaminen on tiedeviestinnässä tietysti aika tärkeä asia. Meitä teologeja on syytetty kaanaankielestä. Se on jargonia, joka muistuttaa kyllä ehkä juristin kieltä jossakin mielessä. [naurahtaa]
Karina Huttunen: Mainitsittekin tän, että tutkijakoulutuksessa on panostettu tieteen popularisointiin. Miten muuten voitaisiin vahvistaa myös niiden alojen näkyvyyttä, jotka ehkä harvemmin nousee esiin yleismediassa?
Tapio Määttä: Tää on tosi tärkeä kysymys. Tietenkin media monesti toistaa aika paljon samoja tarinoita. Kun yksi tutkija löydetään, niin häneen otetaan aina yhteyttä, koska se on helpointa. Mä itse näkisin, että katveessa olevien teemojen osalta meidän omat uutiset, mitä meidän viestintä tekee, erinomaisia nettiuutisia. Ja semmoinen matalan kynnyksen näyttäytyminen erilaisissa paikoissa. Vaikkapa Ilosaarirockissa tänä vuonna oli meidän tutkijoita kertomassa tutkimuksestaan. Niin tällaisia keinoja löytyy, joissa mennään sinne, missä ihmiset ovat valmiiksi. Ja sosiaalinen media on siihen siis yksi vaihtoehto. Ehdottomasti samaa mieltä Ilkan kanssa, ettei kaikkien tarvitse siellä olla. Mutta siellä on paljon matalan kynnyksen tapoja, joilla voi saada näkyvyyttä sille omalle tekemiselle.
Ilkka Huhta: Se on näin. Tekee mieli täs kohtaa vain mainita, kun meillä on meidän yliopistossa rehtori, joka on näkyvä viestijä ja julkisuuden toimija. Niin sillä tavalla meidän yliopistossa voidaan kehittää myös sitä, miten eri yksiköissä johtamisessa näytetään ja käytetään aikaa viestintään. Etsitään niitä alueita, joissa… Ja annetaan silläkin tavalla tutkimusrauha, että nostetaan niitä tuloksia, joita ei just sillä hetkellä ehkä tutkijat itse oo twiittaamassa.
Tapio Määttä: Joo, tää on muuten tärkeä pointti, minkä Ilkka sanoi, että kyllähän me johtajat… Mä ite koen myöskin roolini sellaiseksi, että mä voin omalla sosiaalisen median seuraajavolyymillä nostaa meidän eri alojen tekemistä. Vaikkapa eilen meidän Humanistit työelämään -hankkeen tuloksia ja kokemuksia. Halusin kertoa niistä. Musta se oli hieno hanke ja sellainen, joka kaipasi näkyvyyttä ja saikin näkyvyyttä ja ihan hyvää keskustelua. Et kyl mä näen Ilkan mainitseman johtajien roolin siinä, et me johtajina nostamme erilaisia asioita meidän yliopistosta, jokainen oman johtajaroolinsa puitteissa esille, yhdeksi sellaiseksi asiaksi, jota myöskin haluaisin vahvistaa. Ja Ilkka on ollut tietenkin hieno esimerkki tässä myöskin omalta osaltaan.
Karina Huttunen: Tästä mulla tulikin jatkokysymys mieleen. Millainen merkitys just tutkimusjohtamisella on tällaisessa näkyvyyden vahvistamisessa?
Ilkka Huhta: Se on tietysti ratkaisevan tärkeää. Mun mielestä johtamiseen kuuluu viestintä. Ja tietysti johtajat ei paljon muusta saa niin paljon kritiikkiä kuin viestinnän epäonnistumisesta. Ja siksi se on erityisen tärkeää tämmöisessä asiantuntijaorganisaatiossa, jossa on monenlaista asiantuntemusta ja tekemistä. Ja siksi johtajien on nähtävä vaivaa sen eteen, että on perillä siitä, mitä ympäristössä tapahtuu ja miten siitä voi viestiä. Se on osa johtamistehtävää, näin mä ajattelen.
Karina Huttunen: Hypätään seuraavaks, tai suunnataan katse seuraavaks vähän tulevaisuuteen. Miten luulette, että tutkimuksen painopisteet tulee muuttumaan tulevina vuosina?
Tapio Määttä: Se on tietenkin meidän akateemisten johtajien yksi tehtävä yrittää ennakoida sitä, mihin tutkimustarpeet kohdistuu tulevaisuudessa. Mä luulen, että nää meidän isot teemat, joita lähdettiin liikkeelle meidän profiilialoina, vaikkapa kulttuurien kohtaaminen, on sellainen asia, jonka ympärillä tutkimukselliset tarpeet tulee olemaan. Mutta kyllä me nähdään koko ajan vaikkapa turvallisuuteen liittyvien teemojen painottuvan uudella tavalla juuri tän hetken maailmassa.
Se, mitä meidän tutkijoiden pitäisi tietenkin pystyä tekemään, on vielä katsoa vähän pidemmälle. Kaikki nyt vaikkapa turvallisuuden ympärillä olevat keskustelut, joissa meillä on vahvaa pohjaa, mikä tuli jo esille meidän kulttuurien kohtaamiset ja rajatutkimuksesta pitkältä ajalta, niin meidän pitäis pysyä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen kuin siihen, että missä me nyt juuri ollaan. On siis tutkijan perusduunia miettiä, siis jokaisen tutkijan perusduunia, yrittää ideoida sellaisia tutkimusteemoja, -aiheita, jotka ovat kiinnostavia pitkällä aikavälillä.
Tää on oikeestaan mun perusvastaus, että me ei yliopistona... Me tehdään tiettyjä strategisia valintoja, mutta ne aina pohjautuu kuitenkin ideoihin, jotka tulevat tutkijoiden joukosta ja tutkijoiden innovaatioina. Ja sillä tavalla jatkuva vuoropuhelu ja jatkuva ideointi myöskin on tosi tärkeää.
Se, mitä me yliopistona toki tehdään ja johon tässä jo aiemmin viitattiin, on valintoja rekrytoinneissa. Esimerkiksi, että mille aloille me suunnataan professuureja. Ja niissä valinnoissa ja siinä ideoinnissa, jossa mä toivon, että meidän henkilökunta on laajasti mukana, me tehdään just niitä päätöksiä, joilla otetaan haltuun nousevia tutkimusalueita. Että jos tohon haluaa vastauksen, niin voi katsoa vaikkapa meidän tänä vuonna tehtyjä professuurinimityksiä. Mitä professuureja meillä on tänä vuonna, minkälaisiin aloihin me ollaan palkattu professuureja. Sieltä löytyy todella mielenkiintoisia teemoja, voi luvata. Mut niitä on kymmeniä.
Ilkka Huhta: Se on juuri näin. Mun teki mieli sanoa tähän, minkälaista tutkimusta tulevaisuudessa. Mun vanha vastaus vanhassa roolissani historian alan professorina on siis se, että mä en oo ennustaja, mä oon historian tutkija. Vain menneisyyttä voi ennustaa, ei tulevaisuutta.
Oon vähän muuttunu sitä vastausta sen vuoksi, että niin kuin Tapio sanoi, meidän tehtävä on arvioida sitä, minkä tyyppistä tulevaisuutta, tulevaisuudessa minkälaista tutkimusta, ja miten me suunnataan. Me tehdään sitä työtä koko ajan juuri kuvatulla tavalla. Rekrytoinnit tänään kertoo meidän tulevaisuuden tutkimuksesta.
Eli toisin sanoen helppo sanoa vaikkapa kaksi asiaa, jotka vaikuttaa kaikkeen tutkimuksen tekemiseen. Toinen liittyy näihin kestävyyskysymyksiin. Se on ihan varma, että se vaikuttaa meidän joka alan tulevaisuuteen. Ja toinen on tekoälystyminen. Nää on kaks isoa asiaa, joissa ollaan jo tulevaisuudessa.
Karina Huttunen: Kyllä. Tässä tulikin mieleen. Ku puhuit tästä, että pitää olla herkkyyttä nähdä nousevia tutkimusaloja. Onko tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa suunnitteilla jotain merkittäviä uusia avauksia tulevina vuosina?
Tapio Määttä: Ehdottomasti. Siis me parhaillaan tehdään ensi vuoden talousarviota. Ja tehdään myöskin siinä semmoista ennakointia 2027–28 vuosille. Siellä tulee olemaan uusia instrumentteja, joilla me nimenomaan pystytään rekrytoimaan uusien avausten tekijöitä semmoisille aloille, joita me halutaan vahvistaa. Tämmöinen rekrypakettirahoitus avautuu tässä todennäköisesti syksyllä tai viimeistään keväällä, ja sitä kautta meille tulee uusia avauksia.
Myöskin tuolla koulutuspuolellahan meillä on uusia koulutuksia, siis koulutusohjelmia käynnistymässä, jotka tulevat myöskin sitten heijastuun tutkimukseen. Esimerkiksi viestintätieteiden koulutus, ja siihen taitaa olla professuurirekry juuri ihan loppusuoralla. Uusi professuuri viestintätieteisiin. Se on yksi esimerkki siitä, että miten myöskin tutkimus määrittyy sitä kautta, minkälaisia koulutusavauksia meillä on. Meillä on ollu nyt ihan uusina koulutusavauksina tekniikan koulutuksen, siis DI-koulutuksen käynnistäminen. Sinne tehty paljon uusia proffarekryjä. Ja nyt meillä viestintätieteiden ohella ensi vuonna käynnistyy uutena koulutuksena myöskin datatekniikka DI-koulutuksena.
Ja jos mennään vuoteen 2027, niin sinne tulee myös lisää uusia koulutusavauksia, joista me ei olla taidettu vielä julkisuuteen kertoa eikä vieläkään kerrota. Neljä tai viisi uutta koulutusohjelmaa käynnistyy 2027–28. Ja sinne tulee professuurirekrytointeja ja sitä kautta myöskin tutkimuksellista uusiutumista, kuten vaikkapa tämä viestintätieteiden proffa.
Ilkka Huhta: Joo, se on juuri näin, että kun koulutusohjelma aloitetaan, se tarkoittaa heti tietyllä tavalla tutkimuksen suuntautumista. Ja vielä tämän viestintätieteen osalta sillä tavalla ajan hermolla, että sen erityisala on uudet mediat ja digitaalinen viestintä ja tämän tyyppinen tutkimusala, jonka kaikki ymmärtää, että on ajankohtaista ja tärkeää.
Sen lisäksi, että meillä on koulutusohjelmia, jossa syntyy sitten uusia tutkimusryhmiä, niin sit on pienempiä oppiaineita. Meillä on teologian ja uskonnon puolella esimerkiks just alkanut uusi oppiaine, hyvinvointiteologia. Nimestäkin kuulette, että se viittoo myöskin tämän yliopiston strategian mukaan. Meillä on vahvaa hyvinvointitutkimusta tässä, ja meijän kontribuutio on nyt tässä kohtaa tämmöstä. Tai sitten työelämätutkimus on toinen. Tän tyyppisiä alueita on vahvistettu meillä.
Karina Huttunen: Mielenkiinnolla jään odottamaan kyllä näitä tulevia nimityksiä. Ja nimenomaan noita, mitä ei ole vielä julkistettu, että millaisia sieltä tulee. Mainitsit tässä hyvinvointiteologian. Onko tämä esimerkiks sellainen monitieteinen ala tai tehdäänkö siinä monitieteisesti tutkimusta?
Ilkka Huhta: Todella monitieteisesti. Terveystiede, psykologia, uskonnon tutkimus, teologia on kaikki mukana sisäänkirjoitetusti niissä kysymyksenasetteluissa, joissa tätä tutkimussuuntausta ja koulutusalaa kehitetään.
Karina Huttunen: Mä oon itsekin huomannut, että tällaiset monitieteiset hankkeet on lisääntynyt tässä muutamina vuosina. Tuleeko teidän mielestä nää vielä entistä enemmän lisääntymään tai korostumaan?
Ilkka Huhta: Joo, ilman muuta monitieteisyys on se ratkaisu. Mä ajattelen sillä tavalla, kun meidän yliopiston strategiassa on rajatutkimus. Niin siellä rajalla, siis jossakin semmoisessa kohtaa, jossa ollaan pikkasen oman perinteisen tieteenalan ulkopuolella yhdessä toisen kanssa, niin siellä saattaa tulla sellaisia yllättäviä kysymyksenasetteluja, jotka tuottaa myös uudenlaista ymmärrystä. Siksi monitieteisyyteen kannustetaankin. Ja siksi tutkijat ihan automaattisesti hakeutuvatkin tällaisiin, koska ne törmäyskohdat on usein sellaisia, joissa syntyykin joku uus näkökulma asiaan, jota muut ei ollut vielä keksinyt. Tämähän on tieteen tekemisen idea. Ja kyllä, monitieteisyys tulee lisääntymään. Se ei oo musta trendi, vaan se on välttämättömyys.
Karina Huttunen: Onko teillä ajatuksia, et mihin esimerkiks vaikka… Puhutaan vaikka, no nyt tuli humanistien osaamisesta loppuraportti, tai HUMUS-hankkeesta, ja siitä, miten laaja osaaminen jo nyt humanisteilla on. Onko ajatuksia siitä, mihin sitä voidaan vielä tulevaisuudessa viedä?
Ilkka Huhta: Tätä työelämäulottuvuutta jos ajattelee tän HUMUS-hankkeen osalta. Meidän tärkeä tavoite tietysti on, niin kuin ihmistieteissä laajemminkin, että työelämäyhteydet on kunnossa. Humanistisella alalla on vanhastaan sellainen virheellinen, niin kuin se raportti osoittaa, virheellinen käsitys siitä, että he jotenkin erityisen huonosti työllistyisivät. Se mielikuva ehkä toivottavasti muuttuu viestinnällä, syystä että se ei vastaa tosiasioita. Ja yhä enemmän on myöskin työelämässä ymmärretty erilaisen kielellisten, kulttuuristen ymmärryksen välttämättömyys työelämässä. Maailma ei erilaisista päinvastaisista trendeistä huolimatta ole vähemmän kansainväliseksi esimerkiksi muuttumassa. Ja työelämässä tunnetaan tää oikein hyvin. Ja kyllä, meidän aloilla mietitään jatkuvasti näitä ulottuvuuksia.
Tietysti ku ollaan yliopisto, me tehdään se työelämäyhteistyökin tutkimusperustaisesti. Me emme siinä merkityksessä toimi… Niin kuin ammattikorkeakoulun profiili on tietysti vahvemmin sitten ammatillinen ja suoraan johonkin tehtävään. Meillä säilytetään myöskin työelämä, ikään kuin työelämätutkimuksen pohjaisesti tämä yhteistyö ja kehittäminen.
Tapio Määttä: Se Humanistit työelämään-, HUMUS-raportti oli todellakin kiinnostava juuri näiden havaintojen pohjalta, mitä Ilkka tässä nosti esille. Musta on tosi hienoa, että kulttuuri myöskin tämmösillä aloilla, jotka ei ole johonkin ammattiin valmistavia… Meillä on myöskin aika paljon semmosia professioaloja, lääkäreitä, opettajia, juristeja, joissa on ammattinäkökulma heti olemassa. Mutta tosi paljon generalistialoja, jos halutaan tämmöstä erottelua pitää, jossa se ammatti-identiteetti ei oo niin selvä.
Musta on todella hienoa, että meillä juuri myöskin näissä ihmistieteissä ja tietyissä luonnontieteissä, jossa ammatti-identiteetti on vähän epäselvempi, meidän opettajat kiinnostuu siitä työelämänäkökulmasta muun muassa tässä HUMUS-hankkeen tyyppisesti. Se, mikä mua puhutteli siinä raportissa yhtenä kohtana oli juuri se, että se työelämänäkökulma on hyvä olla mukana opintopolun alusta alkaen, jotta kiinnittyminen opintoihin olisi selkeää.
Silloin ku mä vielä ite opetin, mua ehkä vähän… Suhteessa omiinkin opiskeluaikoihin yllätti, kuinka paljon nuoret murehtivat työllistymisestä. Ja silloin yliopisto ihan hyvinvointinäkökulmastakin on mun mielestä vähän vastuussa siitä, että me helpotetaan sitä stressiä. Että kyllä, humanistit, yhteiskuntatieteilijät, luonnontieteilijät työllistyvät loppujen lopuksi ihan hyvin, ja yliopistokoulutus noin ylipäätänsä kannattaa aina semmoisena henkilökohtaisena sijoituksena.
Karina Huttunen: Se on kyllä ehottomasti itelleki humanistisen alan opiskelijana… Kyl ton hankkeen myötä avautu silmät sille, miten monipuoliset mahdollisuudet loppupeleissä itselläkin on, että ei oo ihan kiveen hakattu se polku alusta asti. Se on myös todella hienoa, että on monenlaisia mahdollisuuksia. Ihan lopuksi voisin kysyä vielä, että millaisia terveisiä haluaisit lähettää nuorille tutkijoille tai tutkijanuraa pohtiville.
Tapio Määttä: Yliopisto on hieno työpaikka. Täällä on vapautta tehdä niitä asioita, joista on oikeasti kiinnostunu. Tää on vähän sellainen intohimoammatti tämä yliopistotutkijan ja -opettajan työ, jossa saa oikeasti paneutua niihin asioihin, jotka itseään kiinnostaa ja joihin suhtautuu intohimoisesti. Se, kun kohtaa tutkijoita ja meidän opettajia, välittyy juuri heistä, että heillä on hyvin vahva motivaatio tehdä juuri sitä, mitä he ovat tekemässä. Se heijastuu myöskin kollegiaalisena yhteisöllisyytenä.
Yliopistomaailmaan kuuluu aivan olennaisesti sellainen ”kuulun tähän jengiin” -tyyppinen idea. Se jengi on usein se tutkimusryhmä tai oppiaine, jossa asioita tehdään yhdessä ja halutaan kehittää sitä asiaa. Jos hakee motivoivaa intohimotyötä, jossa toimitaan osana yhteisöä, tervetuloa töihin yliopistolle.
Ilkka Huhta: Joo, mä voin yhtyä näihin terveisiin. Se on juurikin näin, että jos haluaa paneutua johonkin, yliopisto on oikea paikka. Siksi ehkä sanonkin nuorille terveisiksi, että kannattaa olla utelias ja kannattaa olla rohkea. Ja ennen muuta ehkä tässä ajassa kannattaa tulla yliopistoon opettelemaan kärsivällisyyttä ja hitautta. Tiede syntyy nimittäin... joskus se syntyy toki sattumalta, mutta useimmiten vain hitaan ja todella pitkäjänteisen työn tuloksena. Ja tää on kyllä upea paikka, tämä yliopisto, jossa voi keskittyä, syventyä johonkin ja tietää yhä enemmän yhä vähemmästä.
Karina Huttunen: Kiitos paljon, ne oli hienot vinkit tuleville tai nuorille tutkijoille. Ja kiitos paljon teille, Ilkka ja Tapio, kun pääsitte vieraaksi tähän jaksoon.
Tapio Määttä: Kiitos kivasta keskustelusta.
Ilkka Huhta: Kiitos paljon.
